YLE kannattaa pilkkoa ja myydä.
Näin valtio saa rahaa ja päästään tuosta häpeällisestä sosialistien pesäkkeestä.
Tilalle perustetaan uusi uljas:
SUOMEN MEDIA.
Johdon valitsee Kansanedustajat.
Jokainen puolue voi tuoda yhden
ehdokkaan.
Sen jälkeen DEMOKRAATTISESTI äänestetään.
Eli yksi ääni per nuppi.
Eikä niinkuin Paavon Diktatuurin aikana.
Yksi yli muiden.
Näin valtio saa rahaa ja päästään tuosta häpeällisestä sosialistien pesäkkeestä.
Tilalle perustetaan uusi uljas:
SUOMEN MEDIA.
Johdon valitsee Kansanedustajat.
Jokainen puolue voi tuoda yhden
ehdokkaan.
Sen jälkeen DEMOKRAATTISESTI äänestetään.
Eli yksi ääni per nuppi.
Eikä niinkuin Paavon Diktatuurin aikana.
Yksi yli muiden.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ehdotan, ettei tuo uusi valtiollinen viestintäyhtiö pyrkisi teeskentelemään sitoutumattomuutta, vaan päinvastoin ohjelmisto aika olisi jaettu jokaisen eduskuntapuolueen kesken.
Ikiomalla ohjelmapaikallaan kukin puolue saisi lähettää sellaista ohjelmaa kuin itse haluaa oman puolueen asioista uutisiin, dokumentteihin, näytelmiin, elokuviin ja viihteeseen.
Varmuuden vuoksi kunkin ohjelmatiedon perään olisi syytä merkitä puoluelyhenne, jotta kansalaiset eivät liikuttuisi, suuttuisi tai nauraisi väärien ohjelmien aikana.
HYVÄ !!!