A-talkissa oli keskustelua väkivallasta jälleen ja siitä, miten naiset kohtaavat väkivaltaa juuri eniten omassa perheessään. Puhuttiin sovittelun mahdollisuudesta osapuolten kesken niissä tapauksissa, jotka tulevat poliisin tietoon ja todettiin, että tilanne on jo niissä tapauksissa niin vakava, ettei pelkkä sovittelu riitä, muuta yhdistettynä rangaistukseen siitä voisi olla jotakin apua. Ohjelmassa tuli myös ilmi, ettei asiaa ole tutkittu väkivallan uhrin kannalta tarpeeksi, jotta tiedettäisiin kuinka moni uhri murtuu perheväkivallan vuoksi ja kuinka moni esim. ajautuu itsemurhaan.
Eli mitä mieltä olette:
1) Onnistuisiko väkivallantekijän ja uhrin sovittelu ulkopuolisen valvonnassa?
2) Kuinka vakavasti luulette perheväkivallan vaikuttaneen uhrin mielenterveyteen?
Ja mitäs, jos pidetään tämä keskustelu vapaana vastakkainasettelusta. Ei mainita nyt naisen väkivaltaa. Siitä tehköön hän, ken haluaa, oman aloituksen.
Eli mitä mieltä olette:
1) Onnistuisiko väkivallantekijän ja uhrin sovittelu ulkopuolisen valvonnassa?
2) Kuinka vakavasti luulette perheväkivallan vaikuttaneen uhrin mielenterveyteen?
Ja mitäs, jos pidetään tämä keskustelu vapaana vastakkainasettelusta. Ei mainita nyt naisen väkivaltaa. Siitä tehköön hän, ken haluaa, oman aloituksen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
1. riippuu niin väkivallantekijän mielestä.onko tekijä sellainen että ymmärtää järkipuhetta? Ei psykopaatille voi järkeä puhua. haluaako uhri sovittelua.
2. tuskin uhrin mielenterveys siitä on parantunut. ehkä nahka kuitenkin kovettunut.
1) Onnistuisiko väkivallantekijän ja uhrin sovittelu ulkopuolisen valvonnassa?
No ei taatusti. Tuollaiset voiraukkaakyllämeymmärretään touhut on aika turhanaikaisia. Ne antaa väkivallantekijälle sen signaalin, että ei muuta kuin muijaa turpaan. Sovittelemalla siitä selviää.
Vaimonhakkaajille putkaa linnaa vankeutta ja reippahasti, niin ovat pois pilaamasta kunnollisten miesten mainetta.
2) Kuinka vakavasti luulette perheväkivallan vaikuttaneen uhrin mielenterveyteen?
Ilmeisesti ja usein sen verran vakavasti, että uhri ei uskalla hakea apua, eikä hänellä ole 'potkua' pistää sitä hakkaavaa mulkeroa pihalle ja syytteeseen.
Minusta askel oikeaan suuntaan oli sekin, että nämä perheväkivalta jutuista ei enää pääse eroon jos uhri 'vakan tahdon' perusteella ei halua nostaa syytettä.
Jos kadulla jotakuta mätetään turpaan ja tekijä saadaan kiinni lähdetään käräjille ja tekijälle nuijataan vähintään sakkotuomio, pahemmissa tapauksissa ehdonalaista ja korvauksia uhrille. Eikä tässä tapauksessa eritellä sukupuolta eikä sukulaisuuksia.
Mutta jos perheen sisällä mätetään puolisoa turpaan niin sitten lähdetään sovittelemaan? Mistähän moinen idea on saanut alkunsa. Jos väkivaltainen mies tarvitsee jotain apua sun muuta niin eipä kait sitä hakattua vaimoa siihen tarvitse sotkea. Vai haetaanko jotain uhrin myötätuntoa ja anteeksi antoa avuksi "parantumiselle"?
1) Jokin sovittelu systeemi on järkevä ala- ja yläasteilla. Siellä voidaan vielä nuorukaiseen takoa järkeä päähän, että noin ei ehkä ole hyvä tehdä. Mutta aikuiset ihmiset kuuluvat käräjille.
2) Kyllä se nyt varmaan pääkoppaa koittelee jos joka perjantai tulee känniseltä äijältä pataan.
Itse en henkilökohtaisesti ole koskaan käsittänyt väkivallan käyttäjiä. Jos jotain lyöt niin on oltava sen verran miestä tai naista ihmisessä, että tekojensa seuraukset kantaa.
" Onnistuisiko väkivallantekijän ja uhrin sovittelu ulkopuolisen valvonnassa?"
Kyllä varmasti joissain tilanteissa onnistuu ja saattaa jopa olla molemmille osapuolille hyväksi. On mahdollista, että tälläisissa sovittelutilanteissa väkivallan käyttäjä ymmärtää tekojensa vakavuuden ja niiden seuraukset myös sen toisen osapuolen kannalta. Samoin uskon, että joissain tapauksissa myös väkivallan uhrin kannalta on ihan tervehdyttävä kokemus keskustella avoimesti toisen kanssa ja ehkä jopa antaa tälle anteeksi.
Mutta en usko että nämä sovittelut toimivat läheskään kaikissa tilanteissa. Monessa tapauksessa on varmasti ainakin uhrin mielenterveyden kannalta hyödyllisempää olla olematta missään tekemisissä väkivallan tekijän kanssa. Joskus on vain parempi yrittää jättää nuo väkvaltaiset kokemuset taakseen ja pyrkiä jatkamaan parempaa elämää. Luulisin, että melko merkittävä tekijä näissä sovittelutilanteissa ja niiden onnistumisessa on se, haluaako väkivallan tekijä todella muuttua vai suostuuko hän sovitteluun vain muuta rangaistusta välttääkseen.
"2) Kuinka vakavasti luulette perheväkivallan vaikuttaneen uhrin mielenterveyteen? "
Tämä on varmasti melko pitkälle riippuvaista siitä, kuinka kauan väkivalta on jatkunut. Jos parisuhteessa toinen osapuoli kärsii vuositolkulla väkivallasta, on hänen itsetuntontonsa varmasti melko nollalukemissa ja henkinen tasapaino muutenkin melko huteralla pohjalla.
Ohjelmassa oli puhetta juuri tuosta, että sovittelu ei saisi missään vaiheessa lieventää tai poistaa rangaistusta. Ongelmalliseksi koettiin se, että perheväkivalta on siinä vaiheessa jo erittäin vakavalla pohjalla, kun se yleensä tulee poliisin tietoisuuteen. Suurin osa perheväkivallastahan ei tule koskaan virkavallan tietoon. Koko aiheesta on alettu vasta nykyään puhua julkisesti, koska on liiaksi asti vaiettu perheen sisäisistä asioista ja edelleenkin niitä yritetään tyrkätä neljän seinän sisään takaisin(vrt.kotitöiden työnjako ei kuulu tasa-arvokeskusteluun).
Meidän naisten pitää vaan ottaa asiaa esille, pidettiinpä siitä tai ei, sillä maassamme on ihan liikaa väärää vaikenemista väärässä paikassa ja se on omiaan mahdollistamaan tilanteita, jotka eivät ole kenellekään eduksi. Myös miehiä pitää saadaa neutraaliin väkivaltakeskusteluun mukaan, sillä kuulostaa aivan uskomattomalta, että miehet liian usein alkavat ikään kuin puolustella väkivallan tekijää sillä perusteella, että ovat itsekin miehiä. Ja kuten ohjelmassa tuli hyvin ilmi, ensin on tartuttava vakavimpiin aiheisiin, eli niistä on lähdettävä liikkeelle. Naisten kokema väkivalta tapahtuu juuri melkein aina kotona.
1. Sovittelun onnistuminen ja käyttömahdollisuudet , riippuvat väkivallan muodosta. Perinteinen parisuhdeväkivalta ei ole sovittelun piiriin kuuluva. Toistuvasti pahoinpidelty ihminen ei osaa pitää puoliaan. Sovittelumenettely helposti johtaa lisä kärsimyksiin, väkivallan vähättelyyn ja uhrin syyllistämiseen.
Perheväkivalta tilanteet, joissa molemmat käyttävät väkivaltaa, sovittelusta voisi olla hyötyä. Ulkopuolisen nakemys ja konfliktitilanteiden kartoitus olisi tärkeä tehdä. Väkivalta siirtyy helposti uuteen suhteeseen, jos väkivallan seurauksena on ainoastaan rangaistus. Väkivallan syiden tutkiminen olisi tärkeää. Väkivallan tekijän tukeminen, on tarpeellista myös. Pelkkä rankaiseminen ei riitä estämään väkivallantekojen toistamista.
2. Väkivaltaa on kyllä tutkittu myös uhrin näkökulmasta, ei kuitenkaan riittävästi. Väkivalta vaikuttaa omanarvontunteeseen, aiheuttaa masennusta, alentaa kynnystä väkivallan käyttöön jne.. Mielenterveysongelmia on varmasti seurauksena pitkään jatkuneesta väkivallasta. Myöskin lasten mielenterveys järkkyyn helposti, perheissä joissa väkivalta on tavallista.
Oli sen tekijänä sitten kuka vain.
Itselläni ei ole halua lähteä lisäämään asenteellisuutta asiassa.
1) Mielestäni esim. lääkärihoitoa vaatineita ruumiinvammoja tuottanut väkivallantekijä käräjille joka tapauksessa. (Esim. tilanteesta, jossa vaimoni potkaisi minua kipeästi jalkaan, selvisimme sovittelulla - joskin nämä laskettaneen väkivallaksi, ainakin tutkimuskriteerien mukaan).
2) Riippuu väkivallan tasosta. Esim. minun mielenterveyteeni ei varmaan ollut yhdestä potkusta nilkkaan vaimoni taholta hirveästi vaikutusta. Mutta jos nyt toistuvasti saa turpaansa, niin kyllähän se vaikuttaa.
Tosin minusta väkivaltaisella ihmisellä itsellään täytyy olla jonkinasteinen käyttäytymishäiriö pohjalla - myös alkoholiongelma on sellainen. Uhrien kannalta voisi puolestaan tutkia myös mekanismeja, miten uhri uhriutuu... Se voisi auttaa esim. kulttuurisessa muutoksessa ennalta ehkäisevässä mielessä.
Esim. meillä lasten kaverien äitinä on eräs yksinhuoltajanainen, joka ilmeisesti on ottanut eron miehensä väkivaltaisuuden takia. Meillä lapsia on ihmetyttänyt, miksi ei kaverilla ole isää... ja ko. naisen ollessa käymässä he ihan spontaanisti kysyivät häneltä asiaa suoraan. Ilmeisesti nainen sanoi jotain (tarina vaimoni kertoma), ettei se mies ollut hyvä hänelle/lapsille. Siihen meidän poika tuli kysyneeksi: "miksi menit hänen kanssaan naimisiin?" (vähän eri sävyyn nyt kuin proffa kysyy, että miksi menet rentun kanssa naimisiin, tässä oli kyseessä lapsen aito ihmetys). NAinen oli hetken hiljaa, ja vastasi 8-vuotiaalle: "Ehkäpä kuvittelin, että hän muuttuisi."
Mielestäni tässä keskustelussa tulee esille sellaisen asennemuutoksen paikka, että ilmeisesti on olemassa sen tyyppisiä ihmisiä, jotka kuvittelevat voivansa "kehittää" partneriaan (puolin ja toisin), tai ainakin menevät suhteeseen toisen puolen kanssa "toivoen muutosta" tai "toivoen parasta". Tämä taitaa kuitenkin harvemmin onnistua. Nämä olisivat juuri niitä kulttuurin muuttamisjuttuja... Ts. että ihmiset eivät paniikissa menisi parisuhteeseen... toisaalta eivät roikkuisi niissä väkivaltaisissa suhteissa kiinni.
Mielenkiinnosta - miksi "naisen väkivalta" on jöriksen mielestä "vastakkainasettelevaa", jos sen mainitsee? Mielestäni väkivalta on väkivaltaa. Tosin esim. niissä esimerkeissä, joista olen aiemmin maininnut, joissa nainen on ollut se pahoinpitelijä - niissä miehet ovat olleet väkivaltaisessa liitossaan loppuun saakka. Esim. kertomani tapaus siitä, jossa nainen tapasi hakata sammuneesta miehestään "viinapirua" ulos, loppui miehen tapaturmaiseen kuolemaan, nainen jäi leskeksi (naisella ei osuutta miehensä kuolemaan). Toinen kertomani tapaus, jossa isokokoinen nainen ripittää heiverää miestä - ovat edelleen aviosuhteessa. Kumpikaan mies ei ole ollut psyykkisessä hoidossa, joten ehkäpä nämä miehet ovat / olivat olosuhteisiinsa tottuneet. Tai ehkäpä nämä naiset olivat sikäli helläkätisempiä, etteivät tuottaneet lopulta pysyviä ruumiinvammoja miehillensä.
(Lisäsiköhän nämä caseni nyt sitä vastakkainasettelua?)
käsitellee asiaa erilailla, oikean väkivallattomuuden puolesta. Meidän sukupolvemme on varttunut vihtori&klaara -huumorissa, missä on vain hassunkurista kun vaimo hakkaa miestään päähän kaulimella. Auts, minullakin on kivinen kaulin!
Puhumattakaan elokuvien vaikutuksesta, jokainen nk. "hyvä tyttö" antoi napakan poskipläjäyksen miehen käyttäytyessä hävyttömästi - mikäli ei, hän olikin huono tyttö joka elokuvan lopussa joutui turmioon hyvän tytön joutuessa naimisiin...
Elokuvatarkastamolle töitä!
Tekstisi sisältää aidon ihmisen pohdiskelevaa ajattelua.
Olen myös ajatellut kuinka monta kertaa liitto solmitaan väärin perustein ja miksi se solmitaan henkilön ksnssa, jota ei koeta siksi oikeaksi?
Onko ihmisellä valtava tarve löytää "se oikea", jopa niin suuri, että kuka tahansa kelpaa?
On totta että suurimpia itsepetoksen muotoja on tuo kuvittelu siitä, että saa toisen muuttumaan.
Aina on helpompaa muuttaa itseään kuin toista. Sekään ei silti ole helppoa.
...esim. meillä kylillä puhuivat tosiaan tuosta pienestä miehestä silleen humoristisen säälittelevään sävyyn... muistivat sitten lisätä, että "onneksi se on vikkelä".
Tavallaan minäkin kasvoin sellaiseen asenteeseen, kun kotikylällä olivat nämä tapaukset, että se on ikään kuin luonnonlaki, että pahansisuisen eukon kanssa ollaan sitten loppuun asti... (vrt. Pekka puupää ja Justiina)... Näistähän, kuten kerroit, on kansa repinyt huumorinsa kautta vuosikymmenten - toisaalta huumori usein käsittelee kipeitäkin asioita ja osatotuuksia... siksi se tehoaa.
Sekin kulttuuri on jotenkin tehnyt ehkäpä asenteemme siitä, että mieheen kohdistuva väkivalta olisi jotenkin "oikeutetumpaa" syvään juurtuneeksi.
Meillä vaimo oikeasti suuttui mulle, kun vähän naureskellen kerroin nuo "kylänmiesten" tapaukset. Hänellä oli jo silloin oikea asenne, josta olen oppinutkin... väkivalta on aina väärin. (Itse tosin olen sitä mieltä, että esim. maanpuolustustehtävissä ja toisaalta poliisin on välttämätöntä käyttää oikeutettua väkivaltaa).
Mielestäni juuri jöriksen taannoiset kommentit, joissa hän vähätteli miehiin kohdistuvaa väkivaltaa, tuon vihtori & klaara -huumorin tavoin (kuten itsekin aikoinani tein), ovat enemmän sitä vastakkainasettelua lisäävää, kuin sen muistaminen, etteivät asiat ole aina perin juurin mustavalkoisia (kuten ne voivat mm. feministisestä näkökulmasta näyttää).
Pistitpäs jotenkin ytimekkään analyysin.
On pakko kommentoida ohjelmassa esitettyä väitettä, että 20% naisisita on kokenut puolison väkivaltaa kun asiaa on kysytty naisilta. Aivan varmasti monet ovat sanoneet "tottakai olen kokenut väkivaltaa" vaikka todellisuudessa ei ole kokenut väkivaltaa. Aivan samoin suurin osa työpaikkakiusaamisesta tehdyistä ilmoituksista ei ole toteuttanut kiusaamisen tunnusmerkkejä, kun asiaa on tarkemmin tutkittu. Henkisesti heikot ihmiset tykkäävät vaan valittaa perustettomasti.
"Aivan varmasti monet ovat sanoneet "tottakai olen kokenut väkivaltaa" vaikka todellisuudessa ei ole kokenut väkivaltaa. "
Miksi ihmeessä kukaan menisi tälläista väittämään, jos se ei ole totta, eli mikä tälläiseen käytökseen muka voisi olla motiivina?
Monet sekopäiset likat viiltelevät itseään. En tiedä mitä tolkkua, ehkä vaan haluavat huomiota.
kundit viiltelee itteensä, tunnen yhen, tai oikeestaan se on puolituttu.
Mitä silloin ihmisellä itsessään on pielessä, jos ei kestä edes keskustelua perheväkivallasta?
...lisää siitä, mikä on kriteerisi sille, että "ihminen ei kestä keskustelua perheväkivallasta". Mielestäni esim. yllä olevat kommentit asialliseen avaukseesi ovat kaikki keskustelua perheväkivallasta?
VAIN osasta perheväkivaltaa...
Vai pelkästään osaan perheväkivaltaa??? Älä vaan myönnä ikinä, että tärkeimpään osaan perheväkivaltaa, ehdottomasti suurimpaan osaan.
Tuolla logiikallasi voi rinnastaa murhan ja yhden poskilitsarin samaan kategoriaan. Eipä silloin ainakaan asenteellisuudesta voi syyttää.
Aave, se mitä sinulta puuttuu, on suhteellisuudentaju!!!
...että kerrot minulle kriteerisi sille, mitä tarkoittaa "ettei kestä perheväkivaltakeskustelua"...
Tuolla ylempänähän carmakin toi esiin tilastot, jonka mukaan 15 naista vuodessa ja 4 miestä vuodessa kuolee puolisonsa toimesta. Lapsia perheväkivallan uhrina kuoli vuonna 2002 15 kappaletta, heistä suurin osa ns. "ravistelun" seurauksena.
Onko esim. se, että minä sanoin tuon asian merkki siitä mielestäsi, että minä en kestä perheväkivaltakeskustelua?
On kokonaisuus, johon kuuluu perheessä tapahtuva väkivalta, fyysinen ja henkisen eri muodot. Se ei ole miehen ja naisen välistä nahinaa, niin päin että mies on AINA syyllinen ja nainen aina pelkkä uhri.
En ole koskaan ennen kuullutkaan, että perheväkivaltaa ei ole jos mies saa naiselta selkäänsä tai jos lapsia hakataan. Puhumattakaan siitä että aikuiset lapset hakkaavat ja alistavat iäkkäitä vanhempiaan.
Sinulla on todella outo maailma edessäsi, joris.
Se on sitä, että yrität peittää miesten tekemän väkivallan ottamalla esiin heti vastapainoksi naisten tekemän väkivallan. Pitää aloittaa sieltä, missä hätä on suurin.
...että pitäisi aloittaa niistä, jotka ovat kaikin keinoin puolustuskyvyttömiä.
Lapsista.
Nainen vastaan mies, kumpi on fyysisesti voimakkaampi. Ei kannata edes herätellä tästä mitään. Lasten kohtelu on ollut esillä jo vuosia, mutta naisten vasta nykyään.
Määrällisesti väkivallan uhreina on eniten naiset, joten aihe on nyt esillä. Et kai sentään vastusta, että naisten oloja kohennetaan? Olet puhunut olevasi tasa-arvon kannattaja, mutta tasa-arvosi on kummallinen yhtälö, siinä naisen vastuulle on sälytetty kaikki. Herää proffa! Elämä on tässä ja nyt. Ei vain aikomuksissa!
Perheen sisällä tapahtuvan väkivallan ei pitäisi enää kenellekään tulla yllätyksenä, koska sen yleisyys on todettu useissa tutkimuksissa ja se on ollut esillä lukemattomilla foorumeilla mediassa. Monet osaavatkin jo ottaa riskin huomioon etukäteen siten, että käytettävissä on turvapaikka, johon voi paeta väkivallan uhatessa. Outoa on sen sijaan se, että vielä löytyy naisia, jotka ikään kuin sulkevat silmänsä tämän faktan edessä perhettä perustaessaan.
Monet ovatkin vetäneet johtopäätöksensä ja jättäneet perheen perustamatta kokonaan. Täysin ymmärrettävä ratkaisu siihen nähden kuinka karmeita juttuja nämä väkivaltatapaukset ovat. Ja pitää muistaa sekin, ettei perheväkivalta välttämättä lakkaa, vaikka perhe purkautuisikin.
Perheväkivaltaa ei näköjään voida poistaa lisäämällä veronmaksajien tukirahaa tai palveluja perheille. Voi olla, että perheen äidille maksettavat tuet ja avustukset vain lisäävät ristiriitoja puolisoiden välillä. Myöskään puolisoiden välinen sovittelu tuntuu aika turhalta ja jälkijättöiseltä. Paras vaihtoehto on eroaminen väkivaltaisesta suhteesta.