Osaisiko joku antaa asiallista neuvoa?
Tyttöystäväni ja minun suhdetta hiertää menneisyyteni. Takanamme on melkein vuosi onnellista seurustelua, mutta eräät kysymykset nousevat yhä uudestaan esiin. Vaikka kumpikin myöntää ne menneisyydeksi, niin ne aiheuttavat yhä edelleen pelkoa koskien tulevaisuutta. Olenhan minä niiden takia epäilyttävä ihminen!
Eli, olen jo hieman ehtinyt näkemään maailmaa ja kokemaan elämää. Elämän filosofiaani on aina kuulunut avoimuus, optimistisuus ja usko rakkauteen ja huomiseen. Olen omasta mielestäni yrittänyt elää hyvin, vaikka olen joskus sanonut lähimmäisestä pahan sanan, olen kontannut joskus kotiin alkoholin vuoksi ja pahin kaikesta olen sortunut yhdenyön suhteisiinkin. Silti uskon armahtavaan Jumalaan, joka hyväksyy minut tälläisena.
Nuo suhteet siis hiertävät. Ikääni nähden niitä ei ole mielestäni paljon (4/32), mutta kun toinen näkee ne likaisina ja pahoina ei kai määräkään loppujen lopuksi ratkaise. Ongelmana on myös, etten sinänsä hyväksy niitä pahoina tekoina. En ole silloin pettänyt ketään saatikka vahingoittanut. Mielestäni ne ovat vain olleet silloin kahden aikuisen ihmisen valintoja.
Asetan aina rakkauden kaiken edelle. Haluan uskoa ikuiseen rakkauteen ja olen aina halunnut löytää ihmisen, jonka kanssa rakentaa elämää yhdessä eteenpäin. Vaikka minulla olisi ollut tilaisuus seurusteluun, en ole koskaan siihen sortunut, jollei minusta ole tuntunut oikealta. Nyt tuntuu, mutta olenko niin paha, etten enää kelpaa?
Taustaa sen verran, että rakkaani on uskovasta perheestä saanut hyvän ja hyväksyvän uskonnollisen kasvatuksen. Ihmisenä hän on positiivinen ja ajatteleva. Itse en koe lapsuuttani tai kasvatustani ongelmana. Olen saanut rakkautta ja hyvät eväät elämään, vaikka alkoholin käyttöä ja seksiä ei olekaan tuomittu.
Tilanteesta olisi varmaan selvitty, jos olisin vain valehdellut näkeväni kaikki nuo tapaukset alentavina ja pahoina. Minä en ainakaan nyt niitä pysty näkemään vain tuosta perspektiivistä. Vaikka rakastan häntä, niin en halua pelkästään miellyttää toista pelastaakseni tilanteen.
Onneksi sentään voimme keskustella asiasta.
Vaikka tämä viesti voisi kuulua myös jollekin parisuhdepalstalle, niin näkisin ongelman kuitenkin olevan uskonollinen.
Tyttöystäväni ja minun suhdetta hiertää menneisyyteni. Takanamme on melkein vuosi onnellista seurustelua, mutta eräät kysymykset nousevat yhä uudestaan esiin. Vaikka kumpikin myöntää ne menneisyydeksi, niin ne aiheuttavat yhä edelleen pelkoa koskien tulevaisuutta. Olenhan minä niiden takia epäilyttävä ihminen!
Eli, olen jo hieman ehtinyt näkemään maailmaa ja kokemaan elämää. Elämän filosofiaani on aina kuulunut avoimuus, optimistisuus ja usko rakkauteen ja huomiseen. Olen omasta mielestäni yrittänyt elää hyvin, vaikka olen joskus sanonut lähimmäisestä pahan sanan, olen kontannut joskus kotiin alkoholin vuoksi ja pahin kaikesta olen sortunut yhdenyön suhteisiinkin. Silti uskon armahtavaan Jumalaan, joka hyväksyy minut tälläisena.
Nuo suhteet siis hiertävät. Ikääni nähden niitä ei ole mielestäni paljon (4/32), mutta kun toinen näkee ne likaisina ja pahoina ei kai määräkään loppujen lopuksi ratkaise. Ongelmana on myös, etten sinänsä hyväksy niitä pahoina tekoina. En ole silloin pettänyt ketään saatikka vahingoittanut. Mielestäni ne ovat vain olleet silloin kahden aikuisen ihmisen valintoja.
Asetan aina rakkauden kaiken edelle. Haluan uskoa ikuiseen rakkauteen ja olen aina halunnut löytää ihmisen, jonka kanssa rakentaa elämää yhdessä eteenpäin. Vaikka minulla olisi ollut tilaisuus seurusteluun, en ole koskaan siihen sortunut, jollei minusta ole tuntunut oikealta. Nyt tuntuu, mutta olenko niin paha, etten enää kelpaa?
Taustaa sen verran, että rakkaani on uskovasta perheestä saanut hyvän ja hyväksyvän uskonnollisen kasvatuksen. Ihmisenä hän on positiivinen ja ajatteleva. Itse en koe lapsuuttani tai kasvatustani ongelmana. Olen saanut rakkautta ja hyvät eväät elämään, vaikka alkoholin käyttöä ja seksiä ei olekaan tuomittu.
Tilanteesta olisi varmaan selvitty, jos olisin vain valehdellut näkeväni kaikki nuo tapaukset alentavina ja pahoina. Minä en ainakaan nyt niitä pysty näkemään vain tuosta perspektiivistä. Vaikka rakastan häntä, niin en halua pelkästään miellyttää toista pelastaakseni tilanteen.
Onneksi sentään voimme keskustella asiasta.
Vaikka tämä viesti voisi kuulua myös jollekin parisuhdepalstalle, niin näkisin ongelman kuitenkin olevan uskonollinen.
Vastaukset 60
Vanhimmat
sinä et ole tehnyt mitään väärää. Se, mitä on tapahtunut, on todellakin jo tapahtunut, etkä sinä ole vahingoittanut ketään toista ihmistä.
Ongelma on pikemminkin sinun seurustelukumppanin, joka ajattelee asiasta nähdäkseni turhankin ahdasmielisesti ja tuomitsevasti. Sinun kannattaa myös miettiä sitä, onko ko. nainen sinulle sopiva elämänkumppani loppuelämäksi.
etten aina itse ole varma. On alkanut epäilyttää oma elämä ja sitä kautta tippuu pohja siltä suvaitsevaisuudelta mihin minut on kasvatettu.
Toki, minä punnitsen erilaisia vaihtoehtoja. Nöyränä kuuntelen mitä maailma ja raamattu sanoo, mutta ylpeänä kasvatuksestani ja vanhemmistani haluan kuitenkin olla.
Haluaisin myös että voisin antaa samalaisen suvaitsevan kasvatuksen lapsilleni. Haluan myös että he voisivat olla ylpeitä isästään.
varsin fiksulta, suvaitsevaiselta ja kypsältä ihmiseltä. Nämä ovat mielestäni sellaisia ominaisuuksia, joista kannattaa edelleenkin pitää kiinni.
Ymmärrän, että ystäväsi on saanut erilaisen kasvatuksen kuin sinä, ja siksi hän toimii nyt juuri sillä tavalla kun toimii. Kuitenkin suhteessa tulee aina eteen kompromissien tekemistä, ja sitä kyllä odottaisin myös ystävältäsi.
Kiitos lohduttavista sanoista. Niin minä uskon ystävienkin minusta ajattelevan, mukaanlukien oma kultani.
Vaikeus kuulemma on että kun minusta on niin vaikea uskoa tuota kaikkea, kun kuulemma olen niin fiksu ja kiltti.
Minusta myös oikeasti tuntuu pahalta, kun näen hänen kärsivän. Lisäksi nuo "kohtaukset" saavat oman sydämeni kipeäksi. En haluaisi tuottaa kenellekään tuskaa saatikka kokea sitä aina itse.
Pahinta on tietysti että kaikki nämä saavat aikaan muutoksia omaan käytökseeni. En uskalla käyttäytyä aina niin kuin sillä hetkellä tuntuu, vaan kartan tilanteita, mitkä voisivat johtaa kriisiin.
Saatikka että alkaa yhä enemmän tuntumaan, etten aina olekkaan oikeassa! ;) Siis tippuu monelta asialta pohja pois.
Tyttöystäväsi on saanut sinusta yliotteen ja käyttää sinun syyllisyydentuntoa väärin pitääkseen valtaa sinuun.
Hän on aina ikäänkuin parempi kuin sinä ja valittaa sinun entisistä jutuista.
Pirullinen se tyttöystäväsi on.Paskat se kärsii, käyttää vain valtaansa väärin.
Jätä tuollainen marisija ja pirulainen.
Alapas katsoa häntä vähän eri silmällä.
Sanot suorat sanat, että nyt tuo märehtiminen vanhoista jutuista saa loppua ja jos et lopeta niin en jaksa olla kanssasi.
Kysymys on myöskin onko teillä mitään muuta yhteistä kun tuo jankutus, kysypäs sitä itseltäsi ja häneltä.
Minä ottaisin kyllä sinuna nyt vakavaan harkintaan jatkoseurustelun.
hmmm. sinänsä mielenkiintoinen näkökohta. Yliote on varmasti oikea sana, sillä tunnen olevani asiassa yksin. Minä ja menneisyyteni ja vaatimukset joiksi ei riitä, että elän nyt oikein vaan minun pitää tuomita koko menneisyyteni.
Taas kysymys yhteisistä asioista ja käsityksistä: Meillä on mielestäni oikeasti tätä kysymystä lukuunottamatta hyvin toimiva suhde. Pystymme keskustelemaan, viihdymme yhdessä ja näemme maailman useassa asiassa samalla tavalla.
Jatkon harkinta on tietysti aina mielessä - kumminkin puolin. Jos en häntä oikeasti rakastaisi, en täälläkään kirjoittelisi saatikka jatkaisi tilanteesa, jossa joudun oikesti rikkomaan itseäni. En pidä häntä täydellisenä, mutta elettyäni muutaman vuoden tässä maailmassa ja tavattuani useita ihmisiä, uskon että tuon ihmisen kansa elämän voisi olla sen arvoista, mitä siltä odotan.
Tilanteesi kuulostaa tosiaan niin tutulta...
Kannattais kuitenkin sanoa ihan suoraan tyttöystävällesi, et vaikka sua rakastankin, niin en kuitenkaan halua elää suhteessa jossa jatkuvasti menneisyyttäni pengotaan.Itse olen sanonut miehelleni muutaman kerran tuon ja on mies sitten ruvennut miettimäänkin sanomisiaan tarkemmin.
No mut meillä on onneksi tuo jo takanapäin ja kasvatamme ihanaa 1v2kk ikäistä tyttöämme.
Jumalan ja Jeesuksen kristuksen rauhaa & siunausta
Kiitos Heli,
Ehkäpä tuo onkin helpompi sanoa miehelle, kun niin usein itse ajattelemme enempi on/off mentaliteetilla.
Itse kuitenkin haluan auttaa häntä tässä prosessissa, sillä näen ja tunnen miten paljon tämä asia häntä satuttaa. Hyväksyn myös hänen käsityksensä sellaisenaan. Pohdin kuitenkin onko tosiaan suhteen kannalta välttämätöntä että kumpikin ajattelee 100,3:sti täysin samalla tavalla.
Siis onko minulla oikeus omaan tulkintaan omantuntoni kanssa vai onko se peruuttamaton este suhteelle. Vai pystynkö ja pitääkö minun rakentaa uusi. Riittääkö Jumalalle että pyydän kaikkia syntejäni anteeksi, vai onko minun osattava nimittää jokainen erikseen. Pystyykö siihen yleensä kukaan?
Toivotan teille ja uuden elämän alulle siunausta elämään, kiittäen mielipiteestäsi!
Kyllä minusta nyt alkaa tuntua jo siltä, ettei teidän suhteeseenne kuulu vain yhtä mielenterveyspotilasta, vaan vähintään kaksi.
Lopettakaa jo tuo vanhojen asioitten märehtiminen ja tehkää yhdessä jotain kivaa.
Mistä muuten tiedät, onko tuo tiukkapiponen tyttöystäväsi sinulle edes oikea nainen seksuaalisesti kun et pääse hänen piluunsa käsikisi.Mutta ehkäpä haluatkin vain jankuttaa ja ahdistua yhdessä ystäväsi kanssa.
Siitä vaan, kärsikää käsi kädessä elämänne loppuun asti.
Kyllä minusta nyt alkaa tuntua jo siltä, ettei teidän suhteeseenne kuulu vain yhtä mielenterveyspotilasta, vaan vähintään kaksi.
Lopettakaa jo tuo vanhojen asioitten märehtiminen ja tehkää yhdessä jotain kivaa.
Mistä muuten tiedät, onko tuo tiukkapiponen tyttöystäväsi sinulle edes oikea nainen seksuaalisesti kun et pääse hänen piluunsa käsikisi.Mutta ehkäpä haluatkin vain jankuttaa ja ahdistua yhdessä ystäväsi kanssa.
Siitä vaan, kärsikää käsi kädessä elämänne loppuun asti.
Kyllä minusta nyt alkaa tuntua jo siltä, ettei teidän suhteeseenne kuulu vain yhtä mielenterveyspotilasta, vaan vähintään kaksi.
Lopettakaa jo tuo vanhojen asioitten märehtiminen ja tehkää yhdessä jotain kivaa.
Mistä muuten tiedät, onko tuo tiukkapiponen tyttöystäväsi sinulle edes oikea nainen seksuaalisesti kun et pääse hänen piluunsa käsikisi.Mutta ehkäpä haluatkin vain jankuttaa ja ahdistua yhdessä ystäväsi kanssa.
Siitä vaan, kärsikää käsi kädessä elämänne loppuun asti.
Kyllä minusta nyt alkaa tuntua jo siltä, ettei teidän suhteeseenne kuulu vain yhtä mielenterveyspotilasta, vaan vähintään kaksi.
Lopettakaa jo tuo vanhojen asioitten märehtiminen ja tehkää yhdessä jotain kivaa.
Mistä muuten tiedät, onko tuo tiukkapiponen tyttöystäväsi sinulle edes oikea nainen seksuaalisesti kun et pääse hänen piluunsa käsikisi.Mutta ehkäpä haluatkin vain jankuttaa ja ahdistua yhdessä ystäväsi kanssa.
Siitä vaan, kärsikää käsi kädessä elämänne loppuun asti.
Kyllä minusta nyt alkaa tuntua jo siltä, ettei teidän suhteeseenne kuulu vain yhtä mielenterveyspotilasta, vaan vähintään kaksi.
Lopettakaa jo tuo vanhojen asioitten märehtiminen ja tehkää yhdessä jotain kivaa.
Mistä muuten tiedät, onko tuo tiukkapiponen tyttöystäväsi sinulle edes oikea nainen seksuaalisesti kun et pääse hänen piluunsa käsikisi.Mutta ehkäpä haluatkin vain jankuttaa ja ahdistua yhdessä ystäväsi kanssa.
Siitä vaan, kärsikää käsi kädessä elämänne loppuun asti.
Kyllä minusta nyt alkaa tuntua siltä, ettei teidän suhteeseenne kuulu vain yhtä mielenterveyspotilasta, vaan vähintään kaksi.
Lopettakaa jo tuo vanhojen asioitten märehtiminen ja tehkää yhdessä jotain kivaa.
Mistä muuten tiedät, onko tuo tiukkapipoinen tyttöystäväsi sinulle edes oikea nainen seksuaalisesti kun et pääse edes kokeilemaan.
Ehkäpä hän on tosi tylsä sänkykaverina, kun vaatii että ostaisit "sian säkissä".Ilman palautusoikeutta.
Mutta ehkäpä haluatkin vain jankuttaa ja ahdistua yhdessä ystäväsi kanssa.
Siitä vaan, kärsikää käsi kädessä elämänne loppuun asti.
Kyllä minusta nyt alkaa tuntua siltä, ettei teidän suhteeseenne kuulu vain yhtä mielenterveyspotilasta, vaan vähintään kaksi.
Lopettakaa jo tuo vanhojen asioitten märehtiminen ja tehkää yhdessä jotain kivaa.
Mistä muuten tiedät, onko tuo tiukkapipoinen tyttöystäväsi sinulle edes oikea nainen seksuaalisesti kun et pääse edes kokeilemaan.
Ehkäpä hän on tosi tylsä sänkykaverina, kun vaatii että ostaisit "sian säkissä".Ilman palautusoikeutta.
Mutta ehkäpä haluatkin vain jankuttaa ja ahdistua yhdessä ystäväsi kanssa.
Siitä vaan, kärsikää käsi kädessä elämänne loppuun asti.
tuo sinun menneisyytesi kovin sysimustalta tältä kuulemalta vaikuta.
Ongelma voi olla ystäväsi mahdollisesti ahdasmielisessä uskonnollisessa kasvatuksessa, voi olla myös ihan inhimillistä mustasukkaisuutta; kaihertaa, oliko nuo naiset "parempia" tms.
Ei mikään harvinainen tapa suhtautua kumppanin "entisiin", niin miehillä, kuin naisilla.
Saattaa tietysti myös miettiä jatkuuko nuo konttaamiset ja suhteet sitten myöhemmin, kun suhde tulee väistämättä arkisemmaksi.
Mahdollisesti poistettavissa olevia ongelmia.
Kannattaa kuitenkin selvitellä tilannetta, sillä esim. mustasukkaisuus, jo se äityy myöhemmin sairaalloiseksi on kyllä huono homma.
Älä turhaa epäile kelvollisuuttasi jumalasi edessä ainakaan kertomiesi juttujen perusteella; liittynevät tavanomaiseen aikuistumiseen, joillakin aiemmin, joillakin myöhemmin.
Eniten tietysti pohtii juuri sitä, että mikä on oikeasti sallittua ja mitkä ovat sen seuraamukset.
Pahimmilta kuulemma tuntuu yhden noista suunnitelmallisuus. Eli olin tavannut ihmisen netistä ja jokseenkin varmasti tiesimme mitä tulee tapahtumaan. Ja niin siinä sitten kävi. En minä silläkään kokemuksella ylpeile, mutta silti se on mielestäni osa elämäää. Ainakin näin parisuhteessa taaksejäänyttä sellaista. Minun pitäisi myös pystyä vannomaan, ettei sellaista tule koskaan tapahtumaan, jos tämä suhde jostain syystä päättyisi.
Kuinka minä heikkona ihmisenä voin luvata mitä minä yksinäisyydessäni tekisin?
Hei,
Koetan vähän selittää tyttöystäväsi ajatuksia,
koska ainakin luulen, että ymmärrän häntä.
Varmasti teitä molempia hyödyttäisi, että
mahdollisimman hyvin pääsisitte perille
toistenne ajatuksista.
Ensinnäkin täytyy todeta, että ihmiset elävät
nykyään tavattoman erilaisilla käsityksillä
oikean ja väärän rajasta. Varsinkin se, joka
uskoo-niin-kuin-Raamattu-opettaa, on
ominetuntoineen melkoinen kummajainen
tässä yleisen mielipiteen mukaisessa kulttuurissa.
Siitä voi tulla melkoisen kipeitä
yhteentörmäyksiä niin läheisessä suhteessa kun
parisuhde yleensä on.
Ensinnäkin ajattelen, että sinun kannattaa
lukea ajatuksella läpi seuraavan linkin tekstit:
http://www.megabaud.fi/~tro/
Klikkaa "Esitteet" ja lue kaikki seitsemän
juttua läpi.
En tiedä miten tarkkaan tyttöystäväsi
ajattelee siten kuin näissä, mutta luulen, että
hänen ahdistuksensa liittyen menneisiin
suhteisiisi valottuu niiden avulla.
Vielä jos jaksat, voit lukea kristittyjen
käsityksistä esiaviollisista suhteista:
http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/EsiavioEK.htm
On liian helppo ratkaisu sanoa, että kyse
on "ahdasmielisyydestä", jos toisen omatunto
hälyttää toisella rajalla kuin toisen.
Itselläni on hieman samansuuntaisia kokemuksia
parisuhteessani kuin teillä. Itse olin sen
menneisyyden kanssa sopeutumaan joutuvan
tyttöystävän asemassa. Sen perusteella
muutama ohje:
- Vältä vähättelevää asennetta: vaikka itse
et ymmärtäisi mikä tässä nyppii, yritä
tosissaan ymmärtää ja kuunnella, vaikka
joutuisit kuuntelemaan epämiellyttäviä asioita
ja tunteenpurkauksia. Eniten tyttöystävääsi
tod. näk. satuttaa (ja etäännyttää teitä
toisistanne) se, jos hän kokee, että vähättelet
hänen tunteitaan, pidät omituisena ja
ahdasmielisenä. Hänen täytyy saada tuulettaa
pettymystään ja epäluuloaan sinuun, muuten hän
varastoi sitä sisäänsä ja raahaa loppuelämänsä
mukanaan. Jos hermostut, ja alat linjalle:
taasko-sä-jaksat-tuosta-vanhasta-jutusta,
asia menee takapakkia.
- Tyttöystäväsi joutuu tekemään surutyötä
asian tiimoilta, ja "viettämään täydellinen
poikaystävä -toiveensa hautajaisia". Sen voit
hänelle sanoa. Mitä syvemmin hän on rakastunut
sinuun, sitä voimakkaampaa surutyötä hän käy
läpi. Voit siis nähdä asian myös positiivisesti.
- Kun puhutte vaikeista asioista, kuten tämä,
teillä on kaksi mahdollisuutta: puhuminen
voi lähentää teitä toisiinne tai sitten
etäännyttää. Vaikka homma tuntuu kurjalta,
teillä on näiden keskustelujen kautta hyvä
tilaisuus tutustua toistenne syvimpiin tunteisiin,
ja jos onnistutte jotenkin ratkomaan asiaa,
koko juttu voi lähentää teitä huimasti!
Ai niin, vielä yksi juttu. Sanot, että
"uskon armahtavaan Jumalaan, joka hyväksyy
minut tällaisena". Millä perusteella ajattelet,
että Jumala hyväksyy sinut? Älä ymmärrä väärin,
en halua kyseenalaistaa asiaa, vaan kysyn
perusteita käsityksellesi.
Uskon että todella ymmärrät, sillä ihan karvat nousivat pystyyn kun koin kuvailemasi reaktiot tutuiksi.
Parasta suhteessamme on avoimuus. Kumpikaan ei peitä ajatuksiaan ja vaikka ko. keskustelun tiimoilta välillä minua satuttaakin, niin olen ylpeä siitä, että hän paljastaa ajatuksensa minulle.
Luin mainisemasi linkit uudestaan. Edelleenkin osa niistä jotenkin omaa ajatteluani vastaan, mutta suurimman osan allekirjoitan mieluusti. Useampi niistä kuvastaa myös hänen ajatuksiaan, mutta ei hänkään niitä kaikkia sellaisenaan hyväksy.
Seksuaalisuus itsessään ei suhteessamme ole mörkö. Kumpikin kokee sen kauniina asiana ja kumpikin tietää ja kunnioittaa asettamiamme rajoja.
Missään nimessä en itse kutsu tuota ahdasmielisyydeksi. Ymmärrän ja kunnioitan hänen ajatuksiaan. Kyse on vain tilanteesta, jossa tuntuu nuin nurkkaan ahdistetulta rotalta. Mitä voin tehdä historialleni?
Kiitos myös ohjeistasi. Niin minä yritän elää ja käyttäytyä. Myönnän kyllä että välillä ei kaikkea kestä ja tulee sanottua myös takaisin. Kaiken kaikiaan molemmista tuntuu että olemme lähentyneet noiden keskusteluiden kautta ja ainakin tähän asti olemme aina pystyneet sopimaan asiasta.
Mutta eniten tuntuu tutulta käsitteesi täydellisen poikaystävän hautajaisista. Niinhän se asian laita todellisuudessa on. Sivulauseesta sen on usein ymmärtänyt.
Säikähdin kyllä viimestä kysymystäsi. Se oli karuin ja kaikkein syvimmälle luotaavin. Sen edessä on niin yksin. Onko minulla muuta vaihtoehtoa? Opetukset minkä olen saanut kirkossa ja elämässä kertovat rakastavasta ihmeellisestä taivaanisästä, joka haluaa minun parastani. Vaikka välillä tuntuu siltä että polkuni eivät ole olleet oikeita, niin samaan aikaan olen tiedostanut että joku kulkee kanssani. Ainakin toivon että olen edes hieman oikeassa.
Miten sinä nait kauniisti.Ihan totta kerro kun en oikein voi sitä kuvitella.
Hyvä, että pystytte puhumaan, vaikka
se onkin rankkaa.
------------
Hajanaisia ajatuksia tyttöystävääsi koskien:
Itse olen mm. joutunut myöntämään, että sekä
vihaan (sen vuoksi, että toinen on saanut minussa
jotain särkymään, ehkä pysyvästi) että rakastan.
On outoa kokea yhtäaikaa niin voimakkaita
vastakkaisia tunteita. Mutta niiden kanssa
tyttöystäväsi on opittava elämään, jos aikoo
yhteistä matkaa jatkaa.
Sitten vähitellen luottamus alkaa rakentua,
jos haavat saavat parantua rauhassa. Minulta
vei useita vuosia. Aluksi asia on pinnalla
vähimmästäkin ärsykkeestä, vähitellen se pulpahtaa
esiin harvemmin ja harvemmin, jos luottamukseen
näyttää olevan aihetta. Ja että hän saisi
"parantua rauhassa", hän tarvitsee
todennäköisesti joitain erityisjärjestelyjä
= sellaisten tilanteiden välttelyä, joista
asia palautuu hänen mieleensä. Niihin
mukautuminen maksaa kyllä itsensä takaisin,
oikeasti. Voit ajatella, että jos tyttöystävälläsi
olisi allergia, toki mukautuisit sen aiheuttamiin
ongelmiin. Sama henkisellä puolella.
Tietynlainen epäluulo kai matkaa mukanani
koko elämäni, mutta - hei - tämä on epätäydellinen
elämä, ei pidä odottaa täydellisyyttä edes
parisuhteelta, vaikka siihen suhtautuisi
miten romanttisesti ja vakavasti. Joten
asian kanssa oppii elämään. Ristinsä kullakin,
niin ihmisillä kuin pareillakin.
Hänellä täytyy olla edes jonkinlainen tahto antaa
anteeksi ja painaa asia taka-alalle, ja
hän voi rukoilla Jumalalta voimaa siihen.
Siinä sitä kokee sitten olevansa täysin
Pyhän Jumalan varassa.
Itselleni on asian suhteen ollut tärkeää se,
että Jumala on opettanut minua näkemään omia
syntejäni. Silmien avaaminen sen suhteen
miten paljon itse rikon toista, muita ihmisiä
ja Jumalaa vastaan avaa silmiä sille, miten
paljon olen saanut Jumalalta anteeksi.
Silloin voi asettua samalle viivalle toisen
kanssa, ja siinä sitä ollaan molemmat
- syntisinä mutta armahdettuina. :)
-------
Sitten kysymyksestä: pitäisikö esiaviollisia
suhteita katua, ovatko ne väärin.
Niin, kuten linkeistä varmaan kävi ilmi, se
Jumala, joka puhuu Raamatussa, ei hyväksy
esiaviollisia suhteita. Se on kylläkin
asia, jota ei juurikaan kirkoissa nykyään
kuuluteta, joten sitä ei kovin moni edes uskova
tiedä. Ollaan menty yleisen mielipiteen mukana.
Käytännön elämässä synnin vaikutukset kyllä
huomaa siitä, että itse ja/tai joku toinen
kärsii, ja vaikka ei niin näyttäisikään käyvän,
synti se silti on. Jumala olisi halunnut
säästää parisuhteenne näiltä kipeiltä asioilta.
-------
Anteeksi jos säikäytin kysymällä millä
perusteella uskot, että Jumala on sinulle
armollinen. Halusin tietää onko asia sinulle
varma vai jonkinlainen epämääräinen toive/kaipaus.
Itse asiassa molemmat kysymykset
- onko yhdenillan suhteet syntiä vai ei?
ja
- minkä perusteella Jumala on sinulle armollinen?
vie saman kysymyksen äärelle: onko Raamattu
totta vai ei? Nimittäin se opetus, jota
kirkossa annetaan rakastavasta Taivaanisästä
perustuu siihen, että Raamattu sanoo Hänen
olevan sellainen. Sen sanan kuuleminen saa
ihmisessä aikaan uskon/toivon, että Jumala
todella armahtaa. Pyhä Henki on antanut
sinulle toivon armahtavasta Jumalasta
sanan kautta.
Mutta Jumala on myös Pyhä, kaikkivaltias, näkee
sydämeen asti, ja Hänen edessään vastaamme
jokaisesta teostamme, tekemättä jättämisestämme,
sanoistamme, jopa ajatuksistamme. Ihminen, jonka
Jumala on "ottanut kiinni", ei yleensä
sano eläneensä suhteellisen siistiä elämää.
Kun Jumala saa puhua Raamatun sanan kautta
omalletunnolle, paljastuu esiin poikkeuksetta
hyvin itsekäs, paatunut, jumalaton ihminen,
vaikka hän ei yleisten normien mukaan olisi
ollut sellainen. Näin minullekin kävi.
Mutta Jumala ei paljasta ihmiselle hänen
syntejään kiusatakseen tai saattaaksen
häntä epätoivoon, vaan armahtaakseen.
Vain Jumalan edessä syntiseksi "tulleelle"
kelpaa sana rististä, sovitustyöstä.
Jumala on sinulle armollinen aivan varmasti,
mutta vain ja ainoastaan sen perusteella,
että toinen on kärsinyt kaikkien sinun syntiesi
rangaistuksen: "Armollisen Jumalan tahto
näet oli, että Jeesuksen oli kärsittävä kuolema
JOKAISEN IHMISEN puolesta." Hebr. 2:9
Siis jos olet ihminen, sinun asiasi on
Jumalan edessä järjestetty - sinulla on
varma rauha Jumalan kanssa.
"Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat
tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta,
mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut
heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut
sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen
uskossa vastaanotettavaksi." Room. 3:22-24
Et ole siis armollisuuden perusteita kysellessäsi
yksin. Jumala on jo ratkaissut ongelmasi.
Ja olet täysin oikeassa: yhdelläkään ihmisellä ei
ole muuta vaihtoehtoa, kuin se, että Jumala
on hänelle armollinen. Mutta sellainen Jumala on
ainoastaan Hän, joka puhuu Raamatussa, eikä muita
jumalia ole.
Joku kulkee kanssasi, ja se tunne on turvallinen
ja hyvä. Mutta tunteet vaihtelevat, eikä
tunteen perusteella voi olla ihan varma.
Entäpä jos joskus ei tunnukaan siltä?
Entä jos kuoleman hetkellä ei tunnu siltä??
Senkin yli kantaa ne sanat ja lupaukset,
joihon voi luottaa: "Jokainen, joka huutaa
avukseen Herran nimeä, pelastuu." Joel 3:5
ja: "Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä
jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 7:1
Älä jää epämääräiseen toivoon, vaan pyri
varmuuteen. Jumalan oma sana voi antaa sinulle
100%:n varmuuden siitä, että Hän on siirtänyt
sinun syntisi "niin kauaksi kuin itä on lännestä",
ja olet hänen silmissään täysin puhdas,
kun sinulle kelpaa Kristuksen sovitustyö.
Aloita vaikka Roomalaiskirjeestä.
Enhän siitä mitään kirjoittanut.
Nainti, pano, nussiminen yms. eivät todellakaan ole mitään kaunista. Minulle ne ovat nimiä mekaanisista suorituksista.
Rakastelu sen sijaan kuuluu rakkauteen. Silloin kun kaksi ihmistä tuntee toisensa ja luottavat 100%:sti toisiinsa, se on kaunista. Eri kysymys on taas sitten kuuluuko se vasta avioliittoon.
Kiitos hienoista perusteluista ja vieläkin enemmän siitä että jouduin ja joudun menemään yhä enemmän sisälle omaan kallooni.
Itseasiassa luimme rakkaani kanssa yhdessä läpi kaikki kommentit. Osa aiheutti ahdistusta, mutta varsinkin sinun vastauksesi avarsi keskustelujamme. Kriisi oli varmasti suurin tähän asti, mutta senkin yli pääsimme ja jälleen tuntuu niin hyvältä.
En silti halua tuomita muitakaan kommentteja. Jokainen näkemys on oikea ainakin subjektiivisesti. Itse halusin kysyä neuvoa ja useita sellaisia sain. Mutta ehkä vielä odottaisin kommenttia itseni kanssa samassa tilanteessa olevalta.
Lupaan lukea Roomalaiskirjeet uudelleen heti ensimmäiseksi, kun Raamatun käteeni saan. (Kunhan ehdin kotiin)
Älä hyvä ihmisparka vain välitä tästä tuomiopäivänsaarnaajasta.
Et ole mitään väärää tehnyt tyttöystävääsi kohtaan.Se sinun on ensinnäkin uskottava.
Jos se entinen elämäsi ei ollut Jumalan mieleen, niin sehän on sinun ja Jumalan välinen asia.Ei tyttöystävällä ole mitään sen asian kanssa tekemistä.
Vaikuttaa olevan tosi itsekäs ja hermoheikko tuo tyttöystäväsi.Minusta hän on sadistinen sinua kohtaan jankuttamalla ja saamalla "kohtauksia" asioista, joilla et mitenkään ole häntä loukannut, ethän edes seurustellut hänen kanssaan silloin.
Vai onko hän alitajuntaisesti jopa kateellinen sinulle kokemuksistasi, joita hän "uskovaisena" oikeaoppisena naisihmisenä ei itse pääse koskaan kokeilemaan?
Sanon sinulle: Jätä tuollainen ihminen, hän tulee kiusaamaan sinua jostakin muusta jos hän lopettaa tällä asialla kiusaamisen.
Kohtaukset tulevat jatkumaan yhdestä jos toisesta syystä, sillä syyt vaikuttavat olevan hänen mielenterveydessään.
Eihän tuollainen hysteerinen käytös ole normaalia.
Jätä ihmeessä tuollainen ihminen tai joudut ikuiseen piinaan.
Ota sinut hyväksyvä mukava nainen sen sijaan että alkaisit kantamaan syyllisyyttä ja katselemaan tuollaista sairasta hysteeristä henkistä pahoinpitelyä tyttöystäväsi taholta.
Et ole tehnyt hänelle mitään väärää, ja hänen tulee lopettaa kiusaaminen ja kohtaukset HETI.
Hyvästä ja perustellusta vastauksestasi huolimatta, minulle jäi muutama seikka epäselväksi. Kirjoitit että olet itse läpikäynyt tuon rikkovan prosessin, ja sanoit epäluulon vieläkin matkaavan mukanasi. Siksi haluaisin kysyä seuraavat kysymykset:
Miten miehesi suhtautui asiaan. Muuttiko hän arvonsa vastaamaan omiasi? Vai lähestyitkö sinä häntä?
Miksi lopulta pystyit hyväksymään asian, vai hyväksyitkö? Lähtikö hyväksyntä omasta sydämestäsi, vaiko miehesi muuttumisen kautta.
>Sitten vähitellen luottamus alkaa rakentua,
>jos haavat saavat parantua rauhassa. Minulta
>vei useita vuosia. Aluksi asia on pinnalla
>vähimmästäkin ärsykkeestä, vähitellen se >pulpahtaa esiin harvemmin ja harvemmin, jos >luottamukseen näyttää olevan aihetta. Ja että
>hän saisi "parantua rauhassa", hän tarvitsee
>todennäköisesti joitain erityisjärjestelyjä
>= sellaisten tilanteiden välttelyä, joista
>asia palautuu hänen mieleensä.
Mutta kun minä en ole läsnä läheskään kaikissa noissa tilanteissa. Tilanne saattaa tulla päälle, kun hän katselee tv:tä, jostain lehti jutusta tai jos vahingossa ilmoille tulee jokin epäilyttävä nimi.
Ja onko minulla oikeus satuttaa häntä saatikka itseäni vuosikausia?
Et sinä häntä satuta, hän nauttii itsensä satuttamisesta, ja oikein rypee itsesäälissä.
Hänellä on masokistinen luonne, parantumaton.
Teet hänet vain onnellseksi, jos hän noin käyttäytyy.EI hän muuten kanssasi olisi, jos ei nauttisi tällaisesta vuorovaikutuksesta.
Jos et ole sadisti, jätä hänet heti.
Koetan kommentoida:
>..."läpikäynyt tuon rikkovan prosessin"?
- njaa, kipeän kyllä, mutta en kai minä siinä
ihan rikki mennyt? Siis sen faktan tietäminen,
että hän ei ollut "uskollinen tulevalle
aviopuolisolleen" rikkoi kyllä jotain minussa,
mutta sinänsä se prosessi, kun asiaa ollaan käyty
läpi, on ollut kivusta huolimatta kasvattava
ja lähentävä. Jonkin rikkoutuminen ei siis
johtunut "prosessista", tai siitä, että jatkoimme
yhdessä, vaan hänen tekonsa tietäminen sen jo
aiheutti. Sen jälkeen ollaan paranneltu ja
paikkailtu haavoja ja tultu niiden kanssa yhdessä
toimeen.
>...sanoit epäluulon vieläkin matkaavan
>mukanasi...
- niin, juu, tietynlainen epäluulo, mutta se ei
ole mikään hallitseva tunne, vaan jonkinlainen
häivähdys yhä harvemmin. Parisuhteissa lienee
pahempiakin negatiivisia tunteita koettu.
Muutoin kun suhteemme on oikein hyvä, lämmin,
rakastamme toisiamme yms. yms.
Vastauksena kysymykseesi:
En edelleenkään hyväksy hänen menneitä tekojaan,
siinä ole tapahtunut mitään muutosta. Mutta ei
kai anteeksi antaminen, haavojen arpeutuminen ja
pärjääminen sitä tarkoita, että hyväksyisi itseen
kohdistuneen pahan teon olleenkin oikeastaan ihan
ok ja oikein? Silloinhan kyse ei olisi anteeksi
antamisesta, vaan esim. oman moraalikäsityksen
muuttamisesta.
Olen antanut anteeksi sen voiman mukaan, jonka
Jumala on antanut. Hän on hoitanut kipujani,
lievittänyt vihaani ja myös opettanut omasta
asemastani Jumalan edessä muiden kanssa samalla
viivalla.
Vastaus kysymykseesi asian "hyväksymisestä"
jatkuu edellisen kirjoitukseni kappaleessa, joka
alkaa "Itselleni on asian suhteen ollut tärkeää
se, että..."
Edelleen viitaten edelliseen kirjoitukseen,
tärkeä oli myös tajuta se tosiasia, että
"tämä on epätäydellinen elämä" -> joka
tapauksessa ei täällä ole olemassakaan
täydellistä parisuhdetta. Mutta silti se
voi olla Tosi Hyvä.
Mieheni ei ollut silloin uskossa, kun nuo
teot teki. Hän teki parannuksen
väärintekemisistään uskoontulon myötä,
ennen kuin tutustuimme.
Tottakai se, että hän uskoo samaan Jumalaan,
ja samaan Sanaan, auttoi luottamuksen
rakentumisessa uudelleen. En varmaankaan olisi
kyennyt jatkamaan ellei hän itse olisi nähnyt
tekojaan väärinä.
-------
Täällä ollaan keskusteltu siitä missä
kohtaa kenenkin omatunto reagoi, ja missä sen
ei-vielä-missään-tapauksessa pitäisi reagoida.
Tai mikä "saa" satuttaa ihmistä, mikä ei, muutoin
on outo tai jotenkin paha, manipulatiivinen tms.
Ihminen voi tietysti nostaa oman omantuntonsa
jalustalle siksi mittariksi, joka on oikeassa,
ja koettaa sitten taivutella toisia sen mukaan.
Se vaan, että kun täällä on muitakin ihmisiä,
joiden kanssa pitäisi elää, niin vaikka kuinka
selittäisi oman tekonsa hyväksyttäviksi, toinen
on silti satutettu sydänjuuria myöten. Eipästä ja
juupasta voi sitten väitellä loputtomiin. Jos ei
ole mitään absoluuttista väärää ja oikeaa,
siinähän sitten kiistellään loputtomiin, ja kärsitään, tai erotaan.
Raamatun Jumalaan uskovana ihmisenä omatuntoni on
sidottu siihen, mitä Jumala on Raamatussa
ilmoittanut synniksi. Sieltä voi lukea mikä on se
kohta, jossa omantunnon pitäisi jo hälyttää:
esim. Jeesuksen sanat: "joka katsoo naista
himoiten, on jo sydämessään tehnyt huorin".
Jumala rakastaa jokaista ihmistä niin paljon,
ettei halua yhdenkään ihmisen aviopuolison
edes vilkuilevan muita. Hän on luonut meidät,
kyllä hän tietää, mikä meitä satuttaa.
Mutta tietää myös mikä parantaa :)
Hyvä nimimerkki ymmärtäjä, olen kiinnostuneena ja vaikuttuneena lukenut kirjoituksiasi. Ne ovat hyvin rakennettuja, mietittyjä ja tunnettuja. Kuten tapa tällaisen ylistyksen jälkeen on, aion kiinnittää kriittisen huomioni muutamiin kohtiin :)
Puhut anteeksiannosta ja siitä, ettet hyväksy menneisyyden tekoja. Hyväksyminen olisi moraalisi murtamista. Eikö vastaavasti katumusvelvoitteen asettaminen ole samanlaista moraalin murtamista? Miksi on oikein edellyttää tätä toiselta, omasta näkökulmastasi väärin tehneeltä, muttet salli samanlaista painetta kohdistettavan itseesi?
Me emme saa vaatia muilta enempää kuin itseltäme vaadimme ja toisaalta meidän on sallittava muille se, jonka sallimme itsellemme.
Kiistät "oman" omantunnon asettamisen mittatikuksi ja sujuvasti sen jälkeen asetat oman, raamatusta oppimasi omantunnon meille muille mittariksi.
Tällä tarkoitan sitä että raamattu ei sellaisenaan anna ratkaisuja, vaan meidän tulkintamme siitä antaa ratkaisut. Nämä tulkinnat olet opetellut ja hyväksynyt ne itsellesi ohjenuoraksi, muilla voi olla toisia tulkintoja, opittuja yhtä lailla. Eipä tarvitse ihmetellä uskonkiistoja, elämä olisi tietysti helpompaa jos Sana olisi ihmisille sama ja yhteinen. Valitettavasti näin ei ole. Jumala on antanut meille paitsi Sanan myös mielen, jolla sitä tulkitaan.
Hyvänä(?) esimerkkinä esitän oman tulkintani valitsemasi lauseen sisällöstä ja merkityksestä.
"joka katsoo naista
himoiten, on jo sydämessään tehnyt huorin"
Tiedät varmasti hyvin miksi Raamatun lauseiden sananmukainen tulkinta ei ole kovinkaan onnistunutta. Sinusta tämä lause tarkoittaa ettei AVIOPUOLISO saa vilkuilla muualle. Minusta tämän lauseen ydin on "ajatus on teko". Jeesus viestittää siinä, että jo ajatus teosta on syntiä ja täysin tietoisena ihmisen kyvyttömyydestä ajattelunsa kontrollointiin, tämä korostaa synnin perimmäistä olemusta välttämättömänä osana ihmisen elämää, josta sitten pääsemmekin armoon. Toisaalta tämän lauseen tarkoitus siinä historiallisessa kontekstissa, jossa se on esitetty, on ollut sosiaalinen. Sen tarkoitus on ollut suojella NAISIA niiltä seurauksilta, joita miesten ajattelemattomilla teoilla silloin olisi ollut. Esim juuri nyt ajankohtaisilta kunniamurhilta vaikkapa raiskauksen jälkeen. Tämä tarkoitus on ajan mittaan muuttunut ilmeisistä syistä.
Oletko muuten huomannut mitä tämä "ajatus on teko" ajattelu tekee neitsyyskäsitteelle. Neitsyys on mielentila, ei fyysinen ominaisuus. Neitsyytensä menettää silloin kun ensimmäinen halun aalto iskee. Miksi? Koska ajatus on teko. Sillä jos yksi on totta, niin on toisenkin oltava.
Absoluuttisesta oikeasta ja pahasta... Et kai tarkoita sanoa, että jokin on pahaa, koska se on pahaa ja selityksiä ei ole. Ei, paha on olemassa vain seurauksissa ja koska emme ehdottomasti näe seurauksia, emme myöskään ehdottomasti näe pahaa. Selityksiä ja väittelyjä pahan ja hyvän luonteesta ja suhteellisuudesta siis tarvitaan. Juupas ja eipäs on se, joka mailmaa rakentaa. Ei sokea usko.
T:Reo
"Uskonko? -Jumala yksin tietää." Stanislaw Jerzy Lec
Hyvä Reo,
Hmm...missähän minä mahdoin sanoa asettaneeni
katumusvelvoitteen? Jos luit kirjoitukseni,
siitä kävi ilmi etten koskaan itse asiassa ollut
vastaavassa tilanteessa kuin "epäilyttävän
tyttöystävä". Arvomaailmamme olivat jo
tutustuessamme ko. asian suhteen yhtenevät.
Mutta totta, todennäköisesti olisin lähtenyt
suhteesta suojellakseni itseäni kivulta, jos
olisi käynyt ilmi, että arvomaailmamme ovat niin
kaukana toisistaan, että seurauksena olisi ollut
liian tuskallisia tunteita. En voi vaatia ketään
muuttumaan, vain Pyhä Henki voi herättää Sanan
kautta ihmisen omantunnon. Mutta voin suojella
itseäni. Voit sanoa mieluummin vaikkapa laiskaksi
tai helpon elämän tavoittelijaksi.
:)
Kyllä vaan, täysin tietoisesti väitän, että
on olemassa tekoja, jotka ovat pahoja ja vain
pahoja, eikä mitään muuta selitystä tarvita,
kuin se, että ne ovat Jumalan käskyjä vastaan.
Ja niin heitän oman kieroutuneen omantuntoni
jorpakkoon, jos se väittää toista kuin Sana
sanoo. Luotan enemmän Jumalan viisauteen kuin
omaani. Usko ei ole sokea, kun se on uskoa
Raamatun Jumalaan. Se usko avaa silmät näkemään.
Raamatunkohdasta joka-katsoo-himoiten-
on-jo-tehnyt-huorin en tarkoittanut esittää
jotain kattavaa analyysia loppuheitollani.
Oikein kyllä korjasit huolimattoman lauseeni:
ei Jeesus puhu siinä pelkästään aviopuolisoista,
vaan kaikista ihmisistä. Ja muutenkin
allekirjoitan 100%:sti kaiken, mitä sanot
ajatusten tasolla olevasta synnistä, ja miten se
paljastaa sen, että ihminen on synnistä yhtä
pääsemättömissä kuin pantteri täplistään.
Ja siitä todellakin päästään armoon, mutta
ei suoraan synnistä, vaan ristintyön ansion
kautta.
Raamatun tulkinnasta - Eräs tapa koettaa vesittää
Jumalan sanan totuusarvo on väittää, että
onkin olemassa vain tulkintoja siitä.
Raamattu itse toteaa, ettei kukaan voi käsittää
sitä oikein ellei Pyhä Henki opeta sitä
ymmärtämään. Siis ei olekaan vain sanoja ja
sen tulkintoja, vaan Sana, jota Pyhä Henki
opettaa ihmiselle.
Suhteellisuudesta ja seurauksista:
Jumalan sanan rikkomisesta seuraa kyllä
aina jotakin ikävää. Kirjoitat, että emme aina
itse näe tekojemme seurauksia. Totta, mutta
Jumala näkee, ja hän ei halua, että satutamme
yhtäkään "silmäteräänsä", eli ihmistä.
Jos me emme näe, se ei tarkoita sitä, ettei
teko ollut synti.
Uskon myös absoluuttiseen 100%:seen armoon.
Hyvä Reo,
Hmm...missähän minä mahdoin sanoa asettaneeni
katumusvelvoitteen? Jos luit kirjoitukseni,
siitä kävi ilmi etten koskaan itse asiassa ollut
vastaavassa tilanteessa kuin "epäilyttävän
tyttöystävä". Arvomaailmamme olivat jo
tutustuessamme ko. asian suhteen yhtenevät.
Mutta totta, todennäköisesti olisin lähtenyt
suhteesta suojellakseni itseäni kivulta, jos
olisi käynyt ilmi, että arvomaailmamme ovat niin
kaukana toisistaan, että seurauksena olisi ollut
liian tuskallisia tunteita. En voi vaatia ketään
muuttumaan, vain Pyhä Henki voi herättää Sanan
kautta ihmisen omantunnon. Mutta voin suojella
itseäni. Voit sanoa mieluummin vaikkapa laiskaksi
tai helpon elämän tavoittelijaksi.
:)
Kyllä vaan, täysin tietoisesti väitän, että
on olemassa tekoja, jotka ovat pahoja ja vain
pahoja, eikä mitään muuta selitystä tarvita,
kuin se, että ne ovat Jumalan käskyjä vastaan.
Ja niin heitän oman kieroutuneen omantuntoni
jorpakkoon, jos se väittää toista kuin Sana
sanoo. Luotan enemmän Jumalan viisauteen kuin
omaani. Usko ei ole sokea, kun se on uskoa
Raamatun Jumalaan. Se usko avaa silmät näkemään.
Raamatunkohdasta joka-katsoo-himoiten-
on-jo-tehnyt-huorin en tarkoittanut esittää
jotain kattavaa analyysia loppuheitollani.
Oikein kyllä korjasit huolimattoman lauseeni:
ei Jeesus puhu siinä pelkästään aviopuolisoista,
vaan kaikista ihmisistä. Ja muutenkin
allekirjoitan 100%:sti kaiken, mitä sanot
ajatusten tasolla olevasta synnistä, ja miten se
paljastaa sen, että ihminen on synnistä yhtä
pääsemättömissä kuin pantteri täplistään.
Ja siitä todellakin päästään armoon, mutta
ei suoraan synnistä, vaan ristintyön ansion
kautta.
Raamatun tulkinnasta - Eräs tapa koettaa vesittää
Jumalan sanan totuusarvo on väittää, että
onkin olemassa vain tulkintoja siitä.
Raamattu itse toteaa, ettei kukaan voi käsittää
sitä oikein ellei Pyhä Henki opeta sitä
ymmärtämään. Siis ei olekaan vain sanoja ja
sen tulkintoja, vaan Sana, jota Pyhä Henki
opettaa ihmiselle.
Suhteellisuudesta ja seurauksista:
Jumalan sanan rikkomisesta seuraa kyllä
aina jotakin ikävää. Kirjoitat, että emme aina
itse näe tekojemme seurauksia. Totta, mutta
Jumala näkee, ja hän ei halua, että satutamme
yhtäkään "silmäteräänsä", eli ihmistä.
Jos me emme näe, se ei tarkoita sitä, ettei
teko ollut synti.
Uskon myös absoluuttiseen 100%:seen armoon.
Hyvä Reo,
Hmm...missähän minä mahdoin sanoa asettaneeni
katumusvelvoitteen? Jos luit kirjoitukseni,
siitä kävi ilmi etten koskaan itse asiassa ollut
vastaavassa tilanteessa kuin "epäilyttävän
tyttöystävä". Arvomaailmamme olivat jo
tutustuessamme ko. asian suhteen yhtenevät.
Mutta totta, todennäköisesti olisin lähtenyt
suhteesta suojellakseni itseäni kivulta, jos
olisi käynyt ilmi, että arvomaailmamme ovat niin
kaukana toisistaan, että seurauksena olisi ollut
liian tuskallisia tunteita. En voi vaatia ketään
muuttumaan, vain Pyhä Henki voi herättää Sanan
kautta ihmisen omantunnon. Mutta voin suojella
itseäni. Voit sanoa mieluummin vaikkapa laiskaksi
tai helpon elämän tavoittelijaksi.
:)
Kyllä vaan, täysin tietoisesti väitän, että
on olemassa tekoja, jotka ovat pahoja ja vain
pahoja, eikä mitään muuta selitystä tarvita,
kuin se, että ne ovat Jumalan käskyjä vastaan.
Ja niin heitän oman kieroutuneen omantuntoni
jorpakkoon, jos se väittää toista kuin Sana
sanoo. Luotan enemmän Jumalan viisauteen kuin
omaani. Usko ei ole sokea, kun se on uskoa
Raamatun Jumalaan. Se usko avaa silmät näkemään.
Raamatunkohdasta joka-katsoo-himoiten-
on-jo-tehnyt-huorin en tarkoittanut esittää
jotain kattavaa analyysia loppuheitollani.
Oikein kyllä korjasit huolimattoman lauseeni:
ei Jeesus puhu siinä pelkästään aviopuolisoista,
vaan kaikista ihmisistä. Ja muutenkin
allekirjoitan 100%:sti kaiken, mitä sanot
ajatusten tasolla olevasta synnistä, ja miten se
paljastaa sen, että ihminen on synnistä yhtä
pääsemättömissä kuin pantteri täplistään.
Ja siitä todellakin päästään armoon, mutta
ei suoraan synnistä, vaan ristintyön ansion
kautta.
Raamatun tulkinnasta - Eräs tapa koettaa vesittää
Jumalan sanan totuusarvo on väittää, että
onkin olemassa vain tulkintoja siitä.
Raamattu itse toteaa, ettei kukaan voi käsittää
sitä oikein ellei Pyhä Henki opeta sitä
ymmärtämään. Siis ei olekaan vain sanoja ja
sen tulkintoja, vaan Sana, jota Pyhä Henki
opettaa ihmiselle.
Suhteellisuudesta ja seurauksista:
Jumalan sanan rikkomisesta seuraa kyllä
aina jotakin ikävää. Kirjoitat, että emme aina
itse näe tekojemme seurauksia. Totta, mutta
Jumala näkee, ja hän ei halua, että satutamme
yhtäkään "silmäteräänsä", eli ihmistä.
Jos me emme näe, se ei tarkoita sitä, ettei
teko ollut synti.
Uskon myös absoluuttiseen 100%:seen armoon.
Hyvä Reo,
Hmm...missähän minä mahdoin sanoa asettaneeni
katumusvelvoitteen? Jos luit kirjoitukseni,
siitä kävi ilmi etten koskaan itse asiassa ollut
vastaavassa tilanteessa kuin "epäilyttävän
tyttöystävä". Arvomaailmamme olivat jo
tutustuessamme ko. asian suhteen yhtenevät.
Mutta totta, todennäköisesti olisin lähtenyt
suhteesta suojellakseni itseäni kivulta, jos
olisi käynyt ilmi, että arvomaailmamme ovat niin
kaukana toisistaan, että seurauksena olisi ollut
liian tuskallisia tunteita. En voi vaatia ketään
muuttumaan, vain Pyhä Henki voi herättää Sanan
kautta ihmisen omantunnon. Mutta voin suojella
itseäni. Voit sanoa mieluummin vaikkapa laiskaksi
tai helpon elämän tavoittelijaksi.
:)
Kyllä vaan, täysin tietoisesti väitän, että
on olemassa tekoja, jotka ovat pahoja ja vain
pahoja, eikä mitään muuta selitystä tarvita,
kuin se, että ne ovat Jumalan käskyjä vastaan.
Ja niin heitän oman kieroutuneen omantuntoni
jorpakkoon, jos se väittää toista kuin Sana
sanoo. Luotan enemmän Jumalan viisauteen kuin
omaani. Usko ei ole sokea, kun se on uskoa
Raamatun Jumalaan. Se usko avaa silmät näkemään.
Raamatunkohdasta joka-katsoo-himoiten-
on-jo-tehnyt-huorin en tarkoittanut esittää
jotain kattavaa analyysia loppuheitollani.
Oikein kyllä korjasit huolimattoman lauseeni:
ei Jeesus puhu siinä pelkästään aviopuolisoista,
vaan kaikista ihmisistä. Ja muutenkin
allekirjoitan 100%:sti kaiken, mitä sanot
ajatusten tasolla olevasta synnistä, ja miten se
paljastaa sen, että ihminen on synnistä yhtä
pääsemättömissä kuin pantteri täplistään.
Ja siitä todellakin päästään armoon, mutta
ei suoraan synnistä, vaan ristintyön ansion
kautta.
Raamatun tulkinnasta - Eräs tapa koettaa vesittää
Jumalan sanan totuusarvo on väittää, että
onkin olemassa vain tulkintoja siitä.
Raamattu itse toteaa, ettei kukaan voi käsittää
sitä oikein ellei Pyhä Henki opeta sitä
ymmärtämään. Siis ei olekaan vain sanoja ja
sen tulkintoja, vaan Sana, jota Pyhä Henki
opettaa ihmiselle.
Suhteellisuudesta ja seurauksista:
Jumalan sanan rikkomisesta seuraa kyllä
aina jotakin ikävää. Kirjoitat, että emme aina
itse näe tekojemme seurauksia. Totta, mutta
Jumala näkee, ja hän ei halua, että satutamme
yhtäkään "silmäteräänsä", eli ihmistä.
Jos me emme näe, se ei tarkoita sitä, ettei
teko ollut synti.
Uskon myös absoluuttiseen 100%:seen armoon.
Hyvä Reo,
Hmm...missähän minä mahdoin sanoa asettaneeni
katumusvelvoitteen? Jos luit kirjoitukseni,
siitä kävi ilmi etten koskaan itse asiassa ollut
vastaavassa tilanteessa kuin "epäilyttävän
tyttöystävä". Arvomaailmamme olivat jo
tutustuessamme ko. asian suhteen yhtenevät.
Mutta olisin kyllä todennäköisesti lähtenyt
suhteesta suojellakseni itseäni kivulta, jos
olisi käynyt ilmi, että arvomaailmamme ovat niin
kaukana toisistaan, että seurauksena olisi ollut
liian tuskallisia tunteita. En voi vaatia ketään
muuttumaan, vain Pyhä Henki voi herättää Sanan
kautta ihmisen omantunnon. Mutta voin suojella
itseäni. Voit sanoa mieluummin vaikkapa laiskaksi
tai helpon elämän tavoittelijaksi.
:)
Kyllä vaan, täysin tietoisesti väitän, että
on olemassa tekoja, jotka ovat pahoja ja vain
pahoja, eikä mitään muuta selitystä tarvita,
kuin se, että ne ovat Jumalan käskyjä vastaan.
Ja niin heitän oman kieroutuneen omantuntoni
jorpakkoon, jos se väittää toista kuin Sana
sanoo. Luotan enemmän Jumalan viisauteen kuin
omaani. Usko ei ole sokea, kun se on uskoa
Raamatun Jumalaan. Se usko avaa silmät näkemään.
Raamatunkohdasta joka-katsoo-himoiten-
on-jo-tehnyt-huorin en tarkoittanut esittää
jotain kattavaa analyysia loppuheitollani.
Oikein kyllä korjasit huolimattoman lauseeni:
ei Jeesus puhu siinä pelkästään aviopuolisoista,
vaan kaikista ihmisistä. Ja muutenkin
allekirjoitan 100%:sti kaiken, mitä sanot
ajatusten tasolla olevasta synnistä, ja miten se
paljastaa sen, että ihminen on synnistä yhtä
pääsemättömissä kuin pantteri täplistään.
Ja siitä todellakin päästään armoon, mutta
ei suoraan synnistä, vaan ristintyön ansion
kautta.
Raamatun tulkinnasta - Eräs tapa koettaa vesittää
Jumalan sanan totuusarvo on väittää, että
onkin olemassa vain tulkintoja siitä.
Raamattu itse toteaa, ettei kukaan voi käsittää
sitä oikein ellei Pyhä Henki opeta sitä
ymmärtämään. Siis ei olekaan vain sanoja ja
sen tulkintoja, vaan Sana, jota Pyhä Henki
opettaa ihmiselle.
Suhteellisuudesta ja seurauksista:
Jumalan sanan rikkomisesta seuraa kyllä
aina jotakin ikävää. Kirjoitat, että emme aina
itse näe tekojemme seurauksia. Totta, mutta
Jumala näkee, ja hän ei halua, että satutamme
yhtäkään "silmäteräänsä", eli ihmistä.
Jos me emme näe, se ei tarkoita sitä, ettei
teko ollut synti.
Uskon myös absoluuttiseen 100%:seen armoon.
Isän haltuun
Kyllä luin tekstisi ja perustinkin "katumusvelvoitteen" nimenomaan
tuohon lähtemiseen johon viittasit jo ensimmäisessä vastauksessa. l. sinä lähdet ellei toinen kadu = velvoitat katumaan. Ja itse et tulkintojasi (olivat ne pyhän hengen opettamia tai muita :)) muuta.
Sanot: "
Kyllä vaan, täysin tietoisesti väitän, että
on olemassa tekoja, jotka ovat pahoja ja vain
pahoja, eikä mitään muuta selitystä tarvita,
kuin se, että ne ovat Jumalan käskyjä vastaan."
Kuinka sitten selität että ihmiset vilpittömästi ja oman näkemyksensä mukaan pyhän hengen johdattamina ovat pitäneet pahana esim. naisen orgasmia, maapallon pyöreyttä, demokratiaa, orjien vapauttamista, naisten tasa-arvoa ym.
Selityksenä tälle pahalle hekään eivät ole tarjonneet tai tarvinneet muuta kuin sen että "ne ovat Jumalan käskyjä vastaan" Onneksi se ei ole kaikille riittänyt. Tämän takia olen kovin varovainen kun määrittelen pahaa, vilpitönkin mieli erehtyy. En siis usko pahaan sellaisenaan, vaan edellytän aina analyysiä seurauksista.
Nämä kaksi aion käsitellä yhdessä, minusta ne liittyvät toisiinsa:
"Ja niin heitän oman kieroutuneen omantuntoni
jorpakkoon, jos se väittää toista kuin Sana
sanoo. Luotan enemmän Jumalan viisauteen kuin
omaani. Usko ei ole sokea, kun se on uskoa
Raamatun Jumalaan. Se usko avaa silmät näkemään."
"Raamatun tulkinnasta - Eräs tapa koettaa vesittää
Jumalan sanan totuusarvo on väittää, että
onkin olemassa vain tulkintoja siitä.
Raamattu itse toteaa, ettei kukaan voi käsittää
sitä oikein ellei Pyhä Henki opeta sitä
ymmärtämään. Siis ei olekaan vain sanoja ja
sen tulkintoja, vaan Sana, jota Pyhä Henki
opettaa ihmiselle."
Tarkoitukseni ei ole vesittää Raamatun sanaa väittäessäni että tulkinta on välttämätöntä, päinvastoin. Mielestäni kommenttisi Pyhän Hengen osuudesta oikeastaan tarkoittaa juuri sitä, ettei meidän pitäisi olettaa löytäneemme lopullisia ja ainoita oikeita käsityksiä Raamatun sisällöstä. Edellä kerrottuja historian polkuja katsellessakin ovat käsitykset muuttuneet moneen kertaan, ja yleensä hyvään.
Joka kerta kun luet jotain, tulkitset sen sisältöä. Raamattua lukiessasi tulkitset Pyhän Hengen sinulle välittämää tietoa ja Sanaa Jumalan viisaudesta. Siinä aiheutuu ihmisen vajavaisuuden takia väistämättä erehdyksiä. On siis riskialtista lukea Raamattua "käsikirjan" omaisesti. Silloin tulee tehtyä tulkintoja huomaamattaan, eikä niitä tule kritisoineeksi. Esimerkkilauseeme tässä ketjussa tarkoittaisi siis ilman tulkintaa vain, ettei MIES saisi katsoa NAISTA himoiten. Tulkinnan ollessa kiellettyä vaihtoehdot, nainen katsoo miestä/naista tai mies katsoo miestä himoiten eivät olisi syntiä. Saati sitten muut ajatukset. Emme kai kumpainenkaan usko tätä? Näin kuitenkin toimii tulkitsematon teksti.
Lievennät tulkintakieltoa viittauksella Pyhään Henkeen. Ihmisellä vain ei ole täsmällistä tietoa siitä, milloin hän on Pyhän Hengen johdatuksessa. Vai oletko sitä mieltä, että lukemattomat Inkvisiittorit, jotka uskoivat toimivansa johdatuksessa, todella toimivat Pyhän Hengen ohjauksessa?
Minä ainakin, jos itse tai, joku muu väittää löytäneensä Raamatusta jotakin joka sotii omaatuntoani vastaan, käyn asiaa tarkastelemaan, enkä hyväksy ilmeisintä vaihtoehtoa vaan sen, joka nähdäkseni tuottaa vähiten/eniten pahaa/hyvää.
Raamatun suora lukeminen ilman tulkintaa johtaa auttamatta henkiseen umpikujaan. Osa lauseista on epäloogisia, jotkut aivan mahdottomia toteuttaa ajan ja paikan muutosten takia. Elleme pidä Sanaa tulkintojen avulla elävänä on käsissämme kohta kuollut kirja. Pyhä Henki antaa meille tähän mahdollisuuden. Se ei silti takoita, ettemmekö voisi erehtyä tulkinnoissamme Pyhän Hengen opetuksesta.
Seurauksista ja suhteellisuuksista. Kääntäen ajatuksistasi tulee myös, kun emme näe hyvää ei se tarkoita sitä etteikö se voisi olla hyvää. Tästä esimerkiinä vaikkapa uskovaiset, jotka vastustivat demokratiaa koskapa se ei heistä ollut "Jumalan sanan" mukaista.
Olkaamme siis varovaisia syntiä määritellessä. Sillä jos olemme liian kovia, jää moni hyvä asia syntymättä ja jos olemme liian lepsuja elää moni paha. Varmuuden vuoksi ei siihen pidä ryhtyä.
T: Reo "Epäilys luo uskon."
kun olen saanut Jumalalta anteeksi syntisi ja rakastat miestäsi täydestä sydämestäsi, kenelläkään ei ole siihen mitään sanomista. rukoile asian puolesta. tää on ihan todellista.
Kumppanisi pitää antaa sinulle anteeksi, ole myös itse pahoillasi, vaikka et silloin olisi tietänytkään mitä synti on.Tunnusta syntisi ja elä vapaana. Opetelkaan molemmat ymmärtämään mitä anteeksi antaminen on! Se on sijaiskärsimystä, rakkaasi kokee vääryttä teoistasi, mutta hänen täytyy antaa ne anteksi.
Kiitos teille kaikille, jotka olette miettineet ongelmaamme ja antaneet vastauksianne.
Olen seurustellut muutamien miesten kanssa, mutta olen edelleen neitsyt. Periaatteeni on, että neitsyyteni saa se mies, jonka kanssa avioidun
- mies, jota rakastan niin paljon, että haluan elää lopun elämääni hänen kanssaan, mies, jolle minä annan itseni. Neitsyyteni on lahja hänelle, lahja, jota olen säästänyt vain häntä varten, lahja, jonka vain hän saa.
Kun aloimme seurustella poikaystäväni
(="Epäilyttävä") kanssa, luulin tuntevani hänet jo aika hyvin. Mutta hänen seksuaalista menneisyyttään en tuntenutkaan. Kun se selvisi, oli se minulle suuri järkytys. En olisi ikinä uskonut hänestä sellaista. Miten hänellä on voinut olla yhden yön -juttuja, ystävyysseksiä (=seksiä ystävän kanssa, ystävä ei ole seurustelukumppani), etukäteen suunniteltu seksiloma naisen kanssa, jonka kanssa hän aiemmin oli keskustellut vain netissä ja puhelimessa ja samalla myös harrastanut netti- ja puhelinseksiä? Miten hänellä on voinut olla myös suhde naiseen, joka toisaalla on aviovaimo ja äiti? Nämä asiat ovat järkyttäneet minua todella. Hänen menneisyytensä näiltä osin ällöttää minua.
Kysymykset, joita pohdin ovat: 1) Mikä/ minkälainen poikaystäväni on, mikä hän tulee olemaan? Hän ei kuulemma ole tiennyt tehneensä väärin. Vasta minun myötäni hän on huomannut, että mm. suhde naimisissa olevaan naiseen onkin enemmän väärin kuin mitä hän oli ajatellut (järkyttävää). 2) Monelta osin arvomme ovat yhtenevät, mutta entä tämä asia? Miten kasvattaisimme tulevaisuudessa mahdollisia lapsiamme? Minä opetan, että seksi kuuluu rakkauteen, se on kaunis rakkaudenosoitus kahden toisiaan rakastavan ihmisen välillä. Opetan myös, että mielestäni sukupuoliyhdyntä kuuluu avioliittoon.
3) Jos avioidun hänen kanssaan, annan hänelle neitsyyteni. Mitä minä saan häneltä? Asiaa voi verrata esim. käytettyyn ja käyttämättömään/ uuteen tavaraan. Tyydynkö minä monta kertaa käytettyyn?
En ole sokea, tiedän mitä ympärilläni tapahtuu. Tiedän, että on sangen tavallista harrastaa seksiä ennen avioliittoa. Tiedän, että erittäin monilla on yhden yön -juttuja yms. Tiedän, että monet tutustuvat toisiinsa sängyn kautta. Mutta minä en halua itselleni sellaista elämää. Muut eläkööt miten haluavat. Jokainen päättäköön itse oman tapansa elää.
Mutta kun rakkaani on elänyt sellaista elämää, joka minua inhottaa, se yllättäen satuttaakin ja repii minua. Minä kärsin. En tiedä, voinko hyväksyä sitä ja pääsenkö asian ylitse. Jumala antaa anteeksi, kun häneltä anteeksiantoa pyydetään. Hän ei enää sen jälkeen muistele menneitä.
Minä en ole Jumala, minä muistan, vaikka yrittäisinkin unohtaa. Pystynkö minä hyväksymään hänet? Rukoilen Jumalan johdatusta tässä asiassa. "Tapahtukoon sinun tahtosi."
Lueskelin tätä keskustelua hämmentyneenä, teillä "epäilyttävä" ja "tyttöystävä" näyttää olevan keskeinen moraaliristiriita suhteessanne. Näytätte ainakin tältä osin näkevän maailman eri tavoin.
On vaikea heti sanoa onko ero niin merkittävä että se estää yrityksenne elää yhteistä elämää mutta ainakin jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen tapahtumien merkityksestä teidän kummankin elämään olisi hyvä päästä. Muuten ei ennuste lupaa hyvää.
Tällaisessa kirjoituksessa on vaikea saavuttaa "totuutta" mutta ajattelin koettaa nyt miehenä ja ihmisenä vastailla "tyttöystävän" esittämiin kysymyksiin.
Aivan aluksi haluaisin kuitenkin kiinnittää tyttöystävän huomiota erääseen seikkaan. Kokemuksemme muovaavat meitä, onko sinulle tullut mieleen että juuri sinun poikaystäväsi pimeänä pitämäsi menneisyys on osasyy siihen kuinka "täydellinen" ja "hyvä tyypi" hän sinulle on? Ehkäpä hän ymmärtää naisia ja sinua paremmin juuri naisten kanssa saamiensa kokemuksien tähden?
Sanot:"Miten hänellä on voinut olla myös suhde naiseen, joka toisaalla on aviovaimo ja äiti? " Kuinka ihmiset rakastuvat? Onko rakastumisen kohde valittava omien tunteiden vai opittujen käytössääntöjen mukaan? Olemme vaarallisilla teillä jos me muut saamme valita kehen kukin saa rakastua. Se tie on loputon, ei ole meidän omassa vallassemme kehen rakastumme, saati sitten muiden. Avioliiton rikkovat aviopuolisot ja vain aviopuolisot. Kukaan, ei kukaan voi viedä ihmistä toiselta. Me lähdemme itse. Ja tästä vastaamme itse.
"Yhden yön seksi": vilpitön toiminta on vilpitöntä, vahinkoa ei aiheuteta kenellekkään. Miksi sinun olisi oikeus ohjata toisen aikuisen ihmisen tulevaisuutta tai vielä vähemmän menneisyyttä. Mitä "epäilyttävä" onkin menneisyydessä tehnyt on sinun arvioitava häntä suhteessa itseesi ja hänen luonnettaan niitä tekoja vastaan joita hän on sinulle tehnyt. Muut laittakoon "epäillyn" tilille niistä teoista joita hän on heille tehnyt. Elleivät he sitä tee, mikä antaa sinulle oikeuden?
1) Mikä/ minkälainen poikaystäväni on, mikä hän tulee olemaan? Hän ei kuulemma ole tiennyt tehneensä väärin. Vasta minun myötäni hän on huomannut, että mm. suhde naimisissa olevaan naiseen onkin enemmän väärin kuin mitä hän oli ajatellut
Varmuuttako kaipaat? Ei sellaista ole, me ihmiset olemme juuri nyt tällaisia kuin olemme, ennen olimme ehkä hieman erilaisia ja tulevaisuus saattaa muuttaa meitä taas. Jo yllä sanoin, arvioi miestäsi tänään, nyt ja jätä tuleva tulevaksi. Oletko varma että olet itse oikeassa? Onko suhde naimisissa olevaan naiseen väärin, jos on niin miksi. Eikö avioliitto pääty kun jompikumpi puolisoista ei enää halua käyttäytyä aviopuolison lailla? Ei siinä voi odotella käräjäoikeuden päätöstä. Jos näin on niin voiko ihmisellä edes olla suhdetta näin määriteltyyn "aviopuolisoon".
"Monelta osin arvomme ovat yhtenevät, mutta entä tämä asia? Miten kasvattaisimme tulevaisuudessa mahdollisia lapsiamme? Minä opetan, että seksi kuuluu rakkauteen, se on kaunis rakkaudenosoitus kahden toisiaan rakastavan ihmisen välillä. Opetan myös, että mielestäni sukupuoliyhdyntä kuuluu avioliittoon."
Mikä estää sinua näin opettamasta? Miksei teillä kahtena eri ihmisenä voi olla kummallakin oikeus omaan mielipiteeseenne. Opeta sinä niinkuin haluat ja anna "epäilyttävän" opettaa niinkuin on itse oppinut. Tuolla opetuksella on hänestä tullut hyvä mies, sen tähdenhän sinä häntä rakastat, eikö? Miksi parantaa tervettä?)
"Jos avioidun hänen kanssaan, annan hänelle neitsyyteni. Mitä minä saan häneltä? Asiaa voi verrata esim. käytettyyn ja käyttämättömään/ uuteen tavaraan. Tyydynkö minä monta kertaa käytettyyn?"
Huh,huh taisit itsekin huomata kuinka esineellistit itsesi ja toisen? Tavara? Jos nyt erehdyt ja "annat" neitsyytesi, oletko sen jälkeen halvempi tai huonompi? Haluaisitko tulla kohdelluksi "käytettynä". Kohteletko nyt muita niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan?
Mitä saat? Kehtaatkin kysyä? Miten olisi lämpöä, läheisyyttä, hellyyttä, huomioon ottamista. Rakkautta vain rakkautta, onko sinulla oikeus pyytää yhtään enempää?
Mitä sinä hänelle annat? Halveksuntaa ja ylimielisyyttä. Ei näytä siltä että antaisit itsesi. Ei, näyttää siltä että kiristät itselläsi, käyt kauppaa. Et kai halua käydä kauppaa itselläsi? En usko että edes ajattelit asiaa todella "epäilyttävän" kannalta. Kaikki tuntuu pyörivän oman itsesi ja omien tunteidesi, kärsimyksesi ympärillä, miten sinä haluaisit ja miten sinun mielestäsi on oikein. Vaadit ja kiristät epäilyttävää muuttamaan mielipiteitään, oikeaksi uskomiaan asioita. Mitä tarjoat tilalle? Neitsyytesi?
Avioliittoon ja rakkauteen tarvitaan (ainakin) kaksi ihmistä. Avioliitossa on siis myös otettava huomioon KAKSI ihmistä.
Nyt huomaan hermostuvani ja lopetankin tähän.
Toivon johdatusta teille molemmille.
T:Reo
Kuinkahan suuri lahja tuo neitsyytesi on?
Minusta tuntuu, ettei sen välttämättä tarvitse olla mikään "lahja".
On varmaan mukavampaa rakastella ensi kertaa miehen kanssa, joka ei ole aivan kokematon.
Hän se sinulle lahjan antaa varmaan kun osaa rakastella kanssasi paremmin kuin sinä hänen kanssaan.
Jos minä olisin poikaystäväsi, en haluaisi sellaista lahjaa ollenkaan.Enkä kuuntelis tuollaista moittimista ja valittamista asioista, jotka eivät sinulle kuulu.
En ymmärrä, miksi poikaystäväsi kertoi tuollaiselle tiukkapipolle yhtikäs mittään.
Parempi kun haet itellesi uuden tylsän kokemattoman ja kenellekään kelpaamattoman poikaystävän ja jätät tämän jollekin herttasemmalle ja epäitsekkäämmälle ihanalle naiselle.
Ei hänestä voi tulla sinun kanssasi muuta kuin surullinen.Lopeta heti nuo kiusaamiset toisen menneisyydellä, nuo asiat eivät kuulu sinulle ollenkaan.
Sanon vaan, että valtaa sinä käytät, ja käytät sitä väärin.Etkö sinä ymmärrä, että poikaystäväsi rakastaa sinua tosi paljon kun ei jätä sinua välittömästi.
Kiitos perusteluistasi. Mitä enemmän ihmiset vastaavat, sitä enemmän itsestäni tuntuu oikealta että yleensä tänne kirjoitin. Aluksi tuntui kylmältä ja lapselliselta purkaa omia ongelmiaa tälläisellä palstalla. MUTTA kun minulla ei ole tietämystä saatikka kokemusta tämän suuntaisista ongelmista.
En suoraan halunnut kommentoida tyttöystäväni kirjoitusta. Sen kommentoin hänelle suoraan. Haluan kuitenkin sanoa, että nyt taidatte kaikki tietää osan synneistäni nimeltä. Suurinta osaahan en edes minä tiedä ja jääköön ne lopulta Jumalan tuomittaviksi.
En kommentoinut alkuperäisessä kirjoituksessani tuota suhdetta naimisissa olevaan naiseen. Siitä katsoin saaneeni syntini anteeksi, sillä ymmärrän ettei se ollut oikein ja siitä olen rukoillut anteeksiantamusta. Se ei siis sinänsä minulle enää ole ongelma.
Kun ihminen vilpittömästi rakastaa toista, ei siinä ole mitään väärää. Ei sellaista voi pyytää anteeksi. Mitä pyysit anteeksi Jumalaltasi? Sitäkö että rakastit häntä vaiko sitä että loppujen lopuksi hän ei rakastanut sinua tarpeeksi?
Pelkään että tästä seuraa loputon suo, saat vastata tyttöystävällesi lopun ikääsi teoista jotka eivät häneen kohdistu. Tyttöystäväsi tahtoo pakottaa sinut kokemaan sellaisia asioita synneiksi jotka sinusta eivät syntiä ole. Ei hänellä sellaista valtaa syntiin saa olla, synti on sinun vapaan ja vilpittömän tahtosi ja Jumalan välinen asia. En ymmärrä miksi sinun tulisi tyttöystävältäsi pyytä anteeksi asioita jotka sinun Jumalasi ratkaisee. Et voi valita mukautumisen tietä, sillä ensiksikin rikot silloin Jumalaasi vastaan, ja tunnet sen sisimmässäsi. Toiseksi rikot tyttöystävääsi vastaan, et ole oma itsesi vaan vahaa, jota hän saa muotoilla kunnes kyllästyy. Näin rikot kaikkein suurinta, rakkautta. Sinun täytyy arvostaa itseäsi ja tyttöystäväsi täytyy arvostaa sinua. Juuri nyt hänen kirjoituksensa ei arvosta kuin häntä itseään ja tuomitsee sinut ehdottomasti. Hän alentaa sinut tavaran asemaan joka täysin kestämätöntä ja halveksii ihmistä olentona joka kokee ja oppii. Äitini ei ole neitsyt eikä hän sen tähden ole halpa tavara. Vaikka minä vielä olisin neitsyt niin syntini ovat niin suuret ettei minulla ole muuta mahdollisuutta kuin heittäytyä armon varaan.
On niin sääli että me niin usein levitämme rakkauden ilosanomaa jakamalla tuomioita.
T:Reo
"Uskonko? -Jumala yksin tietää" Stanislaw Jerzy Lec
Pystyt kyllä hyväksymään hänet jos sitä haluat. Silti totuuden nimissä on sanottava, että pelkäisin tosissani että jätkä häipyy tai pettää.
Katumus tulee jokaisen sisältä ja jos ei kaduta niin sille ei voi mitään. Ei se tule vaikka sitä itse haluaisi (omalle kohdalle).
Käsittämätöntä että jotkut kirjoittajat ajattelee että miehesi entiset suhteet ei kuulu sinulle laisinkaan. Lie miehen logiikkaa.
Omalta osaltasi sinä osuit yhteen asian ytimistä -katumukseen.
Joku voisi kysyä että onko sydämeni niin paatunut, etten edes osaa katua.
Minä kadun niitä tekoja jotka suoraan ymmärrän vääräksi: suhdetta avioliitossa olevaan naiseen. Mutta silloin kun minulla oli nuo yhdenillan suhteet, en niitä ymmärtänyt vääriksi. Nyt käyn prosessia läpi tietääkseni mitä ne ovat. En tiedä mihin tulokseen tulen, mutta ainakin mieli avoinna niitä tutkin.
En katso niin arvojemme suuresti eroavan. Kaikesta muusta olemme 100%:sti yhtä mieltä. Mutta tässä hänen näkemyksenä on, että rakkauden ulkopuolinen seksi on täysin kiellettävää/tuomittavaa ja yhdyntä ennen avioliittoa on väärin. (Jälkimmäinen on muotounut vasta seurustelumme aikana muotoonsa)
Minä ajattelen jokseenkin samalla lailla. Uskon rakkauteen ja en todellakan näe mitää niin hyvää yhdenillan suhteissa. Jos voisin valita valitsisin aina siltä seisomalta rakkauden. Ensimmäiseen seurustelusuhteesen mennessäni vuosia sitten uskoin sen kestävän koko elämän. Vaikka se kesti vuosia, niin en menettänyt sen aikana poikuuttani. Meillä ei ollut kiirettä vaan odotimme oikeaa hetkeä, avioliittoa?
Siitä on kuitenkin aikaa, paljon on sen jälkeen ehtinyt tapahtua ja kun vihdoin uskoo rakkauteen nousee tuo historia eteen. Jos tällä seisomalla saisin valita nykyisen suhteen paranemisen ja noitten kyseenalaisten tapahtumien olemassa olon, olisi valintani tämän puolesta selvä. Tämä ainakin minun mielestäni on rakkautta.
Sinun mielestä tyttöystäväsi esteenä on se että sinä et kadu kaikkia noita juttuja? Mission impossible ja en ymmärrä.
"Jos voisin valita valitsisin aina siltä seisomalta rakkauden"
Huvittava lause. Miksi et voisi ja miten niin aina? Ei tarvi vastata. Turhaa pohdintaa tässä vaiheessa.
"Jos tällä seisomalla saisin valita nykyisen suhteen paranemisen ja noitten kyseenalaisten tapahtumien olemassa olon, olisi valintani tämän puolesta selvä"
Turhaa pohdintaa tässä vaiheessa.
Onko kaikki pohdinta turhaa?
Missä vaiheessa sitä sitten pitää pohtia? Huomenna, ylihuomenna, naimisiin mennessä vaiko kuolinvuoteella?
Parasta suhteessamme on että voimme pohtia näitä asioita.
>"Jos voisin valita valitsisin aina siltä >seisomalta rakkauden"
>Huvittava lause. Miksi et voisi ja miten niin >aina? Ei tarvi vastata. Turhaa pohdintaa tässä >vaiheessa.
Miten niin huvittava. Kuinka sinä voit valita toisen rakkauden? Rakkauteen tarvitaan aina kaksi. Eikä missän nimessä turhaa pohdintaa, jos aion Jumalan edessä myös löytää vastauksen.
Pointti oli siinä että mielestäni on turha pohtia asioita "tekisin toisin jos"-tyylillä. Jos/kun auttaa sua niin pohdi vaan.
Helin kommentit oli ok.
Jos tädillä olisi munat, olisi se setä.
Eli jossittelu ei auta. Mutta siinä pohdinnassa punnitsen tekojani suhteessa mitä tekisin jos voisin nyt valita tekojani tietäen että kohtaan Hänet.
Toisaalta jos nyt nuo tulisivat eteen...
Olet oikeassa taas, taitaa olla loputon suo. ;)
Vai niin, että uusi tyttöystävä sitten olisi jonkinlainen tuomari entisyyttäni koskevissa asioissa.
Kuule, sellainen tuomari saisi äkkiä päättää mitä minusta on mieltä ja haluaako jatkaa vai ei.
Ei tollainen psyykkinen väkivalta toista kohtaan ole muuta kuin juuri psyykkistä väkivaltaa, kiusaamista ja tosi paha juttu.
Ei kukaan normaali ihminen tuota viittis kauan kuunnella, mutta näyttää mieskin olevan oikea itsensäkiduttaja.Siitä vaan.Makuja on erilaisia.
Vai niin, että uusi tyttöystävä sitten olisi jonkinlainen tuomari entisyyttäni koskevissa asioissa.
Kuule, sellainen tuomari saisi äkkiä päättää mitä minusta on mieltä ja haluaako jatkaa vai ei.
Ei tollainen psyykkinen väkivalta toista kohtaan ole muuta kuin juuri psyykkistä väkivaltaa, kiusaamista ja tosi paha juttu.
Ei kukaan normaali ihminen tuota viittis kauan kuunnella, mutta näyttää mieskin olevan oikea itsensäkiduttaja.Siitä vaan.Makuja on erilaisia.
Tekstini oli mielestäsi itsekästä. Kirjoitit: "Kehtaatkin kysyä." Annan mielestäsi poikaystävälleni halveksuntaa ja ylimielisyyttä.
Toin tekstissäni esiin oman näkökulmani ongelmaamme. Miksi en saisi kysellä avoimesti ja epäillä? Meidän suhteessamme ei salailla asioita, puhumme asioista avoimesti, käyttämällä asioiden oikeita nimiä. Kumpikin tietää missä mennään. Kummankaan ei tarvitse arvailla, mitä toisen päässä liikkuu tai miksi toinen käyttäytyy kuin käyttäytyy.
Mielestäni teen oikein meitä molempia kohtaan, kun pohdin ongelmaamme ja yleensä suhdettamme ja sen tulevaisuutta. Mielestäni on hyvä, että yritämme ratkoa ongelmaamme nimenomaan nyt. Ongelman voisi yrittää unohtaa, haudata jonnekin, estää itseään ajattelemasta sitä, mutta joka tapauksessa se nousisi tulevaisuudessa jossakin vaiheessa esiin. On tärkeää, että tunnemme toisemme kunnolla. Mielestäni ei ole itsekästä, jos pohtii, mitä haluaa ja onko poikaystävässä ja odotuksissa vastaavuutta, onko ero niin suuri, ettei yhteiseen tulevaisuuteen kannata uskoa.
Minä seurustelen tosi tarkoituksella, en huvikseni. Haluan myös, että poikaystäväni tietää mikä minä olen ja pohtii, vastaanko hänen odotuksiaan.
Kuten kirjoitin edellisessä tekstissäni: muut ihmiset päättävät omasta elämästään. Minun tehtäväni ei ole tuomita, tekevätkö he oikein vai väärin. Mutta kun kysymyksessä on elämänkumppanin valinta, minun on pohdittava, mitä haluan, ovatko arvomme yhteneviä, miten yhteneviä niiden pitäisi olla.
Mielestäsi, Reo, saan opettaa lapsiani kuten haluan. Olet myös sitä mieltä, että kumppaneilla voi olla eri arvot. Minä uskon, että avioliitossa tulee selkeästi vähemmän ristiriitoja ja ongelmia jos aviopuolisoilla on yhteiset arvot. Lasten kasvatuskin on helpompaa, kun molemmat vanhemmat ovat samoilla linjoilla, eivätkä joudu enää kasvatus-vaiheessa väittelemään oikeasta ja väärästä.
Kirjoitit: "Avioliiton rikkovat vain aviopuolisot ja vain aviopuolisot. Kukaan ei voi viedä ihmistä toiselta. Ei siinä voi odotella käräjäoikeuden päätöstä."
Ensinnäkin, miksi ei voisi odottaa? Jos toista rakastaa aidosti, jaksaa myös odottaa, jos haluaa. Pettäjä ja pettäjän kumppani tekevät älyttömän väärin petettävää kohtaan. Miksi suhdetta salaillaan, jos se ei ole väärin?
Avioliittolupaus on aviopuolisoiden välinen sopimus. Sen sopimuksen rikkoo se, joka avioliitosta lähtee pois. Aivan, siis toinen aviopuolisoista. Väitän, että ihmisen voi viedä pois toiselta, jos ihminen haluaa lähteä.
Mietitäänpä tilannetta, jossa on oltu jo aika kauan naimisissa, tunnetaan jo niin hyvin, että tiedetään melkein mitä kumppani sanoo seuraavassa hetkessä. Se voi olla puuduttavan tylsää, mitään uutta ei tapahdu. Ajatellaan myös avioliiton kriisi-tilannetta. Hän ei sano, että rakastaa minua. Hän ei kerro minulle miten ihana, kaunis/ komea olen. Hän näkee minut arkipäiväisenä. Miksi hän ei puhu? Miksi hän ei halua seksiä, vaikka minä haluaisin?
