Jospa EU:n kannattajat ovatkin vieraan vallan desantteja

Suomen hidas rauhanomainen miehittäminen, vallan siirtäminen pois Suomesta, EU lainsäädäntö, sotilasliitto ja vieras raha ovatkin tarkkaan harkittu vallankaappaus. Missä vaiheessa huomaisimme mitä olisi tapahtumassa? Kuka tai ketkä olisivat ensinmäisenä epäilylistalla ja voisiko tämä oikeasti olla mahdollista?
6372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kaikki täytyy ovelasti kansalta tietämättä
huseerata ja silleeeeeen,,,,,omat koirat
mukana.

Äänestä

Holkeri, Koivisto, Aho, Ahnesaari ja EU-neuvottelijat ja paperin kääntäjät, Veli Sundbäck ja kumppanit olivat kai europolin agentteja erona väitettyyn vieraiden liittovaltioiden yhteisistä sotaharjoituksista kieltäytyneeseen Urho Kekkoseen, että onnistuivat kuin onnistuivatkin liittämään maamme vieraisiin n EU vostoliittoihin.

Näin todellakin on, että EU-Bryssel vei Suomen itsemääräämisoikeuden - itsenäisyyden. Onneksi on Vapaan Suomen Liitto http://www.vapaansuomenliitto.fi

Äänestä
  • Innokkaasti kaipailevat karhun syleilyyn. Olipa ihana vodkanhajuinen syleily, joka oli viedä hengen Suomen kansalta. 70-luku oli kuin suoraan Valkovenäjän tilanne tänään!

    Äänestä


  • Kommarit niin kirjoitti:

    Innokkaasti kaipailevat karhun syleilyyn. Olipa ihana vodkanhajuinen syleily, joka oli viedä hengen Suomen kansalta. 70-luku oli kuin suoraan Valkovenäjän tilanne tänään!

    EU:n perustuslaista on saatu aikaan neuvottelutulos. Tämä lopputulos on nyt arvioitavissa. Olennainen kysymys mm. kansaäänestyksen suhteen on se, että onko EU:n luonne muuttunut ja ovatko nämä muutokset merkittäviä. Sopimus EU:n uudesta perustuslaista ylittää voimaltaan ja vaikutukseltaan oman perustuslakimme. EU-lakien ensisijaisuus on tähän asti perustunut EY-tuomioistuimen tulkintaan, sitä ei ollut Maastrichtin sopimuksessa, mutta nyt se pistetään suoraan perustuslakiin. Perustuslakeja voi olla vain valtioilla. Nyt on kyseessä EU-valtion perustuslaki. Tällä sopimuksella EU perustetaan uudestaan.

    Tällä perustuslailla jatketaan kansallisvaltioiden suvereniteetin ja itsenäisyyden murentamista. Maastrichtin, Amsterdamin ja Nizzan sopimukselle tämä on johdonmukaista jatkoa. Lopullisena tavoitteena on EU-liittovaltio. Integraatio sekä laajenee että syvenee samaan aikaan. Laajenevaa unionia ei voi hallita nykyisillä päätöksentekojärjestelmillä. Tämän vuoksi tarvittiin lisää määräenemmistöpäätöksiä ja selkeyttä eli syventämistä. Tämä tie merkitsee väistämättä pienten jäsenmaiden ja myös Suomen vaikutusvallan kaventumista.

    Käsitykseni mukaan kyseessä on nyt selkeä harppaus kohti liittovaltiota. Monilla USA:n osavaltioilla on tämän EU- perussopimusluonnoksen muodostuttua EU- perustuslaiksi suhteellisesti enemmän itsenäistä päätösvaltaa omiin asioihinsa kuin Suomella EU:ssa omiinsa. Perustuslaki sisältää valtion symbolit. Se sisältää valtioelimet, toimivaltajaon ja kansalaisten perusoikeudet. Samassa yhteydessä unionin rahaksi ilmoitetaan euro, vaikka suuri osa EU-maista käyttää omaa valuuttaa. Tämä kaikki viittaa haluun tehdä EU:sta liittovaltio.

    EU-perustuslain myötä Euroopan Unionista tulee oikeushenkilö. Unionin oikeushenkilöllisyyden myötä EU:n solmimat kansainväliset sopimukset tulevat suoraan jäsenvaltioita sitoviksi ilman kansallista ratifiointia. Jäsenvaltioiden vaikutusmahdollisuudet siltä osin heikkenevät, ja toimivaltaa voidaan katsoa siirtyvän unionille. EU:n oikeushenkilöllisyys (artikla 6) ja sen lakien ensisijaisuus kansalliseen lainsäädäntöön nähden (artikla 10) ovat äärimmäisen merkittäviä muutoksia.

    Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, joka luovuttaa sen neljäksi vuodeksi kerrallaan Eduskunnalle. Eduskunnalla ei ole mielestäni oikeutta luovuttaa tätä edelleen niin kuin nyt tehdään. En ole valmis siirtämään ja sitomaan tulevien sukupolvien valtaa Euroopan Unionille. Tämä vallan luovuttaminen EU:lle on ympäri Eurooppaa suuri keskustelun aihe, mutta Suomessa siitä vaietaan, missä on kriittinen media?

    Olen hämmästynyt niistä tulkinnoista, joiden mukaan nyt esillä oleva tulos ei muka aiheuttaisi unioniin suuria muutoksia. Kokonaan toinen asia on pitääkö perustuslaki hyväksyä vai ei. Tosiasiat pitää tunnustaa. Muutokset ovat merkittäviä, tämä tunnustetaan laajasti eri puolilla Eurooppaa. Uutta on mm. syyttäjävirasto, EU-presidentin tehtävä, EU:n ulkoministerin tehtävä, EU:n oikeushenkilöllisyys ja EU-perustuslain ensisijaisuus kansalliseen lainsäädäntöön nähden. Jos nämä eivät ole merkittäviä muutoksia, mikä sitten olisi?

    Timo Soini, Perussuomalaisten kansanedustaja, Eduskunnan Suuren valiokunnan työjaoston jäsen

    Äänestä

Tarkasti ottaen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitä EU tarkoittaa kirjoitti:

Suomen hidas rauhanomainen miehittäminen, vallan siirtäminen pois Suomesta, EU lainsäädäntö, sotilasliitto ja vieras raha ovatkin tarkkaan harkittu vallankaappaus. Missä vaiheessa huomaisimme mitä olisi tapahtumassa? Kuka tai ketkä olisivat ensinmäisenä epäilylistalla ja voisiko tämä oikeasti olla mahdollista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu