Keskusta on valmis palauttamaan valtaa maakunnille. Uutta byrokratiaa puolue kuitenkin varoisi. Asian valmistelu pitäisi tehdä yhteistyössä kaikkien puolueiden kesken.
Kansanedustaja Seppo Kääriäisen mukaan keskushallinto on vienyt koko ajan valtaa maakunnista. Hän esittääkin, että väliportaan hallinto organisoitaisiin uudelleen.
Kansanedustaja Seppo Kääriäisen mukaan keskushallinto on vienyt koko ajan valtaa maakunnista. Hän esittääkin, että väliportaan hallinto organisoitaisiin uudelleen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
esitys.
Eli Keskusta haluaa lisää byrokratiaa ja lisää poliittisia päättäjiä? Eli haluaa lopettaa Esko Ahon hallituksen luoman maakuntaliittojärjestelmän jossa on edustus kaikista kunnista. Mielenkiintoista tässä on että Keskusta haluaa maakuntavaaleilla päättää uuden makuntavaltuuston, silloin monet pienet kunnat voisvat jäädä kokonaan ilman edustustajia maakuntavaltuustossa!
Voisi Kääriäinen kertoa mitä valtaa se haluaa valtiolta siirtää maakunnille? Alkaisivatko maakunnat myös rahoittamaan itse näitä tehtäviä? eli lopetetaanko samalla Suomen sisäiset aluetuet joita (pää-)kaupunkiseudut maksavat maaseudulle?
Minä taas en ymmärrä, miksi kunnilla pitäisi olla edustus maakuntavaltuustossa. Eihän kunnilla ole edustajia eduskunnassakaan. Mutta ei kansalaisten mielestä tarvitsekaan olla, koska heidän demokratia-ajattelunsa ei kulje kuntien ja välillisen edustuksen kautta.
johtuisiko edustus siitä että siellä käsitellään kuntaa koskevia asioita ?
Kerrohan niistä kuntia koskevista asioista, joita maakuntavaltuustossa käsitellään.
Maakuntakaavat noin nyt varmaan tärkeimpänä
Niissähän on kysymys koko maakunnan yhteisestä kaavasta, jolla on yleispiirteinen tehtävä. Kunnilla on omat kaavansa, joilla ohjataan maankäytön suunnittelua yksityiskohtaisesti mutta vain kunnan sisällä.
Sitä paitsi kaavoitus lähtee valtakunnantasolta, tarkemmin ympäristöministeriöstä, aluehallintovirastoista ja ely-keskuksista. Ei kunnilla ole niissäkään edustajia.
Kyllä maakuntakaava sitoo kuntia, sen yleislinjoista ei saa poiketa kunnan päätöksellä. Vaikka ministeriö vahvistaa kaavan niin sen laatii maakuntavaltuusto.
Kyllähän jokaista kuntaa ja kuntalaista kiinnostaa vaikka ydinvoimalan paikka tai moottoritien linjaus tai vaikkapa tekoaltaan rakentaminen. Näiden paikat ja linjaukset määritellään maakuntakaavassa.
Varmasti nuo asiat kiinnostavat kuntalaisia, mutta miksi heidän pitäisi alistua siihen, että pääsevät vaikuttamaan asiaan vain välillisesti sen sijaan että saisivat äänestää suoraan sellaista edustajaa, jonka kanssa jakavat yhteiset arvot.
Luuletko, että esimerkiksi vihreiden kannattajat Takahikiältä tuntevat olevansa aidosti edustettuina maakuntahallituksessa ja -valtuustossa, jos Takahikiän kunta lähettää sinne heidänkin edustajakseen vuosikymmenestä toiseen vain kepulaisia?
Käytännössä kaikissa muissa Länsi-Euroopan maissa valitaan maakuntavaltuustot demokraattisilla vaaleilla. Ei niissä tunneta välillistä demokratiaa.
Vastaapa vielä välillisen demokratian kannattajana, miten ratkaisisit kuntien demokratiavajeen valtakunnantason kaavoituksessa.
auttaisi paljon demokratiavajeeseen ja välillinen edustus toimii erinomaisesti tässä tapauksessa, edustajiksi saadaan henkilöt jotka oikeasti tietää kuntansa edut päätöksissä.
Veeto-oikeus? eli yksi kunta voisi päättää muiden puolesta? sekö sitä demokratiaa?
puolesta, kuntalaistenko ?
Nyt nuo hoidetaan Te-keskuksien ympäristöosastojen toimesta.D Keskustan esitys lähtee siitä että mYÖS TE-keskuksen toiminnot siirretään maakuntahallintoon. Nyt siellä noista asioista päättää naamattomat virkamihet.
Lupa-asiat, valvonta, kaavat, terveydenhoitoon ja sosiaalitoimeen liittyvät asiat siirretään maakuntahallinnon alle. Maakuntahallintoon valitaan edustajat äänestämällä. Maakuntahallinon hallituksella on edustus kunnista.
Voi pyhä Änkyrä. Elättikunnat ja maakunnat haluavat aina vain lisää rahaa elättäjäkunnilta ja maksajat eivät saisi edes sananvaltaa mihin heidän rahansa heitetään.
Tukiaisissa rypevät kunnat, maakunnat, yritykset ja yksilöt katsovat, että kaikki tuet ovat heillä kuten omaa, itse ansaittua rahaa.
Tukiaisissa rypevät kepulaiset tulevat päivä päivältä yhä laiskemmiksi ja röyhkeämmiksi.
maakunnistahan ne verot kerätään ja maakunnat elättää keskukset, niin rahallisesti, henkisesti kuin ruumiillisestikkin
Ei punanutut ymmärrä ne ei tiedä maakunnista yhtikäs mitään, täällä se kaikkein konkreetisemmin näkyy näissä kirjoituksissa,tyhmiä mitkä tyhmiä, ei ymmärretä mitään.
tuki juoksee, mitäpä sitä muusta.
Syöttilästolliskot uskovat vain omia valeitaan.
"Suuri osa Suomen kunnista ei tulisi toimeen ilman valtion tukimiljoonia. Eniten valtionapua saa Ranuan kunta Lapissa. Kunnan verotuloista 70 prosenttia tulee valtionavuista.
Kakkostilaa pitää Salla, jonka verotuloista 63 prosenttia tulee valtion kassasta. Pohjois-Pohjanmaalla eniten tukea saavat Kärsämäki, Taivalkoski ja Merijärvi. Valtionavun osuus on yli 60 prosenttia verorahoituksesta."
Eikö syöttiläät ymmärrä ketkä heidät ja heidän surkeat maakuntansa elättävät?
imee sieltä verotuloja, matkailusta, kaivoksista, turvesoista, puusta, vesivoimasta, poroista jne
Ei se ola kuin muruaja Hesan saaman arhan rinnalla.
"Eniten valtionapua saa Ranuan kunta Lapissa." Tämä aika vale. Eihän Ranualla tarvitse kuin olla löhöillä jos sitä rahaa noin hulvattomasti kassaan kaadetaa.
Ei alle 5000 asukaan kunta voi milään matematiikallla saada eniten.
Ranua ei saa vationapuja senttiäkään..
Älä viitsi valehdella.
Ei ne hesalaiset Temarit ja kokkareet erota valtionosuuksia ja valtion apuja toisistaan.
Ne kun on nukkuneet yhteiskuntaopin tunnilla koulussa.
Ei jaksa valvoa kun pitää pelata yöt.
.
Yllätys yllätys Ahvenanmaan maakunta saa moninkertaisesti eniten valtionosuuksia
.
Ei yksikään kunta.
Kunnat hoitaa TÄsmälleem Valtion niille määrämiä tehtäviä. Jos valtio on määrnnyt kunnille liikaa tehtäviä se EI ole kuntien vika, vaan valtion. Lisäksi VATIO on LUVANNUT korvata kunnille määmiensä tehtävien tarvitman rahamäärän. SItä Valtio ei nykyisin ENÄÄ tee.
Valtio on alkanut maksattaa kunilla oMAT VELKANSA; Siitä kuntien rahapulassa on kyse. Kunnat velkaantuu sen vuoksi että VATIOLLA on liian paljon velkaa ja VATIO siirtää velkavastuitaan KUNTIEN maksettavaksi koko ajan lisää.
Valtio on pettänyt lupauksensa kunnnille rahoittaa terveys-ja opetuspalvelut.
Luin tuon ohjelmajulistuksen joka löytyy kepun nettisivuilta kokonaisuudessaan.
Kysymyksessä on eräänlainen viimeinen ristiretki aluetukijärjestelmän puolesta. Lisää pitäisi saada maaseudun kehittämiseen tukiaisia ja valtio eli maksaja pois häiritsemästä mitä näillä tukiaisilla tehdään. Avit, elyt ja muut ilmeisesti halutaan lopettaa. Kaupungit pahoja - maaseutu hyvä, siksi kaupunkien rahat pitää siirtää maaseudulle kepujen jaettavaksi, siinä julistuksen pääpointti.
Tuo ohjelmahan on juuri vastakkain asettelua???? vaikka Kääriäinen hokee juuri päinvastaista
Noi keput ovat sekaisin! rahat tuottamattomiin maaseudun hankkeisiin, luovutaan markkinatalouden pelisäännöistä ja aletaan tukemaan tehottomuutta.
Onhan tuolla viikon vitsikin: "hajautettu kilpailukyky"
Eli hajauttamalla yhteiskunnan rakenteita ja asukkaita saadaan kilpailukykyä??? jos näin olisi oikeasti niin mitään kaupungistumista maailmassa ei edes olisi tapahtunut saati tapahtumassa lisää, vaan kaikki hakeutuisivat syrjäseuduille kauas toisistaan. Silloinhan ei olisi edes mitään tarvetta millekään aluetuille.
maaseudultahan imetään se tuotto millä keskukset elää, SAISI EDES VIINAA MYYMÄLÄAUTOSTA, MUTTA EI KAUPUNKIIN SITÄ ON MENTÄVÄ RAHANSA VIEMÄÄN !
Kehtaa tuo Helsingin sanomatkin hehkuttaa tällä Seppo Kääriäisen lääkellä Suomen voimavarojen tasapuolisesta käytöstä. Helsingin sanomien pitäisi olla helsinkiläisten asialla, mutta eihän se ole. Suomessa on nyt kaksi Maaseudun Tulevaisuutta, Mikael Pentikäisen Maaseudun Tulevaisuus ja Kaius Niemen Helsingin sanomien maaseudun tulevaisuus. Molemmat niin umpikepulaista aivopesukehua, että lehden sivujen sivuun heittelijäkin meinaa muuttua vihreäksi.
Seppo Kääriäisellä ei kuitenkaan ole minkäänlaista rohtoa Suomen pelastamiseksi, kuin KOMEA OTSIKKO HESARISSA. Ei ole kenelläkään rehellisin pelikortein pelaavalla politiikolla ja kepulaiset eivät todella ole rehellisimmästä päästä ei Seppo Kääriänenkään. Seppo Kääriäinen on unohtanut senkin, että hallitusvastuussa ollessaan juuri kepulaiset satsasivat luonnnonvara- ja biotalouteen kaikki resurssinsa. Silloin vain tuo luonnonvaratalous kulki risupakettinimellä ja kyllähän se risu pantiin liikkumaan korvista teiden varteen veronmaksajien rahoilla. Seppo Kääriäinen ei muistanut sitäkään, että teitäkin piti rakentaa korpiin pelkästään sen takia, että RISU LIIKKUISI. Nyt meuhaa Helsingin sanomissa teiden rakentamisestakin. Olihan se hyvä silloin kepulaisten rakentaa teitä korpisuorille, koska liikennerahat olivat Anu Vehviläisen humputettavana. Helsingin rautatiesemalla junat rysäyttelivät päin seiniä, kun ratojen rakentamisestakin rahoja tingittiin. Nyt onneksi tämän hallituskauden aikana raiteiden päähän on saatu kunnon stopparit.
Olisikin tasapuolista tuo voimavarojen käyttö myös pääkaupunkiseudulla asuvia kohtaan? Kepulaisvallan aikana punakynä veteli härskisti rukseja kaikille pääkaupunkiseutua koskeville hankkeille ja maakuntiin niitä yhteisiä voimavarojamme haaskattiin haaskaamasta päästyään. Pääkaupunkiseudun kehittäminen pistetään heti jäihin ja niin on nytkin kepulaisten suunnitelmissa, jos hallitusvaltaan pääsevät.
Helsingissa asuu vain 10 prosenttia väestöstä ! Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Mauri Pekkarinen syyttää hallitusta maakuntien kehittämisrahoituksen alasajosta.
Hänen mukaansa keskusta kokoaa maakunnat yhteiseen rintamaan hallituksen edustamaa keskittämiskehitystä vastaan.
Ohjelmassa mainitaan helsingin seutu ja tampereen seutu, näiden menestymistä on syytä siis jarruttaa. Noissa on jo 1,8 miljoonaa asukasta.
Kepugiljotiinia on luvassa, jos Helsingin seudun ja Tampereen äänestäjät eivät ole valppaina.
Eikö se Pääkaupunkiseutu juuri halua lkaa halllinnoida omia rahojaan?
Metropolihallintoahan siellä vinguttu jo ainakin 20 vuotta. Sehän on juuri sitä Keskustan maakuntamallia.
Eikö sitä samaa maakuntahallitoa saisi muualle rakentaa?:D Pitäisikö olla metropolihallinto ja sen päälle sitten rakentaa vaitonhallinto muuta maata varten?
Siinä sitä ropakantaa sitten riittäisi siitä muun maan elättämisestä jos koko man rahat kulkisi sen "metropolin" kautta. Metropoli maksaisi valtiolle ja valtio sitten kierrättäisi rahan muualle maahan.
Eli metropoli haluaisi valtioksi valtion sisällä.
Pääkaupunkiseutu on koko Suomen VETURI ja sieltä löytyy veronmaksajia ja erittäin hyvätuloisia. Kysymyksen voisi perään heittää, paljonko pääkaupunkiseutu maksaakaan koko Suomen veropotista? Valtio-osuuksinakin pääkaupunksieudulta virtaa veronmaksajien rahoja Suomen kuntiin, että siellä pystyvät suoriutumaan hyvinvointivaltiomme velvotteista.
Monessa Suomen kunnassa ei ole niitä veronmaksajia juuri ollenkaan, vaan kuppaajia. Näiden kuppaajien elämänkin joutuvat työssäkäyvät ja eläkeläiset maksamaan. Eli aika härskiä on tämä kepulaisten ulostulo tuolla maaseutujen kehittämisrahoitusideallaan. Moni pääkaupunkisudulla asuva ja maakuntien ökyilyä ylläpitävä kyllä nyt on tullut kepulaisten suhteen hyvin varovaiseksi. Näyttää pahasti siltä, että eihän se tuo kepulaisten politiikka ole muuksi muuttunut siitä siltarumpupolitiikastaan, vaikka keulakuvana onkin nyt Juha Sipilä, joka on täysi arvoitus. Niin paljon on vanhaa konkaria ja konnaa nyt asialla, että pelottaa.
Ketjun aiheenahan oli esitys uudenlaisesta hallinnon järjestelystä maassamme. Maksamme hallinnosta nykyiselläkin järjestelytavalla. Maakuntahallinto voisi tulla pääkaupunkiseutulaisille jopa nykyistä edullisemmaksi, jos maakuntahallinto rahoitetaan erityisellä maakuntaverolla monien muiden länsimaiden tapaan.
Monessa länsimaassa kunnat eivät vastaa kuin itsenäisyyspäivän vastaanototon viinivalinnasta. Maakunnat päättävät lähes kaikesta muusta mistä suomessa päättävät kunnat. Eli Suomen järjestelmässä päätöksenteko on lähellä kansalaisia eikä jossain maakuntakeskuksessa satojen kilometrien päässä.
kepun ainoa motiivi on luoda kuntien valtion tulojen tasausjärjestelmän lisäksi vielä toinen tasausjärjestelmä maakuntatasolle. Eli kepualueille lypsetään jatkossa tukiaiset kahdesta systeemistä, tietysti maataloustukia ja eu-tukia unohtamatta.
kiva Hesalaisille jos kaikki raha kerättäisiin sinne heh heh..
Olisihan se kiva kun kaikki Helsinkiläisten maksamat verot käytettäisiin kepulandian elättämiseen ja kannattamattomiin yritystukiin. Ai niin, niiinhän koko ajan tehdäänkin.
Kammottavaahan tämä kepukeskittäminen on ja ne, jotka veroja maksavat joutuvat kaiken tämän rahoittajaksi. Tietysti tämäkin on oma valinta tämä maakuntien elinvoimaisuus verrattuna esim. pääksupunkiseudulla ja suurissa kaupunkikeskittymissä asuviin, koska äänestävät kepulaisia. Kepulaisilla on ollut kymmenet vuodet liian suuri valta hoitaa maamme asioita tasapuolisesti. Nytkin jopa ennen vaaleja ollaan jo lihottamassa maakuntien bönäkkyyttä. Tämä bönäkkyys tarkoittaa, että yhtään kepulaista virkamiestä ei pistetä kilometritehtaalle työväen tspaan.
Nyt näyttä siltä,että Sipilän lanseeraama kotikunta-maakuntamalli on yhä
useampien asiantuntijoiden mielestä paras.
Näinhän Ruotsissakin on asiat järjestetty.Jos puolet kunnan verorahoista vie
sote niin kyllä siinä on oltava myös demokraatinen ohjaus mukana.
Kokoomuksen jääräpäinen suurten kaupunkien ylivallan kasvattaminen todettiin
perustuslain vastaiseksi.
Kun moni kunta on hoitanut tehokkaasti asiansa,siitä sitten rangaistaan ja
annetaan niille jotka hutiloivat.
Muiden länsimaiden kaltaisen maakuntahallinnon valmistelu kestäisi vuosia, mutta mikä estää järjestämästä jo seuraavien kunnallisvaalien rinnalla sotevaalit.
Joku hallinto tarvitaan valtion ja kuntien väliin. Ihan sama millä nimellä tuota hallintoa kutsutaan, se on kuitenkin tarpeellinen. Terveydenhoito, toisen asteen koulutus ja kaavoitus ovat ainakin asioita jotka vaativat väliportaan hallintoa.
Täällä taas jotkut meuhkaavat Helsinki vs kepukunnat, eihän se niin mene. Väliporras hoitaa oman alueen asioita, ei valtakunnallisia. Kuntapäättäjät ovat koko maassa itsekkäitä, viimeksi tämä näkyi kun metropolihallinto kaadettiin ja sitä ei kaataneet kepulaiset.
PK seutu on paikka, jossa kaikkein kipeimmin tarvittaisiin kuntarajat ylittävää hallintoa, YTV ei riitä sillä ei ole päätösvaltaa tärkeissä asioissa eikä kuntalaisilla ole mahdollisuutta vaikuttaa sen päättäjiin.
Jotenkin tälläkin saitilla jotkut trollaavat jotain kaunaansa asialliseen keskusteluun ei pysty kuin muutama. Sama koskee muitakin politiikka saitteja.
PK-seudulla tosiaan tarvittaisiin kaavoituksessa väliporrasta kunnan ja valtion väliin, näin myös sotessa. Monissa muissa asioissa pikemminkin pitäisi päätöksentekoa viedä lähemmän asukkaita, kaupunginosatasolle. PK-seudulla tyypillisesti kaupunginosassa 10 000...50 000 asukasta, eli juuri sopivasti lähipalveluiden yms. sijoittamisesta päättäväksi elimeksi.
PK-seudulle sopisi parhaiten kaupunkien yhdistäminen yhdeksi metropoliksi jossa kaavoitus ja sote-asiat päätettäisiin vaaleissa valitussa metropolivaltuustossa, samoissa vaaleissa voisia valita 20 - 30 kaupunginosavaltuustoa (n. 25 - 40 jäsentä) jotka päättäisivät muista asioista.
Mutta tämänhän ei meille espoolaisille käy, ihmetyttää miksei.
Eikö se kataisen suunniltelma ollut VÄHINTÄÄN 200 000 asukasta joka pystyy tehokkaasti päättämään omien alueidensa asioista? Sillon se olis Kataisen mukaan tehokasta ja lähellöä ihmistä.
Lapissa se tarkoittaisi kahta kuntaa. Lähes puolet maan pinta-alasta olisi kahdessa kunnassa. Etelä-pohjoisuunnassa alue on 600 kilometriä ja länsi-itä suunna 350 kilometriä.Siinä se päätöksen teko olisi lähellä ihmistä.
Sehän takoittaisi pääkaupunkiseudullakin päätöksien kekittämistä muutamalta kaupungilta kokonaan. En ole nota vöäestömääriä katsellut mutta aikai taida kaikissa pääkaupunseudun kunnissa olla tuota 200 000 asukasta?
.
Lehtimäki entinen itsenäinen kunta haluaa eroon liitos-Alajärvestä
Mutta sille ei anneta demokraattista vaihtoehtoa palautua takaisin itsenäiseksi kunnaksi
"Nykyinen kuntarakennelaki ei tunne sellaista mahdollisuutta, että osa toisesta kunnasta voisi muodostaa uuden kunnan. Alajärveen liittyneelle Lehtimäelle laki tarkoittaa, että jos lehtimäkeläiset haluavat Alajärvestä eroon, heidän on löydettävä uusi kumppani ja pyrittävä kunnan osaliitokseen."
http://yle.fi/uutiset/lehtimakelaisten_on_loydettava_uusi_kumppani_jos_mielivat_eroon_alajarvesta/7814540
.
kerätään sieltä, valtakin kuuluu maksajille..
Juu, eli valta stadilaisille.
prsaukisille elätettäville, haloo,,,,,,,,
tapahtuu !