PSYKOPAATIT RIEHUU USKONNOISSA

PSYKOPAATIT JOHTAA

uskonto on helppo paikka psykopaatille toteuttaa itseään.

minkä tahansa uskonnollisen porukan voi perustaa ja siihen liittyviä sitten hyppyttää aivan oman mielensä mukaan.

uskonnollisiin ryhmiíin tullaa aivan liian usein, kun elämä on mennyt päin seiniä ja silloin ollaan TODELLA HEIKOILLA tällaisen psykopaatin käsittelyssä.

olen sitä itsestäni miettinyt, mikä minussa aikaan saa, sen että minua hyväksi käytetään.

Uskon Raamattuun ja kun ihminen sanoo olevansa Jeesuksen oma - olen luottanut häneen - meillähän on yhteinen ohjekirja Raamattu , josta kaikki asiat TARKISTETAAN !

Suurin osa itseään Kristittynä pitävistä ei LUE RAAMATTUA - eikä se ole heidän OHJE KIRJA - vaan tekevät sitä mikä heistä tuntuu mukavalta.

Ei siis suostuta ottamaan vastaaan Raamatun KÄSKYJÄ JA OHJEITA !

Kun sitten tiukan paikan tullen vetoaa Raamatun ARVOVALTAAN saa kuulla olla olevansa HERKKÄ JA PIKKUMAINEN jne.

Raamattu kieltää kaikki JUORUILUT ja PAHAN PUHUMISET sekä KAKSIMIELISYYDET !

Kaikki ON KÄÄNNETTÄVÄ YKSILÖN PARHAAKSI - kuten KirkkoIsä Luther opettaa - mutta toimitaan JUURI PÄIN VASTOIN

Vammautunut / Sairas ei saakaan känelle KUULUVAA TUKEA - vaan hänen vammaansa / sairauttaan käytetään HÄNTÄ VASTAAN

12

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sivusta seurannut

      Näinhän tämä juuri menee eli nämä omia uskontokuntia ja lahkoja perustavat papit ja puoskarit ole muuta kuin rahaa ja kuuluisuutta hamuavia hyväksikäyttäjiä.

      Sen uskon taakse on niin helppo piiloutua ja valehdella vailla omaa tuntoa, saaden samalla verottomia tuloja ja uskallapa esittää kritiikkiä suoraan heitä kohtaan, niin ne tulee silmille. Ei niillä ole mitään moraalia omassa käytöksessään ja olenpa sitä mieltä, että ihan tavallinen ihminen pitää korkeampaa moraalia toimissaan kuin nämä ns. uskovaiset ja lahkolaiset.

      Psykopaattien oiva temmellyskenttänä toimii erinomaisesti tämä nk. uskonnon nimissä tapahtuva sairas vedätys.
      Olemme vierestä nähneet ja todenneet mm. erään vankilapapin ja monen lahkosaarnaajan täysin moraaliton ihmisten hyväksikäyttö.
      Ei siinä ole mitään tekoa puhtaan rakkauden ja uskon kanssa.

    • psykopaattien uhrit

      Niin riehuu kyllä ja niin kauan kuin meillä ei ole lakia tätä vastaan, ne vaan jatkaa ja jatkaa tätä tuhotyötään.
      Näkeehän tuo pöljempikin jo miten ne valehtelee ja yrittävät hallita psykopaatin tavoin ihmisiä, kiduttamalla ja helvetillä pelottelemalla.

      Montakohan mielenterveyspotilasta Suomessakin olisi vähemmän, jos nämä psykopaatit saataisiin eliminoitua pois?

      • Mikä vouti?

        Ja tässä yksi rahastaja. Nyt sanon sinulle jotakin, jota et ehkä ole aikaisemmin tullut ajatelleksi kymmenyksistä puhuttaessa. Jokainen maksaa kymmenykset! Jokainen. Sinäkin joka naurahtaen väität, ettet tule koskaan maksamaan. Jumala ottaa veronsa samalla tavalla kuin tämä yhteiskunta ottaa omansa. Sinä joko tuot ne, taivaat avaituvat, tai Hän ottaa ne. Jälkimmäinen vaihtoehto merkitsee sitä, että Jumala tähettää "voudin" perimään kymmenyksesi jokaisen palkka-tai eläkepäivän jälkeen. Ero on siinä, että jos tuot kymmenykset Hänelle vapaaehtoisesti, saat siunauksen osaksesi, mutta jos Jumala tulee ja hakee ne korkoineen sairauden, onnettomuuden, ylimäärästen menojen, työpaikan menetyksen tai minkä tahansa vastoikäymisen kautta, sinä jäät Hänen siunaustansa vaille. Kaikki siis maksavat kymmenykset, mutta kaikki eivät saa siunausta. Kirouksen sen sijaa. Näin Melleri. Näi toimii hengellinen Mafia.

      • Kupla puhkeaa.
        Mikä vouti? kirjoitti:

        Vouti löytyi Veli Saarikallen sivulta: Kirouksiin kuuluu mm. lompakon yllättävä tyhjeminen keskellä päivää ilman, että kukaan inhimillinen taskuvaras tyhjentää sitä. Jumala lähettää enkelinsä tekemään tuon työn. Enkeleitä eivät koske Moosseksen laki, joka kieltää varastamasta.

    • Evlut lahko o paha

      Evlut lahkon on porton tytär, sen kirkkoruhtinas johtajat saa lahkolleen miljoonia valtiolta ja kirkollisveroilla kerättyä miljardien omaisuden vuosisatojen aikana.
      Evlut lahkon johdon vuosiansiot onyli 128.0€/vuosi. Top20 tulot 50.000-138.000€/vuosi.
      Vapaamuurarit on evlut lahkon johdossa, palvovat antikristusta. He sa tapaa ja varastaa, tuhota ja tapattaa koska ovat eduskunta puolueiden johdossa.

      Lapset altistuu homo mafialle, heti evlut lahkossa, altistuvat naispapitarille ja pispoille.

      Toinen on portto katollisuus , ja sen jesuiitat

      • Evlut lahko o paha

        Korjaus 128.000€/vuosi

      • Evlut lahko o paha
        Evlut lahko o paha kirjoitti:

        Korjaus 128.000€/vuosi

        Sotilaspastorit ja kenttäpiispat siunaa hyväksyy kun evlut lahkon jäsenet alkaa lopunajalla jälleen tappaman ihmisiä.

        Eivät kyllä palkkapaimen lahkon piispat ja papit juokse pitkin metsiä tappamassa, heidän lampaansa kylläkin. Jos kieltäyy lampaat niin heidät voidaan teloittaa pelkuruudesta.
        Talvi ja jatkosota oli evlut lahkolle pyhäsota , kertoovuoden 2014 kristillinen kirja.

        Evlut jäsenet eduskunnan lahko puolueiden kautta ja suomen yrittäjät tapattaa ja tuhoaa jo nyt maan köyhälistö kristittyjä kenenkään siihen puuttumatta.

        Evlut lahko jäsenet istuu ylessä, poliisiylijohdossa, supossa, kelassa, pankeissa koronkiskoreina, vakuutuslaitoksissa valehtelijoina ja huijareina, lääkäreinä vakuutuslaitoksissa huijareina, valtionvirastoissa ja laitoksissa, armeija johdossa, ja sotilaspastoreina. Kaikkialla eikä heidän tarvitse välittää Raamatusta työssään ja päätöksissään.

        Heille heidän jumala on antanut luvan tapattaa ja tappaa vääräuskoisia kristittyjä Jeesuksen seuraajia. Koska ovat valtiojohdossa?????? Mistä lahkosta tämä kertoo....porton tyttärestä ilm.17-18

      • huijatuiden puolesta

        Onpa sinun "Evlut lahko o paha" -nimimerkki, juttusi ihan sairaita ja pimeitä. Mene hoitoon!
        Keskustelun aloittaja puhuu asiaa ja hyvä kannanotto näihin pappien ja lahkolaisten sekoiluihin, mikä on aivan totta.
        Lahkolaiset ja itseään uskovina mainostavat, ovat ihan pahimmasta päästä, toisten hyväksikäyttäjiä ja suurimpia valehtelijoita mitä on nähty. Aivan psykopaattisia ovat lahkosaarnaajina sekä muka terapeuttina esiintyvät vankilapastoria myöten.
        Näihin pitäisi puuttua lailla ja varmaan se laki on kohta valmiskin. Toivomme todella sitä!

        Jos tapattamisesta ja tuhoamisesta puhut, niin eiköhän näiden uskontohuijareiden kohdalle se olisi sopivampi toimenpide. Näin säästyisi moni oikea tavallinen ihminen mielenterveysongelmilta!
        Mene sinä hoitoon!

      • Evlut lahko o paha
        huijatuiden puolesta kirjoitti:

        Evlut lahkon menestysteologinen kirkkojohto tienaa satojatuhansia vuodessa.
        Jos et mitään näe tai tiedä menestysteologisen ja uskonnollisen evlut lahkon taustoista niin ole sinä hiljaa. Sitä lahkoa ohjaa ja hallitsee saatanaa palvovat vapaamuurarit ja muut hengelliset ritarikunnat. Hyväveli mafia joka riistää köyhiltä kirkollisveroa joka menee jeidän hankeisiin ja kuluihin ja palkkoihin.

        Köyhällistölle tippuu murusia pöydältä!!!!

        ps.koska se evlut lahko jälleen alkaa noitina ihmisiä tappamaan? Kerettiläisinä ja muina he tappoi vuosina 1917-18 kun silloinen evlut arkkipispa sanoi köyhien punaisten jäsentensä tappamista heidän jumalan tahdoksi kun he halusi pois orjuudesta ja määräosan leipää, ja työstä palkan.

    • psykopaatit

      Kupla on puhjennut jo kauan sitten ja kyllä nykyihmiset saavat jo niin paljon valistusta, ettei pitäisi sortua näiden huijareiden ansoihin. Lopettakaa heti heidän kuulemisensa, kun huomaatte, että nyt tulee paksua tarinaa! Säästytte monelta pahalta.

    • 455

      Yli neljäsosa suomalaisista on jo uskonnottomia ja eronneet kirkosta. Ja luku vaan kasvaa.

      Siinä vastaus rohkeille ja heikoille. Suosittelen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6992
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe