Kreikka-paketeilla ”voidaan jopa tienata”

Soini kurmottaa Matti Vanhasta, jonka mukaan Kreikka-paketeilla ”voidaan jopa tienata

Timo Soini (ps.) kysyy perussuomalaisten tänään jättämässä välikysymyksessä hallitukselta, kuinka suuret vastuut ja riskit Suomella on Euroopan tukipaketeissa ja ajankohtaisessa Kreikassa.

- Me kysymme myös hallitukselta, miten tästä mennään eteenpäin. Kysymme, onko hallitus varautunut euroalueen mahdolliseen hajoamiseen vai eikö ole varautunut. Ja jos on, niin miten. Perussuomalaiset ovat olleet tässä asiassa jatkuvasti oikeassa.

Soini selventää välikysymyksen taustoja lisää:

- Euron katastrofaalinen tilanne, joka ilmenee tukipaketeissa ja ylivelkaantumisessa oli se syy, jonka vuoksi perussuomalaiset eivät menneet hallitukseen tämän politiikan takuumieheksi. Kaikki muut puolueet ovat olleet mukana, joko ennen viime eduskuntavaaleja tai sen jälkeen. On syytä muistaa, että Matti Vanhasen (kesk.) hallitus aloitti koko tämän tukipolitiikan.

- Vanhanen totesi silloin, että tällä asialla voidaan jopa tienata. Nyt tiedämme, että on käynyt toisin. SDP ja Vasemmistoliitto aikanaan vastustivat kun eivät olleet hallituksessa. Mutta nyt hallituspuolueina ne ovat kannattaneet kaikkia paketteja. Joka ikistä.

Soini muistuttaa, että kriisiä on hoidettu veronmaksajien kustannuksella. Tämä on ollut vastoin perussuomalaisten linjaa.

- Oikea linja vuosien 2010–2011 välisenä aikana olisi ollut se, että suuret riskit ottaneet saksalaiset ja ranskalaiset pankit olisivat olleet maksumiehinä. Nyt maksumieheksi joutuu eurooppalainen ja myös suomalainen veronmaksaja.

Hän muistuttaa myös Suomen saamista tuottojenvaihtosopimuksesta.

- Virheellisesti SDP jatkuvasti väittää vakuuksien olevan näiden riskien takana. Meillä ei ole perinteisiä vakuuksia vaan tuottojenvaihtosopimus joka muuten tuottaa erittäin huonosti – kuten tänään toimittaja Petri Sajari Helsingin Sanomissa kertoo.

- On myös syytä muistaa, että kun Kreikan iso tukipaketti tehtiin, valtionvarainministeriö lainvastaisesti julisti nämä tukipaketit salaisiksi. Perussuomalaiset valitti Erkki Havansin (ps.) ja Pirkko Ruohonen-Lernerin (ps.)toimesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kun asia valituksen ansiosta avattiin, paljastui minkälaisesta sopimuksesta on kysymys. Ja meille valokuvin myöten oli todistettu, että silloin ennen tukipakettin salaamisen perusteellista tekemistä oli otettu ja annettu tietoa, joka on vähintäänkin puutteellista.

SUOMEN UUTISET
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suomen talous kuralla kun kestalaiset lähti tekemään bisnestä.

Äänestä

Puhumattakkaan verkkosukka jutan takuista. Sieltä vasta rahaa ropisee valtion kassaan???

Äänestä

Vanhanen totesi silloin, että tällä asialla voidaan jopa tienata. Nyt tiedämme, että on käynyt toisin. SDP ja Vasemmistoliitto aikanaan vastustivat kun eivät olleet hallituksessa. Mutta nyt hallituspuolueina ne ovat kannattaneet kaikkia paketteja. Joka ikistä.

Äänestä

Bisnestä ala vanhane.
En ole vielä huomannut että Suomi olisi vielä menettänyt mitään.
Onhan se ollut mahdollista että tukipaketeilla on mahdollista tienata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bisnestä ala Vanhane kirjoitti:

Soini kurmottaa Matti Vanhasta, jonka mukaan Kreikka-paketeilla ”voidaan jopa tienata

Timo Soini (ps.) kysyy perussuomalaisten tänään jättämässä välikysymyksessä hallitukselta, kuinka suuret vastuut ja riskit Suomella on Euroopan tukipaketeissa ja ajankohtaisessa Kreikassa.

- Me kysymme myös hallitukselta, miten tästä mennään eteenpäin. Kysymme, onko hallitus varautunut euroalueen mahdolliseen hajoamiseen vai eikö ole varautunut. Ja jos on, niin miten. Perussuomalaiset ovat olleet tässä asiassa jatkuvasti oikeassa.

Soini selventää välikysymyksen taustoja lisää:

- Euron katastrofaalinen tilanne, joka ilmenee tukipaketeissa ja ylivelkaantumisessa oli se syy, jonka vuoksi perussuomalaiset eivät menneet hallitukseen tämän politiikan takuumieheksi. Kaikki muut puolueet ovat olleet mukana, joko ennen viime eduskuntavaaleja tai sen jälkeen. On syytä muistaa, että Matti Vanhasen (kesk.) hallitus aloitti koko tämän tukipolitiikan.

- Vanhanen totesi silloin, että tällä asialla voidaan jopa tienata. Nyt tiedämme, että on käynyt toisin. SDP ja Vasemmistoliitto aikanaan vastustivat kun eivät olleet hallituksessa. Mutta nyt hallituspuolueina ne ovat kannattaneet kaikkia paketteja. Joka ikistä.

Soini muistuttaa, että kriisiä on hoidettu veronmaksajien kustannuksella. Tämä on ollut vastoin perussuomalaisten linjaa.

- Oikea linja vuosien 2010–2011 välisenä aikana olisi ollut se, että suuret riskit ottaneet saksalaiset ja ranskalaiset pankit olisivat olleet maksumiehinä. Nyt maksumieheksi joutuu eurooppalainen ja myös suomalainen veronmaksaja.

Hän muistuttaa myös Suomen saamista tuottojenvaihtosopimuksesta.

- Virheellisesti SDP jatkuvasti väittää vakuuksien olevan näiden riskien takana. Meillä ei ole perinteisiä vakuuksia vaan tuottojenvaihtosopimus joka muuten tuottaa erittäin huonosti – kuten tänään toimittaja Petri Sajari Helsingin Sanomissa kertoo.

- On myös syytä muistaa, että kun Kreikan iso tukipaketti tehtiin, valtionvarainministeriö lainvastaisesti julisti nämä tukipaketit salaisiksi. Perussuomalaiset valitti Erkki Havansin (ps.) ja Pirkko Ruohonen-Lernerin (ps.)toimesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kun asia valituksen ansiosta avattiin, paljastui minkälaisesta sopimuksesta on kysymys. Ja meille valokuvin myöten oli todistettu, että silloin ennen tukipakettin salaamisen perusteellista tekemistä oli otettu ja annettu tietoa, joka on vähintäänkin puutteellista.

SUOMEN UUTISET

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu