Vapaakirkolla ja helluntaikirkolla on se yhteinen ominaisuus, että kauan uskossa olleiden ei Ole pakko hyväksyä kirkkoon uskoon tulon, uudistumisen tai kirkon vaihdon takia tulleita. Kävin ensin vapaakirkossa kolme vuotta ja erosin eri Syistä ja uskonnollis-poliittisista syistä. Aikuisena uudistuin uskossani ja rupesin käymään joensuun helluntaikirkossa. Mutta seitsemän kirkossa vietetyn vuoden jälkeen minä totesin saman asian entistä pahempana. Nuoret vanhimmiston ja seurakunnan työntekijät ja eräskin muusikko eivät yervehdi kirkossa vaan myös ulkopuolella kirkon katsovat ja mulkoilevat silmänsä kieroon. Osa ei katso ollenkaan kohti vastaan tullessa. Kun huomasin ja uskoisin että naapurissa kiersi juoru joka minun päässäni seinän takaa toistui niin että kirkon pappi juoruaa jossain kaikki kirkossa kuulemansa asiat kaljatuopin äärellä kaikille kuuntelijoille, tieten täysin mitä tekee. Tämä toistui päässäni ja uskon että se on totta mutta en mene väittämään varmaksi. Näistä syistä lähdin kirkosta enkä käy siellä enää säännöllisesti. Kun seurakunnan vanhimmiston jäsenet kaikki ei keskustele kanssani niin en katso heidän mielestään olevani tarpeeksi arvokas kirkkoon. Ja eräs perhe vanhimmistosta asuu samalla kylällä. Kyllä ei kirkkoon kuuluviakin pitäisi tervehtiä. Varsinkin jos on pappi tai vanhimmiston jäsen tai seurakunnan työntekijä. Epäystävällisyys kostautuu. Ölen ajatellut siirtyä kotikirkkoon Eli ruveta käymään luterilaisessa kirkossa silloin tällöin. Tämä on totta minkä kerroin.
lähdin kirkosta
eräs uskova
11106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tee omatuntosi mukaan, teet oikein.Tämmöisessä asiassa ei tarvi kenellekään enempiä selitellä.
Jos katsoo ihmisiin, niin ei edessä ole mitään muuta kuin uusia pettymyksiä pettymysten jälkeen. Ei se että tulee uskoon tee ihmisestä täydellistä, ei lähellekkään ja toisin päin usein vain ne jotka ovat vajavaisia edes nöyrtyvät parannukseen ja lähtevät uskon tielle. Voipi sanoa niinkin että vain syntisistä suurimmat nöyrtyvät anteeksi pyytämään. ns. "hyvät ihmiset" harvoin ottavat parannuskutsua vastaan. Mutta sanoisin näin että katso Jumalaan, mitä Jumala haluaa että sinä teet, mihin Jumala haluaa sinua kuljettaa, miten Jumala haluaa että sinä aikasi käytät, älä katso ihmisiin.
kiitos. vastauksesi tuli kuin suoraan raamatun jumalalta. en katso ihmisiin, vaan uskomalla jumalaan saan uskon varmuuden vaikka uskovien kylmyys johtaisi kirkosta pois lähtöön. ne ihmiset muuten, jotka mainitsin, eivät tunnu tarvitsevan alttaria eivätkä myöskään parannusta. sitä olen ihmetellyt, vaikka useimmat heistä ovat alle 35 vuotiaita ja osa nuoria vanhemmiston jäseniä. jos heille menisi sanomaan, minut haukuttaisiin vanhempien taholta, joten pidän omana tietonani ja kerron tämän näin sinulle. enempää en taida tarvita sanoa. jumalan siunausta ja valoa elämääsi, olette kuka hyvänsä.
Vielä sanoisin niin, että varo katkeruutta, pienikin katkeruuden juuri myrkyttää paljon. Pitäisi myös osata antaa anteeksi niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet, toiset eivät ole ehkä ymmärtäneet toimineensa väärin. Jos he ovat toimineet väärin, niin Jumala on kuitenkin voimallinen heidänkin silmänsä avaamaan ja kenties myöhemmin antaa heille ymmärrystä korjata virheitään, mutta täytyy olla äärettömän herkkiä näkemään myös omat virheemme ja kulkea aina aralla omalla tunnolla, ettemme itse toimisi väärin, varo siis katkeruutta ja kysy Jumalalta mihin Hän haluaa sinua kuljettaa.
kiitos sanoistasi. olen odottanut kauan, että kirkkojen papit ja seurakunnan vakijäsenet huomaisivat itse oman tilansa. sitä odotan nimittäin myös itseltäni. kyseessä ei siis ole helluntaikirkko tai vapaakirkko tai luterilainen kirkko yksin, vaan kaikki uskovien yhteisöt. ajamme ulos ei uskovat käyttäytymällä kirkossa aivan kuin asuisimme siellä ja kuuluisimme kirkon kalustoon. se asenne on usein vanhemmilla uskovilla. tullaan kirkon kalustoon kuuluvaksi. kun joku sanoo, että olet vain eräs uskova toisten joukossa, niin sitä ei voi hyväksyä. oma paikka kalustossa on vaarassa. kukaan ei halua olla yksin. varsinkaan uskova, joka on monta kymmentä vuotta ollut uskossa ja pitää kirkkoa itsestään selvyytenä ja itseään osana sen kalustoa. kun taivaspaikkoja jaetaan, en tiedä, saanko sellaisen, mutta kotini on kirkkoni silloinkin kun en jaksa enkä tahdo lähteä minnekkään. papit ovat kunnollisia ja hyvin työnsä hoitavia henkilöitä. juoru, joksi sen uskon ja joka kaikui päässäni ja jonka uskoisin tulleen naapurista seinän takaa, saattaa olla perätön. en nimittäin jaksa uskoa siihen itsekään, vaikka olen sen kauan aikaa tiennyt. jos tämä hyväksyttäisiin sovinnon eleeksi, niin olisin tyytyväinen. silmien avausta toivon ennen kaikkea vanhemmille kalustoon kuuluville uskoville. myös minulle. olen tuonut esille syitä, jotka usein jää esille tulematta, koska uskovat eri seurakunnissa eivät uskalla mainita eivätkä puhua asioista kenellekkään. seurakunnissa vähiten. en tiedä, mutta itseänikin muistan parannuksen armolla iltarukouksessa ja muille toivon näkökykyä, joka avaa heidän silmänsä näkemään, että he karkottavat seurakunnista uudet tulokkaat, koska ovat ns. kalustoa, joka ei halua muuttua eikä nähdä uusia asioita hyvinä. ei edes uusia ihmisiä. penkissä istuu jos vaikka ketä, mutta on eri asia, kuka jää ja kuka hätäänsä uskaltaa apua hakea. tästä on viime kädessä kyse. mielipide on vapaa näillä palstoilla, joten uskaltauduin sanomaan asiat suoraan.
"...kirkon pappi juoruaa jossain kaikki kirkossa kuulemansa asiat kaljatuopin äärellä kaikille kuuntelijoille,...."
Joensuun helluntaikirkon papit:
http://joensuu.helluntaiseurakunta.fi/yhteystiedot/pastorit
Niin tuohon on vaikea sanoa mitään, itse ajattelen niin että seurakunta on paikka mistä saan voimaa ja hengellistä ravintoa arjessa ja uskossa vaeltamiseen, siis Jumalan kohtaamisen paikka. Yksin on vaikea pysyä uskossa, siksi tarvitsee myös hengellisen kodin, jossa voi kohdata Jumalaa ja saada ehkä jotain Jumalalta. Ehkä minulle on tärkeintä saanko jotain hengellistä ravintoa vaiko ei, koska sen ravinnon varassa jaksetaan taas arjessa. Ehkä se siis jollakin tavalla on paikka missä ladataan akkuja.
Mitä taas tulee ihmisiin ja uskoon, niin jos miettii esim. omaa uskon taivalta ja muidenkin, niin on vaiheita jolloin usko on palava, olet juuri tullut uskoon kaikki on uutta ja ihanaa, kirkasta ja palavaa, kuitenkin suhde Jumalaan on kuin ruostuva rauta, kun pinnan kiillottaa, niin se loistaa hetken, mutta jo kohta alkaa tummua ja ruostua, jos sitä ei kiillota uudestaan. Vain silloin jos yhteytemme Jumalaan on hyvä ja kuulemme Hänen äänensä, vain silloin voimme hyvin pieneltä osin loistaa Jumalan kirkkautta, mutta jos yhteys heikkenee, niin huonosti silloin voimme ilmentää Jumalan rakkautta.
Uskovallakin on vaiheita jolloin ehkä emme ole aina olleet niin lähellä Jumalaa ,että aina kuulisimme kirkkaasti Hänen äänensä, voi olla että jonkin synnin tai lankeemuksen takia olemme joutuneet kauemmaksi Jumalasta, voi olla myös että olemme olleet uskoon tullessamme vielä kypsymättömiä ja Jumala joutuu tavallaan laittamaan meidät omaan kouluunsa oppimaan, jotta Hän myöhemmin voisi käyttää meitä. Myös arki, työ, perhe, ikä, sairaudet väsyttävät monia ihmisiä. Siis ihmisiä voi olla seurakunnassakin eri tilanteessa ja vaiheessa, siksi heiltä ei voi odottaa täydellisyyttä, olemme myös ihmisiä ja hyvin vajavaisia sellaisia.
Toivottavasti saisit jostakin ystävän/ystäviä joiden kanssa voit jakaa asioita ja joilta saat rohkeutta ja voimaa eteenpäin jatkamiseen, ehkä ei kannata odottaa että kaikki seurakunnan jäsenet ovat sinun ylimpiä sydänystäviäsi, mutta toivottavasti löydät joitakin.
"Savu nuolee raunioita, tiedäthän miltä tuntuu, lämmittää käsiään palaneiden kotien tuhkassa... se on ruoste... "
https://www.youtube.com/watch?v=NL8rtJJmJ0c
rakkaus, ei saisi heiketä... sen loisteen tulisi olla aina palava, eikä heiketä. Sillä se mikä satuttaa lähimmäisiä, ei ole rakkaudesta. Rakkaudettomuus on maailman paino. Maailma tarvitsee rakkautta, ja usko on rakkaudessa, ei ruosteessa.
Taidat olla luonteeltasi epäileväinen. Sinun on vaikea solmia ihmissuhteita ja olet sosiaalisesti epävarma. Kaipaat huomiota, loukkaannut helposti, otat herneitä nenääsi. Sama ongelma sinulle tulee helposti esim. muuallakin porukoissa. Kuitenkin seurakuntaa tulisi vetää meitä halu kohdata Jumala ja kasvaa uskossa. Jospa alkaisit itse tervehtimään, hymyilemään ja kasvamaan ihmisenä.
Oletko huomannut samaoja piirteitä itsessäsi koululuokassa, työpaikoilla ym.
Jos olisi Jumalan antamaa agaperakkautta, kenenkään ei tarvitsisi lähteä, ei tarvitsisi vaihtaa eriseuroista toisiin. Tänä päivänä on ties kuinka monta eriseuraa, ties kuinka monta pettynyttä kulkijaa, jotka eivät ole löytäneet seurakunnista sitä, mitä etsivät.
Hengenyhteydessä on rakkaus, Jeesuksen omien keskuudessa, siitä Jeesus sanoi, että hänen omansa tunnistaa.
Kun puhuin kirkon kalustoon kuulumisesta, en tarkoittanut itseäni. En kuulu mihinkään kirkkoon ja seurakunnan näen uskovien yhteisöksi mutta se seurakunta joka taivaaseen pääsee, koostuu monien kirkkojen uskovista ihmisistä. Näin myös kirkko jossa käyn, voi olla mikä tahansa uskovien yhteisö joka perustaa oppinsa raamattuun. Ja koostuu uskovista ihmisistä. Luonteen kuvaani en Ole pohtinut mutta kirjoittamieni tosiasioiden valossa minun luonteellani ei toisten käyttäytymiseen luulisi olevan kovinkaan suurta merkitystä. Jumalan rakkaus kantaa kirkon ulkopuolella arkielämässä ja jumala puhuu myös arkielämässä joka paikassa eikä vain kirkossa. Jumala ei Ole sidottu aikaan eikä paikkaan. Tämän haluan kaikille uskoville ja jumalaa etsivälle kertoa. Jumalan suurin temppeli on luonto ja taivas on sen temppelin katto. Alttari on jokainen kivi ja mäen nyppylä ja syntien anteeksi antaja on jumala jeesuksen työn kautta. Tämän ölen kokenit Totens ja toivon teidänkin tajuavan sen. Pappi on jeesus jolle uskoutua ja raamattu se joka puhuu. Kun laulan luonnossa ja puhum ääneen jumalalle niin ölen monesti kokenut jumalan kuulevan ja uskon että daamani Rauha on ylhäältä. En Ole papissa ja kirkossa kiinni. Näin pitää olla ja ihmisten tajuta jumalan luulevan yksinäisen ihmisen rukouksen. Jos usko ei kestä arkielämää ilman kirkossa tapahtuvaa jatkuvaa aivopesua niin se usko ei silloin kestä joka on ulkoa opittuja asioita. Raamattu kestää ja jumala kuulee muuallakin kuin kirkossa. Todeksi koettu.