Israel ei noudata kansainvälisiä sopimuksia

Armeija tappoi palestiinalaistytön ilman syytä

Tässä jutussa myös:
"Tämä on käsky"
Pommista ei puhuttu


Iman al-Hams sai surmansa israelilaissotilaan ammuttua häntä useita kertoja. Kuvassa isä hyvästelee tytärtään hautajaisissa. (KHALIL HAMRA / LK / AP)

Iman al-Hams, 13, oli matkalla kouluun mukanaan koululaukku, jossa oli kirjoja. Tapahtumapaikkana oli Rafahin pakolaisleiri Gazan alueella lokakuun 6. päivänä. Vartiossa ollut israelilaissotilas ampui hänet kuoliaaksi niin sanotulla kielletyllä alueella, vaikka tyttö oli selvästi peloissaan ja juoksemassa pois kohti leiriä.

Iman al-Hamsin tapaus tuli julki jokin aika sitten, kun eräs israelilaislehti väitti armeijan peittelevän tapahtunutta ja antavan siitä väärän kuvan. Nyt Imanin vanhemmat vaativat ampumiseen syyllistyneelle sotilaalle ja tämän komentajalle ankarampaa rangaistusta eli syytettä murhasta. Heidän mielestään Iman ei tehnyt mitään sellaista, että hänet olisi pitänyt tappaa.

Imaniin laukaukset ampunut sotilas on saanut syytteet aseen väärinkäytöstä, sopimattomasta käytöksestä ja muista pienemmistä rikkeistä. Hän itse pitää Imanin ampumista perusteltuna tekona.

"Tämä on käsky"
Kuolintapauksen selvittämisessä ovat auttaneet radiopuhelinnauhat, joissa ampuja keskustelee komentajansa kanssa.

Nauhat paljastavat, että tyttöä pidettiin noin 10-vuotiaana ja että hän oli hyvin peloissaan. Nauhalle tallentunut ampujasotilaan, vartiotornin ja komentajan välinen keskustelu kertoo, että tyttö oli jo menossa poispäin sotilaista kohti pakolaisleiriä, kun hänet ammuttiin.

- Se on pieni tyttö. Hän juoksee suojaan itäsuuntaan, tornissa ollut vartiosotilas raportoi nauhalla.

- Puhummeko alle 10-vuotiaasta tytöstä, kysyy vuorostaan komentaja.

- Noin 10-vuotias, hän on muurin takana ja todella peloissaan, vartiosotilas vastaa.

- Mikä tahansa mikä liikkuu alueella, vaikkapa kolmivuotias, on tapettava. Tämä on käsky.

Komento on tallentunut nauhalle tytön ampumisen jälkeen.

Radiopuhelinnauhat esitettiin myös Israelin televisiossa. Ne todistavat, että sotilas tappoi Imanin kylmäverisesti.

Armeijan aiempien raporttien mukaan sotilaille selvisi tytön ikä vasta sen jälkeen, kun hänet oli jo ammuttu.

Pommista ei puhuttu
Sotilas on perustellut ampumista myös tytön koululaukulla, jossa uskottiin olevan pommi.

Radiopuhelimella käydyissä keskusteluissa ei kuitenkaan kertaakaan mainita sanaa. Tyttöä ei myöskään kuvailla uhkaavaksi, vaan vain hyvin pelokkaaksi.

Silminnäkijän mukaan sotilas ampui Imania ensin kaksi kertaa päähän, käveli sen jälkeen kauemmaksi ja varmisti tytön kuoleman tyhjentämällä tähän koko lippaallisen ammuksia. Rafasin sairaala kertoi tytöstä löytyneen peräti 17 luotia.

Armeija haluaisi nyt kaivaa Imanin ruumiin ylös haudasta kuolinsyyn ja laukausten määrän selvittämiseksi. Imanin vanhemmat eivät ole tähän suostuneet henkisiin kärsimyksiin vedoten. Ampujan ja komentajan saamia syytteitä he pitävät kuitenkin riittämättöminä.
8390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kannattaa muuten liikkua kielletyllä alueella.

Äänestä
  • ... oli jo tuolla Maailman menoa -palstalla.

    Pitikö se tuoda tännekin, jotta Israel taas oikein kunnolla mustamaalattaisiin.

    Tytön ampuminen oli totta kai väärin. Sitä kai kirjoittaja haluaa meidän kaikkien sanovan.

    Mutta on ihan yhtä väärin lähettää pikkulapsia pommivöillä vyötettyinä juutalaisten keskelle ja pum...

    Minäkin uskon, että IDF:n sotilaiden liipasinsormi on herkkä ja syystä. Monia on kuollut vastaavassa tilanteessa.

    Mutta jotta kirjoituksen lähettäjä saisi vastinetta rahoilleen ja pääsisi hekumoimaan Israelin virheellä, sanottakoon, että toista tällaista tapausta ei saisi tulla.

    Äänestä

Tälläkin palstalla on sama viesti kuin Maailman menoa -palstalla, joten vastaan täälläkin.

On valitettavaa, että Israelin sotilaat ampuivat tuon 13-vuotiaan tytön.

Mutta haluaisin kuitenkin, että lukisitte seuraavan sivun totuudet, sillä se saattaa selittää, miksi väsyneiden Israelin sotilaiden liipasinsormi on välillä liiankin herkkä ja paineiden alla murtuvat upseeritkin veritekoihin:

http://www.rotter.net/israel/

Äänestä

Kyllä israelilaiset on tyhmiä kun ampuu tuolla tavalla. Siinä joutuu heti koko maailman tuomittavaksi. tekisivät niinkuin palestiinalaiset. Laittaisivat lapsille ja naisille pommivöitä ja lähettäisivät räjäyttämään itsensä palestiinalaisten koululaisbusseihin tai muihin sivilikohteisiin. Niitä tekojahan ei tuomita vaan tekijöitä sanotaan palestiinalaitaistelijoiksi. Silloin israelilaisia sanottaisiin israelilaistaistelijoiksi.Näissä pommituksissahan ei koskaan puhuta syyttömien kuolevan. Joten oma syy olisi nissä koululaisbusseissa kuolevien, mitäs menevät kouluun. Näinhän Israelia tuomitaan jatkuvasti.

Äänestä
  • Ampuiko suomalaiset pikkulapsia sotien aikana?

    Äänestä

  • koss kirjoitti:

    Ampuiko suomalaiset pikkulapsia sotien aikana?

    Oliko pikkulapsilla pommivyöt ja pahat aikeet?

    Äänestä

  • Puolustaja kirjoitti:

    Oliko pikkulapsilla pommivyöt ja pahat aikeet?

    Asiassa on lieventäviä asianhaaroja, mutta se ei poista tosiasiaa, että Israelin joukot on mennyt liian pitkälle. Ja nuo aikaisemmin mainitut kollektiiviset kostot vain ruokkivat kierrettä.

    Äänestä

  • koss kirjoitti:

    Ampuiko suomalaiset pikkulapsia sotien aikana?

    Lähettikö suomalaiset sota-aikana lapsia pommivöillä lastattuna räjäyttämään itsensä vihollisen puolelle?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


murha kirjoitti:

Armeija tappoi palestiinalaistytön ilman syytä

Tässä jutussa myös:
"Tämä on käsky"
Pommista ei puhuttu


Iman al-Hams sai surmansa israelilaissotilaan ammuttua häntä useita kertoja. Kuvassa isä hyvästelee tytärtään hautajaisissa. (KHALIL HAMRA / LK / AP)

Iman al-Hams, 13, oli matkalla kouluun mukanaan koululaukku, jossa oli kirjoja. Tapahtumapaikkana oli Rafahin pakolaisleiri Gazan alueella lokakuun 6. päivänä. Vartiossa ollut israelilaissotilas ampui hänet kuoliaaksi niin sanotulla kielletyllä alueella, vaikka tyttö oli selvästi peloissaan ja juoksemassa pois kohti leiriä.

Iman al-Hamsin tapaus tuli julki jokin aika sitten, kun eräs israelilaislehti väitti armeijan peittelevän tapahtunutta ja antavan siitä väärän kuvan. Nyt Imanin vanhemmat vaativat ampumiseen syyllistyneelle sotilaalle ja tämän komentajalle ankarampaa rangaistusta eli syytettä murhasta. Heidän mielestään Iman ei tehnyt mitään sellaista, että hänet olisi pitänyt tappaa.

Imaniin laukaukset ampunut sotilas on saanut syytteet aseen väärinkäytöstä, sopimattomasta käytöksestä ja muista pienemmistä rikkeistä. Hän itse pitää Imanin ampumista perusteltuna tekona.

"Tämä on käsky"
Kuolintapauksen selvittämisessä ovat auttaneet radiopuhelinnauhat, joissa ampuja keskustelee komentajansa kanssa.

Nauhat paljastavat, että tyttöä pidettiin noin 10-vuotiaana ja että hän oli hyvin peloissaan. Nauhalle tallentunut ampujasotilaan, vartiotornin ja komentajan välinen keskustelu kertoo, että tyttö oli jo menossa poispäin sotilaista kohti pakolaisleiriä, kun hänet ammuttiin.

- Se on pieni tyttö. Hän juoksee suojaan itäsuuntaan, tornissa ollut vartiosotilas raportoi nauhalla.

- Puhummeko alle 10-vuotiaasta tytöstä, kysyy vuorostaan komentaja.

- Noin 10-vuotias, hän on muurin takana ja todella peloissaan, vartiosotilas vastaa.

- Mikä tahansa mikä liikkuu alueella, vaikkapa kolmivuotias, on tapettava. Tämä on käsky.

Komento on tallentunut nauhalle tytön ampumisen jälkeen.

Radiopuhelinnauhat esitettiin myös Israelin televisiossa. Ne todistavat, että sotilas tappoi Imanin kylmäverisesti.

Armeijan aiempien raporttien mukaan sotilaille selvisi tytön ikä vasta sen jälkeen, kun hänet oli jo ammuttu.

Pommista ei puhuttu
Sotilas on perustellut ampumista myös tytön koululaukulla, jossa uskottiin olevan pommi.

Radiopuhelimella käydyissä keskusteluissa ei kuitenkaan kertaakaan mainita sanaa. Tyttöä ei myöskään kuvailla uhkaavaksi, vaan vain hyvin pelokkaaksi.

Silminnäkijän mukaan sotilas ampui Imania ensin kaksi kertaa päähän, käveli sen jälkeen kauemmaksi ja varmisti tytön kuoleman tyhjentämällä tähän koko lippaallisen ammuksia. Rafasin sairaala kertoi tytöstä löytyneen peräti 17 luotia.

Armeija haluaisi nyt kaivaa Imanin ruumiin ylös haudasta kuolinsyyn ja laukausten määrän selvittämiseksi. Imanin vanhemmat eivät ole tähän suostuneet henkisiin kärsimyksiin vedoten. Ampujan ja komentajan saamia syytteitä he pitävät kuitenkin riittämättöminä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu