esitetty, miksi jouluvalot pitäisi hävittää? On kaiketi melkoisen vaivatonta kopioida kuviot ja toteuttaa ne uudella, vähän virtaa nielevällä tekniikalla? Valoja on päinvastoin lisättävä niin, että niitä riittää Kauppakadulle ja nykyisin erittän vilkkaalle Puutarhakadulle myös, joka talvisin on kovin ankean näköinen. Ja Näsilinnankadun valot on palautettava entisille paikoilleen! Valojen palaminen on liike-elämälle ja asiakkaille erittäin tärkeä asia ja se on nyt taottava meidän sitä ymmärtämättömien päättäjien, tietämättömiin päihin...
--Perusteluksi ei RIITÄ, että sanotaan olevan huono taloustilanne Tampereella! Kuitenkin samaan aikaan on varaa rakennella tunneleita, suunnitella areenoita, eteläpuiston rakentamista ja lukuisia muita hankkeita on myös tulossa. -MUTTA, kysymys on siitä, että valokuviot ei tuota mitään päättäjien optio/osakesalkkuihin, vaan ne on tarkoitettu vain palamaan synkkänä pimeimpänä aikana meidän kaikkien asukkaiden iloksi ja jopa turvaksemmekin.. Siksi meidän virkamiehillä pormestareilla riittää otsaa esittää kuviot hävitettäväksi? Hävetkää! Että, kehtaattekin tuollaisia suustanne laskea ja yrittää viedä Tampereelta traditionaaliset valot, vain siksi, ettei kaupungilla ole MUKA varaa niitä päivittää tämän päivän vaatimuksia vastaaviksi! ?
-Sellainen puhe kaupungin varattomuudesta on pelkkää VALHETTA! Kaupungin päättäjillä tuntuu nyt olevan trendinä tuhota kaikki vanhat perinteet kotikaupungistamme ja tämä on sitten huomioitava myös seuraavissa valtuustovaaleissa ehdokasta valitessamme..

Vastaukset 7
Vanhimmat
-----Kuitenkin samaan aikaan on varaa rakennella tunneleita, suunnitella areenoita, eteläpuiston rakentamista ja lukuisia muita hankkeita on myös tulossa.-----
Tuossahan sinä juuri luettelet ne syyt miksi pitää hävittää. Kaikesta pitää pihdata, että raha riittää.
Aloittajan mukaan virkamiehet ja pormestareissa on syy, mutta valtuusto pitää vaihtaa. Mikä tuossa on logiikka?
--yksinkertaisesti siitä syystä, että valtuusto näistä asioista päättää viimekädessä isojen rakennusyhtiöiden ohjaamina.. Pormestarien lyödessä tahtia sen puolesta, mistä tulee eniten voittoa omaan osakesalkkuun.. Vai oletko vielä niin naivi / sinisilmäinen, ettet ole ymmärtänyt, miten tamperelainen näennäisdemokratia toimii?
-Siinä sinulle hyvin simppeliä logiikkaa, joka on myös hyvin vaikea todistaa ilman syvällistä luurankojen kaivamista kaapeista. Mutta, eihän korppikaan, korpin silmää noki ja niin hyväveli toiminta jatkaa riemukulkuaan auvoisessa kotikaupungissamme...
Totuus sattuu aina,,,, johonkuhun, jolla on huono omatunto.. :-/
-niin sattuu!
Vaan meidän pormestarilla ei ole omaatuntoa lain! Se on Ikosesta jo tullut selväksi! Hän haluaa vain rahastaa ammatissaan kaiken mahdollisen meiltä veronmaksajilta... -että hän kehtaa?
-vastaa ikonen, jos näet tämän ja puolustaudu? Osaatko sitä tehdä? :-/
Joskus ehdotettiin ledvalokuvioita. Olisiko se olisi edullisempaa? Vanhat eivät kai kestä kiinnityksiltään ja sähköä vieviä?
_rakenteellisesti ehkä eivät ole edullisempia, mutta sähkönkulutus on n.16:sta osa vanhoihin volfaramilankaisiin verrattuna.. Ehkä, jopa enemmän.. Siitä onkin kysymys. Liikkeet maksaa sähkön, kaupunki valokuviot?
No luulis nyt kenen vaan hitsaustaitoisen osaavan kuvioita tehdä. Tamperehan on opiskelijakaupunki. Sähköalan opiskelijat mukaan niin aivan varmasti uudet (samanlaiset) kuviot saadaan jos vain halua on, vieläpä kohtuuhinnalla.