Nämä lapsiin 2-5v lapsien rakastelijat tullaan muistamaan vankilassa jos yleiselle osastolle yleensä päätyvät. On kyllä hienoa kun suomessa vangit pitävät pedofiileistä hyvää huolta kun oikeusjärjestelmä ei sitä pysty tekemään vaan antavat naurettavia tuomioita. Pedofiili tarvitsee nyrkkiä naamariin ja sillä voi ainoastaan olla hyötyä näissä tapauksissa. Myös esim mulkkkujen poisto käsin veitsellä kaapimalla olisi ihan eettinen ratkaisu, tietysti julkisesti. Nyt olisi tärkeää että kaikki lehdet julkaisisi näiden kuvat ja nimet ihan etukannessa. Se on myös varoituksena muille pedoille. Moni pedofiilihän jää kiinni kun pienet lapset vähän kasvaa katsos se 2-5 vuotias voi tuoda asian esille vasta paljon myöhemmin niinkuin tässäkin tapahtui. Varmaan monia pedofiileja kuumottaa jokapäiväinen elämä kun tajuuvat että jäävät vasta vuosien päästä kiinni pedoilustaan!!!
Pedofiilejä odotellaan jo vankilassa..tulee olemaan kivaa
Pedot nirri pois
8103
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
http://www.mitavittua.fi/2015/01/16/pikkulapsien-raakalaismaiset-hyvaksikayttajat-nyt-tietoineen-ja-kuvineen-julki/
Prinssi Andrew hyväksikäytti alaikäistä tyttöä
Iso-Britannian hallinnon sisäinen pedofiili kohu sai jatkoa, kun nyt Britannian hovi kiisti jälleen sen, että prinssi Andrew olisi käyttänyt aikanaan seksuaalisesti hyväksi alaikäistä tyttöä. Tästä on olemassa uhrin todistuslausunnot ja kaikki.
Hyväksikäytetty alaikäinen tyttö on nimeltään Virginia Roberts ja hän toimi hyvin samankaltaisissa tehtävissä, kuin tämä 90-luvulla julkisuuteen tullut Cathy O'Brien, joka myytiin vanhempiensa toimesta USA:n hallinnolle lapsi prostituoiduksi seksiorjaksi.
Pedofiili rinki on pyörinyt lähes aina Washington DC:n tasolla. Mutta tällä kerralla poliittinen kohu alkaa saada jo uusia mittasuhteita.
Amerikkalainen finanssialalla tunnettu miljardööri Jeffrey Epstein piti Virginia Robertsia henkilökohtaisena seksiorjanaan. Epstein vangittiin vuonna 2008 13 kuukaudeksi nuorten tyttöjen pakottamisesta alaikäisenä prostituutioon. Yli 40 naista on kertonut joutuneensa hyväksikäytön kohteeksi.
Yhdysvaltain presidenttinä 90-luvulla toiminut Bill Clinton oli osallistunut tämän Epsteinin pyörittämän lapsiprostituutio ringin toimintaan. Cathy O'Brien kertoi 90-luvulla, että hän toimi myös Bill Clintonin henkilökohtaisena seksiorjana. Näitä orgioita järjestää Victor Ostrovskyn mukaan myös Israelin tiedustelupalvelu Mossad.
http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2015/01/prinssi-andrew-hyvaksikaytti-alaikaista.html
Nuo linkit ovat keksittyjä eivätkä toimi.
Eikun toimii. Mutta tuo jälkimmäinen juttu Andrew'sta on siten puutteellinen, että kyse voi olla vaikka 17-vuotiaastakin eikä välttämättä hyväksikäytöstä vaan tytöstä, joka on ihan itse halunnut olla kuninkaallisen kanssa ja on itse voinut olla aloitteellinenkin eikä Andrew ollut ehkä tiennyt oikeaa ikääkään. Emme tiedä tuon jutun perusteella totuutta. Mutta silloin kohde ei ole ollut seksuaalisesti kypsymätön lapsi eikä teko siten ole ollut pedofiliaa. Mutta ei tietenkään aikuisen ole ollut hyväksyttävää olla alaikäisen kanssa. Mutta miten tarkistaa ikä rajatapauksissa?
hm...
http://yle.fi/uutiset/pedofiilien_metsastaja_jahtaa_tuomittuja_rikollisia_netissa__katso_ajankohtaisen_kakkosen_pedofiilijuttu_jo_nyt/7432073
Tuossa on Ylen toimittajalla oma lehmä ojassa sillä väärästä ilmiannosta tulee helposti vankila tuomio ja siihen voi sisällyttää lisäksi kyytipojaksi tuon loukkauksen jos nimittelee jotain pedofiiliksi perusteitta
Muistikuva kaukaa, joltakin suomi24 keskustelupalstalta, juuri samaan aikaan kun nämä teot on tapahtuneet. Joku kerrostalossa asuva nainen kirjoitteli useaan otteeseen.
Kuinka hänen alakerrasta kuuluu usein kahden pienen lapsen hätääntynyttä hirveää hysteeristä huutoa. Monet opastivat palstalla naista menemään ottamaan selvää asiasta, vaikka poliisien kanssa. Ilmeisesti nainen oli arka, pelkäsi asunnossa olevia miehiä, joten hän ei uskaltanut mennä soittamaan ovikelloa ja ottamaan selvää mitä asunnossa tapahtui. Sen hän tiesi, ettei siellä ollut lasten lisäksi, kuin kaksi humalaista nuorempaa miestä. Kukaan muu ei talossa halunnut puuttua tähän asiaan.Vai olikohan joku puuttunut ja heille oli selitetty lasten vain kiukuttelevan. Nainen oli tehnyt asiasta edelleen valituksia asiasta kaikkialle, mutta häntä ei kuuneltu. Häntä pidettiin höpsähtäneenä, joka liioittelee asioita.
Vahinko, etten muista yhtään millä palstalla ja kertoiko nainen missä päin hän asui.
Muistan vain suunnilleen ajan milloin tämän luin 2008-2009 aikana.
Liittyiköhän tähän pirkanmaan järkyttävään lasten ahdisteluun.
Sivullisten välinpitämättömyyden takia, kitui lapsuutensa ja kuoli 8 vuotias Erikakin hullun äitipuolensa ja isänsä toimesta. Ihmiset on arkoja puuttumaan tälläisiin juttuihin.
Ollaan täysin välinpitämättömiä niin kauan kun avuntarve koskee itseä, tai omaisia.
http://www.mitavittua.fi/2015/01/16/kolme-miesta-oli-sukupuoliyhteydessa-kolmen-pikkulapsen-kanssa-istuvat-vain-puolitoista-vuotta/ .........................