Atorvastatin

Taitaa olla melkoinen myrkky tuo Atorvastatin.

Käytin kyseistä lääkettä säännöllisesti nyt parisen kuukautta. Sitä ennen melkein säännöllisesti...
Nyt säännöllisen käytön aikana olen ihmetellyt, kun ei ruoka maistu.
Kaupassa käynti ja ruokien näkeminen on aiheuttanut lähinnä kuvotusta.
Samoin alkoholi ei ole oikein suusta alas mennyt.
Yhtä paukkua saatoin pyöritellä lasissa toista tuntia. Ei vain saanut kurkusta alas.
Alkoholin vähäisestä käytöstä huolimatta maksa- arvot koholla (n. 64).

Jätin kyseisen lääkkeen pois vajaa viikko sitten.
Yllättäen ruoka maistuu. Eli on terveellä tavalla ruokahalua.
Samoin pystyn jopa juomaan olutta.

En enää pitkällä tikullakaan koske kyseiseen lääkkeeseen.
Mielummin kuolen sitte aikanaan sydänkohtaukseen, kuin elän jatkuvan pahoinvoinnin alaisena.
Ilmoita


Taitaa johtua jostain muusta kuin Atorvastatiinista. Olen käyttänyt Atorvastatiinia jo useita vuosia säännöllisesti ja olisin kiitollinen jos se vähentäisi ruokahalua mutta ruoka maistuu yhtä hyvin. Pidin välillä vajaan parin kuukauden tauon eikä silloinkaan tapahtunut mitään muutosta ruokahalussa ym. Alkoholia käytän hyvin vähän joten en tiedä miten lääke vaikuttaisi asiaan. Käytän paljon muitakin lääkkeitä ja sen vuoksi maksa-arvojani seurataan säännöllisesti ja ne ovat hyvät.
1 VASTAUS:
Hienoa, että Atorvastatin sopii sinulle.
Se että kyseinen lääke ei aiheuta sinulle ongelmia, ei tarkoita, että se sopisi kaikille muille.

Ennenkuin teet diagnooseja muiden psyykeen tilasta, kannattaa perehtyä hiukan lisää lääketieteeseen.
+Lisää kommentti
Vuoden 2010 myydyin lääke koko maailmassa oli kolesterolilääke Lipitor.

Vuonna 2013 statiineilla eli HMG-CoA-reduktaasin estäjillä oli käyttäjiä Suomessa 666 552 KELA-korvauksen saajaa, kun vuoden 2012 lukema oli 663 195 huijattua. Lisäystä oli 3 357 ihmistä kaikesta kohusta huolimatta. Todella rasvainen huijaus.

Rasvat on välttämättömiä ravintoaineita. Sokerit eivät. Rasvoja tarvitaan mm. solukalvojen rakennusaineiksi ja hormonien lähtöaineiksi. Aivot muodostuvat 60 prosenttisesti rasvasta ja niiden toimivuus on sidoksissa rasvojen saantiin. Elimistön kolesterolista 25 % on aivoissa, sillä aivot käyttävät näitä lipoproteiineja signaalinvälityksessä. Alhaiset kolesterolitasot johtavat dementiaan ja Alzheimeriin. Luonnolliset ja eläinperäiset rasvat soveltuvat ihmisille hyvin, koska evoluution aikana elimistö on kehittynyt hyväksikäyttämään niitä. Teollisten rasvojen molekyylirakenne on sellainen, että solukalvot jäävät heikoiksi ja verenkierron patogeenit läpäisevät solukalvon aiheuttaen tulehdusreaktion. Tämä kaikki löytyy kymmenistä laajoista tutkimuksista, joita kansainvälinen tiedeyhteisö on julkaissut. Rasvasodassa Suomi alkaa olemaan viimeinen vastarannan kiiski. Tyydyttyneet, siis kovat eläinrasvat eivät aiheuta sydän- ja verisuonitauteja, vaan pikemminkin ehkäisevät niitä. Tätä tukevaa aineistoa on nykyisin kirjastollinen. Suomalaiset viranomaiset vetoavat edelleen 1970-luvulta peräisin olevaan Ancel Keysin 7 maan tutkimukseen, joka on kumottu useissa yhteyksissä aikapäiviä sitten. Se on virheellinen ja valheellinen tutkimus, joka lobattiin elintarviketeollisuuden avustuksella ravintosuosituksiin USAssa ja sittemmin muissa länsimaissa. Menneet virheet on kumottava.

"Toimin aikoinaan 25 vuotta tk-lääkärinä Itä-Suomessa. Jouduin seuraamaan tätäkin statiinirallia läheltä ja määräämään sitä potilaille pitkin hampain. Ohjeista ei voinut poiketa, muuten olisi ollut työpaikka vaarassa. Saahan statiineilla laborotatorioarvoja jonkunverran "korjattua". Ja käyttäjälle ehkä tulee sitä kautta turvallinen olo. Muita hyötyjä en havainnut. Tämä ralli olisi todella lopetettava!! Ei voi olla että joka kymmenes tavitsee statiinin. Auttaisiko jos jokainen statiinin käyttäjä ottaisi asian vakavasti puheeksi seuraavalla kontrollikäynnillään lääkärin kanssa? Tai ne, joilla ei vielä ole statiinia, vaatisivat perusteluita että miksi ei ole? Tällaista hiostamista meitä lääkäreitä kohtaan mielestäni myös tarvitaan."

Entinen terveyskeskuslääkäri Itä-Suomesta

Terveys on liiketoimintana hyvin tuottoisaa, katteet korkealla. Käytännössä tarkoittaa lääkäreiden ja lääkeyhtiöiden tekevän saumatonta yhteistyötä kaikkien saadessa mojovat voitot, julkiset lääkärikeskukset on tietoisesti rampautettu ja lihavat lompakot ohjattu yksityisille. Asia tulee muuttumaan kunhan auktoriteettiuskovainen suomen pullakansa tajuaa tulleensa vedätetyksi oikein kunnolla ja ymmärtävät kokonaisuuden liiketoiminnassa, eivätkä enää sokeana kulje narun päässä infernaalisia laskuja maksamassa, lääkärin "määräys" ei enää toimi taikasanana.

Esim. masennus-, kolesteroli- ja diabeteslääkkeiden myynti on miljardiluokan bisnestä. Pelottelutyylillä saadaan tietämättömät ihmiset ostamaan niitä ja pilaamaan jäljellä olevan terveytensä lääkkeiden haittavaikutuksilla. Sairasta, härskiä, suorastaan rikollista toimintaa.

Ikääntyessään verisuonet tukkeutuvat kalkista. Ja tämä kalkkeutuminen alkaa jo varhaisnuoruudessa, jos on väärät elintavat. Kalkkeutuminen nostaa myös verenpainetta.

Tähän ei auta supermargariinit eikä statiinit, koska ne eivät ehkäise tai vähennä verisuonten kalkkeutumista. Statiinien on todettu lisäävän verisuonten kalkkeutumista sekä altistavan II-tyypin diabetekselle. FDA varoitti vuonna 2012 statiinien haittavaikutuksista ihmisten kognitiivisiin toimintoihin. Lääkkeen todettiin aiheuttavan muun muassa muistin menetystä ja sekavuutta. Lipitor atorvastatiinin pakkausselosteesta löytyy haittavakutuksista kohta ”muistin heikentyminen”

Ennen statiinilääkityksen määräämistä pitää tiedostaa, että statiini aiheuttaa myös harmaakaihia. Silmäterän kalvot tarvitsevat korkean kolesterolipitoisuuden, jotta eivät sameutuisi. Kun statiini alentaa kolesterolitasoa, silmäterän kalvon läpinäkyvyys alkaa heiketä ja harmaakaihi kehittyä. Matalan kolesterolitason vaikutus harmaakaihin normaalia nopeampaan syntymiseen on todettu sekä eläinkokeissa että ihmistutkimuksissa.

Lihaskipujen lisäksi kolesterolilääkitys vaikuttaa aivotoimintaan – Aivojen magneettikuvaus paljasti merkittävän eron aivotoiminnassa ennen statiinien käyttöä ja käytön aikana.

Tanskalaistutkimus kertoo statiinin aiheuttamista hermostosairauksista. Sen mukaan statiinia korkeintaan kaksi vuotta käyttäneillä oli 14-kertainen riski saada ääreishermostosairaus verrattuna niihin, jotka eivät käytä statiinia. Kun statiinin käyttö oli jatkunut yli kaksi vuotta, riski nousi 26-kertaiseksi. Lähde: Statiinin uhrit, Atar, 2013
2 VASTAUSTA:
Kalkkeutumisen ehkäisy on paras tapa pitää verisuonet kunnossa.

Valtimoiden seinään kertyvästä plakista (paakusta) noin 50 % on kalkkia ja vain 3 % kolesterolia. Infarkti johtuu useimmiten paakun repeämästä ja siitä irtoavien palasten tukkimista pienistä valtimoista sydämessä tai aivoissa. Kolesteroli on sepelvaltimotautiin liittyvä riskitekijä, mutta vain pienelle ryhmälle, nuorehkoille miehille. Naisten ja vanhusten sydäntautiriskiä kolesteroli ei lisää. Erityisesti ikääntyneet naiset tarvitsevat suhteellisen korkeaa kolesterolitasoa elääkseen pitkään ja terveinä. Kolesterolista puhuttaessa tulisi aina muistaa, että kolesteroli ei ole rasva vaan vaha sekä paljon puhuttu tyydytetty rasva on aivan eri aine. Lisäksi tyydytetty rasva ei muutu kolesteroliksi, joten koko rasvakammoisuudella sekä kolesterolilla ei ole mitään tekemistä aivohalvausriskin kanssa. Kolesterolin vaarallisuuden naurettavuudesta kertoo sekin, että ilman kolesterolia ei olisi elämää. Elimistö tarvitsee kolesterolia ja siksi se itse valmistaa pääosan tarvitsemastaan kolesterolista, jota sitten lääkkeiden turvin pyritään keinolla millä hyvänsä alentamaan!

http://personal.inet.fi/koti/remeli/Suomalainen_ravitsemuspolitiikka.htm

Pohjois-Karjala -projektissa noudatettu rasvavalistus ei ole koskaan perustunut pätevään tutkimustietoon, vaan virheellisiin oletuksiin ja uskomuksiin sekä poliittisiin päätöksiin. Mitä muuta Pekka Puskan pulju on saanut aikaan, kuin -50 luvulta terveen kansan sairaaksi. Ja kaksituhatpäisen puolityöttömän lääkärikunnan nostettua 20 000 täysin työllistettyyn lääkäriin ja 700 lääkärin vajeeseen. Eikä sekään riitä !!!! Eikä kukaan reagoi, eikä tee asialle mitään?
vastauksestasi! Nimimerkki: Ei maksa mitään, kertoisitko vielä millä saisi ne kolestroli arvot kohdilleen ilman lääkkeitä ja mikä estäis suonien kalkkeutumisen?
Kiitos vastuksestasi etukäteen :)
+Lisää kommentti
Useimmiten korkea kolesteroli johtuu elintavoista. Joten ruokavalio kuntoon ja lisää liikunta niin ei tarvitse lääkkeitä käyttää
Ilmoita
2 VASTAUSTA:
Tulihan se Tolosen mainos vihdoinkin ketjun päätteeksi.
Onko vielä joku Tolosen mainosten mukaan menevä? Itse en usko yhteenkään hänen markkinoimaan tuotteeseensa. Juuri kuulin jostakin, että kalaöljykin (kapseleina) olisi todettu hyödyttömäksi ihmiselle.
+Lisää kommentti
Mikä on kun lääkäri ei usko nyt atorvastatiinin ja ennen käyttämäni simvastatiinin aiheuttamiin alaraajojen lihaskipuihin?
Miksi lähes joka yö klo 3-4 välillä pitää herätä valtavaan kipuun jalkojen pohkeissa?

Miksi täytyy sietää lääkkeiden aiheuttamia sivuvaikutuksia kun niistä kertomista ei edes oteta tosissaan?

Kuinka paljon statiineista lääkärit saa bonuksia? Statiinihoidon alettua ei oloni ole yhtään muuttunut parempaan suuntaan. Vain huonompaa oloa on ollut koko ajan.
Ennen sai yöt nukuttua niin, että piti pitää herätyskelloa, nyt ei tarvitse kun kipuherätys tulee säännöllisesti klo 3-4 välillä aamuyöstä.

Eikä uutta unta sitten saakkaan. Pitääkö seuraavaksi alkaa syömään unilääkkeitä?
Ja sitten lopuksi pitää alkaa syömään psyykelääkkeitä kun hermot ovat menneet riekaleiksi kipujen, yöunen puutteen ja päivätorkkumisen välissä?
Ilmoita
Onko kellään tietoa aiheuttaako po. lääke muitakin haittoja lihaksille kuin vain särkyä. Atorvastatinin haitoissa mainitaan myös lihasten hajoaminen. Onko kellään kokemusta tällaisesta haitasta ja mitä tuo lihasten hajoaminen lopulta aiheuttaa esim. liikuntakykyyn; särkyjen lisäksi.?
Ilmoita
Ylläolevan kysymykseni lisäksi toivoisin vastausta joltakulta joka on saanut oireita Atorvastatiinista. . Lähinnä kiinnostaisi tietää jatkuuko lihasten hajoaminen vaikka lääke on jäänyt pois? Kipuja kyllä edelleenkin on.
Ilmoita
Käytän Atorvastatinia ...annos aluksi 20mg karmeat jalka säryt öisin..kokeiltii rocuvastatinia..ei sopinut..vähenettiin atoria 10mg....säryt lähes poissa.Vakava Sydäntausta..joten joudun käyttämään lopun ikäni.
Ilmoita
Mulla aloitettiin n.3kk sitten Atorvastatin 10mg kun lähisuvussa jo suht nuorena sydän ja verisuoniperäisiä äkkikuolemia ja itselläni liikunta ja ruokavalio ei merkittävästi alentanut kolestroliarvoja. Itselläni lievä ylipaino. Ensimmäiset 2-3 kk meni ilman kipuja mutta nyt ollut usean yön pohjekipua toisessa pohkeessa. Kuten tuossa edellä niin kipu alkaa aamuyöstä...kipu helpotti eilen päivän aikana, mutta tänään vielä ei ole helpottanut. Onneks lääkäri jo maanantaina jotta sais selvitettyä oikean syyn kivulle, ja joko pienennettyä annosta tai kokeilla toista lääkettä... suvussani siis jo lapsena ja nuorena korkeat kolesteroliarvot joihin ei elämäntavoilla isompaa merkitystä ole.
Ilmoita
MInulle määrättiin atorvastatin orion 20 mg koska minulla on todettu kaulavaltimon ahtautuma 90 prosentia.Nyt olen saanut hirveen kutinan esim.selkään sitä on rasvattu monta kertaa mutta olo ei ole helpottunut taidan lopetta kyseisen lääkkeen koska en kestä kutinaa.
1 VASTAUS:
Lääkkeen vaihto johon toiseen vastaavaan, joka ei aiheuta kutinaa sivuoireena, voisi olla parempi aiheellista.
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Atorvastatin

Taitaa olla melkoinen myrkky tuo Atorvastatin.

Käytin kyseistä lääkettä säännöllisesti nyt parisen kuukautta. Sitä ennen melkein säännöllisesti...
Nyt säännöllisen käytön aikana olen ihmetellyt, kun ei ruoka maistu.
Kaupassa käynti ja ruokien näkeminen on aiheuttanut lähinnä kuvotusta.
Samoin alkoholi ei ole oikein suusta alas mennyt.
Yhtä paukkua saatoin pyöritellä lasissa toista tuntia. Ei vain saanut kurkusta alas.
Alkoholin vähäisestä käytöstä huolimatta maksa- arvot koholla (n. 64).

Jätin kyseisen lääkkeen pois vajaa viikko sitten.
Yllättäen ruoka maistuu. Eli on terveellä tavalla ruokahalua.
Samoin pystyn jopa juomaan olutta.

En enää pitkällä tikullakaan koske kyseiseen lääkkeeseen.
Mielummin kuolen sitte aikanaan sydänkohtaukseen, kuin elän jatkuvan pahoinvoinnin alaisena.

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta