Helsingin Sanomat 26.11.2004 sivu A5
Irakista tulee uuden demokraattisen Lähi-idän ensimmäinen peruskivi, kirjoittaa Amir Poursadigh
Professori Larry Diamond esitti yhteenvedon havainnoistaan sodanjälkeisessä Irakissa artikkelissa "Mikä meni pieleen Irakissa?" (Foreign Affairs, syys-lokakuu 2004). Siinä liittouman väliaikaisen hallinnon asiantuntijana keväällä toiminut professori arvosteli presidentti George W. Bushin hallitusta sen haluttomuudesta sitoutua toimiin, jolla varmistettaisiin Irakin demokraattinen tulevaisuus. Kritiikin kohteena oli myös hallituksen haluttomuus kuunnella niitä ihmisiä, joita se pyrkii vapauttamaan. Diamondin rakentava kritiikki johti tuhoisaan arvosteluryöpytykseen, jonka takana olivat Yhdysvaltain johdolla tapahtuneen Irakin vapauttamisen vastustajat. He väittivät, että Irakin sota oli pelkkä "epäonninen imperialistinen aggressio".
Tarkoitukseni ei ole opettaa Diamondia hänen omalla alallaan. En kerro hänelle, mitä hänen pitäisi tehdä, vaan selvitän sen, mitä hän tekee hyvin. "Antakaa arvostelijoiden vierailla Irakissa ja keskustella demokratiaa, kehitystä ja ihmisoikeuksia rakentavien irakilaisten kanssa", Diamond oikeaan osuneesti kirjoittaa. "Antakaa heidän puhua Baath-puolueen jatkuvan ja nöyryyttävän pelon alla eläneiden perheiden kanssa. Antakaa heidän käydä jossain niistä noin kolmestasadasta joukkohaudasta, jonne Saddamin hallinnon sadattuhannet vastutajat raukkamaisesti teurastettiin. Sitten he saavat selville kuka oli paholainen."
Tämän johdannon jälkeen pääsemme itse asiaan. Mitä Irakissa on tehty oikein? Todellinen piru eli Saddam Hussein on poissa pelistä. On muistettava, että Saddam Hussein oli vaarallisempi ja tuhoisampi kuin yksikään joukkotuhoase. Hän oli aikapommi, joka täytyi purkaa, ja hänet olisi pitänyt syöstä vallasta jo aikoja sitten. Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten ansiosta Saddam kirjoittaa runoja ilmastoidussa sellissä ja popsii amerikkalaisia teeleipiä ja keksejä, joista hän kuulemma pitää kovasti. Saddam saattaa jopa saada runonsa julkaistuksi, mikä olisi uskomatonta ja huvittavaa, mutta hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia palata takaisin entiseen ammattiinsa "Bagdadin teurastajaksi".
Eikä tässä kaikki, Irakista kuullaan paljon enemmän hyviä uutisia. Mutta valitettavasti post-modernissa mediakulttuurissamme hyvät uutiset eivät ole uutisia, kun taas huonot uutiset lyövät itsensä läpi: "Huonot uutiset ovat hyviä uutisia." Viime viikolla Bagdadissa käynnistettiin jättiläismäinen generaattori tyydyttämään yli 275 000 irakilaiskodin sähköntarpeen. Se nostaan maan kokonaistuotannon lähes 5300 megawattiin eli sotaa edeltävää 4400 megawattia huomattavasti korkeammalle. Tärkeimmät viestimet eivät tietenkään maininneet siitä mitään, vaikka se oli irakilaisille rohkaiseva uutinen. Päivä toisensa jälkeen avataan uusia teollisuudenaloja, tehtaita, hotelleja ja kauppoja. Irakiin on syntynyt yli puoli miljoonaa uutta työpaikkaa. Talojen ja maan hinnat ovat nousseet Irakin vapauttamisen jälkeen noin 200%. Jos Irak olisi sekasorron ja yhtämittaisen laittomuuden kourissa, on vaikea kuvitella irakilaisten hairahtuvan niin suureen ja pitkäaikaiseen virheeseen, että sijoittaisivat elämänsä säästöt taloihin, jotka maksavat tuplasti sen, mitä ennen sotaa. Toinen tärkeä irakilainen menestystarina oli se, että irakilaiset tuhosivat shiiakapinallispappi Moqtada al Sadrin johtaman Mahdi-armeijan, joka uhkasi rauhanomaisen ja demokraattisen Irakin kehitystä. Kapinallisten ja terroristien joukot eivät nekään ole enää suuri ongelma. Falluja vallattiin lopulta melko nopeasti.
Mikä tärkeämpää, vaikka tavanomainen viisaus povasi sisällissotaa etnisten tai uskonnollisten ryhmien välillä, irakilaisten selvä enemmistö on pysynyt uskollisena ja demokratialle ja valinnut poliittisen sovittelun ja suvaitsevaisuuden tien. Yksi vainoharhainen kuvitelma on syytä romuttaa. Terroristit eivät pysty mestausvideoilla ja itsemurhapommituksilla kukistamaan länttä ja demokraattista Irakia. Ei, terroristit eivät voi voittaa hyvinkin elitärkeässä maassa, jonka hallinta antaisi heille pääsyn maailman energiavaroihin. Olen jopa valmis väittämään, että Irakista tulee uuden demokraattisen Lähi-Idän ensimmäinen peruskivi.
Amir Poursadigh
Kirjoittaja on iranilaissyntyinen poliittisen sosiologian tutkija Tampereen yliopistossa.
Irakista tulee uuden demokraattisen Lähi-idän ensimmäinen peruskivi, kirjoittaa Amir Poursadigh
Professori Larry Diamond esitti yhteenvedon havainnoistaan sodanjälkeisessä Irakissa artikkelissa "Mikä meni pieleen Irakissa?" (Foreign Affairs, syys-lokakuu 2004). Siinä liittouman väliaikaisen hallinnon asiantuntijana keväällä toiminut professori arvosteli presidentti George W. Bushin hallitusta sen haluttomuudesta sitoutua toimiin, jolla varmistettaisiin Irakin demokraattinen tulevaisuus. Kritiikin kohteena oli myös hallituksen haluttomuus kuunnella niitä ihmisiä, joita se pyrkii vapauttamaan. Diamondin rakentava kritiikki johti tuhoisaan arvosteluryöpytykseen, jonka takana olivat Yhdysvaltain johdolla tapahtuneen Irakin vapauttamisen vastustajat. He väittivät, että Irakin sota oli pelkkä "epäonninen imperialistinen aggressio".
Tarkoitukseni ei ole opettaa Diamondia hänen omalla alallaan. En kerro hänelle, mitä hänen pitäisi tehdä, vaan selvitän sen, mitä hän tekee hyvin. "Antakaa arvostelijoiden vierailla Irakissa ja keskustella demokratiaa, kehitystä ja ihmisoikeuksia rakentavien irakilaisten kanssa", Diamond oikeaan osuneesti kirjoittaa. "Antakaa heidän puhua Baath-puolueen jatkuvan ja nöyryyttävän pelon alla eläneiden perheiden kanssa. Antakaa heidän käydä jossain niistä noin kolmestasadasta joukkohaudasta, jonne Saddamin hallinnon sadattuhannet vastutajat raukkamaisesti teurastettiin. Sitten he saavat selville kuka oli paholainen."
Tämän johdannon jälkeen pääsemme itse asiaan. Mitä Irakissa on tehty oikein? Todellinen piru eli Saddam Hussein on poissa pelistä. On muistettava, että Saddam Hussein oli vaarallisempi ja tuhoisampi kuin yksikään joukkotuhoase. Hän oli aikapommi, joka täytyi purkaa, ja hänet olisi pitänyt syöstä vallasta jo aikoja sitten. Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten ansiosta Saddam kirjoittaa runoja ilmastoidussa sellissä ja popsii amerikkalaisia teeleipiä ja keksejä, joista hän kuulemma pitää kovasti. Saddam saattaa jopa saada runonsa julkaistuksi, mikä olisi uskomatonta ja huvittavaa, mutta hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia palata takaisin entiseen ammattiinsa "Bagdadin teurastajaksi".
Eikä tässä kaikki, Irakista kuullaan paljon enemmän hyviä uutisia. Mutta valitettavasti post-modernissa mediakulttuurissamme hyvät uutiset eivät ole uutisia, kun taas huonot uutiset lyövät itsensä läpi: "Huonot uutiset ovat hyviä uutisia." Viime viikolla Bagdadissa käynnistettiin jättiläismäinen generaattori tyydyttämään yli 275 000 irakilaiskodin sähköntarpeen. Se nostaan maan kokonaistuotannon lähes 5300 megawattiin eli sotaa edeltävää 4400 megawattia huomattavasti korkeammalle. Tärkeimmät viestimet eivät tietenkään maininneet siitä mitään, vaikka se oli irakilaisille rohkaiseva uutinen. Päivä toisensa jälkeen avataan uusia teollisuudenaloja, tehtaita, hotelleja ja kauppoja. Irakiin on syntynyt yli puoli miljoonaa uutta työpaikkaa. Talojen ja maan hinnat ovat nousseet Irakin vapauttamisen jälkeen noin 200%. Jos Irak olisi sekasorron ja yhtämittaisen laittomuuden kourissa, on vaikea kuvitella irakilaisten hairahtuvan niin suureen ja pitkäaikaiseen virheeseen, että sijoittaisivat elämänsä säästöt taloihin, jotka maksavat tuplasti sen, mitä ennen sotaa. Toinen tärkeä irakilainen menestystarina oli se, että irakilaiset tuhosivat shiiakapinallispappi Moqtada al Sadrin johtaman Mahdi-armeijan, joka uhkasi rauhanomaisen ja demokraattisen Irakin kehitystä. Kapinallisten ja terroristien joukot eivät nekään ole enää suuri ongelma. Falluja vallattiin lopulta melko nopeasti.
Mikä tärkeämpää, vaikka tavanomainen viisaus povasi sisällissotaa etnisten tai uskonnollisten ryhmien välillä, irakilaisten selvä enemmistö on pysynyt uskollisena ja demokratialle ja valinnut poliittisen sovittelun ja suvaitsevaisuuden tien. Yksi vainoharhainen kuvitelma on syytä romuttaa. Terroristit eivät pysty mestausvideoilla ja itsemurhapommituksilla kukistamaan länttä ja demokraattista Irakia. Ei, terroristit eivät voi voittaa hyvinkin elitärkeässä maassa, jonka hallinta antaisi heille pääsyn maailman energiavaroihin. Olen jopa valmis väittämään, että Irakista tulee uuden demokraattisen Lähi-Idän ensimmäinen peruskivi.
Amir Poursadigh
Kirjoittaja on iranilaissyntyinen poliittisen sosiologian tutkija Tampereen yliopistossa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
" Hän oli aikapommi, joka täytyi purkaa, ja hänet olisi pitänyt syöstä vallasta jo aikoja sitten. Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten ansiosta Saddam kirjoittaa runoja ilmastoidussa sellissä ja popsii amerikkalaisia teeleipiä ja keksejä, joista hän kuulemma pitää kovasti. Saddam saattaa jopa saada runonsa julkaistuksi, mikä olisi uskomatonta ja huvittavaa, mutta hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia palata takaisin entiseen ammattiinsa "Bagdadin teurastajaksi"."
Voi voi, kauheeta. Jos jenkit ei alunperin olisi tukenut kys. miekkosta, ei mitään "Bagdadin teurastaajaa" olisi ollut koskaan olemassakaan. Miksi jenkit ei saattanut saddamia oikeuden eteen Haagissa, missä pitäisi?
"Viime viikolla Bagdadissa käynnistettiin jättiläismäinen generaattori tyydyttämään yli 275 000 irakilaiskodin sähköntarpeen. Se nostaan maan kokonaistuotannon lähes 5300 megawattiin eli sotaa edeltävää 4400 megawattia huomattavasti korkeammalle."
No saatana, jos ei jenkit ja britit olis 90-luvulla pommittanut Irakin ydinlaitoksia maan tasalle, olisi maalla ollut yllin kyllin energiaa. Ja mikäli maa ei olisi ollut jenkkien ajamassa kauppasaarrossa koko 90-luvun, olisi Irakilaisilla ollut muutkin teollisuudenalat täysin toisen näköiset.
Jumalatonta jeesustelua ja tosiasioiden vääristelyä taas. Kaikki muuttuu paremmaksi kun jenkit auttaa vai? Kaikki on okei, kun nimimerkki J.R. Taas kopioi sionistipropagandaa palstalle vai?
Luettuani tuon "vieraskynä"-artikkelin perjantain HS:sta ajattelin, että tuosta pitäisi oikeastaan kirjoittaa lyhennelmä tämän palstan antiamerikkalaisille, joiden mielestä Irakissa kaikki menee vain koko ajan huonompaan suuntaan.
He uskovat sensaatiohakuisia medioita, mutta eivät usko, kun joku puhuu tosiasioita.
On hienoa, että J.R antoi luettavaksi koko kirjoituksen, sillä eihän Suomenkaan media huomioi mitään positiivisia uutisia Irakista, ei edes H.S., jota pidin aikoinaan aika puolueettomana päivälehtenä.
Onneksi edes Vieraskynä-kirjoitukset läpäisevät sen mystisen sensuurin, joka nykyisin karsii suurimman osan USA:lle myönteisistä uutisista...
Mitä muuten "prkl" katsot hyötyväsi sillä, että karkeasti kiroillen kuittaat kerrankin asiantuntevan kirjoituksen Irakista, vai harmittaako sinua vain J.R:n tasapuolinen tapa tarkastella maailman menoa, johon tapaan minäkin toivoisin vaatimattomissa teksteissäni kykeneväni?
Eipä kai tässä mitään hyödy. Varsinkaan kun sinä ja kaiken maailman räkänokka aivoidiootti J:R.:t lapsillisine logiikkoineen yritätte jatkuvasti todistella jenkkien ja sionistien oikeidellisuutta. Siis: mitä vittua?? Kuuluuko asia jotenkin teille? Minkä helvetin takia jauhatte samaa paskaa päivästä toiseen ja vääristelette historiaa ja todellisuutta mielenne mukaiseksi?
jos Usa saa IRakiin rauhan tms..
niin ainoa on mikä on varmaa että
sinä ja sinunkaltaisesi kusipäät
ovat siitä hyvinkin pettyneitä
Mikä oli pointtisi?
J.R. on mielestäni tämän palstan fiksuimpia ja tasapuolisimpia kirjoittajia, joten hänen kaltaistensa leimaaminen "aivoidiooteiksi" kuvastaa enemmänkin omaa vajaamittaisuuttasi maailman ilmiöiden tarkastelussa.
En minä eikä tietääkseni J.R:kään jauha täällä samoja juttuja päivästä toiseen, vaan vastaamme tasapainottavasti palstan antiamerikkalaisille/-juutalaisille kirjoittajille, jotka kyllä jauhavatkin samoja asioita sekä vääristelevät historiaa ja todellisuutta mielensä mukaiseksi...