Onnellisten aviopuolisoiden väliin ei voi mennä. Mutta jokaisessa avioliitossa on sekä hyviä että huonoja aikoja. Huonona aikana ulkopuolinen saattaa pystyä tekemään paljonkin hallaa avioliitolle. Totta kai on pitkästä aikaa mukava tuntea ihastumisen kihelmöivä ja jännittävä tunne sisällä. Tuntuu tavattoman ihanalta kuulla kauniita sanoja itsestään. Mahdollisesti seksiäkin saisi pitkästä aikaa. Houkutus on silloin suuri unohtaa aviopuoliso ja avioliiton ongelmat.
Väitän, että aviopuolisoiden väliin voi tulla heidän huonona kautenaan. Varmasti monet aviopuolisot ihastuvat avioliiton aikana muihinkin kuin omaan puolisoon. Kysymys onkin, ruokitaanko ihastusta (= kuvittelu, unelmointi, yhteydenpito, tapailu ihastuksen kanssa). Mielestäni ajatuksia ja tunteita voi tulla monenlaisia, ne eivät ole niin hyvin kontrolloitavissa. Tekojamme pystymme paljon paremmin kontrolloimaan. Väliintulijan tulisi kyetä kontrolloimaan rikkomisensa. Mahdollisen pettäjä-aviopuolison tulisi kyetä kontrolloimaan, mihin lähtee mukaan. Pettäminen on väärin. Avioliiton ulkopuoleltarikkoja (=pettäjän kumppani) tekee myös väärin, hän houkuttelee. Hän rikkoo avioliittoa ulkopuolelta. Hän pommittaa linnoitusta ulkopuolelta. Saako hän sen hajoamaan, riippuu siitä miten vahva on linnoitus ja miten hyvin sitä puolustetaan.
"Ei tollainen psyykkinen väkivalta toista kohtaan ole muuta kuin juuri psyykkistä väkivaltaa, kiusaamista"
Tuo on sinun kantasi asiasta, hyväksy että joku toinen voi olla eri mieltä.
Niin sanoin. "Kehtaatkin kysyä" liittyi kysymykseesi siitä mitä mahdat poikaysävältäsi saada jos joskus rakastelette. Arvioit häntä "käytettynä tavarana" ja pidit itseäsi "uutena".
Tässä pidän sanani, kuinka kehtaat esineellistää ja nostaa immenkalvosi arvoon arvaamattomaan. Neitsyytesi olet nimittäin menettänyt jo. Jeesus opettaa että ajatus on teko. Eli, kun ensimmäisen kerran halun aalto löi ylitsesi, lakkasit olemasta neitsyt. Neitsyys on siis mielentila ei fyysinen ominaisuus.
Ajatteleppa jos tuota esineellistä ajattelua käytetään toisenlaisista arvolähtökohdista? Voisin siltä kannalta esittää vaikka tällaisen väitteen poikaystäväsi puolesta. Mitäs hän saa sinusta kun olet neitsyt. Olet oppimaton ja tuntematon. Vertauksena voisi vaikka käyttää koiria, toinen on höseltävä pentu ja toinen asiansa osaava työkaveri.
Katsotko että tällainen vertailu on oikeudenmukaista sinua kohtaan? No itse harrastat sitä. Ettäs kehtaatkin!
Tuot kirjoituksessa selvästi esiin että pidät itseäsi "puhtaana, koskemattomana ja uutena" ja poikaystävääsi "kuluneena", mietit josko voit "tyytyä" häneen. Tästä väite ylimielisyydestä ja halveksunnasta.
Keskeistä kahden ihmisen välisessä suhteessa on rakkaus, ei neitsyys tai menneet teot. Tämän menneisyyden ei pitäisi olla sinulle ongelma jos todella rakastat poikaystävääsi. Ellet rakasta, on yhdentekevää josko hän on hyvä tahi paha.
Jos haluat itsellesi vaatimuksiasi vastaavan poikaystävän, et rakastettua, niin asia on toisin. Maailma on epätäydellinen, usko pois. Jos seksuaalinen neitsyys on ehto sille voitko rakastaa jotakuta, olisi sinun ehkä parempi asettaa moinen ehto heti esiin. Tyyliin "en voi rakastaa ketään jolla on jonkinlainen xxxmenneisyys"
Käsityksesi ihmisistä tuntuu olevan kovin mekanistinen. Jos tekee näin, näin ja näin, on tuommoinen ja tuommoinen. Hyvä tai paha. Sävyjä ei liiemälti näy.
Ehkäpä teidän olisikin syytä keskustella siitä, rakastatko häntä vaiko et? Onhan hirveää jos valitset elämänkumppanisi vain "sopivuuden" perusteella.
On hyvä että mietit mitä elämältäsi ja poikaystävältäsi tahdot, mutta näyttää siltä että olet lujasti päätöksesi tehnyt, etkä ole valmis joustamaan omalta puoleltasi. Edellytät joustoa vain poikaystävältäsi. Puhut "ongelmastamme" kun kyse on oikeastaan vain sinun omasta ongelmastasi. Et kykene hyväksymään sitä, että poikaystävälläsi on menneisyys tai että hänen arvonsa saattavat poiketa omistasi. Hänen on opittava katumaan ja vain hänen on muututtava tai SINÄ et voi "tyytyä" häneen. Poikaystäväsi on vannonut rakkautta ja ymmärrystä. Hänen ainoa ongelmansa on sinun haluttomuutesi ottaa ne vastaan.
Lapselle tärkeintä on se että, häntä rakastetaan ja että hän voi kunnioittaa vanhempiaan. Oikea ja väärä ovat niin monisyisiä käsitteitä, arvoista nyt muuten puhumattakaan, etteivät vanhemmat voi olla niistä yksimielisiä. Mikä sopii toiselle ei käy toiselle. Moniarvoisuutta ja toisen mielipiteen kunnioitusta voi opettaa lapselle molemmat vanhemmat. Omista perustelluista arvoistaan lähtien. Joka tapauksessa, ajan ollessa kypsä, joutuu lapsi tekemään omat valintansa. Samalla lapsi näkee että maailma ei ole yksinkertainen ja että muitakin tulee kunnioittaa, vaikkei olekkaan samaa mieltä. Pidänkin ongelmallisempana sitä, että lapselle opetetaan yksioikoinen "ainoa oikea" maailmankuva. Tämä voidaan estää tehokkaasti mikäli vanhemmat, vaikka näkevätkin maailman eri tavoin, kykenevät rakastamaan ja kunnioittamaan toisiaan.
Mitä tulee avioeroon ja odotteluun niin käräjäoikeuden päätöksen odottelu on valheellisessa ulkokullassa elämistä. Ihmisen hyväksyttävä se kun hän haluaa lähteä -ja lähdettävä. On törkeää olla suhteessa vain kulisseja ylläpitämässä, siitä ei hyödy kukaan.
Parempi kaksi ehjää koirankoppia, kuin yksi palava kartano. Salassa suhde pidetään samasta syystä kuin kulisseja yllä, ympäristön paineen ja oman heikkouden vuoksi.
Toisen viemiseen kommentoit itse kovin tarkasti:
"Väitän, että ihmisen voi viedä pois toiselta, jos ihminen haluaa lähteä." Nimenomaan se edellyttää sitä että HALUAA lähteä. Mikäli lähdön halu syntyy, on avioliitto ohi. Avioliitto joko hajoaa, tahi muuttu kulissiksi, joka on vielä suurempi valhe. Voin vakuuttaa sinulle että on minullakin ollut avioliitossani huonoja aikoja, tylsyyttä ja epävarmuutta, ne vain eivät johda haluun lähteä. Kun johtivat, oli aika lähteä/tulla jätetyksi.
Mitä tulee "kolmannen" rakastumiseen, onko hänen kiellettävä rakkautensa ja itsensä mikäli (minun mielestäni jo ex)aviopuolisolta saa vastakaikua? Elettävä valheessa? Suojellakseen toisen kulissia? Rakastumistahan ei voi estää. Ei ihastusta ruokita niin, että se muuttu rakkaudeksi. Sitä joko rakastuu tai ihastuu, ihastuminen menee ohi juuri niinkuin sanoit. Rakastuminen ei "mene ohi", siitä selviäminen vie aina pitemmän aikaa ja edellyttää ettei saa vastakaikua.
Niinpä, se joka tuntee ihastusta avioliitossaan on velvollinen tarkastelemaan sen syitä ja keskustelemaan siitä aviopuolisonsa kanssa. Ulkopuoliselle ei tällaista velvoitetta voi laittaa, hänhän ei voi tietää onko kyseessä kulissi vai ei.
Kolmas ei voi "pommittaa linnoitusta" ellei saa apua sen sisältä. Ajatteleppa itse, jos minä vaikka kuinka innokkaasti viettilisin sinua ja vaikka kuinka kauan, niin olisiko mahdollisuuksia?
EHDOTTOMASTI EI! Kauanko luulet "kolmannen" siis "pommittavan"? Eihän hänellä silloin ole edes aseita! Ihminen ei voi päästä toisen lähelle ellei häntä sine päästetä. Sinun logiikallasi kun tarpeeksi monta kertaa raiskaa niin tulee rakastetuksi,huh,huh.
Tutkaileppa vaikkapa piispa Wille Riekkisen ajatuksia kristillisyydestä Kirkko ja Kaupunki lehdessä nro 4 30.1.2002. Siinä on mielestäni avointa ja rakastavaa suhdetta ihmisiin.
T:Reo
"miksi me niin usein julistamme tuomioita ilosanoman nimissä?"
En voi millään hyväksyä psyykkistä väkivaltaa, vaikka sitä harrastettaisiinkin uskonnon nimissä.
Valitettavasti.
En minäkään. Ei niinkään valitettavasti.
Ei teidän arvomaailmat ole näköjään samat. Sama arvomaailma olisi yksi hyvä peruste parisuhteen kestävyydelle.
Jos itse seurustelisin kanssasi, suhteessamme olisi alusta lähtien särö. Ei siitä mihinkään pääse. Ilman muuta ajattelisin että mikset voisi heikkona hetkennä lähteä kokeilemaan jotain muuta, kun sitä herkkua olet jo maistanut.
Mielenkiintoinen toteamus sinulta. Luitko todella kirjoitukseni?
Käyn tuossa kirjoituksessa henkistä sisäistä kamppailua siitä, miten suhtautua menneisyiteeni. Ne ovat menneisyttä, mutta sydämessäni haluan tietää mitä olen tehnyt. Jos en oikeasti rakastaisi tyttöystäväni, niin miksi rikkoisin tässä vielä itseäni? Eräs hieno ihminen sanoi että tämä on kasvun paikka ja niin minä sen uskon itsekin olevan.
Tuon menneisyyden perusteella myös tiedän mitä olen tehnyt. Tiedän mitä nuo tarkoittamasi "herkut" ovat. Ne eivät ole tämän suhteen ja tosi rakkauen rinnalla yhtikäs mitään. Siksi myös arvostan tyttöystävääni ja uskallan vannoma ikuista uskollisuutta hänelle. En eläessäni pettänyt, enkä tule pettämään. Se on moraaliani ja uskoani vastaan.
Kääntäen verrannollisena: Miksi sinä et katkeruuksissasi huonona hetkenä lähtisi hakemaan sitä kaikkea, mikä sinulta on jäänyt paitsi? Olet antanut jotakin vain yhdelle ihmiselle ja juuri siloin tuntuu että se on osaltasi mennyt hukkaan!
Miksei tänne keskusteluun pääse?
Miksei tänne keskusteluun pääse?
Eli sinun nykyinen tyttöystäväsi ei voi hyväksyä sinun menneitä yhdenyön/muita suhteita?
Itse olin kärsijän asemassa omien seikkailujeni vuoksi(muutama vuosi sitten).Aviomieheni ei oikein ymmärtänyt, miksi minulla piti olla niinpaljon muita suhteita, ennenkuin hänet tapasin....No asiasta juteltiin juteltiin...kyllä siinä meinasi välillä hermot mennä, mutta nyt ei ollakaan keskusteltu asiasta ollenkaan...se on jo jäänyt suhteessamme "menneisyyteen"...
Eli kyllä siitä puhumalla selviää ,jos tosiaan toisesta tykkää.Saattaapi tosin mennä aikaa, mutta on se kyllä sen arvoista.
Ollaan molemmat hengellisiä ihmisiä, mutta emme koskaan tukeudu raamatun/kirkon sanaan avioongelmissamme.
Mielestäni esim raamattu tarjoaa hyvin ahdasmielisen maailmankuvan, joten sen avulla ei kannata ongelmiaan ratkoa=)
Kyllä minusta nyt alkaa tuntua siltä, ettei teidän suhteeseenne kuulu vain yhtä mielenterveyspotilasta, vaan vähintään kaksi.
Lopettakaa jo tuo vanhojen asioitten märehtiminen ja tahkää yhdessä jotain kivaa.
Mutta ehkäpä vain haluatkin jankuttaa ja ahdistua yhdessä ystäväsi kanssa.
Siitä vaan, kärsikää käsi kädessä elämänne loppuun asti.