Kuinka muinaisen Israelin kuningas Saul kuoli? Vähemmän yllättävällä tavalla Raamatusta löytyy tähänkin kysymykseen useampia erilaisia selityksiä. Katsotaan ensin tyypillistä kansanomaista selvitystä kuninkaan kuolemalle:
"Kun Daavidille kerrottiin, mitä Rispa, Aijan tytär, Saulin sivuvaimo, oli tehnyt, meni Daavid ja otti Saulin ja hänen poikansa Joonatanin luut Gileadin Jaabeksen miehiltä, jotka olivat varkain ottaneet ne siltä torilta Beet-Seanista, jolle filistealaiset olivat heidät ripustaneet silloin, kun filistealaiset surmasivat Saulin Gilboassa." - 2. Samuelin kirja 21:11-12
Tämän mukaan filistealaiset surmasivat Saulin. Kuitenkin intiimimmän kertomuksen mukaan Saul teki itsemurhan, josta murhasta on kerrottu näinkin elävästi:
"Ja Saul sanoi aseenkantajallensa: "Paljasta miekkasi ja lävistä sillä minut, etteivät nuo ympärileikkaamattomat tulisi lävistämään minua ja pitämään minua pilkkanaan". Mutta hänen aseenkantajansa ei tahtonut, sillä hän pelkäsi kovin. Niin Saul itse otti miekan ja heittäytyi siihen. Mutta kun hänen aseenkantajansa näki, että Saul oli kuollut, heittäytyi hänkin miekkaansa ja kuoli hänen kanssansa. Niin kuolivat sinä päivänä yhdessä Saul, hänen kolme poikaansa ja hänen aseenkantajansa ynnä kaikki hänen miehensä." - 1. Samuelin kirja 31:4-6
Samaa tarinaa kerrotaan myös 1. Aikakirjassa, eikä se mene lainkaan Toisen Samuelin kirjan selvityksen kanssa yhteen:
"Ja kun kaikki Israelin miehet, jotka asuivat tasangolla, huomasivat, että he olivat paenneet ja että Saul poikinensa oli kuollut, jättivät he kaupunkinsa ja pakenivat, ja filistealaiset tulivat ja asettuivat niihin. Seuraavana päivänä filistealaiset tulivat ryöstämään surmattuja ja löysivät Saulin ja hänen poikansa kaatuneina Gilboan vuorelta." - 1. Aikakirja 10:7-8
Ensimmäisen version mukaan siis filistealaiset tappoivat kuningas Saulin, kun taas toisen version mukaan Saul halusi itse välttämättä heittäytyä miekkaan, ja ilkeät filistealaiset löysivät vasta jälkeenpäin kuolleen Saulin ruumiin vuorelta.
Spekulaation lopuksi 1. Aikakirjan 10:14:sta on huojentavaa todeta, että "Herra surmasi" Saulin, joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.