Rongantunneli kertoo jo aika paljon

Käytän paljon Rongantunnelia ja siitä pistää silmään mielenkiintoinen juttu. Nytkin aamulla oli tunnelissa jo toista päivää joku korjausauto. Eikä ollut todellakaan ensimmäinen kerta kun sellaisen näin. Mitä enemmän tunnelissa on hienoa tekniikkaa niin sitä enemmän siinä tarvitaan muutostöitä ja takuukorjauksia, varsinkin alussa mutta kyllä myöhemminkin.

Rongantunnelissa korjausauto ei haittaa kun pyörillä ja kävellen pääsee kyllä ohi mutta Rantatunnelissa se tietää sitä, että toinen kaista on tukossa. Jokainen Rantatietä käyttävä tietää millainen katastrofaalinen ruuhka syntyy vaikkapa peräänajossa kun käytössä on vain yksi kaista. Näitä ei kaivattaisi enää lisää normaalien kolarien lisäksi mutta pelkään pahoin, että tunnelin valmistuttua nuo kamalat ruuhkat ovat ainakin kesän 2017 lähes jokapäiväisiä.

Vaan entäs sitten kun tulee se pitkä remontti, huh huuu. Pelottaa jo ajatellakin.
16147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

sulla on mielenterveysongelmia

Äänestä
  • Hänellä ne ovat hoidettavissa pois mutta sinulla ne ovat jo kroonistuneet pysyviksi. Olet toivoton tapaus.

    Äänestä

Kappas tunnelivastustajatrolli taas liikkeellä. Jos olisi lukenut sen suunnitelman, niin tietäisit että siellä tunnelissa on käytännössä kolme kaistaa suuntaansa. Ja mitä tulee Rongan tunneliin, kuljen siitä kahdesti päivässä enkä ole koskaan nähnyt mitään huoltotoimenpiteitä siellä sen valmistumisesta asti.

Miten mielestäsi kaistojen määrä lisääntyy kolaritilanteessa tällä hetkellä Kekkosentiellä? Ei mitenkään! Jopa vähemmän tilaa ohittaa kuin tunnelissa, koska tunnelissa on kaistan levyinen piennar. Tunnelinkin voi ohittaa keskustan kautta kuten voi rantatien tälläkin hetkellä.

Eli ohi meni että viuhahti! :D

Äänestä
  • Jos itse olisit lukenut sen suunnitelman, niin tietäisit että siellä tunnelissa se kolmas kaista ei ole tavallisen reissaajan käytettävissä ellei viranomainen ohjaa sille liikennettä. Kameravalvonta lähettää sakkolapun kotiisi jos sitä pitkin alat ajella.

    ------Ja mitä tulee Rongan tunneliin, kuljen siitä kahdesti päivässä enkä ole koskaan nähnyt mitään huoltotoimenpiteitä siellä sen valmistumisesta asti.--

    Joko valehtelet tai sitten silmäsi ja ajatuksesi ovat jossain muualla. Minä nimittäin olen niitä nähnyt avaajan lisäksi. Outo on väitteesi eikä ole totuus.

    ------Miten mielestäsi kaistojen määrä lisääntyy kolaritilanteessa tällä hetkellä Kekkosentiellä?-----

    Kuka ja missä väittää että lisääntyy, hei haloo? Miksi keskityt torjumaan väitettä jota kukaan ei ole esittänyt, hei haloo? Idea on siinä, että tunnelin tekniikka aiheutta kolarien yms. lisäksi tavattoman määrän kaistojen sulkemisia ihan oman tekniikkansa ja sen takuu- ynnä vikakorjauksien takia.

    -----Tunnelinkin voi ohittaa keskustan kautta kuten voi rantatien tälläkin hetkellä.--

    Oikein hieno havainto, ihan kympin arvoinen. Poikkees vilkaseen Satakunnansillan seutua ja mieti sitten miten siitä menee nykyisen liikenteen lisäksi vielä edes osakaan Rantaväylän liikenteestä. Katsos kun Hämpin itäpään sulkeminen toi tähän ennestäänkin ruuhkaiseen kohtaan melkoisen määrän ihan uutta liikennettä. Et ehkä sitten enää noin pehmosia puhele.

    Äänestä

  • mietis lisää kirjoitti:

    Jos itse olisit lukenut sen suunnitelman, niin tietäisit että siellä tunnelissa se kolmas kaista ei ole tavallisen reissaajan käytettävissä ellei viranomainen ohjaa sille liikennettä. Kameravalvonta lähettää sakkolapun kotiisi jos sitä pitkin alat ajella.

    Oma lehmä ojassa taitaapi olla.

    Vetää kyllä aika hiljaseks toi logiikka.. Ei pysty enää mitään vastaamaan, menee potta jumiin kun edes lukee noita juttuja. Huh huh.

    Kameravalvonta lähettää sakkolapun? Mistäs tuo tieto on peräisin?

    "Minä nimittäin olen niitä nähnyt avaajan lisäksi."

    Sama kirjoittaja, eri persoona. Käyt varmasti hauskoja keskusteluja itsesi kanssa :)

    Äänestä

  • hihihihihihih kirjoitti:

    Platonin tekniikkaa. Miten me kävisimme muutoin älyllistä dialogia.

    Äänestä

  • Tulevaisuus on meidän. kirjoitti:

    Oma lehmä ojassa taitaapi olla.

    Sinun kannattaisi huolestua omasta kantturastasi pikkasen enemmän. Mutta myönnän, että 1-1½ tunnin työmatka kyllä ottaa päähän. Näin käy kun tunnelissa on yksi kaista tukkeessa.

    Äänestä

  • say what? kirjoitti:

    Kameravalvonta lähettää sakkolapun? Mistäs tuo tieto on peräisin?

    Jaa että mistäkö? Kysytkö ihan tosissasi vaiko leikilläsi sillä eikös se ole juuri kameroiden tarkoituskin.

    Äänestä

  • hihihihihihih kirjoitti:

    "Minä nimittäin olen niitä nähnyt avaajan lisäksi."

    Sama kirjoittaja, eri persoona. Käyt varmasti hauskoja keskusteluja itsesi kanssa :)

    Joka väittää, että ei ole työautoja Rongan tunnelissa näkynyt avajaisten jälkeen joko valehtelee tai kulkee siinä silmät pe...seessä.

    Äänestä

  • mitä kyseletkään kirjoitti:

    Jaa että mistäkö? Kysytkö ihan tosissasi vaiko leikilläsi sillä eikös se ole juuri kameroiden tarkoituskin.

    Ihan tosissani kysyn. Vastaisitko?

    Äänestä

Tulin siitä tänään klo 11:50 ja eikös vaan taaskin ollut huoltoauto tunnelia tukkimassa. Onneksi tässä tunnelissa pääsee ohi, Rantatunnelissa ei pääse.

Äänestä
  • Miten niin rantatunnelissa ei pääse? Siellä on kaksi kaistaa ja leveä piennar.

    Äänestä

Joo, Rantatunnelissa on niin paljon ja niin hienota tekniikkaa, että liikenne takkuaa koko kesän 2017 kun aina on jotain korjaamista ja virittämistä. Milloin on tukkeessa yksi kaista, milloin koko tunneli. Nykyistä maanpäällistä väylää ei enää ole joten kaaokset ovat valtavia. Onneksi siinä on kesä vastassa ja liikenne pikkasen vähenee. Mutta sääliksi käy työmatkaliikennettä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nyt jo pelottaa kirjoitti:

Käytän paljon Rongantunnelia ja siitä pistää silmään mielenkiintoinen juttu. Nytkin aamulla oli tunnelissa jo toista päivää joku korjausauto. Eikä ollut todellakaan ensimmäinen kerta kun sellaisen näin. Mitä enemmän tunnelissa on hienoa tekniikkaa niin sitä enemmän siinä tarvitaan muutostöitä ja takuukorjauksia, varsinkin alussa mutta kyllä myöhemminkin.

Rongantunnelissa korjausauto ei haittaa kun pyörillä ja kävellen pääsee kyllä ohi mutta Rantatunnelissa se tietää sitä, että toinen kaista on tukossa. Jokainen Rantatietä käyttävä tietää millainen katastrofaalinen ruuhka syntyy vaikkapa peräänajossa kun käytössä on vain yksi kaista. Näitä ei kaivattaisi enää lisää normaalien kolarien lisäksi mutta pelkään pahoin, että tunnelin valmistuttua nuo kamalat ruuhkat ovat ainakin kesän 2017 lähes jokapäiväisiä.

Vaan entäs sitten kun tulee se pitkä remontti, huh huuu. Pelottaa jo ajatellakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu