Pilapiirroskilpailu sananvapauden puolesta !

"Perussuomalaisten Nuorten julkaisema Rahvas -aikakausilehti järjestää pilapiirroskilpailun sananvapauden puolesta. Viimeaikaisten tapahtumien vuoksi aiheeksi valittiin luonnollisesti islam.

Ranskalaisen Charlie Hebdo -satiirilehden toimitustilat tuhottiin polttopulloiskussa vuonna 2011 lehden julkaistua Charia Hebdo -erikoisnumeron, jonka päätoimittajaksi oli merkitty Muhammad. Viikko sitten islamistit tappoivat toimituksessa 12 ihmistä ja viime sunnuntaina Saksan Hamburger Morgenpost -lehteen tehtiin polttopulloisku sen julkaistua Charlie Hebdo -pilakuvia myötätunnon ilmauksena. Belgiassa jouduttiin evakuoimaan samana päivänä Le Soir -lehden toimitus pommiuhkauksen vuoksi. Pohjois-Afrikan al-Qaeda puolestaan on uhannut Ranskaa uusilla iskuilla. Viime viikolla satoja ranskalaisia nettisivustoja on kaapattu, ja niille on ilmestynyt viestejä, joissa lukee muun muassa “Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah” ja “Kuolema Ranskalle”.

Islamistit ovat saaneet monet toimitukset varpailleen terroriteoillaan. Kriittisiä äänenpainoja on kuitenkin voitava esittää alistumatta väkivallan ja uhkailujen edessä. Charlie Hebdo julkaisee huomenna 3 miljoonan mammuttipainoksen, joka on käännetty 16 kielelle. Lehden kannessa nähdään profeetta Muhammad. Rahvas kuuluu niiden lehtien joukkoon, jotka haluavat osoittaa myötätuntonsa uhrien omaisille ja ranskalaisille, sekä entistä rohkeammin taistella sananvapauden puolesta. Teemme sen pilapiirroskilpailun muodossa.

Haastamme myös muiden poliittisten nuorisojärjestöjen lehdet mukaan julkaisemaan omia tai Charlie Hebdon pilapiirroksia seuraavassa numerossaan.

OHJEET KILPAILUUN:

Kilpailun voittaja saa 200€ palkkion ja voittajapiirros pääsee Rahvaan kanteen. Voittajan valitsee Rahvaan toimitus. Pilapiirrokset lähetetään osoitteeseen [email protected] ja kilpailuaikaa on 31.1.2015 klo 16:00 saakka. Pilapiirroksen on oltava 1:1 -kuvasuhteessa (neliö) ja .jpg-, .png- tai .pdf-tiedostomuodossa. Teemana on islam. Kuva voi olla värillinen tai mustavalkoinen ja sen toteutustapa on vapaa (esimerkiksi lyijykynä, photoshop, maalaus jne.). Kilpailu on kaikille avoin.

Osallistumalla kilpailuun piirtäjä antaa PS-Nuorille luvan käyttää kuvaansa järjestön sähköisissä julkaisukanavissa sekä Rahvas-lehdessään. Kilpailuun voi osallistua omalla nimellään tai nimimerkillä. Voittaja selviää maaliskuussa julkaistavassa Rahvaan numerossa..."

http://www.ps-nuoret.fi/uutiset/osallistu-pilapiirroskilpailuun-sananvapauden-puolesta

No, vassarit meinaatteko osallistua? Eikö olisi mukava tienata vähän kaljarahaa ihan omalla työllä, sen ainaisen "yhteisestä kuormasta syömisen sijasta" ?
376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jotain postmodernia allah-ahosta.. Sinänsä hauskaa että ahdasmielisyydestään ja ääriuskovaisista tunnettu porukka yrittää olla hip...

Äänestä

Hyvän pilapiirroksen tekeminen edellyttää huumorintajua ja vasemmistolliittolaisilla ei sitä tunnetusti ole.

Äänestä
  • Aina sen verran että ultra ahdasmielisten persujen kisan voittaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hhhhmmmmmmm kirjoitti:

"Perussuomalaisten Nuorten julkaisema Rahvas -aikakausilehti järjestää pilapiirroskilpailun sananvapauden puolesta. Viimeaikaisten tapahtumien vuoksi aiheeksi valittiin luonnollisesti islam.

Ranskalaisen Charlie Hebdo -satiirilehden toimitustilat tuhottiin polttopulloiskussa vuonna 2011 lehden julkaistua Charia Hebdo -erikoisnumeron, jonka päätoimittajaksi oli merkitty Muhammad. Viikko sitten islamistit tappoivat toimituksessa 12 ihmistä ja viime sunnuntaina Saksan Hamburger Morgenpost -lehteen tehtiin polttopulloisku sen julkaistua Charlie Hebdo -pilakuvia myötätunnon ilmauksena. Belgiassa jouduttiin evakuoimaan samana päivänä Le Soir -lehden toimitus pommiuhkauksen vuoksi. Pohjois-Afrikan al-Qaeda puolestaan on uhannut Ranskaa uusilla iskuilla. Viime viikolla satoja ranskalaisia nettisivustoja on kaapattu, ja niille on ilmestynyt viestejä, joissa lukee muun muassa “Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah” ja “Kuolema Ranskalle”.

Islamistit ovat saaneet monet toimitukset varpailleen terroriteoillaan. Kriittisiä äänenpainoja on kuitenkin voitava esittää alistumatta väkivallan ja uhkailujen edessä. Charlie Hebdo julkaisee huomenna 3 miljoonan mammuttipainoksen, joka on käännetty 16 kielelle. Lehden kannessa nähdään profeetta Muhammad. Rahvas kuuluu niiden lehtien joukkoon, jotka haluavat osoittaa myötätuntonsa uhrien omaisille ja ranskalaisille, sekä entistä rohkeammin taistella sananvapauden puolesta. Teemme sen pilapiirroskilpailun muodossa.

Haastamme myös muiden poliittisten nuorisojärjestöjen lehdet mukaan julkaisemaan omia tai Charlie Hebdon pilapiirroksia seuraavassa numerossaan.

OHJEET KILPAILUUN:

Kilpailun voittaja saa 200€ palkkion ja voittajapiirros pääsee Rahvaan kanteen. Voittajan valitsee Rahvaan toimitus. Pilapiirrokset lähetetään osoitteeseen [email protected] ja kilpailuaikaa on 31.1.2015 klo 16:00 saakka. Pilapiirroksen on oltava 1:1 -kuvasuhteessa (neliö) ja .jpg-, .png- tai .pdf-tiedostomuodossa. Teemana on islam. Kuva voi olla värillinen tai mustavalkoinen ja sen toteutustapa on vapaa (esimerkiksi lyijykynä, photoshop, maalaus jne.). Kilpailu on kaikille avoin.

Osallistumalla kilpailuun piirtäjä antaa PS-Nuorille luvan käyttää kuvaansa järjestön sähköisissä julkaisukanavissa sekä Rahvas-lehdessään. Kilpailuun voi osallistua omalla nimellään tai nimimerkillä. Voittaja selviää maaliskuussa julkaistavassa Rahvaan numerossa..."

http://www.ps-nuoret.fi/uutiset/osallistu-pilapiirroskilpailuun-sananvapauden-puolesta

No, vassarit meinaatteko osallistua? Eikö olisi mukava tienata vähän kaljarahaa ihan omalla työllä, sen ainaisen "yhteisestä kuormasta syömisen sijasta" ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu