Näin uskovaiset palstalla usein väittävät.
Rationaalinen tiedekin joutuu usein samansuuntaisten väitteiden kohteeksi.
Kuitenkaan tiede ei usko mihinkään, ennen kuin asia on tieteellisesti todistettu.
Alistuu tarvittaessa tunnustamaan tietämättömyytensä.
Uskovaisille kelpaavat todisteiksi hämärät sadut vuosituhansien takaa.
Vieraiden uskontojen eriävät sadut sivuutetaan asenteella: "me vain olemme oikeassa, muut väärässä" !
USKONNOT OVAT SUURTA SONTAA !
Ateismiko uskonto ?
23
69
Vastaukset
- uskoisinko
"USKONNOT OVAT SUURTA SONTAA !"
Kiitos primitiivireaktiostasi.
Hyvää illan jatkoa.- Pirkko Jakovaara
Primitiivireaktio on todennäköisesti johtunut siitä, että aloittaja ei ole onnistunut muuttamaan vettä viiniksi, kävelemään veden päällä tai ajamaan riivaajia riivatuista
ihmisistä sikoihin. - 1 + 2
Pirkko Jakovaara kirjoitti:
Primitiivireaktio on todennäköisesti johtunut siitä, että aloittaja ei ole onnistunut muuttamaan vettä viiniksi, kävelemään veden päällä tai ajamaan riivaajia riivatuista
ihmisistä sikoihin.Ei siinä ollut mikään primitiivireaktio, vaan vain hieman kärjistynyt ilmaisu itsestäänselvyydestä.
Kaikki uskonnot perustuvat jo lähtökohdiltaan surkeille oletuksille joita ei edes tuhansia vuosia kestänyt 'hionta' ole onnistunut kehittämään vakuuttaviksi.
Lisäksi on huomiotava, että uskonnot ovat niin urpoja kehitelmiä, että melkein vain lapset ja nuoret ovat niitten valloitettavissa, ainakin länsimaissa.
Jos nuori kohtaa uskonnon vasta 15-16 vuotiaana, on hän jo lähes satavarmasti turvassa siltä - höynäytysyritykset eivät enää tuota tulosta. Tästä syystä mm. ev.lut. kirkko panostaa niin raskaasti lapsiin ja nuoriin.
Nyt ev.lut. kirkossa ollaan jo havahduttu siihen, ettei näihin nuoriin kohdistetut indoktrinoimisyritykset enää pure, ja siksi tulemme seuraavien 10 vuoden aikana näkemään, että kirkko rupeaa vähentämään panostustaan näihin, koska se tajuaa ettei hupenevia resursseja kannata eikä vioakaan tuhlata näin 'tuottamatomaan' toimintaan.
Down Goes Kirkko!
- 5+5
Uskonnot satoine jumalineen ovat vain muistuts siitä, että lähin sukulaisemme on simpanssi.
Harmi, että uskovien ajattelu muistuttaa lähinnä simpanssia. - oojop
...tiede ei usko mihinkään...
Ateistit ovat tehneet tieteestä elävän olennon joka ei usko. Tämä tiede on ateistien epäjumala ja evoluutio on heidän uskontonsa.- ope3291
Ateismi, kuten ei myöskään ateismin vastakohta, teismi, eivät ole uskontoja.
Tämänhän voisi antaa peruskoulussa oppilaille kotitehtäväksi. Mitä kuuluu uskontoon? (isot rakennukset, henkilökunta, pyhät kirjoitukset, tabut, vahdi naapurisi seksielämää jne..)
Joidenkin on ilmeisesti ajateltava ateistisuutta sellaisena oman uskonsa vastustamisena, joka onnistuu vain uskomalla jotain heidän uskonsa vastaista. Tuollaiseen ajatteluun ajautuneille ei jostain syystä riitä se, ettei joku yksinkertaisesti näe heille tärkeitä uskomuksia ja doktriineja uskottavina.
Jos minulla olisi tarve julistaa totena sellaista asiaa, jota muut eivät voi uskoa, ja jolle he sitten eivät korviaan lotkauttaisi, ja minä siksi alkaisin myös uskoa heidän aktiivisesti vastustavan minun totuuksiani, niin minua pitäisi kutsua vainoharhaiseksi.
Yksi jännä juttu on, että Suomessa suurin osa kirkkoon kuuluvista on ateisteja, ja heidät siksi mielellään monissa yhteyksissä luokitellaan kristityiksi. Onko sitten suomalaisten kristittyjen pääasiallinen uskonto tämä ateismi?- evolutionääri
"...Ateistit ovat tehneet tieteestä elävän olennon joka ei usko. Tämä tiede on ateistien epäjumala ja evoluutio on heidän uskontonsa...."?!?!?!???
Ei ateistien tieteellä ole mitään tekemistä uskon tai uskomusten kanssa.
Se pohjautuu vain todistettavaan tietoon. Ei evoluutioteoriassa väitetä tarkalleen, MIKSI lajit ovat kehittyneet nykyisten kaltaisiksi. Todetaan vain niiden kehittyneen
tavalla, joka edesauttaa niiden kehittymistä olemassaolon raa´assa taistelussa.
Ateismi on vapaa siitä uskovaisten pakkomielteestä , jonka mukaan tarvitaan persoonallinen henkiolento kehitystä valvomaan.
Siihen, onko valvoja kristittyjen kiivas jumal-äijä vai terroristien palvoma allah, ei
uskovaisten kesken yksimielisyyttä synny !"Siihen, onko valvoja kristittyjen kiivas jumal-äijä vai terroristien palvoma allah, ei
uskovaisten kesken yksimielisyyttä synny !"
Niinpä. Ateisteilla on helpompaa kun tutkijat näkyvät olevan sitä mieltä, että sama jumala se pohjimmiltaan on niin juutalaisilla, kristityillä kuin muslimeillakin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Allah- jumal-oppilas
salmiakkisaluki kirjoitti:
"Siihen, onko valvoja kristittyjen kiivas jumal-äijä vai terroristien palvoma allah, ei
uskovaisten kesken yksimielisyyttä synny !"
Niinpä. Ateisteilla on helpompaa kun tutkijat näkyvät olevan sitä mieltä, että sama jumala se pohjimmiltaan on niin juutalaisilla, kristityillä kuin muslimeillakin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/AllahKiitos , salmiakkisaluki, luin http-julistuksesi ja tulen Allahin alamaiseksi ehdolla,
että Koraaniin tehdään isoilla kirjaimilla merkitsemäni pyhä lisäys:
Koraani antaa Jumalan eri ominaisuuksille 99 nimeä, mutta ne kaikki edellyttävät, että Jumala on yksi ja tuntematon. Koraanissa kuvaillaan jatkuvasti Jumalan ykseyttä, anteliaisuutta ja armoa, MUTTA EI ARMOA VÄÄRÄUSKOISIA KOHTAAN , SILLÄ
ONHAN KRISTITTYJENKIN JUMALA KIIVAS, JA KOSTAA ISIEN PAHAT TEOT VIATTOMILLE LAPSILLE AINA KOLMANTEEN TAI NELJÄNTEENKIN POLVEEN ASTI.
Juuri nyt alkoi TV 1:lla Tastulan ohjelma "uskosta luopuneet".
- siinä se oli
Nyt se päättyi. Näytti, että liikkeestä olivat luopuneet, eivät uskosta.
siinä se oli kirjoitti:
Nyt se päättyi. Näytti, että liikkeestä olivat luopuneet, eivät uskosta.
Mutta miksi jotkut lahkot pitävät niin tiukkaa kuria jäsenilleen ja siten aiheuttavat syviä haavoja sisimpään.
On olemassa paita ja pakkopaita (nyk. lepositeet) mutta suvaitsematon usk. tai poliittinen liike käyttää yhä pakkopaitoja.
P-Korea lienee nyky valtioista tunnetuin pakkopaitavaltio.- des
epikuros kirjoitti:
Mutta miksi jotkut lahkot pitävät niin tiukkaa kuria jäsenilleen ja siten aiheuttavat syviä haavoja sisimpään.
On olemassa paita ja pakkopaita (nyk. lepositeet) mutta suvaitsematon usk. tai poliittinen liike käyttää yhä pakkopaitoja.
P-Korea lienee nyky valtioista tunnetuin pakkopaitavaltio.Ateismissa tuntuu olevan tosi kova kuri kirjoitusten perusteella.
- käyn päällä veen
des kirjoitti:
Ateismissa tuntuu olevan tosi kova kuri kirjoitusten perusteella.
Älä muuta sano, veden päällä kävelyäkään ei oteta itsestään selvyytenä !
des kirjoitti:
Ateismissa tuntuu olevan tosi kova kuri kirjoitusten perusteella.
Evankeljumi on erinomaisen iloinen asia.
Kuuntele ja voit samalla harjoittaa karaokea.
https://www.youtube.com/watch?v=vdc3v60Eigo- kuuntelen sinua
käyn päällä veen kirjoitti:
Älä muuta sano, veden päällä kävelyäkään ei oteta itsestään selvyytenä !
Älä sitten ala kiljumaan ihan tolkuttomasti, jos uppoat sinne. Häiritsee yksin nukkuvia.
- satusetä Sakarias
Sadut kuuluvat ihmisen kehitykseen. Lapsille luetaan satuja.
Ne eivät oikein sovellu aikuisille. Aikuisille on tarkoitettu sosiaalisesti hyväksyttävät sadut, uskonnot. - ateismi=uskonto
Wikipedia Ranskan väestöstä:
Metropolitan-alueen suurimmat uskonnolliset ryhmät kokonaisväestöön suhteutettuna ovat seuraavat:
1.roomalaiskatoliset 83-88 %
2.muslimit 5-10 %
3.ateistit 4 %
4.protestantit 2 %
5.juutalaiset 1 %
Siinä ateistit (4%) lasketaan uskonnolliseen väestöön. En kyllä tosin uskon noihin prosentteihin.- ofijo
Ateismi on siis uskonto ihan virallisesti.
- 1 + 2
Aika kummallisilta nuo luvut tuntuvat ja veikkaan että joku 'uskontomyönteinen' on päässyt muokkaamaan totuutta.
Katolinen kirkko on ollut helisemässä siellä jo pitkään, eikä papeiksi hakeutuvia ole kuin murto-osa 'tarvittavista.
http://www.pewforum.org/2014/04/04/global-religious-diversity/
Sivuston alalaidassa kerrotaan että unaffiliated 28%. Kaikki ei välttämättä ole ateisteja, mutta toisaalta, moni johonkin kirkkoon kuuluva, on ateisti, ihan kuin Suomessakin. - 1 + 2
ofijo kirjoitti:
Ateismi on siis uskonto ihan virallisesti.
"Ateismi on siis uskonto ihan virallisesti."
Kiva kun saatiin osoitus älyllisyydestäsi! Jatka vaan samaa rataa niin meidän ei tarvitse muuttaa käsityksiämme 'teikäläisistä'. - äly hoi
1 + 2 kirjoitti:
"Ateismi on siis uskonto ihan virallisesti."
Kiva kun saatiin osoitus älyllisyydestäsi! Jatka vaan samaa rataa niin meidän ei tarvitse muuttaa käsityksiämme 'teikäläisistä'.Älyttömät ateistit sinä puhuvat älystä. Eikö olekin älytöntä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2983279Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2341783By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei911315J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851273Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(781171- 591168
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti531103Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut36984Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks46916Etkö ymmärrä että olen turhautunut
kun ei etene. Auttaisit rakas vai onko kaikki vain kuvitelmiani omassa päässäni?65854