Verkkolehti Magneettimedia julkaisi torstaina mielenkiintoisen artikkelin liittyen Pariisissa tapahtuneeseen terrori-iskuun ja siitä seuranneisiin yhteiskunnan reaktioihin.
”Vasemmistoliberaaleille välikohtauksessa oli kyse monikulttuurisuudesta, oikeistoliberaaleille taas ’lehdistönvapaudesta’. Vasemmisto ei tällä kertaa onnistunut käynnistämään yhtä vaikuttavaa kampanjaa kuin joulukuussa, jolloin maahanmuuttajataustainen ääri-islamisti järjesti panttivankidraaman australialaisessa kahvilassa ja murhasi kaksi ihmistä. Vasemmisto onnistui kuitenkin torppaamaan julkisen keskustelun maahanmuuton ongelmista aloittamalla massiivisen #illridewithyou-kampanjan sosiaalisessa mediassa. Monikulttuurisuutta syleilleen kampanjan kantava ajatus oli, että vaikka maahanmuuttajat tappavat uuden kotimaansa kansalaisia, ovat maahanmuuttajat lopulta silti itse suurin uhri”, lehti kirjoittaa viitaten valheelle perustuneeseen kampanjaan. Sydneyn panttivankidraaman jälkimainingeissa vasemmistolainen Rachael Jacobs keksi sankaritarinan, jonka pääosaa hän itse näytteli. Media ympäri maailmaa lähti juttuun mukaan. vaikka Jacobs myöhemmin tunnustikin valehdelleensa.
Kun valtamedia ja ranskalaiset sekä ulkomaiset poliitikot vannovat nyt sananvapauden nimeen, osoittaa Magneettimedian artikkeli, kuinka tekopyhistä kannanotoista on kyse. Artikkelissa verrataan Charlie Hebdo -lehden poliittiselta eliitiltä saamaa kohtelua sionisminvastaisen koomikon Dieudonné M’bala M’balan sekä historiantutkija Robert Faurissonin saamaan kohteluun. Kirjoituksessa todetaankin Charlie Hebdon edustavan kontrolloitua oppositiota.
”Ylen dokumentissa väitetään, että Ranskassa sananvapautta ’varjellaan tarkasti’. Miksi sitten Israelia arvosteleva koomikko on hukkua sakkoihin, jotka hän on saanut kertomistaan vitseistä? Miksi poliisin erikoisyksikkö tunkeutuu aamuyöllä ’holokaustia’ vuosikymmenet tutkineen 85-vuotiaan akateemikon Robert Faurissonin kotiin? Miksi Charlie Hebdon oikeus loukata uskontoja on tärkeämpi kuin Faurissonin oikeus tutkia historiaa? Miksi valtamedia kohtelee Dieudonnéa ja Faurissonia kuin spitaalisia mutta Charlie Hebdon toimittajista valmistellaan sekulaareja marttyyrejä?”
Lue koko artikkeli tästä linkistä.
http://www.magneettimedia.com/charlie-hebdo-mainettaan-pahempi/
http://www.patriootti.com/magneettimedian-artikkeli-pariisin-terrori-iskusta/

Vastaukset 4
Vanhimmat
**** ASIAA **** Magneettimedia : Ainoa mediataho jota luen tässä (juutalais)median mädännäisyystilassa.
Magneettimedia on saanut oikeudessa tuomion kansanryhmän kiihottamisesta. Se ei siis ole mikään luotettava lähde vaan propakandatuutti joka myrkyttää ihmiset islamvastaisiksi. Eivät muslimit ole juutalaisten vihollisia vaan äärioikeisto. Ehkä kosherkauppaiskukin oli.salaliiton seuraus jonka tarkoitus oli entisestään lisätä islamofobiaa kuten jotkut arvelevat.
Magneettimediasta ja vähän muustakin juutalaisvastaisesta totuus on kirjoitettu tänne http://nachiwachti.blogspot.fi/2015/01/antisemitismin-todelliset-syyt.html
Idiootti taistolainen dogmaatikko Veikko. Ei se mikään fobia ole! Ihan järkevästä syystä ihmiset pelkäävät Islamia ja muslimeja, toisin kuin juutalaisfoobikot tai kapitalismifoobikot ja todellisuusfoobikot.
magneettimedia on juutalaisvastaisia kirjoituksia kirjoitellut ennekin eikä kerro totuuksia millä tavoin muslimilapsia aivopestään syntymästä asti suhtautumaan juutalaisiin. Hakusanoilla palestina jew children varmaan löytää.
muslimeista seuraa jatkossa isompiakin haasteita Euroopassa, ohmiset alkavat pikkuhiljaa heräämään. Magneettimediassa joku muslimi anta kirjoitukset julkaistavaksi, kirjoituksissa on aina saman valheen löyhkä.
Kyllä ne ovat muslimeita, jotka enimmäkseen juutalaisia vainoavat nykyään.