mus, mus , mus, no ei nyt todellakaan enää tule mieleen.
Mohammed pilakuvat otettiin tässä taannoin kepussa tosissaan ja tuskinpa meno on tuosta mihinkään muuttunut.
kepua äänestäessä ääni sataa isiksen laariin.
Mohammed pilakuvat otettiin tässä taannoin kepussa tosissaan ja tuskinpa meno on tuosta mihinkään muuttunut.
kepua äänestäessä ääni sataa isiksen laariin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mustiltako ???
Ja koko hallituksen nimissä. Tavja kantoi myös kortensa kekoon muslimeiden lepyttelyssä tässä pilakuva jutussa.
Onneksi nykyinen pääministeri ei ole yhtä pöyristyttävän tyhmä kuin Vanhanen.
Heps Kuk Kuu
Teukka on opettaja. Asia on todistettu . Teukalla kun on toi viinaongelma ,häntä janottaa väärässä paikassa. No asian päätti korjata työkaveri Juha ,joka vei Teukalle raittiussanoman ja kertoi viinan kiroista. Teukka kuunteli Juhan jutut ja sai Juhan tarkistelemaan kantansa asiasta uudestaan, jonka seurauksena Juha rupesi juomaan ja pani vähän ranttaliksi Espanjassa , yritti tietty salata asian . Juttu kumminkin vuoti julkisuuteen.
Onhan toi Teukka sentään saannut jotain aikaan kansanedustajakautenaan, nimittäin Juhan juomaan
Tässäkö
tulevat persu ministerimme? Hei Kelatkaa nyt vähän !
http://images.iimg.in/c/5243e418e4eed47ca10000d9-4-500-375-1380181033/funniest-drunken-people-around-the-world-5243e4182abac.img
Hoh Hoh Hoo repesin
jo pelkästä ajatuksesta Teukka ja Juha ministereinä.
Buaaaaaaaaaah Buaaaaaaaaaaah Buaaaaaaaaah
Ärhis se vasuri
Minusta televisiossa esitetty elokuva Juoppohullun päiväkirja kuvasi hyvin persuja ja heidän luulojaan . Alku oli jo hyvä jossa poliisit hyökkäsivät täysin ulkopuolisen afrikkalaisen kimpuun ja töissä käyvän mamun mollaaminen joka silti säilytti tyyneytensä , puhumattakaan AA-kerhon sotkeminen jeesusteluun . Ihan persu tyyliä. Kolmikko toi hyvin mieleen teukan ,juhan ja allah-noha puheet ja sekoilut.
Tässä tuleva
ministerimme tekee kehysriihipaketin hetkessä.
http://www.riemurasia.net/video/Heinähommissa/73890
äänestätkö itse vai annatko edunvalvojasi tehdä sen puolestasi ?
kysyn vaan, että keneltä