Kun sanomalehdestä kysyttiin Joseph Smithiltä, mihin Myöhempien Aikojen Pyhät uskovat, hän kirjoitti seuraavan:
(Pienet kirjaimet ovat viitteitä parusteluihin)
Uskonkappaleet
1 ME a uskomme b Jumalaan, iankaikkiseen Isään, ja hänen c Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen, ja d Pyhään Henkeen.
2 Me uskomme, että ihmiset saavat rangaistuksen a omista synneistään eivätkä Aadamin b rikkomuksesta.
3 Me uskomme, että koko ihmissuku voi a pelastua Kristuksen b sovituksen ansiosta c noudattamalla evankeliumin d lakeja ja e toimituksia.
4 Me uskomme, että evankeliumin ensimmäiset periaatteet ja a toimitukset ovat ensimmäiseksi, b usko Herraan Jeesukseen Kristukseen; toiseksi, c parannus; kolmanneksi, d upotuskaste syntien e anteeksisaamiseksi; neljänneksi, f kätten päällepaneminen Pyhän Hengen g lahjan saamiseksi.
5 Me uskomme, että a saarnatakseen evankeliumia ja suorittaakseen sen b toimituksia miehen täytyy olla Jumalan c kutsuma d profetian kautta ja niiden e kätten päällepanemisella, joilla on f toimivalta.
6 Me uskomme samaan a järjestykseen, joka oli alkukirkossa, nimittäin b apostoleihin, c profeettoihin, d paimeniin, opettajiin, e evankelistoihin ja niin edelleen.
7 Me uskomme a kielillä puhumisen, b profetian, c ilmoituksen, d näkyjen, e parantamisen, f kielten tulkitsemisen ja niin edelleen g lahjaan.
8 Me uskomme, että a Raamattu on Jumalan b sanaa, sikäli kuin se on c oikein käännetty; me uskomme myös, että d Mormonin kirja on Jumalan sanaa.
9 Me uskomme kaiken, mitä Jumala on a ilmoittanut, kaiken, mitä hän nykyään ilmoittaa, ja me uskomme, että hän b ilmoittaa vielä monia suuria ja tärkeitä Jumalan valtakuntaa koskevia asioita.
10 Me uskomme Israelin todelliseen a kokoamiseen ja b kymmenen heimon palauttamiseen, että c Siion (Uusi-Jerusalem) rakennetaan Amerikan mantereelle, että Kristus tulee d hallitsemaan henkilökohtaisesti maan päällä ja että maa e uudistetaan ja se saa f paratiisillisen g kirkkautensa.
11 Me vaadimme a oikeutta palvella kaikkivaltiasta Jumalaa oman b omantuntomme c vaatimusten mukaan ja sallimme kaikille ihmisille saman oikeuden, d palvelivatpa he miten, missä tai mitä tahansa.
12 Me uskomme, että kuninkaille, presidenteille, hallitsijoille ja hallitusmiehille tulee olla alamainen ja että tulee noudattaa, kunnioittaa ja ylläpitää a lakia.
13 Me uskomme, että tulee olla a vilpitön, uskollinen, b siveellinen, hyväntahtoinen ja hyveellinen ja että tulee tehdä c hyvää kaikille ihmisille; tosiaankin, voimme sanoa seuraavamme Paavalin d kehotusta — me uskomme kaikessa, me e toivomme kaikessa, me olemme kestäneet paljon ja toivomme voivamme f kestää kaiken. Jos on jotakin g hyveellistä, rakastettavaa tai hyvältä kuuluvaa tai kiitettävää, sitä me etsimme.
Joseph Smith
Näin me uskomme
18
<50
Vastaukset
- !!!
Ja Smith tietenkin tarkoitti evankeliumilla omaa oppiaan taika-alusvaatteineen, monine Jumalineen, moninainteineen...
- !!!
Vilpitön, uskollinen, siveellinen,...
Smith itse ei täyttänyt mitään noista kriteereista! - !!!
> Tulee tehdä hyvää ihmisille...
Teitkö Tapani hyvää omalle puolisollle kiroamalla hänet "pappeuden valtuudella" suu vaahdossa lastesi kuullen? Teitkö hyvää tyttärellesi raahatessasi hänet hiuksista suihkuun virkoamaan laittoman, tajuttomuuden aiheuttaneen lääkepiikityksen jälkeen,...?
On syytä vaatia niin kirkon perustajalta kuin seuraajiltakin, ettei pelkästään käytettäisi korusanoja, vaan myös noudatettaisiin niitä! - Selkeyttä
Erään lähetyssaarnaajan kirjoittamaa Kanarian saarilta:
perjantai - Meillä oli aamulla mielenkiintoinen opetus Israelista olevan Freddyn kanssa. Hän opiskelee uskontoja ja uskoo jo Mormonin kirjaan sen perusteella mitä on lukenut muista teksteistä (Hän lukee niitä hepreaksi ja kreikaksi). Hän kertoi meille lukeneensa kirjoituksia, jotka eivät päässeet Raamattuun mutta jotka tukevat Mormonin kirjaa ja kirkon oppia. Puhuimme pelastussuunnitelmasta ja hän kertoi miten Katolilainen kirkko on poistanut tekstejä voidakseen hallitta ihmisiä ja että esim. tiedot elämästä ennen maailman luomista yritettiin poistaa kokonaan. MAP-kirkko on hänen mukaansa ainoa hänen tutkimansa kristitty uskontokunta, joka uskoo aikaisempaan olemassaoloon. Häntä on hyvin mielenkiintoista opettaa.- M.E.L.
Oliko tämä Freddy idiootti?
Millä perusteilla hän oli tullut siihen 'tulokseen' että Mormonin kirja oli totta?!
Sitäpaitsi mormonismi on polyteistinen pakanauskonto eikä todellakaan kuulu kristittyihin uskontoihin. - to..
"freddyn" sivistystaso ei ole ollut kovin korkea. Maailma on täynnä monijumalaisuutta tukevaa kirjallisuutta mutta juutalaisuuden perusta on että on vain yksi jumala, se on Israelin sanoma maailmalle jos se on väärin en ymmärrä kuka idiootti edes halua vedota mihinkään juutalaisiin kirjoituksiin. Torah ei silloin ole arvossa sen kummempi kuin Kafkan tarinat . Mitä historiaan tulee, ei ole mitään mikä tukisi Mormonin kirjan tarinoita, uskoa niihin voi silti jos haluaa.
Humpuukia jonka jokainen normaaliälyinen sellaiseksi havaitsee havaitsee:"Puhuimme pelastussuunnitelmasta ja hän kertoi miten Katolilainen kirkko on poistanut tekstejä voidakseen hallitta ihmisiä ja että esim. tiedot elämästä ennen maailman luomista yritettiin poistaa kokonaan. " Mistähän katolilainen kirkko olisi saanut käsiinsä tuollaista tietoa ja miten se "yritettiin poistaa" ? Joitakin ihmisiä on merkillisen helppo petkuttaa.
"MAP-kirkko on hänen mukaansa ainoa hänen tutkimansa kristitty uskontokunta, joka uskoo aikaisempaan olemassaoloon. Häntä on hyvin mielenkiintoista opettaa" korjaus: mormonismi ei ole kristillinen uskontokunta. - Selkeyttä
to.. kirjoitti:
"freddyn" sivistystaso ei ole ollut kovin korkea. Maailma on täynnä monijumalaisuutta tukevaa kirjallisuutta mutta juutalaisuuden perusta on että on vain yksi jumala, se on Israelin sanoma maailmalle jos se on väärin en ymmärrä kuka idiootti edes halua vedota mihinkään juutalaisiin kirjoituksiin. Torah ei silloin ole arvossa sen kummempi kuin Kafkan tarinat . Mitä historiaan tulee, ei ole mitään mikä tukisi Mormonin kirjan tarinoita, uskoa niihin voi silti jos haluaa.
Humpuukia jonka jokainen normaaliälyinen sellaiseksi havaitsee havaitsee:"Puhuimme pelastussuunnitelmasta ja hän kertoi miten Katolilainen kirkko on poistanut tekstejä voidakseen hallitta ihmisiä ja että esim. tiedot elämästä ennen maailman luomista yritettiin poistaa kokonaan. " Mistähän katolilainen kirkko olisi saanut käsiinsä tuollaista tietoa ja miten se "yritettiin poistaa" ? Joitakin ihmisiä on merkillisen helppo petkuttaa.
"MAP-kirkko on hänen mukaansa ainoa hänen tutkimansa kristitty uskontokunta, joka uskoo aikaisempaan olemassaoloon. Häntä on hyvin mielenkiintoista opettaa" korjaus: mormonismi ei ole kristillinen uskontokunta.Osoita mikä uskonkappaleissa osoittaa, ettei Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko olisi kritillinen kirkko!
- to..
Selkeyttä kirjoitti:
Osoita mikä uskonkappaleissa osoittaa, ettei Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko olisi kritillinen kirkko!
uusi jumala elohim,tämän vaimo, polyteismi, ajatus pre-ekssistenssistä, ihmisen jumaluudesta, muitakin tapoja ja uskomuksia joita kristonuskossa ei ole on teillä monia . Ei se settä olette nimenneet uskontonne Jeesuksen kirkoksi tee siitä sellaista.
- Selkeyttä

Oletko ajatellut, että Raamatussa ei ole kaikki, mitä Kristus opetti? Palautettu kirkko on saanut uusia ilmoituksia, jotka merkitsevät, että evankeliumin täyteys on taas maan päällä. .
Raamatun kokoonpanosta päättivät ihmiset, jotka eivät edes olleet alkuperäisen kirkon jäseniä, koska siitä oli luovuttu. Se oli keisarin kirkko, johon hän nimitti piispoja.. - to..
Selkeyttä kirjoitti:
Oletko ajatellut, että Raamatussa ei ole kaikki, mitä Kristus opetti? Palautettu kirkko on saanut uusia ilmoituksia, jotka merkitsevät, että evankeliumin täyteys on taas maan päällä. .
Raamatun kokoonpanosta päättivät ihmiset, jotka eivät edes olleet alkuperäisen kirkon jäseniä, koska siitä oli luovuttu. Se oli keisarin kirkko, johon hän nimitti piispoja..Jos ei Raamatussa ole perusasioitakaan kristinuskosta ei Raamatulla ole mitään merkitystä, silloin mikä hyvänsä väite tai kirjoitus menee Jeesuksen säilyneiden opetusten edelle. Kristyt kuitenkin uskovat että Pyhä Henki on johtanut nitä jotka UT:n tekstit kokosivat ja määrittivät, jollei, on ihan sama mitä UT sanoo, sen jumala ei ole pystynyt valvomaan omaa ilmoitustaan, joten joko häntä ei ole tai sitten hänestä ei ole mihinkään.
Jos ajattelee että mikä hyvänsä mitä joku keksii väittää kristinuskoksi on sitä, oli väitteen peruste mikä hyvänsä, on väärässä.
Uskontonne on saanut omia ilmoituksia jotka nollaavat UT:n ilmoitukset, omanne ei siis ole kristillinen uskonto. Voitte väittää että kristinusko on väärä uskonto jos niin haluatte, mutta ette millään perusteella voi väittää itseänne kristilliseksi uskonnoksi. Niin paljon kuitenkin näytte pelkäävän Raamatun jumalaa että vaikka vain näön vuoksi riiputte kiinni Jeesuksen nimessä- ihmettelen syytä, teidän elohiminnehan on se jumala joka päättää, eikä hän edes ole Raamatussa kompromentoimassa itseään, siellä on vain täysin tietämätön ja kaikessa erehtyvä Jahve .
Mikä hätä teillä on jos teidän uskontonne on totta , maailmaa hallitaan Kolobilta ja siellä on jumalan eukkokin jöötä pitämässä. Rooman keisarit järjestivät uskontojen oloja, eikä vain kristinuskon osalta, mutta uusia jumalia he sentään kristinuskoonkaan keksineet. Jos olisivat kristinusko olosi lakannut olemasta Jeesuksen uskonto. - Tuotah?
to.. kirjoitti:
uusi jumala elohim,tämän vaimo, polyteismi, ajatus pre-ekssistenssistä, ihmisen jumaluudesta, muitakin tapoja ja uskomuksia joita kristonuskossa ei ole on teillä monia . Ei se settä olette nimenneet uskontonne Jeesuksen kirkoksi tee siitä sellaista.
Mikä tekee kirkosta Kristuksen kirkon?
- Selkeyttä
Tuotah? kirjoitti:
Mikä tekee kirkosta Kristuksen kirkon?
Lue uskonkappaleet! Perustele, mikä ei ole Kristuksen kirkolle sopivaa?
- Selkeyttä
to.. kirjoitti:
Jos ei Raamatussa ole perusasioitakaan kristinuskosta ei Raamatulla ole mitään merkitystä, silloin mikä hyvänsä väite tai kirjoitus menee Jeesuksen säilyneiden opetusten edelle. Kristyt kuitenkin uskovat että Pyhä Henki on johtanut nitä jotka UT:n tekstit kokosivat ja määrittivät, jollei, on ihan sama mitä UT sanoo, sen jumala ei ole pystynyt valvomaan omaa ilmoitustaan, joten joko häntä ei ole tai sitten hänestä ei ole mihinkään.
Jos ajattelee että mikä hyvänsä mitä joku keksii väittää kristinuskoksi on sitä, oli väitteen peruste mikä hyvänsä, on väärässä.
Uskontonne on saanut omia ilmoituksia jotka nollaavat UT:n ilmoitukset, omanne ei siis ole kristillinen uskonto. Voitte väittää että kristinusko on väärä uskonto jos niin haluatte, mutta ette millään perusteella voi väittää itseänne kristilliseksi uskonnoksi. Niin paljon kuitenkin näytte pelkäävän Raamatun jumalaa että vaikka vain näön vuoksi riiputte kiinni Jeesuksen nimessä- ihmettelen syytä, teidän elohiminnehan on se jumala joka päättää, eikä hän edes ole Raamatussa kompromentoimassa itseään, siellä on vain täysin tietämätön ja kaikessa erehtyvä Jahve .
Mikä hätä teillä on jos teidän uskontonne on totta , maailmaa hallitaan Kolobilta ja siellä on jumalan eukkokin jöötä pitämässä. Rooman keisarit järjestivät uskontojen oloja, eikä vain kristinuskon osalta, mutta uusia jumalia he sentään kristinuskoonkaan keksineet. Jos olisivat kristinusko olosi lakannut olemasta Jeesuksen uskonto.Raamatussa on toki peruasioita kristinuskosta, mutta se ei ole riittävän selvä. Siksi siitä on syntynyt lukemattomia erilaisia tulkintoja.
- !!!
Selkeyttä kirjoitti:
Raamatussa on toki peruasioita kristinuskosta, mutta se ei ole riittävän selvä. Siksi siitä on syntynyt lukemattomia erilaisia tulkintoja.
Smithin opista on syntynyt lähes kaksisataa erilaista tulkintaa.
- !!!
Selkeyttä kirjoitti:
Lue uskonkappaleet! Perustele, mikä ei ole Kristuksen kirkolle sopivaa?
Äkkiä katsottuna ainakin kasi ja kymppi.
- to..
Selkeyttä kirjoitti:
Raamatussa on toki peruasioita kristinuskosta, mutta se ei ole riittävän selvä. Siksi siitä on syntynyt lukemattomia erilaisia tulkintoja.
Perusasiat ovat kristinuskossa selvät nehän Jeesus opetti.
- Selkeyttä
!!! kirjoitti:
Äkkiä katsottuna ainakin kasi ja kymppi.
Tästä löytyvät myöhempien aikojen ilmoitukset sikäli kuin ne on kirjoitettu kirjojen muotoon. Mukana on. myös Pyhien kirjoitusten opas, joka on mainio hakemisto.
https://www.lds.org/bc/content/shared/content/finnish/pdf/language-materials/34404_fin.pdf?lang=fin
Tässä on perustelut esim. 10. uskonkappaleeseen. Uskonkappaleessa on irrallisa pieni kirjaimia, joiden sisältämät perusteet:10. uskonkappaleen kohdalla ovat:
10
a
Jes. 49:20–22; 60:4;
1. Nefi 19:16–17.
pko
Israel:
Kokoaminen.
b
pko
Israel: Israelin
kymmenen
kadonnutta heimoa.
c
Et. 13:2–11;
OL 45:66–67; 84:2–5;
Moos. 7:18.
pko
Uusi
-
Jerusalem;
Siion.
d
pko
Tuhatvuotinen
valtakunta.
e
pko
Maa: Maan
puhdistaminen.
f
eli
Eedenin
puutarhan kaltaiset
olosuhteet;
Jes. 11:6–9; 35:1–10;
51:1–3; 65:17–25;
Hes. 36:35.
pko
Paratiisi.
g
pko
Kirkkaus. - to..

Kirkkaus.pakkosiirtolaiset voivat palata Babylonian sortumisen jälkeen, ne jotka päättivät olla palaamatta eivätkä jonkin ajan kuluttua enää identifoituneet mikä mistäkin syystä omaan kansansa, eivät ole sen kadonneempia kuin aiemmin tai myöhemmin muihin uskontoihin ja kansoihin sulautuneet israelilaiset ja juutalaiset.
Juutalaisen kansan ja uskonnon keskus on Israelin maa, ainoa paikka maailmassa jota rituaalinen puhtaus ja epäpuhtaus koskevat ja joissa voidaan noudattaa kaikkia lain käskyjä. Uutta jerusalemia ei siis rakenneta minnekään vieraiden kansojen maille, niillä paikoilla ei ole mitään tekemistä Israelin valinnan kanssa johon kuuluu yksin Israelin maa, ei mikään muu. Elohim voi antaa mormoneille oman pyhän maan jos haluaa, mutta sitä ei pidä sekoittaa mihinkään mistä heprealainen Raamattu puhuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853889Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483328- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662769Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192154- 322101
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121977- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759