Kolme Jeesuksena itseään pitänyttä samaan koppiiin – psykologian historiassa on ollut erikoisia kokeita
Puoli vuosisataa sitten tutkija sulki kolme Jeesuksena itseään pitävää samaan koppiin. Siitä ei seurannut hyvää. Psykologian historian jotkin kokeet vaikuttavat nyt erikoisilta.
1919: Pikku-Albert oppi pelkäämään eläimiä
Behavioristisen psykologian johtohahmo John B. Watson halusi osoittaa vuonna 1919, että Pavlovin koirakokeiden tunnetuksi tekemä klassinen ehdollistaminen tehoaa myös ihmisiin.
Tunnetuimmassa kokeessa Watson valitsi jatko-opiskelija Rosalie Raynerin kanssa koehenkilöksi paikallisesta sairaalasta alle vuoden ikäisen lapsen.
Watson antoi Albert-vauvan leikkiä laboratoriossa rotan kanssa. Aluksi lapsi ei pelännyt eläintä, mutta kun hän yritti koskea siihen, hänen takanaan iskettiin vasaralla metalliputkea. Ääni säikäytti lapsen itkemään.
Artikkeliin liittyvät
Tausta: Kokeista tiukat ohjeet 2:00
Watsonin mukaan tämä sai lapsen pelkäämään rottaa. Pelko laajeni myös muihin karvaisiin eläimiin, kuten jäniksiin ja koiranpentuihin.
Lopulta Albert kammosi Raynerin turkistakkia ja joulupukiksi pukeutuneen Watsonin tekopartaa.
Watson ei koskaan opettanut Albertia eroon peloistaan, vaan lapsi sai jäädä elämään niiden kanssa.
Vuonna 2014 kaksi amerikkalaista psykologia onnistui jäljittämään todennäköisen Albertin. Albert oli kuollut vuonna 2007. Hänet tunnettiin poikkeuksellisesta inhostaan koiria kohtaan.
Ei ole kiistatonta tietoa, mistä koirapelko johtui.
1939: Änkyttävät lapset pantiin lujille
Vuonna 1939 Iowan yliopiston psykologi Wendell Johnson ja jatko-opiskelija Mary Tudor tekivät kokeen 22 eri-ikäisellä orpolapsella, joista osa kärsi änkytyksestä. Tutkimus sai sittemmin nimen "hirviökoe".
Koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään. Molemmissa ryhmissä oli mukana sekä puhevikaisia että normaalisti puhuvia lapsia. Ensimmäisen ryhmän jäsenille annettiin johdonmukaisesti myönteistä palautetta heidän puhekyvystään.
Toista ryhmää tutkijat kohtelivat kylmästi ja armottomasti. Lapsia käskettiin puhumaan vain sulavasti ja mieluummin pysymään vaiti kuin ääntämään sanoja väärin.
Jopa normaalisti puhuvat lapset opetettiin uskomaan, että heidän harmittomat puhemaneerinsa kertoivat puheviasta.
Kaltoin kohdellut koehenkilöt muuttuivat aroiksi ja vaitonaisiksi. He alkoivat kärsiä sosiaalisesta ahdistuksesta ja heidän koulumenestyksensä heikkeni.
Kuukausi kokeen alkamisen jälkeen osa lapsista oli muuttunut haluttomiksi puhumaan edes parhaiden kavereiden kanssa.
Tudor pyysi myöhemmin tutkimusta anteeksi. Vuonna 2007 Iowan osavaltio maksoi koehenkilöille 925 000 dollarin edestä korvauksia kärsimyksistä.
Puoli vuosisataa sitten tutkija sulki kolme Jeesuksena itseään pitävää samaan koppiin. Siitä ei seurannut hyvää. Psykologian historian jotkin kokeet vaikuttavat nyt erikoisilta.
1919: Pikku-Albert oppi pelkäämään eläimiä
Behavioristisen psykologian johtohahmo John B. Watson halusi osoittaa vuonna 1919, että Pavlovin koirakokeiden tunnetuksi tekemä klassinen ehdollistaminen tehoaa myös ihmisiin.
Tunnetuimmassa kokeessa Watson valitsi jatko-opiskelija Rosalie Raynerin kanssa koehenkilöksi paikallisesta sairaalasta alle vuoden ikäisen lapsen.
Watson antoi Albert-vauvan leikkiä laboratoriossa rotan kanssa. Aluksi lapsi ei pelännyt eläintä, mutta kun hän yritti koskea siihen, hänen takanaan iskettiin vasaralla metalliputkea. Ääni säikäytti lapsen itkemään.
Artikkeliin liittyvät
Tausta: Kokeista tiukat ohjeet 2:00
Watsonin mukaan tämä sai lapsen pelkäämään rottaa. Pelko laajeni myös muihin karvaisiin eläimiin, kuten jäniksiin ja koiranpentuihin.
Lopulta Albert kammosi Raynerin turkistakkia ja joulupukiksi pukeutuneen Watsonin tekopartaa.
Watson ei koskaan opettanut Albertia eroon peloistaan, vaan lapsi sai jäädä elämään niiden kanssa.
Vuonna 2014 kaksi amerikkalaista psykologia onnistui jäljittämään todennäköisen Albertin. Albert oli kuollut vuonna 2007. Hänet tunnettiin poikkeuksellisesta inhostaan koiria kohtaan.
Ei ole kiistatonta tietoa, mistä koirapelko johtui.
1939: Änkyttävät lapset pantiin lujille
Vuonna 1939 Iowan yliopiston psykologi Wendell Johnson ja jatko-opiskelija Mary Tudor tekivät kokeen 22 eri-ikäisellä orpolapsella, joista osa kärsi änkytyksestä. Tutkimus sai sittemmin nimen "hirviökoe".
Koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään. Molemmissa ryhmissä oli mukana sekä puhevikaisia että normaalisti puhuvia lapsia. Ensimmäisen ryhmän jäsenille annettiin johdonmukaisesti myönteistä palautetta heidän puhekyvystään.
Toista ryhmää tutkijat kohtelivat kylmästi ja armottomasti. Lapsia käskettiin puhumaan vain sulavasti ja mieluummin pysymään vaiti kuin ääntämään sanoja väärin.
Jopa normaalisti puhuvat lapset opetettiin uskomaan, että heidän harmittomat puhemaneerinsa kertoivat puheviasta.
Kaltoin kohdellut koehenkilöt muuttuivat aroiksi ja vaitonaisiksi. He alkoivat kärsiä sosiaalisesta ahdistuksesta ja heidän koulumenestyksensä heikkeni.
Kuukausi kokeen alkamisen jälkeen osa lapsista oli muuttunut haluttomiksi puhumaan edes parhaiden kavereiden kanssa.
Tudor pyysi myöhemmin tutkimusta anteeksi. Vuonna 2007 Iowan osavaltio maksoi koehenkilöille 925 000 dollarin edestä korvauksia kärsimyksistä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
1959: Kolme Kristusta ei sovi yhteen koppiin
Vuonna 1959 kolme Kristusta päätyi olosuhteiden pakosta saman katon alle Ypsilantin mielisairaalassa Yhdysvalloissa.
Sosiaalipsykologi Milton Rokeach keräsi kolme Kristuksena itseään pitävää skitsofreniapotilasta yhteen. Rokeach toivoi, että miehet muodostaisivat vertaistukiryhmän ja oppisivat eroon harhastaan.
Alussa Kristukset raivosivat toisilleen ja kävivät miltei väkivaltaisiksi. Myöskään potilaiden identiteettiharhat eivät kadonneet, vaan potilaat oppivat vähättelemään toisiaan.
Yhden potilaan mukaan muut miehet olivat hulluja. Toinen piti kilpailevia Kristuksia kuolleina ihmisinä, joita koneet ohjailevat. Kolmas väitti, että ylimääräiset Messiaat olivat teeskentelijöitä.
Kaksi vuotta kestäneen tutkimuksen aikana Rokeach sorkki miesten mieltä monilla tavoilla. Hän esimerkiksi lähetti yhdelle miehistä viestejä tämän kuvitteelliselta vaimolta.
Psykologi kertoi vuonna 1984 katuvansa, että oli leikkinyt miesten mielenterveydellä ja esitti julkisen anteeksipyynnön.
1963: Sähköiskujen piti auttaa oppimaan
Sosiaalipsykologi Stanley Milgram järjesti vuosina 1963–1965 useita tottelevaisuuskokeita. Tutkittaville kerrottiin, että heidän tehtävänsä oli auttaa toista koehenkilöä oppimaan asioita sähköiskujen avulla.
Jos oppilas epäonnistui muistia vaativassa tehtävässä, opettajana toimivaa koehenkilöä kehotettiin antamaan tälle sähköisku.
Tutkijat käskivät opettajia jakamaan asteittain yhä voimakkaampia sähköiskuja. Useimmat koehenkilöt epäröivät vain hetken ennen kuin painoivat nappia.
Opettajat antoivat oppilaalleen jopa hengenvaarallisia 450 voltin sähköiskuja.
Koehenkilöt eivät tienneet, että oppilas oli oikeasti näyttelijä. Sähköiskut eivät olleet aitoja.
Milgram pyrki kokeillaan osoittamaan, miten taipuvaisia tavalliset ihmiset ovat tottelemaan hirviömäisiä ohjeita, kunhan käskyn antaa sopiva auktoriteetti. Tässä hän myös onnistui.
Tutkimusta on arvosteltu etenkin siitä, että koehenkilöille valehdeltiin tutkimuksen luonteesta. Koeasetelma altisti koehenkilöt henkiselle kärsimykselle.
1971: Leikkivankilassa oli liiankin ahdistavaa
Psykologi Philip Zimbardo toteutti vuonna 1971 erään kuuluisimmista ja kiistellyimmistä sosiaalipsykologisista kokeista.
Tutkija värväsi 24 miestä roolileikkimään vankeja ja vartijoita.
Zimbardo oli itse aktiivinen osa koetta. Hän toimi "vankilan" johtajana. Vankeja rajoitettiin erilaisilla käskyillä ja säännöillä.
Vartijoiden piti valvoa sääntöjen noudattamista.
Kokeen piti kestää kaksi viikkoa. Viisi vankia piti kuitenkin lähettää kotiin jo ensimmäisinä päivinä, koska he osoittivat vakavan ahdistuksen merkkejä.
Lopulta Zimbardo päätti keskeyttää kokeen jo kuudentena päivänä. Osa vartijoista oli alkanut käyttäytyä odottamattoman sadistisesti, ja vangit kärsivät psykologisista traumoista.
Zimbardon mukaan tutkimus osoitti, että ihmisten pahuus ja julmuus kumpuaa ennemmin sosiaalisista olosuhteista kuin yksilöiden persoonasta.
Koehenkilöt omaksuivat roolinsa röyhkeinä vartijoina ja nöyrinä vankeina yllättävän helposti.
Tutkimusta on arvosteltu voimakkaasti, sillä se vaaransi koehenkilöiden henkisen hyvinvoinnin.
Koeasetelmaa on myös syytetty keinotekoiseksi ja väkinäiseksi.
Arvostelijoiden mielestä tutkimustulokset eivät paljasta mitään todellisesta maailmasta.