Henkilöllä on suuret käsitykset itsestään, hän voi liioitella lahjoillaan ja saavutuksillaan sekä odottaa perusteettomasti muiden pitävän häntä ylivertaisena.
2. Henkilö keskittyy ajatuksissaan jatkuvasti mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta.
3. Henkilö uskoo olevansa jotenkin erikoinen ja ainutlaatuinen, kokee että häntä ymmärtävät vain muut huomattavat henkilöt ja instituutiot, joiden kanssa hänen tulisi olla tekemisissä.
4. Henkilö vaatii korostunutta ihailua.
5. Henkilö kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun ja saamaan toiveensa täytettyä
6. Henkilö käyttää häikäilemättömästi muita hyväkseen.
7. Henkilöllä on empaattisuuden puute: haluttomuus huomata toisten tunteita ja tarpeita tai eläytyä niihin.
8. Henkilö on usein kateellinen muille tai uskoo myös muiden kadehtivan häntä.
9. Henkilö on ylimielinen, hänellä on röyhkeä käytös tai asennoituminen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ilmiselvä surusvekon psykologinen profiili!
Korstunutta ihailua. haha. Kukapa ahvenanmaalainen ei vaatisi.
Voi hyvänenaika. Eihän tuo sovi ollenkaan meidän vaatimattomiin ja maanhiljaisiin ruotsinkielisiin, jotka uurastavat pyyteettömästi yhteisen isänmaamme hyvinvoinnin eteen. Pelkkä vaatimattomuus ja ahkeruus aseenaan, suomalaisuutta kunnioittaen ja oman edunvalvontansa unohtaen. Siinä on heidän profiilinsa.
Ida Asplund on pohjolan Äiti Teresa.