Saksan väkiluku painui alle 80 milj

...ensi kerran sitten vuoden 1990. Näinä 25 vuotena maahan on muuttanut arviolta 7 miljoonaa maahanmuuttajaa. Mikäli maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään ei olisi ollut olisi Saksan väkiluku jopa alle 70 miljoonaa.

Nyt edes maahanmuutto ei auta Saksaa. Maa on syntyvyyttä säännöstelemällä tekemässä itsemurhaa
779
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Väestölukemat eivät missään Euroopassa kerro demografisesta katastrofista joka uhkaa. Totuutta piiloittelee väestön ikääntyminen, se että yhä useampi elää yli 90-vuotiaaksi. Mutta tämä lopullinen miinusmerkkinen kehitys alkaa lähes kaikissa EU-maissa viimeistään 2020-luvulla ja 2030-luvulla kun sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat (1946-1964) alkavat siirtyä kiihtyvällä vauhdilla hautausmaalle. 2040-luvulla vauhti vain kiihtyy. Tästä lähtien jokainen syntyvä sukupolvi on 20-30% edellistä pienempi. Ikääntymisen tuoma viive on kulutettu loppuun ja merkitsee samalla myös lisääntyvää huoltosuhteen heikkenemistä.

Äänestä

Saksa on Euroopan suurin talousmahti ja maailman neljänneksi suurin talousmahti.

Saksan talous on oli koko vuoden 2014 noususuunnassa, Venäjän pakotteiden vuoksi kasvu palautui loppuvuodesta nollatasolle.

Saksa on väkilukunsa puolesta Euroopan suurin maa.

En näe välitöntä syytä huoleen.

Äänestä
  • Totta puhuen on naurettavaa kun 1%:n talouskasvua Saksassa kuvataan "voimakkaaksi" kun taas Kiinassa kasvu on 7-8% ja Afrikassa 5-8%.

    Tässä sen näkee lännen median aivopesun voiman. Sinäkin olet sen niellyt.

    Äänestä

Löyhä moraali. Vastuuttomuus tulevaisuudessa ja ateismin seurauksena haluttomuus ottaa lapsia vastaan. Henkisen velttouden ja kulttuurin rappion eurooppalainen esimerkki. Kulttuurimarxilaisuutta

Äänestä

Eivät tee itsemurhaa, vaan Liittoutuneiden asettama hallintaorganisaatio (ei siis itsenäinen valtio, vaan rekisteröity yritys) on harjoittanut jo 70 vuotta denatsifikaatiota ja muuta aivopesua.

Morgenthau plan, Kaufman plan, Hooton plan, Kalergi plan.

Ja millä ihmeen logiikalla maahanmuutto auttaisi Saksan kansan väkiluvun laskun kääntämisessä?

Ajatellaans, että sinulla on tallillinen kyntöhevosia, joiden syntyvyyden ja lukumäärän huomaat vähentyvän ja pelkäät näin kyntöhommien jäävän tekemättä. Sitten sinä neropatti hommaat sinne talliin nopeammin sikiäviä vuohia ja onnittelet itseäsi kun tilastosi näyttävät tallin asukkaiden lukumäärän kasvavan erinomaisesti. Mahtaako tulla kyntöhommat tehtyä, vai alkaisikohan maisema näyttää enempi vuohilalta ja vähempi hevostilalta???

Äänestä

Ukkoutuvan ja akkautuvan yhteiskunnan kuva.

Äänestä

Tässähän se maahanmuuton idea on.

Länsimaissa EI ole enää varaa kasvattaa kalliita lapsia alusta lähtien,
kun niitä saadaan nuorina aikuisina muualta AIVAN ILMAISEKSI.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saksan itsemurha kirjoitti:

...ensi kerran sitten vuoden 1990. Näinä 25 vuotena maahan on muuttanut arviolta 7 miljoonaa maahanmuuttajaa. Mikäli maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään ei olisi ollut olisi Saksan väkiluku jopa alle 70 miljoonaa.

Nyt edes maahanmuutto ei auta Saksaa. Maa on syntyvyyttä säännöstelemällä tekemässä itsemurhaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu