Yliluonnollinen

joshie

Eihän sellaista asiaa olekaan kuin yliluonnollinen koska jos olisi niin se ei ole silloin yliluonnollista.Mutta kuitenkin.Uskovaiset uskovat kai johonkin toiseen ulottuvuuteen mihin se siirtyvät kuoleman jälkeen.Eihän taivas ole mikään konkreettinen paikka.Samoin jumalan ajatellaan olevan taivaissa vaikka eihän siellä muuta ole kuin lopulta avaruus.Oikeampi olisi kai sanoa että jumala on kaikkialla.Mutta siis missä taivas,jumalan luona.Siis kaikkialla.

Hassua että jumala "on käyttänyt" sanaa taivas.Miksei hän sanonut että pääset kanssani -jokapuolelle-.Tai miksei jumalan ajatella asuvan maassa.Eihän se kävisi koska silloin jumala olisi meitä alenpana.Mutta avaruudessa katsottuna taivaskin voi olla alapuolella.Täytyy osata katsoa isommassa mittakaavassa.

Tämäkin vain todistaa ainakin minulle että jumala on ihmisen keksimä,ihminen on asettanut jumalan "yläpuolelleen".Koska täällä maanpäällä korkeampi symboloi valtaa ja matala alistumista.
Avaruudessa ei ole ylhäällä tai alhaalla.

7

210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heimoha

      >>Tämäkin vain todistaa ainakin minulle että jumala on ihmisen keksimä, ihminen on asettanut jumalan "yläpuolelleen". Koska täällä maanpäällä korkeampi symboloi valtaa ja matala alistumista.

      • enemmän.on.totta

        Miten voit väittää, että lopussa on vain pelkkää koskematonta avaruutta, kun et yhtään mitenkään näe sinne?

        Taivaitten taivas ei ole suinkaan se, jossa meidän pivemme menevät, vaan se on kauempana...! On muitakin ulottuvuuksia ja taivaita kuin tämä yksi jonka näet kun katselet ulos ja niitä pilviä.

        Kun kerran Raamatussa kerrotaan, että Jumala on luonut kaiken, niin silloin pitäisi ymmärtää että meidän aivomme eivät ikinä pystyisi sellaiseen, vaan olemassa on joku, jonka aivoja me ihmiset rajallisine aivoinemme emme pysty käsittämään.

        Jos olisit koko ikäsi asunut laatikossa, ja nähnyt siitä ulos vain reiän kautta, ajattelisit että onpas ihmeellinen maailma, kun tietäsit sen, mitä siitä reiästä näkyy etkä yhtään enempää, eikä kukaan sinulle tulisi siitä enempää kertomaankaan. Ajattelisit. että onpas tuo maailmamme pieni!


    • jli

      Emme rajoitetulla ajatuskyvyllämme pysty käsittämään täysin Jumalan olemusta ja näitä asioita, jotka mainitsit. Olen aikaisemmin kirjoittanut mm.:

      Uskovaisten lähtökohta
      Uskovaisten lähtökohta on, että Jumala on aina ollut, Hän on ja tulee olemaan. Ihmisten rajoittunut ajatuskyky ei pysty käsittämään Hänen viisauttaan ja suuruuttaan. Eri ihmiset, myös uskovaiset, voivat tuoda esille ja korostaa erilaisia Jumalan ominaisuuksia. Tämä ei aina merkitse ristiriitaisuutta, vaan pikemmin antaa pieniä välähdyksiä siitä kokonaisuudesta, joka on meidän ajatuskykymme sekä koko tieteen ja tutkimuksen ulkopuolella. Sen takia on täysin järjetöntä ja turhaa ajatella, että tiede voisi johdattaa ihmisen Jumalan yhteyteen. Tulee kuitenkin muistaa, että vaikkemme järjellä voi käsittää Jumalaa, usko Jumalaan ei ole järjenvastaista, kuten myöhemmin tuon esille.

      Jumalan olemassaolo
      Kun on kysymys Jumalasta, meidän tulee huomioida mm. seuraavat asiat :
      1. Kaikkivaltias Jumala, tämän luomakunnan Luoja, on itse tuntemamme ulottuvuutemme ulkopuolella. Sen takia tieteellinen tutkimus ei pysty Jumalaa tutkimaan. Missä Jumala on ? Hän on itse ilmoittanut : "Korkea ja Ylhäinen, hän, joka pysyy ikuisesti, jonka nimi on Pyhä, sanoo näin: - Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen." (Sen takia ei kriittisellä ja arvostelevalla mielenlaadulla voi saada yhteyttä Jumalaan. Lieneekö tämä syy siihen, että Jumala-käsite jää niin monille vieraaksi.)

      2. Vahva todistus Jumalasta ovat ne sadat miljoonat ihmiset, jotka ovat saaneet edellisen jakeen mukaisesti kokea Jumalan voimaa omassa elämässään. Joitakin esimerkkejä on koottu linkkiin :
      http://www.nic.fi/~jlindell/voima.htm
      Näitten ihmisten todistuksia ei voi noin vain ohittaa tai mitätöidä kevytmielisillä selityksillä.

      3.Tämän ihmeellisen luomakunnan takana on viisautta, jota emme täysin edes voi tajuta. On täysin järjetöntä väittää, että kaikki on ilman Luojaa ja suunnittelijaa kehittynyt tyhjästä. Tämä sotii arkipäiväistä kokemustamme vastaan. Raamattu ilmoittaa sen näin : "Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. 20. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua. 21. Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt."

      Ikuisuuden ongelma
      Raamatussakaan Jumala ei "todista" olemassaoloaan tavalla, jota ehkä monet haluaisivat. Hän vain on "MINÄ OLEN". Hän toimii. Hän on ikuinen.
      Meidän on vaikea tajuta ikuisuutta ja mitä se todellisuudessa merkitsee, koska olemme niin voimakkaasti sidottuna tähän nykyiseen aikakäsitteeseen. Tässä nykyisessä elämässämme olemme sidotut tiettyihin ulottuvuuksiin. Pituuden, leveyden sekä korkeuden / syvyyden suhteen meillä on, ainakin periaatteessa, mahdollisuus vapaasti liikkua tai olla liikkumatta (pysyä paikallaan). Aikaulottuvuudessa (Einsteinin mukaan neljäs ulottuvuus) meillä ei ole tässä materia-olotilassa tätä mahdollisuutta. Ikuisuus vallitsee, jos aika-akselilla ei liikuta. Tiedemiesten mukaan lienee toista kymmentä ulottuvuutta. Näistä meillä ei ole käytännössä käsitystä.
      Itse Jumala on ulottuvuudessa, jossa tällaista aikarajoitusta ei ole, kuten Raamatustakin käy ilmi. Koska Hän ON tämän luomakunnan LUOJA, Hän on itse sen ulkopuolella. Jos Hän olisi tästä luomakunnasta, ei Hän olisi voinut itseään luoda. Jumala on saamaan aikaan menneessä, tässä hetkessä ja tulevassa.

      Lisää voit lukea linkistä:
      http://www.nic.fi/~jlindell/miksikristusko.htm

      • huu

        Sairautesi on jo pitkällä; hakeudu hoitoon.


      • joopa.joo
        huu kirjoitti:

        Sairautesi on jo pitkällä; hakeudu hoitoon.

        Voi voi sinua, pikku kananen tai kukkonen mikä lienetkin...? Rajalliset ovat ihmisen aivot, ja sen taitaa tässäkin jo huomata...! Pilkkaajat rankuttavat samoja levyjään,vaikka ne ovat jo loppuun asti kuluneet, ja nauravat aatamainaikaisille vitseilleen, kuin ne olisi vasta eilen keksitty. Mutta pilkkaa sinä vaan jos olet pilkkari, kaikkea mahdollista hyvää sinulle. Ai niin, en ole se, jota nyt äsken pilkkasit, mutta minäkin olen uskovainen.


    • siksi

      Kyllä yliluonnollista on, ja sana: taivas oli ihmiselle helpointa ymmärtää, vaikka käsite olisikin hyvin paljon laajempi sitten kuitenkin. Raamattu on vartauskuvalliseksi tehty kirja.

    • listeningthistrashtalk

      Ajattelet asian aika yksinkertaisesti. Minkä ikäinen olet?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      48
      4974
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3267
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1405
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1245
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      74
      943
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      878
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      215
      731
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      728
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      697
    Aihe