Suomen Senioriherättäjä; NIILO YLIVAINIO

Ei taida kukaan, edes vieraskoreuttaan käynyt 'Ylivainion haudalla hyppelehtimässä'?? Kysymys toki sarkastinen, mutta ihmettely herännyt minne ja miksi tämän kärsivän,uskollisen ja herätyksen hedelmää runsaasti kantaneen muistokin on haudattuna? Azuzaa vaanen pukkaa...miksei Niilo kelpaa esimerkiksi evankeliumin menestymisestä -Suomessakin? HELLUNTAIJOHTO osannee vastata. Tai vierestäseuranneet 1970,-80 luvulla...
1295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

M. A Miettinen väitöskirjan, Niilon tilaisuuksissa parantuneista. Tulos oli puhdas nolla. Yksikään ei parantunut.

Äänestä

Miettisen tutkimus ei perustunut väittämiin,eikä huhuihin, niinkuin nämä "paranemisilmiöt". Lähemmin kun ruvetaan tarkastelemaan näitä väitettyjä paranemisia, karkuun lähtevät. Yhtään todistettua paranemista näissä tilaisuuksissa ei ole koko maailmassa tapahtunut, huijauksia on paljastunut paljon. Tämähän perustuu pelkkään bisnekseen, yksinkertaisia toivottomia ihmisä on helppo huijata ja manipuloida.

Äänestä

Kyseisen kirjan, asiaa oli. Kysymys onkin nyt väitetyistä paranemisista, ne vasta suurta huijausta ovatkin, jos ja kun tulee aika että Jumala parantaa, se huomataan, ei ole huhujen ja valheiden varassa.

Äänestä

Ei ole mitään faktaa takana, todisteita ei vaan löydy, kun yhtään paranemista ei ole tapahtunut. Herkät mielenterveysongelmaiset, juoksevat näitten ns. paranemisien perässä, suurin osa keski-ikäisiä ja siitä yli olevia naisia.

Äänestä
  • Höpö höpö. Mistä olet todisteita etsinyt?

    Äänestä

Esille. Yksikään maailmassa, ei ole parantunut näissä tilaisuuksissa. Valhettelijat väittävät päinvastaista, koska näistä saa hyvät rahat, jopa miljoonaomaisuuden.

Äänestä
  • Miten todistat, että kukaan ei ole parantunut?

    Äänestä

Muistuu mieleen kun JEESUS ei tehnyt joidenkuiden kirjanoppineiden keskellä montakaan voimallista tekoa..Heidän epäuskonsa tähden. Ihmisenä käsittäisin syyksi heidän asenteensa -Jumala on PYHÄ. Ymmärtääköhän meistä kukaan perin juurin sanan syvintä merkitystä? JEESUS on tullut syntisiä varten, PELASTUKSEKSI niille jotka uskovat. Uskoa ei luonnostaan ole kellään,paitsi kaikenlaisiin omiin teorioihin,järkeisoppeihin. Usko ihmeellisesti annetaankin lahjana -kun Jumala näkee jonkun jossakin Häntä etsivän koko sydämestään, Hän antaa löytää Itsensä. Sinä varmaan toivot, että JEESUS olisi totta. Sitä Hän on...parantamisihmekeskeisyys EI ole Hänen tahtonsa. Kristikentässä on mielestäni ylilyöntejä..Pyhä Henki näyttää ensin todeksi...SYNNIN. ja ihan henkkoht. Hän ei häpäise ketään, sinäkin joka vaadit jotain esille..toivottavasti Hän jotenkin sen sinulle suo. Pelastaa Hän sinut haluaisi, että sydämesi viimeisen lyönnin jälkeen paikkasi olisi Hänen luonaan.IANKAIKKISESSA TURVASSA...

Äänestä

Urputat pelastuksesta, olen ollut jo niin kauan uskossa, mutta minulle kelpaa vain totuus, turha on levittää valheellista paranemis skeidaa. Tunnen muutamia sisaria sekä yhden veljen, jotka vuosia vain juoksevat näiden ns. parantajien perässä, mitään paranemista ei ole tapahtunut, oma seurakunta ei heille kelpaa. Moni on kuollutkin näistä henkilöistä ja osa pettynyt ja katkeroitunut, nou hätä uusia tulee aina tilalle.

Äänestä
  • Sittenhän sinun pitäisi tietää, että ei ihmiset paranna vaan Jumala. Raamatussa on selvästi kerrottu miten saamme rukousvastauksia ja minkälaisia. Ei Jeesus täällä ollessaankaan parantanut kaikkia.

    Äänestä

  • sittenhän tiedät kirjoitti:

    Sittenhän sinun pitäisi tietää, että ei ihmiset paranna vaan Jumala. Raamatussa on selvästi kerrottu miten saamme rukousvastauksia ja minkälaisia. Ei Jeesus täällä ollessaankaan parantanut kaikkia.

    Raamattu on tästä parantumisesta ristiriitainen. Ap.t.10:38. Paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa. Matt.13:58. Ja heidän epäuskonsa tähden hän ei tehnyt siellä monta voimallista tekoa.

    Äänestä

  • Kupla puhkeaa. kirjoitti:

    Raamattu on tästä parantumisesta ristiriitainen. Ap.t.10:38. Paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa. Matt.13:58. Ja heidän epäuskonsa tähden hän ei tehnyt siellä monta voimallista tekoa.

    Mitä ristiriitaa tuossa on?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


SAIRAUDEN TUTTAVA kirjoitti:

Ei taida kukaan, edes vieraskoreuttaan käynyt 'Ylivainion haudalla hyppelehtimässä'?? Kysymys toki sarkastinen, mutta ihmettely herännyt minne ja miksi tämän kärsivän,uskollisen ja herätyksen hedelmää runsaasti kantaneen muistokin on haudattuna? Azuzaa vaanen pukkaa...miksei Niilo kelpaa esimerkiksi evankeliumin menestymisestä -Suomessakin? HELLUNTAIJOHTO osannee vastata. Tai vierestäseuranneet 1970,-80 luvulla...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu