Saako köyhä pk-seudulta kunnon ateriaa?

Olen tippunut työmarkkinatuelle ja samalla joudun hakemaan toimeentulotukea sossusta. Haen ruoka-apua Kalliosta pari kertaa viikossa, mutta kysyisin että olisiko mahdollista saada pääkaupunkiseudulta miltään hyväntekväisyysjärjestöltä valmiita aterioita esimerkiksi valmiiksi laitettu pihvi, lohkoperunat ja salaatti.

Arvostan kyllä Hurstin ruokajakelua erittäin paljon mutta se on enemmän sellaista kuivamuonatyyppistä ruokaa, haluaisin välillä saada kunnon suolaista ruokaa mutta valitettavasti rahani ja keittotaitoni ei siihen riitä (minulla on liesikin rikki vuokrayksiössäni)
567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ilmoita vuokranantajallesi rikkinäisestä liedestä.
Ruokaohjeita on netti pullollaan, ja kirjaston hyllyt notkuvat keittokirjoista. Työttömänä ollessa niitä on aikaa tutkia.
Perunoita saa n. 50 sentillä kilon, joten hinnan en usko muodostuvan esteeksi lohkoperunoiden valmistamiselle. Halkaise kuoritut perunat pariin kertaan lohkoiksi, päälle öljyä ja mausteita maun mukaan, pellille ja 200-asteiseen uuniin reiluksi puoleksi tunniksi.
Salaatiksi käy porkkana- tai kaaliraaste, sekaan puolukkaa tai vaikkapa appelsiinilohkoja mehuineen.
Pihvit valmistuvat helposti jauhelihasta, jota voit jatkaa liotetulla korppujauholla, sipulilla, raastetulla punajuurella, perunalla, sienillä tms.
Hyväntekeväisyysjärjestöjen valmiit ateriat ovat usein hernekeittoa tai vastaavaa, mikä valmistuu vaivattomasti suurissa erissä esim. soppatykissä.

Äänestä

Pääkaupunkiseudulla köyhällä on luksusta. Päivittäin jaetaan sekä valmista ruokaa että ruokatarvikkeita joka nurkalla. Valmiista ruoasta voi joskus joutua maksamaan jopa euron tai kaksi, mutta syödä saa rajattomasti. Kaikkea muutakin apua on paljon.

Toista se on muualla Suomessa, on osattava elää toimeentulotuen perusosalla.

Äänestä

Köyhille pitäisi jakaa lounaskortteja joilla saisi kunnon ravintolaruokaa

Äänestä
  • Tottakai ja leffalippuja plus popparit ja limsat.

    Äänestä

Oli tämäkin ketju varmaan oikea paikka tytön mainostaa piparin esittelyvideotaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Make41v kirjoitti:

Olen tippunut työmarkkinatuelle ja samalla joudun hakemaan toimeentulotukea sossusta. Haen ruoka-apua Kalliosta pari kertaa viikossa, mutta kysyisin että olisiko mahdollista saada pääkaupunkiseudulta miltään hyväntekväisyysjärjestöltä valmiita aterioita esimerkiksi valmiiksi laitettu pihvi, lohkoperunat ja salaatti.

Arvostan kyllä Hurstin ruokajakelua erittäin paljon mutta se on enemmän sellaista kuivamuonatyyppistä ruokaa, haluaisin välillä saada kunnon suolaista ruokaa mutta valitettavasti rahani ja keittotaitoni ei siihen riitä (minulla on liesikin rikki vuokrayksiössäni)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu