Kotivakuutus ei ole enää vapaahtoinen

Sandwich

Ja se on ehdoton totuus! Tämä kirjoitus koskee siis oikeastaan vain luottotiedottomia joiden on vaikea tai jopa mahdotonta saada kotivakuutusta. Myös asunnon saanti on yleensä vaikeaa maksuhäiriöiselle.

Tänä päivänä käytännössä aina (uudelta) asukkaalta vaaditaan kotivakuutus. Poikkeuksen tekee (isompien) kaupunkien omat asuntopalvelut mutta niitä asuntoja saa monesti odottaa kauan. Kaupunkien asuntoihin otetaan myös luottotiedottomia joka on myös iso poikkeus nykypäivän Suomessa.

Maksuhäiriöistä pidetään Suomessa yhtenä pahimmista rikollisista, kuten työttömiäkin (näiden kahden yhdistelmähän on oikeastaan se pahin asia mitä Suomessa voi olla).

On todella väärin, että ihminen leimataan pohjasakaksi pelkkiin velkoihin katsomalla. Maksuhäiriön takana voi olla todella vakavia asioita mutta sellaiset asiathan eivät näy missään. Selittelyt eivät auta - olet monen silmissä paska ihminen, oli se todellinen velkaantumisen syy mikä tahansa. Tietenkin on olemassa myös niitä jotka ovat tahallisesti jättäneet laskunsa maksamatta mutta läheskään kaikkien maksuhäiriöisten kohdalla asia ei ole näin.

Niin, eksyin hiukan aiheesta...maksuhäiriöiselle suurin ongelma tuntuu olevan kotivakuutuksen saanti. Vaikka asunnon löytäminenkin on hankalaa niin kuitenkin kotivakuutuksen hankkimisessa tulee viimeistään se kiviseinä vastaan.

Kuten jo kerroin, kotivakuutus vaaditaan nykyään lähes jokaiselta joten se ei ole käytännössä enää vapaaehtoinen. Moni haluaa kotivakuutuksen ihan jo "turvallisuudenkin" takia eikä vain sen, että vuokranantaja sitä vaatii. Luottotiedottomalla vakuutus jää kuitenkin yleensä saamatta.

Tähänkin on olemassa kuitenkin todella yksinkertainen ratkaisu - vakuutus myönnetään vuodeksi kerrallaan ja myös maksetaan koko vuosi kerralla. Jos vakuutuksen viimeinen voimassaolopäivä on vaikkapa 1.1.2016 niin seuraava uusi vuosimaksu pitää tehdä viimeistään samana päivänä. Jos maksua ei tule niin vakuutus katkeaa välittömästi. Tämän kaltaista ratkaisua jotkut ovat vastustaneet mm. selittämällä jotain luottotappioista mutta sehän on täyttä paskaa. Kuka tahansa voi yhtäkkiä lopettaa laskujensa maksamisen, myös sinne vakuutusyhtiöön.

Halvimmat vakuutukset eivät ole kalliita ja kotivakuutus on hyvä turva jokaiselle sekä antaa mielenrauhaa. Miettikääpä sitä jos jonkun, ilman kotivakuutusta olevan henkilön, omaisuus tuhoutuu. Kuka maksaa uudet huonekalut yms? Kyllä, sosiaalihuolto, eli toisin sanoen kaikki veronmaksajat. Kotivakuutuksen pitäisikin olla pakollinen, vapaaehtoinenhan se ei nykyään enää käytännössä ole.

7

297

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • König

      Vakuutusyhtiöt voisivat ottaa myyntiin kotivakuutuksen, joka korvaisi esim. vain palovahingot. Vakuutuksessa olisi korkea omavastuu ja maksu käteisellä ennen vakuutuskauden alkamista. Hintaan lisättäisiin luottohäiriöstä johtuva riskilisä.

    • blaa-blaa-blaa

      >> Tähänkin on olemassa kuitenkin todella yksinkertainen ratkaisu - vakuutus myönnetään vuodeksi kerrallaan ja myös maksetaan koko vuosi kerralla. Jos vakuutuksen viimeinen voimassaolopäivä on vaikkapa 1.1.2016 niin seuraava uusi vuosimaksu pitää tehdä viimeistään samana päivänä. Jos maksua ei tule niin vakuutus katkeaa välittömästi. Tämän kaltaista ratkaisua jotkut ovat vastustaneet mm. selittämällä jotain luottotappioista mutta sehän on täyttä ******. >>

      Roskapuhetta, mutta onhan toki kiva uhota asiasta, mistä ei tiedä mitään.

      Katsos, kun vakuutussopimuslaki sanoo aivan toista. Sen mukaan sosiaalisen suoritusesteen takia vakuutusyhtiö ei voi katkaista korvausvastuutaan. Se on lain mukaan kolme ja puoli kuukautta vastuussa persaukisen vahingoista

      "Jos maksun laiminlyönti on johtunut vakuutuksenottajan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa omatta syyttään, vakuutus päättyy irtisanomisesta huolimatta vasta 14 päivän kuluttua esteen lakkaamisesta. Vakuutus päättyy kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluttua 1 momentissa säädetyn irtisanomisajan päättymisestä."

      Vakuutusyhtiö voisi totta kai kehittää uuden tuotteen "Maksukyvyttömien Kotivakuutus", mutta on kyseenalaista hyväksyisikö Sosiaali- ja Terveysministeriö (vai mikä sen nimi nyt onkaan) tällaisen, nykyisestä vakuutussopimuslaista poikkeavan tuotteen. Ja toisekseen, mikä olisi vakuutusyhtiön intressi kehittää tällainen tuote? Nehän ovat voittoa tavoittelevia liikeyrityksiä, ne haluavat maksukykyisiä asiakkaita. Niiden tehtävä ei ole toimia sosiaalisektorilla. Sossun sitoumuksella saa kotivakuutuksen.

      Tässä Finen ohjeet:

      "Jos vakuutuksenhakijalla on maksuhäiriöitä
      -- Hakijan kannattaa neuvotella vakuutusyhtiön kanssa avoimesti ja pyrkiä osoittamaan, että raha-asiat ovat nykyään järjestyksessä.
      -- Hakijan kannattaa kysellä kotivakuutusta mahdollisimman monesta yhtiöstä.
      -- Hakijan kannattaa pyrkiä sellaisen henkilön puheille, jolla on toimivaltaa myöntää vakuutusyhtiön normaalikäytännöistä poikkeava vakuutus.
      -- Hakijan kannattaa tiedustella sosiaalitoimelta maksusitoumuksen myöntämistä
      vakuutusmaksuja varten. "

      • Vakuutusasiamies

        Kyllä vakuutusyhtiölle on huomattavasti suurempi riski myydä luottohäiriömerkintöjä olevalle asiakkaalle vakuutus kuin perusjantterille joka on hoitanut asiansa hyvin. Samoin vuokranantajalle on suurempi riski ottaa vuokralaisekseen luottohäiriömerkintöjä oleva kuin perusjantteri. Mitä itse myynyt vakuutuksia sissin maksusitoumukselle niin on kyllä jokainen ollut sen näköinen etten ikinä vuokraisi omaa asuntoani.


    • Asiantuntijat

      KLT & KTP asiantuntija Oy on firma josta kannattaa ottaa palvelu jos ei saa kotivakuutusta.
      Heitä ei kiinnosta paskan vertaa onko sun tiedot kunnossa vai ei, ja sieltä saa tämä vakuutusta vaativa vuokraisäntä "Huoneistonturva" palvelun joka kattaa sen kämpän, ja omalle irtaimistolle jokainen suomalainen saa "Irtaimistonturva" palvelun..

      Suosittelen!

      www.sinunturvaksi.fi

      • Vakuutusneuvos

        Irtaimistolle palovakuutus 9000 euron enimmäiskorvausmäärällä hintaan 372 euroa.

        Maailman kallein koti-irtaimiston palovakuutus?


    • ÄÄNESTÄNJOVAS

      Sos.viraston kuuluisi hoitaa luottotiedottomien kotivakuutukset, jos he eivät itse sitä saa. Se olisi säästöä valtiolle ja kunnille - lapsien oikeudetkin olisi syytä pitää mielessä.

    • köyhäilyä

      Todellakin tulisi halvemmaksi yhteiskunnalle, joku pieni tapaturmavakuutus myös riskiryhmille.
      Eipä silti aina ratkaise - asiat kunnossa eikä silti ollut etu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe