Missä tämä keskitysleiri sijaitsee?

Missä hyvinkäällä on sikatiloja? onko sikatiloja useampia kuin tämä yksi tila josta vuonna 2013 kuvattu videomateriaalia? http://elaintehtaat.fi/sikala-hyvinkaalla-joulukuu-2013 "Tällä tilalla oli kaksi sikalarakennusta. Itäisemmässä rakennuksessa oli emakoita ja lihasikoja. Emakot olivat ahtaissa häkeissä, joissa ne eivät mahtuneet edes kääntymään ympäri. Hallin lattialle oli jätetty kuollut

Lihasikalan puolella karsinat olivat erittäin pieniä ja ahtaita, ehkä pienempiä kuin missään aiemmin näkemässämme sikalassa. rakennuksessa olleilla lihasioilla oli erittäin ahdasta ja erittäin likaista - ulostetta oli lattialla niin paljon, että eläinten jalat upposivat siihen kokonaan.
3189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miksette anna viranomaisten hoitaa asiaa? Mikä antaa teille oikeutuksen nostaa itsenne vallitsevan lainsäädännön yläpuolelle ja rikkoa laki murtautumalla?

Äänestä

Aivan niin, aloittajan kaltaiset anarkistit olisi hyvä saada tiilenpäitä lukemaan.

Äänestä

Jokainen, joka tunkeutuu tuotantotiloihin tuolla periaatteella, vaarantaa eläinten terveyden. Jos teille vatipäille ei ole vielä selvinnyt, kutsumattomien vieraiden mukana kulkee eläintauteja, jotka saattavat tappaa eläimet erittäin ikävällä tavalla. Teidän tekopyhyys ja yksisilmäisyys on uskomatonta idiotismia.

Mitäpä jos kävisitte salakuvaamassa vanhuksia hoivalaitoksissa, joissa lajitovereitanne makuutetaan samoissa pissa- ja paskavaipoissa vuorokauden ympäri ja pesulle pääsee kerran viikossa? Nälässäkin heitä pidetään. Ainiin, sehän on NAKITTAMISTA eikä siitä saa samanlaisia sympatiapisteitä, koska se kohdistuu mahdollisesti jopa teidän isovanhempiin tai heidän yksinäisiin sisaruksiin.

Jospa te sossupummit, ja niitä teistä on suurin osa, tekisitte joskus jotain oikeasti hyödyllistä ja jättäisitte jo muutoinkin ylirasitetut ja nurkkaanahdistetut alkutuottajat rauhaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mistäonky kirjoitti:

Missä hyvinkäällä on sikatiloja? onko sikatiloja useampia kuin tämä yksi tila josta vuonna 2013 kuvattu videomateriaalia? http://elaintehtaat.fi/sikala-hyvinkaalla-joulukuu-2013 "Tällä tilalla oli kaksi sikalarakennusta. Itäisemmässä rakennuksessa oli emakoita ja lihasikoja. Emakot olivat ahtaissa häkeissä, joissa ne eivät mahtuneet edes kääntymään ympäri. Hallin lattialle oli jätetty kuollut

Lihasikalan puolella karsinat olivat erittäin pieniä ja ahtaita, ehkä pienempiä kuin missään aiemmin näkemässämme sikalassa. rakennuksessa olleilla lihasioilla oli erittäin ahdasta ja erittäin likaista - ulostetta oli lattialla niin paljon, että eläinten jalat upposivat siihen kokonaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu