http://yle.fi/uutiset/ulkoministerion_virkamies_20_vuoden_kehitysyhteistyohankkeet_menneet_taysin_hukkaan/7749065
Äärimmäinen köyhyys on jopa lisääntynyt niissä Saharan etelänpuoleisissa Afrikan maissa jotka ovat olleet kehitysyhteistyön kohteena.
– Pääsyy siinä on se, että todellista yhteistä sitoutumista äärimmäisen köyhyyden poistamiseen ja vähentämiseen ei ole olemassa, Kääriäinen sanoo.
Hänen mukaansa yksi kehitysyhteistyöhön liittyvä myytti on se, että kehitysavulla voidaan vaikuttaa kohdemaan demokratian, hyvän hallinnon ja ihmisoikeuksien vahvistamiseen.
– Käytännössä pyrkimykset länsimaisten demokratiakäytäntöjen luomiseksi köyhiin kehitysmaihin ovat tuottaneet päinvastaisen tuloksen, hän toteaa.
Kehitysyhteistyö paha asia
23
1487
Vastaukset
- kyllä kannattaa
Itse kannatan vain kristillistä kehitysaputyötä. Kyllä voidaan parantaa monen ihmisen elämää. Tutustu vaikka Fidaan.
- lue.niin.tiedät
" muslimeja ei tarvita suomessa. heti valmis 50% työttömyys kun naista ei nämä muslimimustasukkaiset miehet koskaan päästä töihin. "
Olen itse tavannut montakin musliminaista työpaikallani. Että aikayksipuolinen ja provosoiva tuo kirjoituksesi on. Kiitä siitä EU:ta että elämme monikansallisessa maassa. Mutta kyllähän Suomi ja Amerikka ja mikä maa tahansa, on monen kansallisuuden sekoitus.
Maahanmuuttajat Suomessa
" Kun Venäjä valloitti Vanhan-Suomen 1700-luvulla ja lopulta koko maan 1800-luvun alussa aluetta linnoitettiin voimakkaasti.
Linnoitustöihin ja varuskuntapalveluun Suomeen tuli Venäjältä venäläisten lisäksi
juutalaisia, tataareja ja ensimmäisen maailmansodan aikana kiinalaisia.
Suomen muodostui pysyvä juutalais- ja tataarivähemmistö. Suomen itsenäistyttyä 1917 osa maahanmuuttajista palasi Venäjälle, mutta jotkut jäivät asumaan pysyvästi.
Monet perinteikkäät, supisuomalaisiksi mielletyt yritykset kuten
Enso-Gutzeit, Stockmann, Fazer, Sinebrychoff, Finlayson tai Fiskars
ovat maahanmuuttajien tai heidän jälkeläistensä 1800-luvulla perustamia.
Ulkomaisten asiantuntijoiden avulla saatiin tietoa uusimmista tekniikoista: "
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maahanmuuttajat_Suomessa
Kukaan ihminen EI ITSE valitse ihonväriään, tai kulttuuria, mihin syntyy !
Yhtähyvin olisit voinut syntyä Somaliaan, tai muuhun Afrikanmaan lantamajaan.Olisitko vielä samaa mieltä, muutosta parempiin oloihin ?
Itse olen ihan kantasuomalainen, mutta olen tottunut vierasmaalaisiin ihmisiin, lapsesta asti ja heissä on usein paljon fiksumpia ihmisiä kuin ...
Se, että rikoksista ei anneta, niille kuuluvia rangaistuksia, on eduskunnan ja hallituksen VIKA ! Tietyistä rikoksista (isistaist.,murhat, tapot, seksuaalirik.), tekijä tulisi palauttaa alkuperäismaahan lopullisesti. Ilman paluuoikeutta !
Ja sama koskee myös suomal.rikoksentekijöitä esim. seksuaalirikosten rangaistus on olematon. Pitäisi panna alulle nimienkeräys lakialoitteen korjaamiseksi. - RahatOmaanTaskuun
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288337536406.html
Ruotsin Punaisen Ristin johtaja kavalsi miljoonia
(21.4.2010)
Tukholman käräjäoikeudessa alkoi keskiviikkona kohuttu petosoikeudenkäynti, jossa syytettynä on entinen Punaisen Ristin viestintäpäällikkö Johan af Donner. Hänen uskotaan kavaltaneen miljoonia kruunuja omaan ylelliseen elämäänsä.
Viime keväänä tehtävästään eronnut af Donner hyödynsi ulkopuolisia yrityksiä valheelliseen laskutukseen, jonka avulla rahoja junailtiin hänen omalle tilille.
-Kyse on törkeästä ja järjestelmällisestä rikollisuudesta, jota on tapahtunut useiden vuoden aikana, syyttäjä Alf Johansson sanoi uutistoimisto TT:n mukaan.
Rahat paloivat luksuselämään
Dagens Nyheter -lehden mukaan af Donner pisti avustusjärjestön rahaa palamaan yksityisen luksuselämänsä pyörittämiseksi. Tukholman Östermalmilla sijaitsevan 260 neliömetrin hulppean huoneiston lisäksi hänellä oli kaksi loma-asuntoa. Rahaa hupeni myös muun muassa luksuslomiin, shoppailuun, tyyriisiin ravintoloihin ja pojan yksityiskouluun.
Lähes 70000 kruunun (noin 7000 euron) kuukausipalkka ei riittänyt kattamaan taivaisiin nousseita elinkustannuksia.
https://www.punainenristi.fi/uutiset/20121017/seinajoen-kavalluksesta-lahes-kolmen-vuoden-tuomio
Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin kavallusjuttu sai päätöksensä keskiviikkona Seinäjoella. Käräjäoikeus tuomitsi piirin entisen taloussihteerin kahden vuoden ja seitsemän kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä kavalluksesta ja kirjanpitorikoksesta. Talousihteerin todettiin kavaltaneen noin 470 000 euroa, mutta hän oli palauttanut osan rahoista piirille. Kokonaissummaksi laskettiin 430 000 euroa, jonka oikeus määräsi tuomitun maksamaan takaisin Länsi-Suomen piirille.
- SPR on paha
http://yle.fi/uutiset/sprn_veripalvelun_entiselle_johtajalle_syyte/6185982
SPR:n Veripalvelun entiselle johtajalle syyte
Entistä johtajaa syytetään luottamusaseman väärinkäytöstä ja törkeästä avustuspetoksesta. Konsulttiyhtiön epäillään laskuttaneen SPR:ltä 350 000 euroa ilman perusteita.
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun entistä johtajaa vastaan on nostettu syyte luottamusaseman väärinkäytöstä. Kihlakunnansyyttäjän nostama syyte koskee vuosina 2004 - 2009 Veripalvelulle hankittuja konsulttipalveluja. Veripalvelun johtaja osti miljoonien eurojen arvosta konsulttipalveluja yritykseltä, jolle hän oli aiemmin työskennellyt.
Syytteen mukaan palveluiden kilpailuttamisessa ei noudatettu SPR:n sisäisiä määräyksiä. Konsulttiyhtiön epäillään laskuttaneen palveluistaan perusteettomasti 350 000 euroa vuosina 2008 ja 2009. Konsulttina toiminutta henkilöä vastaan on nostettu syyte avunannosta luottamusaseman väärinkäyttöön.
Lisäksi Veripalvelun johtajaa ja erästä toista henkilöä vastaan on nostettu syyte vuonna 2010 tehdystä törkeästä avustuspetoksesta. Heidän epäillään antaneen vääriä tietoja Teknologian kehittämiskeskukselle TEKESille hakiessaan Veripalvelulle tutkimus- ja tuotekehitysapua.
Epäillyt ovat kiistäneet syyllistyneensä asiassa rikoksiin.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010092012380217_uu.shtml
Suomen Punaisen Ristin (SPR) kierrätystavaratalossa epäillään suurehkoa kavallusta.
Lahdessa sijaitsevan Kontin kassasta on hävinnyt jopa 55 000 euroa käteistä.
SPR:n nettisivuilla kerrottiin maanantaina, että epäilty esimiestason työntekijä on tunnustanut teon. Ylen uutisten mukaan syyttäjä on nostanut Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa syytteen törkeästä kavalluksesta.
http://blogit.mtv3.fi/kolmevarttia/2010/11/09/kultainen-kadenpuristus-sprn-maineen-pilaajalle/
Rahapotti SPR:n maineen pilaajalle
9.11.2010
SPR:n Veripalvelun johtaja Jukka Rautonen junaili luottokonsultilleen, entiselle työtoverilleen miljoonien eurojen palkkiot. Hämärästi, ilman kilpailutuksia, ilman tarkkoja sopimuksia. Kukaan SPR:ssä ei kunnolla tiedä, mitä miljoonilla lopulta saatiin.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012013115146769_uu.shtml
Poliisi epäilee: Työntekijä kavalsi SPR:stä satojatuhansia euroja
31.1.2012
SPR:n piiritoimiston työntekijän epäillään kavaltaneen järjestöltä jättisumman rahaa.
Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Ilta-Sanomien tietojen mukaan kavallettu summa nousee satoihintuhansiin euroihin.
Törkeästä kavalluksesta epäilty työntekijä työskenteli Suomen Punaisen Ristin Länsi-Suomen-piirissä. Kavallusepäily koskee vuosia 2002-2008, kertoo rikoskomisario Esa Uusi-Kakkuri Etelä-Pohjanmaan poliisilaitokselta STT:lle.
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2013/09/1798210/veripalvelun-salattu-raportti-konsultti-merkitsi-kahdeksan-tyotuntia-joululounaasta
Veripalvelun erityistarkastusraportti paljastaa yksityiskohtia kohua aiheuttaneista konsulttihankinnoista.
"...konsulttityöstä vain vajaat 40 prosenttia perustui todellisiin tehtyihin tunteihin."
"Erikoisin yksityiskohta koskee joululounasta. Konsultti oli kirjannut osallistumisestaan lounaalle kahdeksan työtuntia eli yhden työpäivän verran. Konsultin oman ilmoituksen mukaan hänen kokonaispäivähintansa on noin 5 400 euroa. "
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/kehitysapujohtaja rikastui suomenkin rahoilla/201403653477
Demokraattisia ihanteita markkinoivan Idea-nimisen kehitysapuorganisaation norjalainen pääsihteeri Vidar Helgesen teki hyvän tilin myymällä tukholmalaisen työsuhdeasuntonsa.
Lehti on laskenut, että vuonna 2006 Idean johtoon tullut ja viime vuonna eronnut Helgesen sai 3,7 miljoonan Ruotsin kruunun myyntivoiton myytyään viime vuonna tukholmalaisasuntonsa.
Myös Idea-johdon palkkataso on kilpailukykyinen muihin kansainvälisiin järjestöihin verrattuna.
Päivälehti Dagens Nyheterin mukaan Omvärlden-lehti paljasti toissavuonna, että suuri osa Idean budjetista menee korkeisiin konsulttipalkkioihin.
Dagens Nyheterin tietojen mukaan Idean johtohenkilöt ovat kautta linjan erittäin hyväpalkkaisia. - lukekaa2
Hyvä keskustelu:
http://hommaforum.org/index.php?topic=95936.0
Alkuviikosta lähimarketin oven luona pari keski-ikäistä SPR-tätiä houkuttelivat minua kuukausilahjoittajaksi.
Hymyilin heille ja kysyin "montako teidänkaltaistanne kerjääjää tarvitaan SPR:n pomon vuosipalkan maksuun?"
Naamat meni norsunvitulle joten jatkoin "SPR:n kautta taisi 16% päätyä kohteeseen, loput 84% hallintoon."
"Arvon rouvat, te voisitte suksia vittuun tästä tukkimasta ihmisten kulkureittejä."
Yllättäen keskusteluyhteys karahti kuin seinään- hyväpalkka
https://www.punainenristi.fi/ajankohtaista/avoimet-tyopaikat/varainhankkijoita-ja-tiiminvetajia
https://www.punainenristi.fi/ajankohtaista/avoimet-tyopaikat
Haemme varainhankkijoita ja tiiminvetäjiä Helsinkiin, Tampereelle, Turkuun, Jyväskylään, Ouluun ja Lahteen. Odotamme sinua joukkoomme tekemään arvokasta työtä uusien kuukausilahjoittajien hankkijana.
Kohtaamme ihmiset päivisin kaduilla face to face ja ilta-aikaan ovilla door to door. Tarjoamme sinulle
* hyvän ja rennon meiningin sekä koulutuksen ja ammattitaitoisen tuen.
* tuntipalkan 11 €/varainhankkija ja 13 €/tiiminvetäjä.
* joustavat työvuorot 2-5 vuoroa/viikko.
https://www.kirkonulkomaanapu.fi/osallistu/feissaus/
Kirkon Ulkomaanapu etsii F2F-varainhankkijoita ja tiiminvetäjiä
Tarjoamme mahdollisuuden kesätyöhön ajalla huhtikuu – elokuu viiden tunnin työvuoroissa arkipäivisin maanantaista perjantaihin, yleensä kello 12-18 välillä. Työsuhteen kesto on yhdestä kuukaudesta kolmeen kuukauteen. Keväällä vuorot voi sopia joustavasti opintojen ohelle. F2F-varainhankkijan tuntipalkka on 11,02 € ja F2F-tiiminvetäjän 12,17 €. Maksamme myös palkan puolentunnin lounastauosta sekä lomakorvauksen!
F2F-varainhankkijana tehtävänäsi on hankkia kadulta kohtaamistasi ihmisistä uusia kuukausilahjoittajia, jotka mahdollistavat Kirkon Ulkomaanavun työn paremman maailman puolesta. Tässä tehtävässä sinun ei tarvitse pyöritellä peukaloita, vaan kohtaat joka päivä uudet haasteet ja perustelet osallistumisen tärkeyttä kadulla kulkijoille sinnikkäästi! Bonuksena sinua hellii kesän aurinko ja ajoittain tunnelmaa raikastaa vesisade!
Tarjoamme sinulle:
– Työpaikan Suomen suurimmassa kehitysyhteistyöjärjestössä
– Mukavan feissaustiimin
– Palkallisen koulutuksen tehtävään
- SPR-paha
http://yle.fi/uutiset/suomalainen_viesti_nairobista_afrikka_on_kansalaisjarjestojen_disneyland/7779253
Rantasen mielestä Afrikka on kansalaisjärjestöjen disneyland, jossa jokainen voi toteuttaa omaa afrikkalaista unelmaansa viis veisaamatta siitä, mitä kohdemaa todella tarvitsee. Yksistään Nairobissa on jo yli 4 000 rekisteröityä kansalaisjärjestöä.
Maailman köyhyyden puolittuminen ja Afrikan maiden nopea talouskasvu eivät ole onnistuneen kehitysyhteistyön ansiota. Kunnia tästä kuuluu Kiinalle ja Aasialle, Esa Rantanen sanoo. - Kaksilinkkiä
Löytyy vastaus terveeseen lähetystyön malliin:
http://www.Jeesus-on-Herra.com
http://jeesus-on-herra.com/?page_id=140- osakesalkku
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/01/04/nain-presidenttiehdokkaat-hoitavat-talouttaan/201220011/12
Eva Biaudet
Rkp:n ehdokkaalla oli vähiten verotettavaa tuloa eli 72 000 euroa. Biaudet’kin on sijoittanut osakkeisiin. Niiden arvo on 66 795 euroa. Biaudet omistaa TeliaSoneraa, Stora Ensoa, Stockmannia, Sanomaa, Sampoa, Orionia, Oriola-KD:ta, Olvia, Nordeaa, Nokiaa, Fortumia, Aktiaa ja Eckerö Linea. Hänellä on myös toiminimi EKB Consulting. - Anonyymi
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 22.8.2016 Kirkon Ulkomaanavun entisen työntekijän törkeästä petoksesta taloudellisiin korvauksiin ja yli kolmen vuoden vuoden ehdolliseen vankeuteen. Oikeus katsoi entisen työntekijän kavaltaneen yli 90000 euroa aiheettomia laskuja tekaisemalla. Helsingin hovioikeus piti voimassa käräjäoikeuden antaman tuomion vuonna 2017. Korkein oikeus ei antanut päätöksessään 3.9.2018 entiselle projektityöntekijälle valituslupaa.
Asiasta on uutisoinut mm HS, MV-lehti, ja Iltalehti
- Kristittyolen
Tässä selvennykseksi oikean suuntainen kutsu KRISTILLISEEN työhön:
https://i.ytimg.com/vi/WPRgzmXxWpo/mqdefault.jpg - dsdssddsdsds
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/306338-liitto-menetti-500-000-euron-tuet-is-hallinnossa-liikaa-pomoja
Vantaalla keskustoimistoaan pitävä Näkövammaisten keskusliitto (NKL) on menettänyt 500 000 euron RAY-tuet liian raskaaksi katsotun hallinnon takia, kertoo Ilta-Sanomat.
IS:n mukaan Raha-automaattiyhdistys leikkaa NKL:n saamaa yleisavustusta 1,9 miljoonasta 1,4 miljoonaan euroon asteittain vuoteen 2019 mennessä. Leikkaukset astuivat voimaan vuoden alussa.
Leikkauksen taustalla vuonna 2013 liittoon tehty erityistilintarkastus, jossa NKL:n hallintoa moititaan ylisuureksi ja toimintaa vaikeasti hahmottuvaksi. Ongelmia löytyi myös liiton käyttämien silmälääkäripalveluiden hinnoittelussa ja puutteellisessa kilpailutuksessa.
IS:n mukaan yleisavustuksella palkattiin NKL:ään muun muassa yhdeksän johtaja- tai päällikkötason henkilöä. - SPR-
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012121116434929_uu.shtml
HS: Miljoonia euroja kehitysapua vääriin taskuihin joka vuosi (IL 11.12.2012)
Ulkoministeriön tietoon tulee vuosittain noin kymmenen miljoonan euron edestä kehitysavun väärinkäytöksiä, kertoo Helsingin Sanomat.
Nämä ilmenevät ministeriön omassa valvonnassa ja tarkastuksissa. Rahaa on yleensä joko käytetty muuhun kuin sovittuun tai sitä on pantu omaan taskuun. - ateistisuus-
Kehitysyhteistyö on ateistista
- Yle-Mot
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/10/17/kehitysapumiljoonat-maajussin-pomolle-kasikirjoitus-1
Suomi on tukenut Sambian maatalousjärjestöä, ZNFU:ta vuodesta 2009.
Nyt paljastuu kehitysavun kohtalosta monta ikävää asiaa. Suomi ja Ruotsi ovat hyväksyneet sen, että ZNFU maksaa toimitusjohtajalleen palkkaa 15.000 dollaria kuukaudessa. Käytännössä hän on KPMG:n tekemän tarkastuksen perusteella saanut palkkaa melkein 29.000 dollaria kuussa.
Tässä tapauksessa ZNFU:n toimitusjohtaja on nostanut 29.000 dollarin kuukausipalkkaa, mutta sen lisäksi hän on tarkastusraporttien mukaan, vain yhdessä vuodessa kavaltanut 2 miljoonaa euroa.
Suomen osuus kehitysavusta oli 2 miljoonaa euroa. Kun 2 miljoonaa on kavallettu voisi todeta että 100 prosenttia Suomen maksamasta kehitysavusta vuonna 2014 on kavallettu. MOT:n tietojen mukaan tahti on ollut sama sekä ennen, että jälkeen vuotta 2014. - kehitysyhteistyö
Finnwatch: Suomen kehitysyhteistyörahoja sijoitettu kyseenalaisesti – Yksityiskouluihin ja yrityksiin, jotka rakennuttavat luksustaloja
https://yle.fi/uutiset/3-9817701
"Finnwatchin raportti paljastaa, että kehitysyhteistyövaroja ohjataan usein rikkaille palveluja tuottaviin yrityksiin. Köyhiin maihin rahaa kanavoituu järjestön mukaan vain alle viidenneksessä sijoituskohteista."
"Finnwatch sanoo raportissaan, että rahoja on sijoitettu Finnfundin rahastojen kautta muun muassa fossiilisiin polttoaineisiin, lihantuotantoon ja yksityiskouluihin."
"Rahastot ovat sijoittaneet yrityksiin, jotka esimerkiksi maahantuovat länsimaisia koruja ja hajuvesiä, rakennuttavat luksustaloja, tarjoavat sisustussuunnittelua tai pyörittävät kuntosaleja, sanoo toiminnanjohtaja Sonja Vartiala."
"Varojen sijiottamisesta vastaa pääosin valtion omistama kehitysrahoitusyhtiö Finnfund."
"Ulkoministeriö arvioi, että kehitysrahoitusyhtiö Finnfundin kehitysyhteistyöksi laskettavat sijoitukset tälle vuodelle ovat 86 miljoonaa euroa. Finnfundia on rahoitettu kehitysyhteistyövaroista sen 36 vuoden aikana kaikkiaan 150 miljoonalla." - dölklöklö
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/migrin-ja-sprn-kumppani-takoi-vastaanottokeskuksella-miljoonia-liikemiesta-epaillaan-torkeasta-kavalluksesta/?shared=1028930-c6b9f4a3-500
Migrin ja SPR:n kumppani takoi vastaanottokeskuksella miljoonia – liikemiestä epäillään törkeästä kavalluksesta
Suomen Punainen Risti osti vastaanottokeskuksen majoituspalvelut liikemieheltä, joka teki kiinteistöyhtiölle miljoonavoitot, tyhjensi sen tilit ja joutui rikostutkintaan. Myös SPR selvitytti omaa toimintaansa tilintarkastusyhtiöllä.
....MUUTTUNEET luvut ja rahanmeno eivät olleet suuri huoli SPR:lle, sillä Maahanmuuttovirasto kuittasi kulut täysimääräisesti. Osapuolten sopimuksessa sovittiin myös hallintokulukorvauksesta, joka oli kahdeksan prosenttia keskuksen kuluista. Mitä enemmän SPR käytti rahaa vastaanottotoimintaan, sitä enemmän se laskutti hallintopalkkiota. Evitskogista SPR sai vuonna 2016 palkkioina lähes 700 000 euroa.
Valtiolle kalliita sopimuksia tehtiin kuitenkin kuukausia myöhemmin ja vielä senkin jälkeen, kun Maahanmuuttoviraston edustajat olivat julkisuudessa jo kertoneet etsivänsä edullisempia ratkaisuja. - tyrryrytryy
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/83467938-f938-42e7-8871-1d9ac8196f74_u0.shtml
SPR:n johdolla muhkeat tulot - puheenjohtaja tienaa lähes 160 000
Suomen Punaisen Ristin puheenjohtaja Pertti Torstila tienasi viime vuonna ylivoimaisesti eniten Suomen hyväntekeväisyysjärjestöjen johtajista. SPR on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Torstilan tulot olivat yhteensä 159 239 euroa, joista pääomatuloja oli 1 785 euroa.
Seuraavana tulolistassa on SPR:n pääsihteeri Kristiina Kumpula, joka tienasi viime vuonna yhteensä 118 419 euroa.
Kolmantena listassa oleva Pelastakaa lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta jäi Kumpulasta yli 27 000 euroa. Markkula-Kivisilta tienasi 91 361 euroa. - Anonyymi
UNESCO tarjoaa mahtavan palkan, ja mahdollisuden miljoona omaisuuteen
https://bivol.bg/en/bulgarian-unesco-chief-and-her-family-own-manhattan-property-for-more-than-three-million-us-dollars.html
BULGARIAN UNESCO CHIEF AND HER FAMILY OWN MANHATTAN PROPERTY WORTH MORE THAN USD 3 MILLION
"Irina Bokova’s salary as Director of UNESCO is about $146,000 net a year (see here), or about $ 780,000 for her entire term in office. In 2012, Irina Bokova sold two properties in Bulgaria for a total of 633,000 levs ($380,000)."
"She has acquired two apartments in Manhattan for $ 2.4 million paid in cash. Her son from a first marriage has managed to repay a mortgage in the amount of $870,000 in just four years."- Anonyymi
SPR:n varainkerääjät eivät ole vapaa-ehtoistyöntekijöitä vaan palkattuja trolleja:
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006178286.html
Feissareiden palkka on melko hyvä, ainakin jos vertaa moniin kesätöihin.
Palkka muodostuu tuntipalkasta. Osa järjestöistä palkitsee bonuksella hyvästä työstä.
Feissarin palkka ei poikkea juuri muista nuorien suosimista kesätöistä. Järjestöt maksavat feissareille noin 12–15 euron tuntipalkkaa hieman työn vaativuudesta riippuen. Joillain järjestöistä on lisäksi kokemuspohjainen palkankorotus.
Palkka on siis parempi, kuin esimerkiksi valtaosalla kunnan kesätyöntekijöistä ja museotyöntekijöistä, joiden kuukausipalkka liikkuu jopa vain 800 euron tienoilla
Provisiopalkkaa Taloussanomien haastattelemat järjestöt eivät maksa, joskin Unicefilla on käytössä niin kutsuttu ”hyvän feissarin lisä”, jonka saa kun pääsee keskiarvotulosmittareihin kolmen kuukauden ajan ja Punainen Risti palkitsee ahkeruudesta bonuksilla. Osalla muista järjestöistä palkka määräytyy sekä tunti- että provisiopalkan perusteella.
Kokemus nostaa palkkaa
Amnestyn varainhankintapäällikkö Jukka Myllyniemi, että heillä palkka määräytyy työkokemuksen ja vastuun mukaan. Feissaaminen tapahtuu ryhmissä, ja tiiminvetäjä saa hieman korkeampaa tuntipalkkaa. Tuntipalkat vaihtelevat 12–14 euron välillä.
Unicefilla tuntipalkka alkaa 12 eurosta. Tiiminvetäjät saavat palkkaa 13–14 euroa kokemuksen mukaan. Lisäksi Unicefilla on yhden euron ”hyvän feissarin lisä”. Sen saa, mikäli yltää keskiarvotulosmittareihin kolmen kuukauden ajan. Tämän jälkeen korotus on pysyvä.
Plan maksaa feissareilleen palkkaa 12,72 euroa tunnissa ja työtunteja viikkoa kohden muodostuu yleensä 25. Kokemuslisiä tai hyvän työntekijän lisiä Plan ei varainhankintajohtaja Nora Huhdan mukaan maksa, mutta motivaatiopalkkioksi työntekijä voi saada esimerkiksi leffalippuja.
Punaisella Ristillä feissaavat Omar Al-Doori ja Hassan Ismail ovat tyytyväisiä työhönsä. Punaisen Ristin koordinaattori Markus Högmander kertoo feissarin palkaksi 12–14,5 euroa työnkuvasta riippuen. Päälle voi tulla bonus, mikäli tekee työnsä hyvin.
Hän ei halua tarkentaa, millainen työ bonukseen oikeuttaa tai minkä suuruinen se on.
Työpäivät Punaisella Ristillä ovat tavallisesti viisi tuntia pitkiä, mutta pidempäänkin saa töitä tehdä. Feissareita koko Suomessa järjestöllä on 70–90.
Tarvittaessa myös Punainen Risti antaa valmennusta feissareilleen, jotta tavoitteet täyttyisivät. Högmander kertoo toisinaan jopa auttavansa kädestä pitäen, jos yksittäisellä feissarilla on vaikeuksia.
- Anonyymi
Erotkaa kirkosta
https://www.eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/eroakirkosta
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2976844Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652069- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151287- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71156RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541066Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982