"Olkiluodon sähkön kilpailukyky on viime vuosien aikana heikentynyt. Näkymät tulevaisuuteen ovat myös epävarmat. Sähkön markkinahinta on laskenut, eikä tilanteen paranemista ole näköpiirissä lähiaikoina. Lisäksi ydinvoiman tuottamiseen kohdistuvat kustannukset ovat nousseet ja Olkiluoto 3 -projektin viivästyminen aiheuttaa huomattavia lisäkustannuksia, toimitusjohtaja Jarmo Tanhua sanoo. "
http://www.tekniikkatalous.fi/tyo/quotolkiluoto 3 projektin viivastymisesta huomattavia lisakustannuksiaquot tvo potkii ehka jopa 110 tyontekijaa/a1040643
"TVO aloittaa yt:t, vähennystarve jopa 110 henkilötyövuotta"
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/tvo-aloittaa-ytt--vahennystarve-jopa-110-henkilotyovuotta/tCb2X7mJ
"TVO käynnistää lähes koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut keskiviikkona 14. tammikuuta. Yhtiö suunnittelee toiminnan tehostamiseen liittyviä muutoksia. Alustavien arvioiden mukaan henkilöstön vähennystarve olisi enintään 110 henkilötyövuotta.
Neuvotteluiden ulkopuolelle jäävät ydinvoimalaitoksen käyttövuorojen henkilöstö, voimalaitospäivystäjät ja STUKin määrittelemät asemavaltuutetut."
Muistakaa:
"Hiekkaa ydinvoiman rattaisiin"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/13046487
"Hyvästi, ydinvoima"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/13266294
TVO:lla menee tosi huonosti
46
503
Vastaukset
- 197
Olkineloshanke meni myttyyn, siksi porukkaa pitää vähentää. Eiköhän osaaville löydy töitä Fennovoimalta.
- viherkiimaanen
Niin muuten meni surullisen kuuluisa Olkikolomonenkin jos et satu vielä tietämään.
- 6+8
Valitettavaa, että työpaikkoja menetetään muutenkin surkeassa tilanteessa. Toivottavasti mahdollisen työpaikan menettävät saavat pian uutta työtä. Esimerkiksi Fennovoimalla haku päällä.
- viherkiimaanen
Tosi surkea tilanne kun jourutahan polttamahan energianegatiivistä uraania.
- tvo rules
tai sitten TVOlla menee tosi hyvin....
http://www.tvo.fi/news/1543 - Uraani Uskova
Tämä on surun ja murheen päivä.
- 81523
Löysät pois.
- mankala
Kyllähän nykyisellä sähkön pörssihinnalla vanha ydinvoima on vielä hyvin kannattavaa. Mutta näiden mankalayhtiöiden etu muihin kilpailijoihin nähden hupenee, kun sähkö on halpaa.
- 81523
TVO:lla on riippana tuottamaton OL3.
- urologisi
OL4 olisi myös kiva lisäriippa. OL3:n kanssa niistä kehkeytyisi mitä mahtavimmat riippakivekset.
- 7815
Myös OL4 taisi ehtiä jo haukata sellaiset 100 miljoonaa. Tuonkin rahan kerääminen kestää nyt tavoitelluilla säästöillä melkein vuosikymmenen.
- mauri lappi
Ongelman sanoi T&T ihan s e l k e ä s t i
" 2014 lähtien aurinkoenergia on HALVEMPAA kuin ydinvoima. 2016 aurinkovoima on JO halvempaa kuin KIVIHIILI"!
Ydinvoimahankkeilla EI ole mitään mahdollisuuksiakaan vastata haasteeseen. Nyt, eikä muuten jatkossakaan!
2008 Energianegatiivinen uraanivoima sai rinnalleen OL-3 tyyppisistä MOX Pu-239 plutoniumvoimaloista energialoisen myös! Lisäksi 8-keraa kalliimman kuin esim tuulivoima. Energia-alan investoijille kylmäävää totuutta noikin.
Euroopassa EI 19 maata, turhaan sanoutunut irti ydinvoimastaan. Kun EI kannata niin EI. ) - musta aurinko
Aurinkopaneeli makssaa noin euron/Watti. Kesällä Suomessa paneelilla voi parhaimmillaan saada noin 150 W tehon neliömetriltä. Neliö paneelia maksaa siis noin 150 e. Vuosienergian tuotto on 0.13 MWh.
Fennovoiman osakkaille on taattu hinta 50 e/MWh. Sillä laskettuna yhden neliömetrin paneelin vuosituoton arvo on 6.5 e. Paneelin koroton takaisinmaksuaika on siten 23 vuotta.
Suomessa aurinkovoima on marginaalisähköä. Joka tapauksessa tarvitaan oikeat sähkönuotantokoneet, jotta hyvinvointiyhteiskunta pyörii ympäri vuoden. Aurinkopaneeleihin heitetyt rahat menevät hukkaan. - mauri lappi
Käsittämättömän hiljaiseksi meni nettien SIKANISKAPOLIISIT TVO YLE:lle ilmoittamistaan SUURVAIKEUS tiedotteista!..)
Fennovoima on JO kertaalleen tuplannut reaktorinsa hinnat.
Venäläisten antama ns." Takuuhintavitsi". lienee jo nyt tuplasti enemmän kuin verkkosähköstä saatu hinta. Tappiota tulee Fennovoimalle JO nyt luokkaa -45% liikevaihdosta.
Hupaisaa, että TVO:n Arevan reaktorin hinnat on 16 miljardin tasoilla Englannin hintojen mukaan.
TVO siis vastaavasti laskee, että sen sähkön hinnoilla tulee -80% liikevaihdosta. Persnettoa. Ei siis mikään ihme, ettei edes Vapaavuori hyväksynyt OL-4 hanketta. Joka olisi kaatanut TVOn Jo alkumetreillä.
Eniten minua näissä nettien POLIISIPIRUISSA muuten ihmetyttää. etteivät usko EDES TVO:n omiin YLE:lle antamiin kommentteihin: "Ydinvoima on kasvavasti kannattavuuskriisiensä takia päättänyt luopua OL-4 kaltaisista hankkeistaan!" Vastaavasti ydinlobbarien pää- äänenkannattaja Satakunnan kansa kertoi joulun tietämissä avoimesti, miten OL-4 hanke on kaadettu lopullisesti.
YLE lohkaisu oli muuten kuvaavaa tänään. " JOS OL-3 laitos kaikkien IHMEEKSI käynnistyykin. Se tietää KASVAVAA ongelmaa TVO:lle. Jonka sähkön hallitsematon ylitarjonta romuttaisi loputkin TVO:n kannattavuuslaskelmat!" .. PÄHEEETÄ! Teki TVO tuollakin OL-3 hankkeellaan mitä vaan, AINA tulee miljarditappiot ja konkurssit perään..) - Kaneli-Taneli
Jännä silti, että TVO vähentää määräaikaisista, joiden poispotkimisella ei taatusti säästetä 15 M€, mutta saadaan sentään sitten ottaa kalliita konsultteja tekemään ne tavallisetkin duunit.
Munitun OL4-projektin väki on kaikki jo palkittu paremmilla tehtävillä ja titteleillä, eli sieltä ei lähtijöitä löydy.
OL3:n täysin ammattitaidoton johto on ja pysyy. Eikö nyt vihdoinkin olisi aika sieltäkin katsoa se sakki, jotka eivät omia leivisköitään ole onnistuneet hoitamaan? Päällikkö- ja johtajatason hyvä veli verkosto saisi tulla tiensäpäähän ja ammattitaidottomat harrastelijat tulisi siivota projektin (kuten koko yrityksen johdosta) pihalle. Ja mitä pikimmin.
Huonon tuloksen (kustannusten hallitsemattoman kasvun) takana on ensisijaisesti huonot johtajat, jotkaeivätmillään tapaa ole enää aikoihin olleet tehtäviensä tasalla. Lisäksi johdon marionetti-pelleily saa jo riittää. Pöytää vaan puhtaaksi johtoportaassa.- zztop4
Ratkaisu TVO:n kannattavuusongelmaan olisi veronmaksajien rahoista maksettava syöttötariffi? Ehkä jokin 5 c/ kwh takuuhinta riittäisi. Tuolla hinnalla myös OL 4 rakentaminen saataiisin myös kannattavaksi. Tasapuolisuuden nimissä sama syöttötariffi pitäisi saada käyttöön myös Fortumille ja Fennovoimalle.
Valtion varoista maksettava syöttötariffi pelastaisi ydinvoimayhtiöiden osakaskunnat taloudelliselta katastrofilta jos markkinasähkön hinta jatkaa laskuaan ( niinkuin näyttää tapahtuvan ).
Muutaman sadan miljoonan vuosittainen panostus verovaroista ydinsähköön turvaisi sähköomavaraisuutta , varmistaisi OL 3 , OL 4 ja Hanvikivi 1 valmsitumisen, kukakaties Fortum innostuisi hakemaan lupaa Loviisa 3:llekin. Nyt kun vihreät ovat poissa tulevasta hallituksesta, Fortumin lupa menisi heittämällä läpi. Ihannetilanteessa meillä voisi olla samaan aikaan rakenteilla jopa neljä reaktoria - tulevaisuutta...
zztop4 kirjoitti:
Ratkaisu TVO:n kannattavuusongelmaan olisi veronmaksajien rahoista maksettava syöttötariffi? Ehkä jokin 5 c/ kwh takuuhinta riittäisi. Tuolla hinnalla myös OL 4 rakentaminen saataiisin myös kannattavaksi. Tasapuolisuuden nimissä sama syöttötariffi pitäisi saada käyttöön myös Fortumille ja Fennovoimalle.
Valtion varoista maksettava syöttötariffi pelastaisi ydinvoimayhtiöiden osakaskunnat taloudelliselta katastrofilta jos markkinasähkön hinta jatkaa laskuaan ( niinkuin näyttää tapahtuvan ).
Muutaman sadan miljoonan vuosittainen panostus verovaroista ydinsähköön turvaisi sähköomavaraisuutta , varmistaisi OL 3 , OL 4 ja Hanvikivi 1 valmsitumisen, kukakaties Fortum innostuisi hakemaan lupaa Loviisa 3:llekin. Nyt kun vihreät ovat poissa tulevasta hallituksesta, Fortumin lupa menisi heittämällä läpi. Ihannetilanteessa meillä voisi olla samaan aikaan rakenteilla jopa neljä reaktoriaIkävä kyllä, jos nykymeno jatkuu ja uusituvien (erityisesti tuulivoima) energiamuotojen järjetön tukeminen verovaroista jatkuu, joudutaan tukemaan myös muita energiantuotantomuotoja, jotta energiahuolto voidaan turvata.
Tuulivoimalla on nyt etuajo-oikeus verkkoon ja valtio maksaa markkinahinnan ja syöttötariffin erotuksen. Mitä matalampi on markkinahinta, sitä korkeampi syöttötariffi. Tällöin tuulisina päivinä sähkön hinta voi painua jopa nollaan, joten muiden tuotantomuotojen on jarrutettava tuotantoa, mutta tuulivoima pysyy edelleen kannattavana etuajo-oikeuden ja syöttötariffin turvin.
Kuitenkaan perusvoimasta (ydinvoima, vesi, lauhde/yhteistuotanto..jne) ei voida energiahuollon turvaamiseksi luopua (sähköä tarvitaan myös tyynellä ilmalla), joten näitäkin tuotantomuotoja joudutaan tavalla tai toisella rahoittamaan yhteiskunnan verovaroista. Jos näin ei tehdä, alkaa muu energiasektori kuihtua, eikä alalle enään investoida. Pitkällä akavälillä tämä tarkoittaa energiahuollon luotettavuuden romahtamista.
Moni tavallinen "kaduntallaaja" ei ymmärrä millaiset seuraukset olisi Suomen tai koko pohjoismaisen sähköverkon kaatumisella. Se aiheuttaisi päiviä tai viikkoja kestävän häiriötilanteen koko maahan. yksyllä Rovaniemellä kokeiltiin kriisivalmiutta ja kaupungista katkaistiin sähköt ja verkko irrotettiin valtakunnanverkosja yritettiin ajaa ylös pelkän paikallisen tuotannon, eli vesivoiman avulla, mutta ei se ei onnistunut. Sähköt saatiin kaupunkiin vasta kun kaupungin verkko kytkettiin valtakunnan verkkoon....Ja siis kysessä oli vain yksi kaupunki...
http://ls24.fi/mielipiteet/paakirjoitukset/paakirjoitus-sahkokatko-lamauttaisi-suomen
Paras vaihtoehto vapaiden energiamarkkinoiden kannalta olisi poistaa syöttötariffit ja antaa eri energiamuotojen ja alan toimijoiden kilpailla oikeiden markkinatalouden lakien mukaan. - 9+4
zztop4 kirjoitti:
Ratkaisu TVO:n kannattavuusongelmaan olisi veronmaksajien rahoista maksettava syöttötariffi? Ehkä jokin 5 c/ kwh takuuhinta riittäisi. Tuolla hinnalla myös OL 4 rakentaminen saataiisin myös kannattavaksi. Tasapuolisuuden nimissä sama syöttötariffi pitäisi saada käyttöön myös Fortumille ja Fennovoimalle.
Valtion varoista maksettava syöttötariffi pelastaisi ydinvoimayhtiöiden osakaskunnat taloudelliselta katastrofilta jos markkinasähkön hinta jatkaa laskuaan ( niinkuin näyttää tapahtuvan ).
Muutaman sadan miljoonan vuosittainen panostus verovaroista ydinsähköön turvaisi sähköomavaraisuutta , varmistaisi OL 3 , OL 4 ja Hanvikivi 1 valmsitumisen, kukakaties Fortum innostuisi hakemaan lupaa Loviisa 3:llekin. Nyt kun vihreät ovat poissa tulevasta hallituksesta, Fortumin lupa menisi heittämällä läpi. Ihannetilanteessa meillä voisi olla samaan aikaan rakenteilla jopa neljä reaktoriaEi Olkiluoto 1 ja 2 tuotanto ole kannatamatonta, sähkön hinta yhä alle markkinahinnan myös päivinä jolloin Pohjolassa tuulee paljon. Jos välimiesoikeudessa ei tule lunta tupaan, jää Olkikolmosen hintakin kohtuulliseksi, vaikka rakentamisaikaiset korot otettaisiin huomioon. Omistajat ovat sitoutuneet ostamaan sähkön omakustannushintaan joten markinointiongelmia ei ole. Ei syöttötariffeiille ole mitään tarveta. Ylijäämähenkilöstö johtuu Olkineloshankkeen myttyynmenemisestä. TVO ei ole näköjään vieläkään virallisesti luopunut hankkeesta vaikka aikaa rakentamislupahakemuksen jättämiseen on olle puoli vuotta.
- Surkea Johto syy
TVOn ongelmiin. Vanha viisaus tietää, että niin vahvaa firmaa ei ole, ettei yksi ekonomi lakimiehen kera saa sitä nurin.
TVO oli siihen asti jotakuinkin terve firma, kun lakimiehet ja ekonomit pidettiin riittävän kaukana puikoista, ja johtajilla oli omaa asiaosaamista. Valitettavasti tämä menestyksen taannut kulttuuri menetettiin TVOssa (ja myös kautta Suomen maan), ja tilalle laitettiin "huippu"-yleisjohtajia, joilla ei ole mitään asiaosaamista.
TVOn talousongelmat ovat seurausta myttyyn menneestä OL3.sta. OL3 puolestaan meni pieleen, kun TVOn uudistettu uljas johto päätti tilata ydinvoiman "avaimet käteen" ilman minkäänlaista asiaosaamista, ja kieltäytymällä hankkimasta edes riittävän vahvaa omaa insinöörikuntaa pitämään OL3-projekti ruodussa. STUKki on joutunut kohtuuttoman raskaan taakan alle tarkastaessaan keskeneräisiä suunnitelmia. Tämä kärsimysnäytelmä on jatkunut jo vuosikymmenen, mutta TVOn johto ei vieläkään ole halunnut katsoa peiliin ja tunnustaa virhettään.
Mistä TVOn hallituksen ryhmäsokeus aiheutuu? Katsokaapa TVOn hallituksen jäsenten osaamattomuustaustat. Hallituksessa ei ole juurikaan suunnittelusta, voimatuotannosta, rakentamisesta tms. koulutusta ja kokemusta hankkinutta henkilöä. Älkää menkö halpaan siinä, että hallituksen jäseniä on muista voimayhtiöistä, sillä "viransaanti" näihin muihin voimayhtiöihin ei ole edellyttänyt edellä luettelemiani opintoja ja työkokemusta. Johtajapositiolle jo nimitetyillä opiskelu ja kokemuksen hankinta on auttamatta myöhäistä.
Hämmästyttävää ei ole se, että TVOn hallitus kieltäytyy katsomasta peiliin ja tunnistamasta surkeuden perussyytä. Mutta se hämmästyttää, että alati valpas media ei ole hoksannut mistä kenkä puristaa. - Marsupilami800900
Surkea Johto syy kirjoitti:
TVOn ongelmiin. Vanha viisaus tietää, että niin vahvaa firmaa ei ole, ettei yksi ekonomi lakimiehen kera saa sitä nurin.
TVO oli siihen asti jotakuinkin terve firma, kun lakimiehet ja ekonomit pidettiin riittävän kaukana puikoista, ja johtajilla oli omaa asiaosaamista. Valitettavasti tämä menestyksen taannut kulttuuri menetettiin TVOssa (ja myös kautta Suomen maan), ja tilalle laitettiin "huippu"-yleisjohtajia, joilla ei ole mitään asiaosaamista.
TVOn talousongelmat ovat seurausta myttyyn menneestä OL3.sta. OL3 puolestaan meni pieleen, kun TVOn uudistettu uljas johto päätti tilata ydinvoiman "avaimet käteen" ilman minkäänlaista asiaosaamista, ja kieltäytymällä hankkimasta edes riittävän vahvaa omaa insinöörikuntaa pitämään OL3-projekti ruodussa. STUKki on joutunut kohtuuttoman raskaan taakan alle tarkastaessaan keskeneräisiä suunnitelmia. Tämä kärsimysnäytelmä on jatkunut jo vuosikymmenen, mutta TVOn johto ei vieläkään ole halunnut katsoa peiliin ja tunnustaa virhettään.
Mistä TVOn hallituksen ryhmäsokeus aiheutuu? Katsokaapa TVOn hallituksen jäsenten osaamattomuustaustat. Hallituksessa ei ole juurikaan suunnittelusta, voimatuotannosta, rakentamisesta tms. koulutusta ja kokemusta hankkinutta henkilöä. Älkää menkö halpaan siinä, että hallituksen jäseniä on muista voimayhtiöistä, sillä "viransaanti" näihin muihin voimayhtiöihin ei ole edellyttänyt edellä luettelemiani opintoja ja työkokemusta. Johtajapositiolle jo nimitetyillä opiskelu ja kokemuksen hankinta on auttamatta myöhäistä.
Hämmästyttävää ei ole se, että TVOn hallitus kieltäytyy katsomasta peiliin ja tunnistamasta surkeuden perussyytä. Mutta se hämmästyttää, että alati valpas media ei ole hoksannut mistä kenkä puristaa.Eipä TVO pelkästään ekonomeihin kaadu, onhan valtaosa johtajista kuitenkin DI tai inssipohjalta, yhtälailla ovat kaikki pissineet homman. Ja yhtä lailla suurin osa ovat koulutustaustastaan riippumatta toiminut vailla minkäänlaista osaamista, liiketoiminnallista, yleis- tai asiaosaamista.
TVO myös edustaa nepotismia parhaimmillaan, tehtävään kuin tehtävään valitaan lasten, puolisoiden, sukulaisten lisäksi naapureiden kissat ja sukulaisten hamsterit. Todellisuudessa parhaat hakijat ovat jääneet ilman työpaikkaa, jolleivat sitten ole totaalisen läpituttuja valitsevan esimiehen kanssa.
Että sinällään tämä konttaaminen ei tule yllätyksenä. Jossain vaiheessahan paska räpsähtää käsille väkisinkin. Harmi vaan, että tyrityn nelosprojektin väki on epäonnistumisesta palkittu komeilla viroilla, joista suuri osa on täysin keksittyjä ja varta vasten teennäisesti luotuja tehtäviä. - Anti-Insinööri
Surkea Johto syy kirjoitti:
TVOn ongelmiin. Vanha viisaus tietää, että niin vahvaa firmaa ei ole, ettei yksi ekonomi lakimiehen kera saa sitä nurin.
TVO oli siihen asti jotakuinkin terve firma, kun lakimiehet ja ekonomit pidettiin riittävän kaukana puikoista, ja johtajilla oli omaa asiaosaamista. Valitettavasti tämä menestyksen taannut kulttuuri menetettiin TVOssa (ja myös kautta Suomen maan), ja tilalle laitettiin "huippu"-yleisjohtajia, joilla ei ole mitään asiaosaamista.
TVOn talousongelmat ovat seurausta myttyyn menneestä OL3.sta. OL3 puolestaan meni pieleen, kun TVOn uudistettu uljas johto päätti tilata ydinvoiman "avaimet käteen" ilman minkäänlaista asiaosaamista, ja kieltäytymällä hankkimasta edes riittävän vahvaa omaa insinöörikuntaa pitämään OL3-projekti ruodussa. STUKki on joutunut kohtuuttoman raskaan taakan alle tarkastaessaan keskeneräisiä suunnitelmia. Tämä kärsimysnäytelmä on jatkunut jo vuosikymmenen, mutta TVOn johto ei vieläkään ole halunnut katsoa peiliin ja tunnustaa virhettään.
Mistä TVOn hallituksen ryhmäsokeus aiheutuu? Katsokaapa TVOn hallituksen jäsenten osaamattomuustaustat. Hallituksessa ei ole juurikaan suunnittelusta, voimatuotannosta, rakentamisesta tms. koulutusta ja kokemusta hankkinutta henkilöä. Älkää menkö halpaan siinä, että hallituksen jäseniä on muista voimayhtiöistä, sillä "viransaanti" näihin muihin voimayhtiöihin ei ole edellyttänyt edellä luettelemiani opintoja ja työkokemusta. Johtajapositiolle jo nimitetyillä opiskelu ja kokemuksen hankinta on auttamatta myöhäistä.
Hämmästyttävää ei ole se, että TVOn hallitus kieltäytyy katsomasta peiliin ja tunnistamasta surkeuden perussyytä. Mutta se hämmästyttää, että alati valpas media ei ole hoksannut mistä kenkä puristaa.Insinööritkö olisivat pelastaneet OL3:n??? Härregud! Niin paljon niitä on siellä pyörinyt, omia ja konsulltifirmojen edustajia, että päät ovat paukkuneet yhteen...
- mauri lappi
Kyllä meni MONEN nettiPOLIISIN persläpi ruvelle. Kun TVO:n
johtaja PELLEJEN ammattitaidoton tökeryys alkoi paljastua... Muualtakin kuin AINA ajan tasalla olleista Arto Laurin hyväkäyvistä videoista.,.. Sai siinä illuusiomerelliset kiivasta polttokyyti. . .!)
_______________________________________
Terve tuloa vaan NETTISINISONTIAISETKIN tutustumaan TVO:n edustamaan reality- maailmaan!
Missä 2008 - eteenpäin energianegatiivisuus mädättää KOKO orgasminne takuisen ydinvoiman sikapellesekoiluiksi!..
Tuskin muuten KUKAAN Arton juttuja JO vuosia seurannut yllättyi siitä. Ettei ydinvoimanne kiiltokuvan takaa löydy muuta kuin kasvavaa sutta ja sekuriittia!). . .
PS. JOPAS irtosi Jo haukkuherraa TVO:n johtopossuillekin! Tätä saimmekin odottaa KAUAN, ennen kuin TVO:n nettipoliisen lahjuskuoret ohenivat tälle tasolle...) .. noin mitäs Vuojoella tuumataan jatkosta? Alkaako meinaan ydinrikollisten voitelurahat JÄLLEEN KASVAA?..)) ))) ))
Veikkaan muuten rotiinkisesti, ettette ole nähneet KUIn vasta ydinloistenne reaalitodellisuudesta kuinorastavia alkutuskia..) . .. Kaikkee "Kivaa" tulossa kun Arevan 3 000 000 000 e sakot ja EU:n uudisenergiarajojen rikkomisen miljardisakot alkaa tulla muikeesti Suomelle pyyntiin? Erooko silloin LOPUTKIn TVO:n jäljelle jätetystä 550 orjasta?.. - zztop4
" Paras vaihtoehto vapaiden energiamarkkinoiden kannalta olisi poistaa syöttötariffit ja antaa eri energiamuotojen ja alan toimijoiden kilpailla oikeiden markkinatalouden lakien mukaan " .
Miten saat tämän ajatuksen myytyä muihin Pohjoismaihin, Baltiaan ym. Ja jos Venäjä saa vesi- ja ydinvoimalansa kuntoon , idästä tulee valtavasti lisää sähköä Pohjoismaisille sähkömarkkinoille . ( Tuonti idästä juuri nyt 1459 MW ) .
Emme taida mahtaa mitään, että sähkömarkkinat ovat siirtyneet uuteen aikaan, jossa ainoastaan vesivoima on enää taloudellisesti kannattavaa aivan lyhyitä sähkönhintapiikkejä tai koko Skandinavian alueen käsittäviä pakkasjaksoja lukuunottamatta.
Ei taitaisi auttaa sekään, että Suomi yksipuolisesti luopuisi jo tänään kaikista energiatuista. Tämä vaan edesauttaisi naapurimaitamme äämään omaa (tuettua )nergiantuotantoaan ja samalla tuhoiaisimme samalla oman säjkäntuotannon toimintaedellytykset.
Tilanne on siten todella haastava.- Kyll näin on
Paitsi, että luopuminen tuulivoiman tuesta ei vaikuttaisi Suomen energiahuoltoon mitenkään, mutta pienentäisi valtion menoja. Sähkömarkkinoilta voisimme ostaa halpaa naapurimaiden "maksamaa" tuulisähköä ja samalla tukea ns. perinteisten energiamuotojen säilymistä energiahuollo turvaamiseksi.
Mutta yleisesti tämä vääristynyt markkinatilanne on koko Euroopan ongelma. Koko tämä järjettömyys on lähtöisin aivan Euroopan ytimestä, Brysselistä..ns. EU:n uusituvan energian/ilmasto-tavotteista.
ns halpatuonti idästä on myrkkyä valtion kassalle, koska se polkee osaltaan sähkön markkinahintaa ja kasvattaa syöttötariffien osuutta... - Anonyymi
Kyll näin on kirjoitti:
Paitsi, että luopuminen tuulivoiman tuesta ei vaikuttaisi Suomen energiahuoltoon mitenkään, mutta pienentäisi valtion menoja. Sähkömarkkinoilta voisimme ostaa halpaa naapurimaiden "maksamaa" tuulisähköä ja samalla tukea ns. perinteisten energiamuotojen säilymistä energiahuollo turvaamiseksi.
Mutta yleisesti tämä vääristynyt markkinatilanne on koko Euroopan ongelma. Koko tämä järjettömyys on lähtöisin aivan Euroopan ytimestä, Brysselistä..ns. EU:n uusituvan energian/ilmasto-tavotteista.
ns halpatuonti idästä on myrkkyä valtion kassalle, koska se polkee osaltaan sähkön markkinahintaa ja kasvattaa syöttötariffien osuutta...Tuulivoimahan on haitallista myös- toki ei läheskään niin tapavaa kuten ydinvoimalat- mutta vaarallista kuitenkin.
Miksi siis aurinko- ja aalto-voimalat ei ole ohjelmassa- maalämpö?
tuulivoimalat toimivat, mutta ne pitää sitten olla satojen kilometrien päässä asutuksesta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16234751/suomesta-eun-ainoa-uraanintuottaja
Ai jaa, nettien PASKAPOLIISEILLA alkaa liristä lahkeista keltanoroa ydinvoimastaan?...))
Ette PELLER ole nähneet ydinalan tulevasta ahdingostanne kuin vasta kajoa!
TVO tulee saamaan tosiaan 3 000 000 000 sakot Arevalta seuraavaksi! Koko laitoksen alkuhinnan verran! Sitten TVO:n TIETYSTI pitää maksaa laitoksen muutaman miljardin LKASKUTUS Arevalle myös. 1,2 miljardia tikuttaa tappiota menetetystä OL-3 sähköistä. . MOX polttoaineen hintaan tulee myös nollia lisää!)) Posivalle pitää löytyä myös neljättä miljardiaan! SEKÄÄn kun ei tuota kuin persnettoa! Talvivaaran uraanihankkeisiinne muutama miljardi niin ikää! Homman kruunaa kun EU rupee rumputulittamaan MILJARDIEN SAKKOJA Suomen alittamista uudisenergian rajojen jatkuvista alituksista..!
No TVO:n ongelmat vasta alkavat kun yritetään pyörittää SUURTAPPIOLLA OL-3 hanketta kalliilla MOX-plutoniumilla!
Mutta Pientähän tuo on Fennovoimalle. jonka liikevaihto perustuu 200% KORKEAMMALLE sähkön hinnoille. Kun mitä tulevat saamaan!.. Kaiken TIETYSTI kruunaa se, että tuuli- ja aurinkovoimaloiden JA Rossin energialaitosten jopa öljyn hinnat alittavat nykyisetkin 3snt/kWh hinnat HEITTÄMÄLLÄ!..
Kaiken kruunaa se, ettei nettien ostetut POLIISIT saa lahjusrahojaan enää jatkossa. SE, se onkin ylläolevan poruparun keskeisin moottori!)))))- zztop4
On noissa subventoiduissa sähkömarkkinoissa omat etunsakin. Teollisuus, maatilat ja kuluttajat hyötyvät edullisesta sähkön markkinahinnasta - ja valtiollekin on helppo lisätäsähkön valmisteveron tuottoja kun vuosittain ( ! ) nouseva sähköveron korotus " ei tunnu missään ".
Kasvava ongelma toki on kuka tuottaisi kulutushuippujen aikaisen energiankysynnän lisäyksen. Ehkä verotuki kannattaisi sittenkin suunnata vielä jäljellä oleviin ( sähkö tuottaviin / vastapaine ) hiilivoimaloihin ennen kuin ne ehditään purkaa kaikki? Fortum vähentää väkeä asiakaspalvelustaan, tavoitteena 25 henkilötyövuoden vähentäminen
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2015/01/09/fortum-vahentaa-vakea-asiakaspalvelustaan/2015292/170
"Yhteistoimintaneuvottelujen syynä on töiden väheneminen, kun sähkönsiirtoyritys Caruna irtisanoo asiakaspalvelusopimuksensa Fortumin kanssa."
Siis Carunalla on sopimus asiakspalvelusta Fortumin kanssa, ja haluaa irtisanoa sopimuksen, jonka vuoksi Fortumilta saa kenkää ehkä n.25 henkilöä. Ei varsinainen 'huonosti menee'-uutinen."Onko TVO luopumassa Olkiluoto 4:sta?"
http://www.talouselama.fi/uutiset/onko tvon ytuutinen samalla megatonnin ydinvoimauutinen voi olla yhteytta asiaan/a2286371
"ihmettelee Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja Pertti Porokari TVO:n yt-ilmoituksen perusteella. Hän aprikoi, ennakoivatko yt-neuvottelut sitä, että yhtiö aikoo luopua nelosreaktorin rakentamisesta.
"Hanke on kiistatta vastatuulessa, joten voi olla että yt-neuvotteluilmoituksella on yhteyttä asiaan", Porokari toteaa."
En usko. Valtio tulee apuun, kuten niin usein ydinvoimaloiden kohdalla käy.- alle 20 EUE/MWh
eli alle 2 centtiä/kWh on TVOn tuotantokustannus, kun mukana on ydinvoima (OL1 ja OL2) ja kalliimpi Meriporin hiilivoima. Keskituotantohinnan voi helposti laskea TVOn vuosikertomuksesta.
Tuotantohinta on selvästi alle sähkön markkinahinnan.
OL3 on mennyt takapuolelleen, ja irtisanomiset johtavat siihen että hanke viivästyy entisestään. Nykyliikkeenjohto ei tosin välitä katsoa kauemmaksi. Riittää, kun tulostavoitteet saavutetaan nyt. Ja samalla saadaan johdon taskuun johdon ruhtinaalliset tulospalkkiot. Firmalla ei ole niin väliä.- 18+1
Vuonna 2013 oli tuotto ydinsähkön myynistä 352 miljoonaa ja määrä 14,85 TWh. Siitä tulee 23,7 euroa/MWh.
Eli ei syynä ole nykyinen sähkön hinta. Pikemminkin olkikolmosen myöhästymisestä ja myttyynmenneestä olkinelosesta aiheutunut velkaantuminen ja luottoluokituksen heikentyminen.
Jo silloin kun OL-3 hanketta alettiin ajaa viemärinsä alkuun. IAEA ilmoitti ydinsähkön hinnaksi 7,63sntkWh Pohjolan voiman pääjohtajaTimo Rajala muuten kertoi tilanteen näin:
http://kuvapilvi.fi/k/yGkX.jpg
[img]http://kuvapilvi.fi/k/yGkX.jpg[/img]
On syytä muistaa, että kyseessä on tilanne 10v sitten. Ja raportoija Timo Rajala siis TVO:n todellinen PÄÄJOHTAJA! Jotain kertoo TVO:n hermoistumisista ydinsähkön hintoja EI TVO tämän jälkeen sallinut enää koskaan ilmoittaa. Ei koska Japanin hallitus ilmoitti sen 2011 spurtanneen perusreaktorilla 15snt/kWh ja tosiaan OL-3 laitokselle 37,5snt/kWh.
Jos tuollaiset SADUT 2snt/kWh olisivat edes unissa mahdollisia. Ydinala niitä käyttäisikin valheissaan. mutta kuten totuus on 10 vuoteen TVO EI ole enää antanut kieltämiään liikaa nousseita ydinhintojaan julkisuuteen. EI edes lehtiin!TVO:n ongelmissa jotain tuttua
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/ydinvoima riutuu yhdysvalloissa yksikoita voidaan sulkea/a966591
"Ydinvoima riutuu Yhdysvalloissa - yksiköitä voidaan sulkea" 10.2.2014
"Suurin syy kehnoon jamaan on energiamarkkinat. Crane syytti energian alhaista hintaa ja huonoja poliittisia päätöksiä siitä, että jotkin sen yksiköistä eivät onnistuneet tekemään tulosta."- mauri Lappi
WoHOO! Ai USA alkaa Saksan malliin sulkemaan MYÖS täysin kannattamattomiksi muuttuneita reaktoreitaan! Voihan r i e m u a !)))
Tähän Sutxnetin uutiseen ON syytä lisätä Tsheljabinskin ja Miamakin tuhot on lopettaneet liki KOKONAAN energianegatiivisen uraanipolttoaineen tuotannot myös!
PS. M i k s i k ö h ä n näitä reaktorien 5% vuosikäyttökertoimista ja kokonaan lopettamisista EI SUPO nettipaholaisnpalvojat kertoneetkaan? Viekö siis TOTUUS kielen? Vallan MAINOTA, ettei pelkästään Suomen ydinala tappele uyksin nykyään vaikeuksissaan, kuten TVO/Posivat tekee..) 4.2.2015: TVO on laskenut liikkeeseen 500 miljoonan euron suuruisen kymmenen vuoden joukkovelkakirjalainan
http://www.tvo.fi/news/1558
"Liikkeeseen lasketusta lainasta saatavat varat käytetään yhtiön yleisiin rahoitustarpeisiin."
Taitaa TVO olla pikkurahan tarpeessa.- Netstux
Noita joukkovelkakirjalainoja erääntyy ja uusia otetaan. Tuon uusimman kuponkikorko on 2,125 % eli hyvin alhainen. Eli uutisen sisältö on toisenlainen kuin Stuxnet asiantuntemattomuuttaan luulee.
Saisko vähä asiaakin sekaan?
"Eli uutisen sisältö on toisenlainen kuin Stuxnet asiantuntemattomuuttaan luulee."
Voisitko mainita aen "asiantuntemattoman luuloni"? Muuten joku voi erehtyä luulemaan, että puhut ihan kakkaa vain toista keskustelijaa mollataksesi.- Netstux
Väännetänpä rautalankaa: kun TVO saa joukkovelkakirjalainan noin alhaisella korolla, lainanantajat luottavat TVOn kilpailukykyyn.
Netstux kirjoitti:
Väännetänpä rautalankaa: kun TVO saa joukkovelkakirjalainan noin alhaisella korolla, lainanantajat luottavat TVOn kilpailukykyyn.
Voisitko vihdoinkin mainita aen "asiantuntemattoman luuloni"? Muutenhan joku voi erehtyä luulemaan, että puhut ihan kakkaa vain toista keskustelijaa mollataksesi.
TVO saa vielä lainaa varastettua markkinoilta.
Koska TVO on hommannut AMMATTITAPOPAJIA sata päisiä
laumoja. Ja uhkailevat ydinmonopolina SURUTTA velkaa antavia !Fennovoima kieltäytyi antamasta veristä rahaa ydinvoimaloille.
Erityisesti Fortum oli käärmeissään, kun yhtiön 3 aiempaa ydinvoimalan hanketta tyrmättiin.
Mutta kun hätärahoitusta haluttiin. Tuli Vapaavuori poliiseineen ja Armeijan ostettuine kiristäjineen vaatimaan Fortumilta pakkorahaa!
___________________________________________
Tilanne oli muuten 100% SAMA myös mm. Englannissa. Jossa YKSIKÄÄN ydinyhtiö ei enää vapaaehtoisesti antanut rahaa ydinalan kannattamattomiin hankkeisiin! VAIN ja ainoastaan VÄKIVALTAINEN valtion armeijan kjautta tehtailtu pakotus ja veriset uhkailut näyttää tuvan rahaa ydinrikollisuuteen!TVO irtisanomassa 42 työntekijää, siis YT-neuvottelujen tuloksena tuloksena.
http://www.taloussanomat.fi/energia/2015/03/05/tvo-irtisanomassa-42-tyontekijaa/20152841/12?- Anonyymi
Jo aloitus on surkuhupaisa: "Sähkön kilpailukyky"...? Mitä pi-ua tarkoittaa määritelmä "sähkön kilpailukyky"?
- Anonyymi
En ymmärrä vastaustasi 5 vuotta vanhaan viestiin muuna kuin yrityksenä houkutella pidemmällä tauolla olevaa palstatrollia takaisin palstalle meuhkaamaan. Jos sinulla onkin elämässäsi tekemisestä puutetta niin älä hanki sitä trollaamalla. Palstalla kun on pitkästä aikaa keskusteltu ihan sen oikeasta aiheesta sen sijaan että spämmättäisiin ja ilmiannettaisiin kopioita vanhoista poistetuista viesteistä uudelleen ja uudelleen.
- Anonyymi
"En ymmärrä vastaustasi 5 vuotta vanhaan viestiin muuna kuin yrityksenä houkutella pidemmällä tauolla olevaa palstatrollia takaisin palstalle meuhkaamaan. "
On olemassa sellainen sanonta, että syntymätyhmyyden saa anteeksi, mutta opittua tyhmyyttä ei voi katsoa läpi sormien. - Anonyymi
Mutta mitä tarkoittaa "sähkön kilpailukyky"..?
Miksi vastaat kommenttiini kun et vastaa ollenkaan varsinaiseen kysymykseen, mielenkiintoista nähdä mitä vastaat tähän kommenttiin? Nimittäin et pysty vastaamattakaan olemaan...jookos?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72518- 1211781
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391487Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1231466Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1691308Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1571268- 1461260
- 521198
- 591138
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.531039