Ei maailmanloppu

rändäja

Raamattuhan sanoo, että ei maa häviä vaan ne ihmiset jotka ei tottele Jumalaa, ja jotka saastuttavavat maata. Väärintekijät tuhotaan, jotka eivät tottele opetuksia.
En mene muista edelle, enkä odota pelastusta, sillä olen täynnä syntiä.
Eihän maailma viisastu, mutta lopulta on sitten myöhäistä.
Jos haluaa tehdä viisaasti, katsokaa eteenpäin, ja luopukaa itsekkyydestä.
Teitä huononpi!

4

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liimanäppi

      ~~Raamattuhan sanoo, että ei maa häviä vaan ne ihmiset jotka ei tottele Jumalaa, ja jotka saastuttavavat maata.

      Ja Koraanihan taas puolestaan uhoaa tuhoa muille kuin muslimeille, siitä voi sitten valita kumpaa uskoo, vai uskooko kumpaakaan.

    • alfa123om222

      Jes. 66

      Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon, pysyvät minun edessäni, sanoo Herra, niin pysyvät minun edessäni teidän sukunne ja teidän nimenne. 23. Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra. 24. Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu. Ne ovat kauhistava varoitus koko ihmissuvulle.

      Tästä ei käy ilmi koskeeko asia tätä vanhaa maata vai uutta maata.
      Täälläkö pitäisi muslimien tavoin rukoilla ja kumartaa; vaiko vasta uudessa maassa.

      Sen me kuitenkin tiedämme varmasti, että ainakaan uudessa maassa ei enää erehdyksiä sallita Jumalan palvonnan suhteen.

      Voipi hyvin olla että tämä vanha maa muuttuu tulikivijärveksi, ennen sitä toki tapahtuu ylöstempaus ja temmataan uuteen maahan. Voipi olla, että tapahtuu jo niin joskus vaikkapa vuonna 2028 tms. Eli kyllä saapi olla aina valpas tämän asian suhteen.

      18. Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni. 19. Ja heidän keskellään minä teen ihmeen ja heidän joukostaan lähetän eloon jääneitä vieraiden kansojen luo Tarsisiin, Putiin, Ludiin, Mesekiin, Tubaliin ja Javaniin, kaukaisille saarille ja rannikoille, jotka eivät ole kuulleet minusta puhuttavan eivätkä nähneet minun kirkkauttani. Nuo, jotka lähtevät, kertovat vieraiden kansojen keskuudessa minun kirkkaudestani.

      Tämä voisi toteutua uudessa maassa lähinnä, koska täällä vanhassa maassa ei ole saaria tai rannikoita, jossa häntä ei tunnettaisi jo.

      • Liimanäppi

        ~~Tästä ei käy ilmi koskeeko asia tätä vanhaa maata vai uutta maata.

        Eikä siitä käy ilmi miksi se olisi yleensäkin otettava vakavasti.

        ~~Sen me kuitenkin tiedämme varmasti, että ainakaan uudessa maassa ei enää erehdyksiä sallita Jumalan palvonnan suhteen.

        Mihin tuo tieto perustuu ja miten tuosta väitteestäsi voi varmistua?

        ~~Voipi hyvin olla...

        Tasan yhtä hyvin voipi ei olla, jossittelulla ei tässä ole minkäänlaista todistusvoimaa.

        ~~Tämä voisi toteutua uudessa maassa lähinnä, koska täällä vanhassa maassa ei ole saaria tai rannikoita, jossa häntä ei tunnettaisi jo.

        Tossa on vaan se ongelma, etteivät hemmot tunteneet maata pallona, vaan hyvin rajattuna kiekkomaisena alueena. On perusteetonta laajentaa asiaa vaikka Australiaan, jossa abot elelivät kymmeniätuhansia vuosia ennen kuin Raamatun ajanlaskun mukaan jumala ryhtyi luomaan maata.


    • ViimeinenVipunen

      Raamattu sanoo myös: "Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa." tai noin minä sen ymmärsin. Ilmestyskirjassa sanotaan myös': "Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen maa ja ensimmäinen taivas olivat kadonneet, eikä merta ollut enää." Ilm.21:1

      2.Piet. 3:13
      Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, jossa vanhurskaus vallitsee.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      42
      2812
    2. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      354
      2586
    3. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      56
      2315
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      35
      2194
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      25
      1733
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1639
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1526
    8. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1449
    9. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      139
      1395
    10. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      66
      1289
    Aihe