Selkökipu

Eli, multa löydettiin 2011 lopulla kookas välilevynpullistuma, joka oireili silloin kipuna selässä, ei niinkään jaloissa. Oireilu kesti pahana 3-4 vko jonka jälkeen helpotti ja vähitellen katosi, ilman mitään sen suurempia operaatioita.
Selkä pysyi hyvänä aina 3 vkoas sitten tapahtuneeseen juttuun: olin harrastanut moneen otteeseen erittäin repivää,ja raskasta urheilua. Sitten yhtenä iltana kotona tein jonkun pienen liikkeen jolloin tunsin aivan saatanallisen kivun selässä. Taivuin parissa tunnissa kaksinkerroin enkä saanut selkää suoraksi enää. Lääkäri määräsi buranaa ja lähetti kotiin, vaikka kerroin että mulla oli v. 2011 selässä välilevynpullistuma jne, lääkäri käski vaan jatkaa liikuntaa ja "kyllä se siitä". Kipu oli todella, todella jäätävä ja söin vanhoja Tramadoleja joita kaapista löysin. Kipu hellitti, ja noin viikossa oli jo semihyvä.

Viikon ajan ehdin tehdä töitä, kun selkäkipu vei jalat kirjaimellisesti alta. Ja nyt selkäkivun sijaan se pahin kipu oli lantiossa ja vasemmassa jalassa pakarassa. Kipu oli niin kovaa että sai ajoittain oksentamaan :( menin eri lääkärile joka määräsi tramadolia ja hermosärkyyn Lyricaa. Syön tällä hetkellä joinain päivinä 600mg annosta Lyricaa eikä sekään tunnu vievän vielä kokonaan kipua pois! Pahin on särky vasemman jalan pakarassa, pohkeessa ja kantapäässä. Myös lantio tuntuu ajoittain olevan tulessa. Istuminen pahentaa, samoin liikkuminen. MAkaaminen paikallaan polvet koukussa rauhoittaa jalkasärkyä, mutta taas pahentaa selkäsärkyä. :(

Olen ollut nyt sairaslomalla 2 viikkoa, eikö viitteitä paranemisesta näy. En ole koskaan käynyt Fysiatrilla, joten haluaisin tietää mitä hänen luonaan tapahtuu? Onko toivoa paranemisesta, niin että ei tarvitse leikata ja voisinko palata töihin jossain vaiheessa? Sairauslomaa on tämän vkon loppuun, mutta ellen koen ihmeparantumista, joudun pyytämään että mahdollisesti Fysiatri tänään jatkaisi sairauslomaani?
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Nainen 31-v Hki kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu