Miesäänestäjät jättämässä Kokoomuksen

Myös miehet jättävät Kokoomuksen. Syitä:

1. Monet miehet ovat kyllästyneet siihen, että Suomi niminen valtio ja suomalaisten kansa ovat Stubbin ja Kokoomuksen politiikassa toisarvoisella sijalla. Suomi -niminen valtio joutaisi Stubbin mukaan lopetettavaksi ja järkevämpää olisi puhua vain kansainvälisistä eurooppalaisista.

2. Monet miehet ovat kyllästyneet Stubbin Venäjä- parjaukseen ja Nato - hehkutukseen. Ei suomalaisuuteen ole kuulunut tällainen oman oksan sahaaminen poikki tieten tahtoen. Suomalaiset haluavat hyötyä Venäjästä taloudellisesti ja suomalaiset haluavat pysytellä suurempien maitten eturistiriitojen ulkopuolella. --- Stubb voi lähteä Suomesta, jos Suomi on kerran niin paska maa.

3. Monet miehet haluaisivat tehdä töitä Suomi -nimisessä valtiossa. Stubbin johdolla työpaikat sen kuin vain vähenevät ja Stubb katsoo vain tumput suorana osaamatta tehdä mitään. --- Stubb myöntää itsekin, että polittiinen järjestelmä on halvaantunut ja kyllä pääministeri jos kuka on silloin vastuuhenkilö numero 1. Vai onko polittisen järjestelmän halvaantuminen kenties opposition syy?
350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kokoomusta ei saa enää päästää pääministeripuolueeksi, Suomi tuhoutuisi lopullisesti. Kokoomuksessa ei vaan ole pätevää ministeriporukkaa. Sipilä pääministeriksi vaikka kuinka sydän verta vuotaisi.

Äänestä
  • Tosi on.

    Äänestä

Kyllä.
Kataisen /Stubbin hallitusten piti luoda 100000 työpaikkaa.
Saldo on pahasti miinuksella, tuli 100000 työtöntä lisää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miehiä kuunnellut kirjoitti:

Myös miehet jättävät Kokoomuksen. Syitä:

1. Monet miehet ovat kyllästyneet siihen, että Suomi niminen valtio ja suomalaisten kansa ovat Stubbin ja Kokoomuksen politiikassa toisarvoisella sijalla. Suomi -niminen valtio joutaisi Stubbin mukaan lopetettavaksi ja järkevämpää olisi puhua vain kansainvälisistä eurooppalaisista.

2. Monet miehet ovat kyllästyneet Stubbin Venäjä- parjaukseen ja Nato - hehkutukseen. Ei suomalaisuuteen ole kuulunut tällainen oman oksan sahaaminen poikki tieten tahtoen. Suomalaiset haluavat hyötyä Venäjästä taloudellisesti ja suomalaiset haluavat pysytellä suurempien maitten eturistiriitojen ulkopuolella. --- Stubb voi lähteä Suomesta, jos Suomi on kerran niin paska maa.

3. Monet miehet haluaisivat tehdä töitä Suomi -nimisessä valtiossa. Stubbin johdolla työpaikat sen kuin vain vähenevät ja Stubb katsoo vain tumput suorana osaamatta tehdä mitään. --- Stubb myöntää itsekin, että polittiinen järjestelmä on halvaantunut ja kyllä pääministeri jos kuka on silloin vastuuhenkilö numero 1. Vai onko polittisen järjestelmän halvaantuminen kenties opposition syy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu