surullinen mummi

Niin se vaan tahtoo olla et tytär vie lapset ennemmin omalle äidilleen kuin anopille syyt on moninaiset.Pahinta olisi ilkeily ja vihjailu siitä toisesta mummolasta mille aina viedään lapset.Lapset ei jaottele mummoloitaan tykkäävät varmasti molemmista.Välit kannattaa pitää hyvinä miniään, kyl jonain päivänä he vielä pyytävät sinua lapsia kaitsemaan.

Siinä on se että omaa äitiä on luontevampi ja helpompi ohjeistaa lapsen hoidosta kuin sitä anoppia. Nykyään kaikki on niin tarkkaa.

Onkohan se niin, että naisten äidit ovat paljon äidillisempiä ja empaattisempia kuin miesten äidit?
Ilman muuta äidin äiti osaa paljon paremmin ja on ihanampi mummo kuin isän äiti!
Tottakai!

Eihän naisella edes olisi tyttäriä, jos niin ei olisi.

Ei se ihan noinkaan mene. Tietysti jos on todella läheiset ja lämpimät välit omaan äitiin niin silloin varmaan äiti vie lapset omalle äidille. Mutta meillä miniä ei anna omalle äidilleen lapsia hoitoon. En tiedä miksi ja ei minulle kuulukkaan. Mutta minulle ne tuodaan usein ja olemme heilläkin jopa viikonkin hoitamassa kun ovat viettämässä laatulomaa aikuisten kesken.

En halua ottaa kantaa miksi joku ei kelpaa hoitamaan. Mutta yleensä se vaatii hyvä luottamusta siitä että pärjää lasten kanssa. Ei pelkästään riitä että rakastaa lapsia. Pitää pystyä myös pitämään ne kurissa niin että lapsilla on myös turvallista olla hoidossa.

Monella isoäidillä on tapana lelliä liikaa. Sekään ei ole hyvä jos saa kaiken periksi isovanhemmilta. On oltava selvät rajat myös hoidossa ollessa hoitipa lapsia kuka tahaansa. Lapset osaa kyllä vedättää hoitajaa jos siihen annetaan mahdollisuus.

Ehkä olet liian kiltti isoäiti ja annat liikaa periksi. Uskon että olet rakastava isoäiti. Mutta mielestäni sinun kannattaa jutella miniän kanssa. Ilman että syyllistät häntä mistään.

Mä uskon, että valitettavasti sun tuntumissa YLEISELLÄ TASOLLA on perää. Äiti voi käytännössä olla paljolti vastuussa siitä arjen lapsenhoidosta ja samalla äiti-tytär-suhde tiiviimpi. Äiti ja tytär voivat keskenään muutoinkin olla suorasukaisempia ilman, että kumpikaan tosissaan loukkaantuisi tai ymmärtäisi väärin.

En mä oikein osaa vinkkejäkään antaa, kun ainoastaan tuli mieleen tuo asiasta suoraan sanominen. Vai voiko se lastenhoitotarve olla pidempi kuin nuo pari tuntia ja siksi mielummin toiseen mummolaan vievät? Tai oletko varma, että on ylipäätänsä toisessa mummillassa hoidossa?

No sen voisi sanoa, että sitten sopivan ajan päästä ehdota vaan uusiksi ja vielä kun oikein tuot esiin, että voisitko joskus ottaa hetkeksi lapset hoitoosi ja saisivat hekin vähän sitten levätä. Ja että siten kuin heille parhaiten sopii (missä hoidetaan).

Mahtavaa, että lapsenlapsillesi oli tarjolla mummi, joka haluaa olla heidän elämässä aktiivisemmin mukana. Toivottavasti ajan kanssa tuo tuosta selviää ja saisit muksuja hoitoon. Ja pidä huolta, että perheenä vierailevat luonasi. Ehkä sekin auttaisi.

