Painajainen

Meanitta

Näin unta, että tällä hetkellä 22 vuotias tyttömme oli pieni, 3-4 vuotias ja hukutti polkemalla meidän nykyisen (ison) koiran matalassa mökkirannassa. Mieheni yritti pelastaa koiran isontamalla avantoa, mutta koiraa ei löytynyt. Sitten koira ilmaantui pentuna rannalle ja olin iki onnellinen. Kerkesin moittia tyttöä ja ihmetellä miksi hän niin teki paljon rakastamalleen koiralle.. Samana yönä näin toisen unen jossa tyttö oli myös pieni ja istuimme vierekkäin sohvalla. Jutelimme mukavia ja tunnelma oli onnellinen. SItten ihmettelin, miten tyttö pitää minun molemmista peukaloista samoin kun vauvat pitelevät, Kun katsoin käsiini, peukaloita piteli ranteista poikki olevat pienen vauvan kädet. Yritin ravistamalla saada käsiäni vapaaksi. Heräsin siihen kun mieheni herätti, olin huutanut tuskaisesti kovaan ääneen. Tämän unen näkemisestä on muutamia viikkoja, mutta se on jäänyt vaivaamaan minua, Haluaisiko joku tulkita?

4

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On vaikea kuvitella mitään ahdistavampaa kuin oma tytär, joka julmasti surmaa perheen lemmikin.

      Unessa miehesi yrittää pelastaa koiran avannosta, turhaan.

      Koira kuitenkin ilmaantuu pentuna elämäänne kaikesta huolimatta.

      Vauvan kädet ja niiden hellä puristus.

      Olen ajatellut ja pohtinut tätä unta, tämä on vaikea.

      Unesi antaa ymmärtää, että olet saattanut kokea tyttäresi ikäänkuin ylimääräisenä osallisena avioliittoanne.

      En kykene selittämään pelkoasi mitenkään paitsi syyllisyydellä. Siis tunteella, rikosoikeus ei koske sinua.

      Kuten sanoin tämä on vaikea uni.

      Minulla on kyynelet silmissä jo pelkästä unen kuvauksen lukemisesta.

      Minulla tämä sai karvat pystyyn?

      Kun katsoo pimeyteen, pimeys katsoo sinuun.

      • Meanitta

        Kiitos vastauksesta. Unet olivat todella karmaisevia.. Tyttö on ollut poissa kotoa jo neljä vuotta, käy kuitenkin kotona silloin tällöin. Kun näin tämän unen oli jouluksi kotiin tuleminen vielä auki. Sitä kyllä suunniteltiin ja odotin kovasti häntä kotiin. Meillä on avoimet välit, mutta tunnustan kokevani syyllisyyttä siitä että laiminlöin (ajallisesti) häntä lapsena enemmän kun olisin halunnut. MInulla oli vaativa ja aikaa vievä työ.. :( Koiramme ovat olleet hänelle aina todella rakkaita. Olen myös usein huolissani hänestä, vaikka ei ole mitään varsinaista syytä :)


    • Nainen kuunsillalta

      Unesi tarkoittaa minun tulkintani mukaan seuraavaa:

      22-vuotias tyttäresi on iässä, jossa itsenäistytään vanhemmista ja lapsuuden kodista. Sinä vaistoat, että tyttärellesi itsenäistyminen on ollut haastavampi kasvuprosessi kuin se normaalisti on hänen ikäiselleen.

      Sinulla on ehkä ollut pelkoja, että joudut äidin rakkaudella työntämään lapsesi pesästä niin kuin tervapääskyemot tekevät poikasilleen, jotta ne oppisivat lentämään. Avara maailma, joka kätkee sisäänsä vaaroja, saa poikaset vaistonvaraisesti arastelemaan, joten emo, joka haluaa poikastensa elävän hyvän elämän, töytäisee poikaset pesästä, ja nämä oppivat lentämään.

      Aikuinen tyttäresi on unessa pieni, mikä alleviivaa sinun kokemustasi hänestä aikuisena, jolla on itsenäistymisessä haasteita.

      Tyttäresi surmasi unessasi perheen lemmikkikoiran hyiseen veteen. Tämä kuvaa sinun vaistonvaraista ajatustasi, että tytär haluaisi jäädä kotiin, ottaa lemmikkikoiran paikan, ja jopa surmaa koiran saadakseen sen. On mielenkiintoista, että koira palaa rantaan pentuna. Ehkä se symboloi yksinkertaisesti sitä, että pienenä, lapsena, ollaan avuttomia ja tarvitaan holhoojaa. Koira tavallaan ei suostunut siihen, että tyttäresi vie sen paikan lemmikkinä, joka saa jäädä perheeseen, kun näyttäytyi unen symbolimaailmassa vielä avuttomampana: eläimenä, joka on pieni.

      Myös toisen näkemäsi unen symboliikka kuvaa sitä, että sinä unennäkijänä olet huolissasi tyttäresi kyvystä itsenäistyä. Vauvan kädet ovat takertuneet peukaloihisi, mutta riippuvaisesti kiinni pitävät kädet ovat todellisuudessa jo katkenneet, leikkautuneet irti äidistä. Itsenäistymisestä, ja jonkinlaisesta tämän prosessin käsittelemisen tarpeesta, on selkeästi kysymys.

      Huomioi, että unet saattavat usein symboloida hyvin konkreettisia asioita unennäkijän elämässä ja hänen ihmissuhteissaan. Tässäkin tapauksessa saattaa olla kyse yksinkertaisesti esim. aikuisen tyttäresi rahankäytöstä; vanhempia saattaa huolestuttaa parikymppisen lapsen tapa lainailla vanhemmiltaan rahaa maksamatta ajallaan takaisin tms. Toki uni voi symboloida myös vaikeaa itsenäistymisprosessia emotionaalisella puolella.

      • Meanitta

        Kiitos tästäkin tulkinnasta. Tässä on varmasti elementtäjä jotka voivat hyvin pitää paikkaansa. Täytyy mietiskellä... :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      934
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      888
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      798
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      141
      718
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      665
    6. 78
      521
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      498
    8. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      486
    9. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      477
    10. Olit kyllä niin

      Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki
      Ikävä
      44
      467
    Aihe