http://www.iltalehti.fi/pinnalla/2015011619032541_iq.shtml
"Onnellisuutta tutkiva psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen selventää.
- Ihmiset valittavat kolmesta syystä: vääryyksistä, omasta vastoinkäymisistä ja yleisistä harmituksen aiheista. Yleisen harmituksen aiheen valittelu on ruikuttamista, turhaa valitusta, Ojanen sanoo.
Onko valittaminen ihmisen perusolemus? Miksi ihmisellä on enemmän taipumusta moittia, kuin kehua asioita? Onko luterilaisuudella tai uskolla syynsä sille, että valitamme?
"Onnellisuutta tutkiva psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen selventää.
- Ihmiset valittavat kolmesta syystä: vääryyksistä, omasta vastoinkäymisistä ja yleisistä harmituksen aiheista. Yleisen harmituksen aiheen valittelu on ruikuttamista, turhaa valitusta, Ojanen sanoo.
Onko valittaminen ihmisen perusolemus? Miksi ihmisellä on enemmän taipumusta moittia, kuin kehua asioita? Onko luterilaisuudella tai uskolla syynsä sille, että valitamme?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tuo oli muuten oivallinen artikkeli. Sitä aina välillä sortuu valittamiseen. Sitten alkaa kaikki näyttää synkältä. Kunnes havahtuu… Itsehän siinä itseään sai synkistymään.
Mutta tuohon moittimiseen ja kehumiseen. Kyllä se kuuluu jostain syystä aika olennaisena osana protestanttisuutta (eikä pelkästään luterilaisuutta). Se on etenkin suomalaille niin syvälle kasvanutta, että siitä pääseminen eroon vie vuosikymmeniä.
Mielenlaatu on vakava, millekään ei saa nautaa, huvituksia pidetään turhina, työntekoon on keskityttävä jne. Itseään vähätellään, toisinaan jopa naurettavuuteen saakka. Kuten entinen emäntä vähätteli tarjottaviaan ja pöytä notkui herkuista tai nykyinen nainen saattaa vähätellä kodin järjestystä ja joka paikka on kuin mittanauhalla vedetyssä järjestyksessä.
Vältellään ”vääränlaista” ylpeyttä ja siksi huomio on pääsääntäisesti siinä, mitä ei osata, mihin ei kyetä jne. Itseään ei saa kehua, josta meillä on lukuisia sanalaskuja.
Siitä kai seuraa johdonmukaisesti ettemme osaa ottaa vastaan hyväksyntää tai kiitosta silloinkaan kun se on aivan aiheellista?
" Onko luterilaisuudella tai uskolla syynsä sille, että valitamme? "
Kyllä on , ehdottomasti.!
Missään muussa kristillisessä piirissä, kuten vapaissa suunnissa, ihmistä ei sanota, minä mato matkamies maan, kuin luterilaisuudessa. Ja sama koskee työntekoa, ilman otsasi hiessä työtä tehden et ole ihminen etkä mikään.
Jos olisit ottanut selvää paremmin, olisit huomannut että ”vapaista suunnista” suurin osa on kalvinismiin perustuvia protestantteja. Muun muassa helluntai liikkeen kirkot ja haaraumat, vapaa-kirkko, pelastusarmeija, metodistikirkko, adventtikirkko ja baptistikirkko kuuluvat näihin. Samoin karismaattiset liikkeet pohjautuvat myös samaan perustaan.
Jokainen näistä painottaa eri tavoin mm. työntekoon liittyviä sekä askeettisia elämäntapoja. Osalla voi olla hyvinkin tiukat vaatimukset – usein kieltoja on harrastusten, pukeutumisen, musiikin tai alkoholinsuhteen. Samoin on ”itsekehu” eli omien ansioiden esiintuominen suorastaan syntiä, sitä pidetään kerskailuna.
Suhde työntekoon vaihtelee mutta työntekoa pidetään hyveenä. Puritaanisemmat katsovat että työ ei ole nautinnon tai hyödyn tavoittelua varten, osalle taas työn kautta kertyvä omaisuus on merkki Jumalan hyväksynnästä. Menestyminen osoittaa kurinlaista luonnetta ja tuhlaileva elämäntapa on synti. Sitten on menestysteologiaa jossa katsotaan uskon edistävän urakehitystä ja taloudellisen aseman parantumista.
Minun mielestäni kyse on syntisyytemme meihin aiheuttamasta piirteestä, ei perusolemuksestamme eikä uskoon tai mihinkään tiettyyn oppiin sisäänrakentuneesta ajattelutavasta.
Synti saa ihmisen olemaan näkemättä sitä hyvää, mitä hänellä on. Syntisyytemme kautta saatana pääsee vahvistamaan meissä olevia negatiivisia tunteita ja heikentämään ja mitätöimään positiivisia. Ymmärtämättömyyttämme me suostumme tähän, ja lakkaamme kiittämästä ja monesti myös kokonaan katsomasta siihen, mikä olisi hyvin - se ikäänkuin menettää merkityksensä mielessämme - ja sen sijaan kiinnitämme kaiken huomiomme siihen, minkä itse haluaisimme olevan toisin.
Ihmiset ovat syntisiä kaikkialla maailmassa, mutta aivan erityisesti tämä synti tuntuu olevan länsimaiden ihmisten ongelma. Meillä nimittäin on kaikkea valtavasti. Vain harvoin meiltä puuttuu mitään todella tärkeää. Silti tulemme koko ajan kiittämättömämmiksi, emmekä koskaan koe saavamme tarpeeksi. Nälkämme on kasvanut syödessämme niin, että mikään määrä ruokaa ei enää tyydytä tuota nälkää. Samalla napisemme koko ajan enemmän Jumalalle, ja katkomme välejämme Häneen, kun meidän mielestämme Hänen pitäisi antaa meille vieläkin enemmän ja vieläkin parempaa - ja muille mieluummin hieman vähemmän ja hieman heikompaa.
Syntisyytemme vaikutuksesta me myös mitätöimme lähimmäisiämme. Emme ole tyytyväisiä siihen, mitä he ovat ja mitä he meidän elämiimme omina itsenään tuovat, vaan tahtoisimme heidänkin koko ajan tyydyttävän meidän nälkäämme. Kun se ei ole mahdollista, me pidämme oikeutenamme arvostella lähimmäisiämme, mutta vain harvoin kiinnitämme huomiota siihen, millaisia lähimmäisiä me itse olemme. Vielä harvemmin olemme valmiit muuttamaan mitään omassa käytöksessämme, mutta lähimmäistemme toimintaa me haluaisimme muuttaa kaiken aikaa.
" Miksi ihmisellä on enemmän taipumusta moittia, kuin kehua asioita? "
Negatiiviset asiat vetävät puoleensa enemmän, kuin positiiviset, sen näkee näistä palstoista, kun niitä on seuraillut, eikä vain tällä palstalla, vaan tämä on yleistä muillakin palstoilla.
Mikä ihmisiä siis ajaa noihin negaatioihin ?
Olisiko selitys siinä, että kokee itsensä paremmaksi ja näin voi ja tulee jopa tarve alkaa sättimään toisia ?
Eikö siitä ole kirjoituksia Raamatussakin tuo kirjanoppineiden rukous vs. bublikaani ?
" Ole minulle syntiselle armollinen "
Harvemmin muistetaan eräs asia, joka myös vaikuttaa ihmisten käytökseen: ilmasto. Käytökseen vaikuttaa myös ympäristö, jossa eletään. Tavat ja tottumukset muokkautuvat monen eri tekijän vaikutuksesta.
Lisäksi on muistettava henkivaltojen vaikutus. Kiertävät puhujat osaavat kertoa, miten eräällä paikkakunnalla on hyvin raskas hengellinen ilmapiiri. Vasemmistolainen ideologia on vaikuttanut alueella vahvasti vuosikymmeniä.
Niin, kyllä se liittyy varmaan ihan ihmisen perusolemukseen tuo valittaminen, tai yleensäkin negatiivisuus. Yhteenaikaan oli muotiasiana olla positiivinen, mutta ei se oikein suomalaiseen ajatteluun istunut. "ajattele positiivisesti" "huonomminkin voisi olla" jne... ajatus. Ei se yltiö positiivisuuskaan ihan luonnollista ole. Ajattele positiivisesti, vaikka puoliso lähti, työpaikka meni alta, talo pakkohuutokaupassa, lapsilla menee huonosti ..... Kuka siinä pystyy ajatelemaan positiivisesti. Minusta se ei ole normaaliakaan tuollainen. Asiata on käsiteltävä, ja kullakin asialla on suruaikansa.
Mutta tietenkin on turhaakin urputusta. Ilmoista on aivan turhaa valittaa, samoin vuodenajoista. Olosuhteista yleensä ja niistä asioista, mille ei mitään voi.
Tuli mieleen, että Kelan päätöksistä voi valittaa, mutta usein sekin on aivan turhaa. ;)
Silloin kun ihmisellä menee huonosti mieleen tulee ajattelee että, tämä elämä on yhtä kurjuutta, mutta kun tulee onnistumisa ja iloa, harvemmin sitä ajattelee, että tämä elämä on yhtä ruusuilla tanssimista.
Varmaan tämä maailma ei paljon tuo onnea, ja moniin asioihin voi itse vaikuttaa, mutta ei kai tätä olekaan tarkoitettu pysyväksi asuinsijaksi, ja niinkuin sanotaan uskovilla on parhaat päivät aina edessä päin.
Toisaalta hyvähän se on osata elää hetkessä. Jos sitä aina odottaa parempia päiviä, niin kyllähän sitä saa pettyä jos niitä koskaan ei tule. Kuolinvuoteella monet katuu eniten juuri sitä elämätöntä elämää, kun ei osattu elää hetkessä.
Tai toisaalta se on opittu tapa. Valitetaan kun ei muuta osata?
Olen vuosien mittaan huomioinut että kyllä positiivisuutta on tullut lisää. Suomalaisille ei yltiöpositiivisuus sovi, se on totta. Mutta sellainen keskitien kyllä onnistuu. kysehän on asenteista – miten asioihin suhtaudumme. Jos asenne on negatiivinen, ei sitä näe juuri muuta kun ikäviä puolia. Jos on positiivinen, yllättäen huomaa entistä enemmän hyviä asioita.
Mielestäni asiat eivät koskaan ole niin yksioikoisia, etteikö niistä löytyisi hyvin ja huonoja puolia. Itsestähän se on kiinni, mitä haluaa nähdä? Ehkä tämä karjalainen mielenlaatu on sellainen…
Mutta tuossa olen samaa mieltä, eletään ja iloitaan ja surraan - elämää ei voi "säästää".
Ihmisluonne kaiketi. Toisinaan kiitän Jumalaa kaikesta mahdollsiesta, toisiaan urputan, jopa rakkkalle Jumlalalleni (haluaisinpa tietää, mistä syystä).
Kiittäessäni muistan, kaikesta mitä minulla on,
rauha (ei sotaa), ruokaa, terveyttä (kohtalaista), vettä, sähköä, lämpöä, asunto...
Ja uskokaa tai älkää, kiitän Häntä myös luku- ja kirjoitustaidostani, mikä ei näemmä tänään jostain syystä toimi.
Hieman kevennystä vakavaan aiheeseen...