Minä miniänä odotan tällaisia asioita anopiltani hänen lapsenlikkareissuillaan kodissamme:
- Älä arvostele, älä neuvo, älä komentele huushollini asioita. Ehdottomasti älä puutu raha-asioihin.
- Käyttäydy kodissamme kuten muissakin kyläpaikoissasi, kuten esim naapurissasi, älä niinkuin poikasi koti olisi sinun komentosi alla oleva oman huushollisi haaraosasto, jossa voit lupaa kysymättä tehdä mitä haluat. Minähän olen loppujen lopuksi sinulle yhtä vieras ihminen kuin naapurin emäntäkin: sinä olet kylässä myös minun kodissani! Lastenhoito on sinulle luottamustehtävä vieraassa kodissa!
- Älä tuputa omaa elämäntapaasi. Minulla on oikeus hoitaa asiani omalla tavallani.
- Noudata kaikkia toivomuksiani lastemme hoidossa, esim karkkipäivä, terveellinen ruoka, jne. Närkästyn heti ensimmäisestä poikkeamasta! Sinähän olet jo saanut hoitaa omat lapsesi omalla tavallasi.
- Ole tasapuolinen kaikille lapsillemme.
- Suhtaudu minuun myönteisesti ja asiallisesti. En kaipaa kotiini henkilöitä, joitten jo naamasta näkee, että paheksuvat ja väheksyvät minua ja tekemisiäni, saatikka että joudun kuuntelemaan heiltä moitteita ja paheksumista asioistani.

Anoppiin ei voi koskaan suhtautua yhtä rennosti kuin omaan äitiin, vaikka anoppi olisi kuinka mukava. Miniä ei siedä eikä tule sietämään anopilta samoja asioita kuin omalta kotiväeltään, jonkinasteinen vieraus säilyy aina. Niinhän anoppikin odottaa miniältä joka tapaamisella kohteliasta, ystävällistä ja asiallista käytöstä. Eikä siedä samanlaisia sanomisia ja tekemisiä kuin omilta lapsiltaan.

On helpompi tuoda lapset anopin kotiin hoidettavaksi, ei tarvitse stressata oman huushollinsa asioita anopin edessä. (= tarkoittaa jo sitä, että anoppi on erehtynyt puuttumaan asioihin.....)
Kaikkein helpointa ja mutkattominta on viedä lapset hoitoon omalle äidille tai kutsua äiti omaan kotiin.
Eikä tämän takana tarvitse olla mitään kaunaakaan anoppia kohtaan. Pelkkää miniän arkuutta ehkä....

Löydätkö selityksen kirjoitat pitkän listan, jossa ei anopille ei jää minkäänlaista oikeutta oikein mihinkään.

Sinuahan suorastaan pelkää ja jo se saa toisen niin paniikkiin, että tekee virheitä.

Pitäisihän anopille tai äidille, apelle ja isälle antaa edes jonkinlainen vapaus keskustella ja keskusteluun kuuluu monesti kertomuksia siitä miten heidän nuoruudessa asioita tehtiin, eihän se tarkoita että nyt tehtäisiin samalla tapaa.

On todella vaikea olla anoppi tai äitikin ja appi ja isä, sillä nuoret niin kovin helposti alkavat heitä parjata, nämä eivät saisi tehdä oikein mitään, heiltä viedään elämän tärkein asia, kuulua oman lapsen elämään tasavertaisena ihmisenä.

En tarkoita, että todellakaan mennään sanelemaan kumpaankaan suuntaan ehtoja tai määräyksiä, en myöskään sitä, että jokainen päivä soitellaan tai käydään.
Tarkoitan sellaista vapaata olotilaa, jossa ei tarvitse pelätä joka sanaansa. On hirvittävää elää elämää, jossa joutuu tuollaiseen tilanteeseen.

Kyllä nuorten käyttäytyminen vanhempia kohtaan nykyään heidän hirveää tallaamistaan.
Tosin tilanne paranee kun saavuttavat ikää enemmän, silloin alkaa vanhempienkin ihmisten kanssa keskusteleminen sujumaan paremmin, toisilla vie kauemmin kasvaa tähän.

Niin usein kaikki on vain turhaa loukkaantumista ja aiheuttaa paljon vaikeuksia elämässä.

Täällähän se on jo monta kertaa tullutkin, eli jos miniä saa valita minne lapset menevät hoitoon, ne menevät miniän äidille. Jos mies saa valita, ne menevät hänen äidilleen. Minulla ei vielä ole lapsia, mutta jos niitä tulee, voi aavistaa että veisin ne omalle äidilleni jos tarvitsevat hoitopaikkaa. Anopit, miettikääpä kenelle itse viette lapsianne hoitoon kun he olivat vielä pieniä ja miettikää samalla että miksi. Siinä teille vastaus.

Minun anoppini on ihan mukava, mutta arvostelee lähes kaikkea mitä teen. Opiskelen liian hitaasti, en syötä pojalleen vitamiineja ja pyyhi pölyjä riittävän usein ja on kertonut myös, että olen liian lihava ja päästänyt poikansakin lihomaan. En tulevia lapsiani hänelle vie, sillä siinäpä vasta oiva kohde arvostelulle.

Riippuu siitä, päättääkö perheen asioista enemmän vaimo vai mies. Vaimon on helpompi pyytää apua omalta äidiltään ja vastaavasti miehen helpompi kääntyä omien vanhempiensa puoleen, kun hoitajaa tarvitaan. Se on ihan luonnollista, ovathan omat vanhemmat läheisiä ja tuttuja lapsuudesta asti ja appivanhemmat aina vieraampia. Ei tarvitse olla vikaa kummassakaan mummussa, vaan riippuu siitä onko hoitajaa pyytämässä lapsen äiti vai isä.

Ei voi yleistää. Riippumatta onko tytär vai poika ei kerro kuinka läheiset välit on omaan äitiin. Useimmiten ne tytöt on isän tyttöjä ja pojat äidin poikia. (jos halutaan yleistää) Kaikki isoäidit ei halua hoitaa lapsenlapsiaan ja kaikki tyttäret ei halua omaa äiti reviirilleen. Nämä asiat on paljon monimutkaisempia. Yhtä monta tapaa kuin on eläjääkin.

Tuo yksi minä tuossa lateli sääntöjä kuin esimies alaiselleen ja ilmoitti närkästyvänsä jo ensimmäisestä poikkeamasta!

Voi taivas, enpä menisi hänen kotiinsa vierailullekaan saati että siellä hoitaisin hänen lastaan, en ikinä! Ehkäpä en todellakaan ottaisi lasta hoitooni ollenkaan, jos noin tiukkaa ja tarkkaa sen kanssa on.

Jos mulle uskotaan lapsi hoitoon (ja niitä mulle on uskottu kakarasta lähtien, olin 12-vuotias kun ensimmäisen kerran hoidin kesätöinäni tuttavaperheen kahta lasta), niin minä teen sen omilla ehdoillani ja varmasti pysyy lapsi hengissä ja terveenä niin ruumiiltaan kuin sielultaankin minun hoitomenetelmilläni. Tässä asiassa en kenenkään edessä nöyristele, minä hoidan niin kuin minä olen parhaaksi havainnut ja hyvin on mennyt. Olen kauhean lapsirakas ihminen ja ollut työssänikin lasten kanssa tekemisissä. Lapsi ei itse asiassa tarvitse kovin kummoisia juttuja, aikuisen seuraa ja huolenpitoa vain ja ystävällistä asennetta. Jos mulle aletaan luetella sääntöjä, otan sitten maksunkin hoitamisesta, koska sitten en toimi lapsen rakkaana mummina, vaan työntekijänä sääntöjen mukaisesti toimien. Ja esitän sitten myös tarkat säännöt omalta puoleltani, esim. tarkka työaika ja tiukasti määritellyt säännöt sitä, mitä työhöni ei missään nimessä tule kuulumaan ja jos lapsi sotkee tai rikkoo jotain mun kotonani niin vanhemmilla on putsaus- ja korvausvelvollisuus. En myöskään pese lapsen vaatteita. Miltä kuulostaa?

Luojan kiitos, mulla ei ole miniää. Vävyjä on ja kaikki on minulle lapsensa kummemmitta säännöittä hoitoon antaneet, jopa oikein pyytäneet, että ottaisin. Eikä ole sääntöjä ladellut tyttärenikään. On niitä lapsia toisetkin mummit hoitaneet ja vähintään yhtä paljon. Onko mun tyttäreni jotenkin fiksumpia, kun eivät ole sääntöjä ladelleet, uskoneet vaan suoraan, että kyllä tämän ikäinen naisihminen jo lapsen osaa hoitaa ilman saarnoja ja sääntöjä muutenkin. Mitä ihmeen säännöksiä jonkun pikkulapsen hoitamisessa muka edes pitäisi olla? Jopa niin, että niiden pienistäkin poikkeamisista närkästyttäisiin. Voi elämän kevät teitä joitakin nuoria naisia. Tulkaapa tähän samalle suoralle kuin minä niin ehkä teilläkin elämä on jo jotain viisautta tullut antaneeksi näinkin yksinkertaisessa asiassa.

Ilman yhteisiä arvoja,( jotka ovat arjessa) ei homma käy. Hyväksymättömyys ja anteeksiantamattomuus saattaa käydä omaksi surmaksi.

Riippuu hieman siitä, kuinka arvonsa myyneestä isommasta vanhemmasta kysytään.

Hei vaan! Kyllä minun ex-anoppini hoiti lapsiani aikanaan paljonkin, enkä koskaan sanonut mitään ; kyllä se neljän lapsen äiti asiansa osasi. Ei tullut mieleenikään ruveta mitään vaatimuksia esittämään, että miten nyt tätä minun lastani pitäisi erityisesti hoitaa. Minun "huushollini" hän ei kylläkään tullut, ei sen vuoksi että en olisi päästänyt, mutta se ei vaan niissä oloissa silloin käynyt. Anopilla oli oma talonsa ja perheensä ihan siinä lähellä ja lapset meni mummolaan mielellään. Mummolassa kun oli isommat tilat ja vielä mummolla itselläänkin kouluikäisiä lapsia, aika nuoresta mummosta oli siis kyse. Meillä oli ihan hyvät välit. Kyllä oma äitinikin joskus lapsiani hoiti, mutta hänellä oli paljon sairauksia ja asuikin kaukana. Kummankaan mummon lapsenhoitotaitoja en ole kyseenalaistanut ikinä. Hyvä vaan kun apua sain ja lapsillani oli mummot. Ei minulla ole koskaan ollut mitään toiveita siitä, miten minun lapsiani olisi pitänyt hoitaa. Ei lapsenhoito mitään avaruustiedettä ole. Normaali naisihminen, joka on jo omia lapsiaan hoitanut, kyllä tietää miten lasten kanssa ollaan. Eri asia on tietysti, jos lapsella on joku vamma tai sairaus tai on muuten erityislapsi.

Itse olen hoitanut tyttärieni lapsia suurella rakkaudella ja se on ollut antoisaa ja ihanaa. Onko kaikki mennyt oppikirjojen mukaan, mitä sillä on väliä, kun terveitä ja kunnollisia lapsia on heistä tullut? Tai paremminkin jo aikuisia, vanhin on jo armeijassa.

Ei kait se lapsen äidin mummola parempi ole. Kuuleppas sinä aloittajamummo. Jos lapsi viedään helpommin hoitoon lapsen äidin lapsuudenkotiin on se usein sitä että lapsen äidin voi olla helpompaa jakaa asioitaan oman tutun äitinsä kanssa, jonka kanssa on elämänsä vauvasta asti elänyt. Hän tuntee parhaiten oman äitinsä (mummon) ja äidin kanssa voi keskustella ongelmistakin suoraan. Olkoonpa kuka mitäkin mieltä lasten hoidon tavoista, on ne helpompaa jakaa äitinsä kanssa. Ei siinä sen kummempaa tarvitse olla. Joskus käytännön syytkin puoltaa sitä että lapset viedään omalle äidille hoidettaviksi. Ei sellaisista tarvitse loukkaantua.

niiimpäniinjyy.. oma anoppi on mys armoton pyllahiiri ja on erinäisin keinoin koettanyt tartyttää tätä ikävää tapaa omalle jälkikäsyulleen tuloksetta -ne syö vään pörkkanaaa-.. koska en ole suostunut sokerikyltturinsa kannattajaksi on minysta tehty hyönö ja ikävä miniö ja töinen miniö kehytty taivaisiin kysse niin rakastaa sokeria!!! Anoppini on Linnanmäkihättärä kermatortyllä ja päälle piispnmunkkia ja päri köyhää ritaria med hillo.. töinen miniä sa kieriä sökerissä kun minut dipataan syölätynnyriin bää ylöspain?

olen miniä ja odotan anopiltani lasteni tasapuolista kohtelua ja rakkautta.kiva plussa olis jos tavatessamme keksisi jonkin muunkin kysymyksen "ookko ny ollu töis" lisäksi. olen 16 vuotiaasta ollut kokopäivätyössä.enkä yhtäkään päivää työttömänä.harmittaa mun väheksyminen.oma poikansa on edelleen kiinni äidissään.

Minulla on sekä tytär että poika, joilla molemmilla on lapsia. Minulla on läheinen suhde molempiin lapsiin ja minkälainen taas äitiinsä. Kyllä se meillä ainakin niin on, että tyttären lapset tulee useimmiten meille ja pojan lapset miniän vanhemmille.

Olen aikuinen nainen ja itselleni isänäiti on ollut läheisempi kuin äidinäiti. Olen huomannut veljeni perheessä että lapset viedään äidin puoleiseen mummolaan ja isän puoleinen täti eli minä, en pääse lapsia hoitamaan. Syitä löytyy.

No näin lapsettomana sanon että jos meille tulee mieheni kanssa joskus lapsi/lapsia niin ovat kyllä enemmän anopin luona eikä omien vanhempien luona.

Kannattaa jutella pojan perheen kanssa asiasta. Puolisoni ja minä (olen siis miniä)olemme yli kaksi vuotta sitten pyytäneet, että keskustelisimme asioista, koska koemme, että meidän lapset eivät ole yhtä tärkeitä anopille ja appiukolle. Tätä keskustelua ei ole tullut ja sen vuoksi suhteemme on hyvin pinnallista. Lapset ovat vaistonneet jo vuosia ja enää he eivät ole edes halukkaita menemään heille. se harmittaa minua, mutta mummi ja vaari eivät ymmärrä mistä ovat jääneet paitsi. Meiltä jopa kysyttiin voidaanko ruveta vaaria kutsumaan ukiksi, kun tytär kutsuu sillä nimellä. Se oli mielestäni loukkaavaa, koska me olimme jo 10 vuotta kutsuneet appiukkoa vaariksi ennen kuin heidän tytär sai lapsen.

tottakai on!!

Minun oli kyllä yhtä helppoa viedä miehen äidille hoitoon, ei ollut ollenkaan ongelmallista ja hyvin sujui. Riippuu niin ihmisistä ja kemioistakin, miten kohtaavat. Toki omaan itiin suhtautuu erilailla ja läheisemmin, mutta minun ja exäni lapsi oli yhtälailla molemmilla hoidossa, jopa joskus enemmän anopilla jolla oli aikaa hoidella, ja hyvin kaikki sujui, ei yhtään riitaa..

Ei välttämättä. Se riippuu siitä miten läheiset välit henkilöillä on.

Ne 12 pariskuntaa mitä tunnen, nainen päättää aina kaiken. Ei mikään ihme että miehiä ei enään meinaan esiintyä misään.

Eli siinä vastaus.

Minulla on kaksi poikaa, joista toisella on jo yksi tytär. Aluksi oli niin, etten saanut edes vauvaa pitää sylissäni, sillä en kuulemma osannut pitää sitä oikein. Ilmaisin haluni olla tytölle läheinen mummi, mutta harvinaista ne tapaamiset olivat. Miniän appivanhemmat asuivat onneksi läheisyydessä, joten saatoin joskus nähdä pojantytärtä.

Akateemisesti kouluttaunut miniäni joutui sitten työttömäksi. Yllättäen minä/mummi sai pyynnön, että miniä lähtisi Keski-Eurooppaan työhön/koulutukseen, ja minä/mummi hoitaisi vajaa kaksivuotiaan lapsen.
Tuomitkaa tai ei. Kieltäydyin, koska lapsi oli liian pieni enkä ollut edes saanut lapsenlastani saanut edes tavata kuin alle viiden käden sormin siihen mennessä.

Meillä lapset viettivät enemmän aikaa isän äidin kanssa ja nyt kun ollaan opiskeluvaiheessa, niin tuo isovanhemmuus suhde on erittäin vahva.
Miehen äiti oli avoin, halukas ja rento mummo, lisäksi asui lähempänä. Lapset halusivat mennä sinne. Omalle äitini oli taas voivottelija, kauhistelija eikä ehkä niin spontaanin valmis olemaan lastenlasten kanssa. Hän lähinnä oli paikalla kun taas miehen äiti teki kaikkea lasten kanssa.

Eli en usko että se on automaattisesti naisen äiti, joka on "enemmän käytetty" . Meillä oli toisin päin.

Meillä toisinpäin veljen lasten kohdalla. Tulevat ennemmin miehen (veljeni) vanhempien luokse. Johtuu ehkä siitä, että meidän vanhempamme ovat vilkkaampia eläkepäivinään kuin veljeni vaimon vanhemmat, jotka eivät oikeastaan jaksa puuhata muksujen kanssa. Jaksavat kyllä laittaa telkkariin leffan yms. pyörimään, mutta meidän vanhemmillamme jaksetaan vielä leikkiä muksujen kanssa ja lähteä vaikka leikkipuistoon.

Eiköhän tuokin ole ihan siitä kiinni, kummassa paikassa on enemmän virikkeitä / aikaa / tilaa ja kumpi on yksinkertaisesti lähempänä. Harva alkaa roudaamaan muksuja edes 10km päähän, jos toinen paikka löytyy 1km päästä.

Täällä surullinen miniä...Anoppiani ei kiinnosta lapsemme juuri lainkaan.Oma äitini kuoli pari vuotta sitten. Anoppi ei edes onnitellut lastenlastaan tämän syntymäpäivänä.

Minulla on todella huonot välit äitiini, koska hän on alkoholisti eikä oikeastaan ole koskaan ollut minulle äiti. Tai no, eihän me olla kyllä minkäänlaisissa väleissä. Anoppini taas on todella ihana ihminen ja hyvä mummi lapsellemme, tykkää hoitaa ja leikkiä hänen kanssaan. Pappa myös, siis appiukkoni. Ongelma vain on se, että he asuvat niin kaukana pohjoisessa eivätkä juuri Helsingissä käy. Me vietämme aina joulun heidän luonaan Lapissa ja kerran kesässä he tai sitten anoppi yksin käy meidän luonamme. Useammin haluaisin nähdä ja tyttö varsinkin ikävöi mummia ja pappaa. Voi kun olisi lyhyempi välimatka! Olemme kyllä jatkuvasti yhteydessä puhelimitse, meilitse ym...