Jeesuksen kirjeet seurakunnilleen

George L

Tästä hyvää opetusta David Pawsonilta; "Jeesuksen kirjeet seurakunnilleen":

`` "Miksi ainoat Jeesuksen itsensä lähettämät kirjeet osoitettiin seurakuntien piirille, nykyisen Turkin alueen lounaiskulmaan? Ja miksi S a a t a n a sijoitti vakituisen asuinpaikkansa maan päällä aivan samalle alueelle?

Vastaus on, että molemmat sekä aika ja paikka olivat kriittisiä Kristuksen ruumiin selviytymiselle, pakanauskonnon ja maailmallisen kulttuurin edessä. Jos pyhät voisivat 'voittaa' täällä, he pystyisivät tekemään niin kaikissa paikoissa ja kaikkina aikoina.

Maailma on edelleen erittäin paljon meidän kansamme, pyrkimässä 'voittamaan' seurakunnan ulkoisilla vainoilla tai sisäisellä turmeltumisella. Mutta ylösnoussut, taivaaseen astunut, paluuta tekevä Herra kävelee edelleen Hänen seurakunnissaan, rohkaisemalla luvatuilla palkinnoilla ja varoittaen ikuisesta kadotuksesta." ´´

Nämä tutkimukset jättää katsojalle kaksi kysymystä joihin on vastattava:

• "Mikä kirje kuvaa seurakuntaa johon minä kuulun?"

• "Olenko "voittaja", seurakunnassa ja maailmassa?"


Jeesuksen kirjeet seurakunnilleen; osa 1/9: "Kiusaukset ja koettelemukset" :

https://www.youtube.com/watch?v=u-n6oEymvDw
____________

Laitan opetussarjan jaksoja myöhemmin lisää.

Nämä opetukset on hyvä katsoa ja omaksua niistä asioita käytäntöön ja kysyä millainen oma seurakunta on, onko omassa seurakunnassa asioita joissa pitäisi tehdä parannus. Mikä seitsemän seurakunnan kirjeestä sopii omaan seurakuntaasi?

20

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • George L
      • myytäviäkyllä

        Onko noita Pawsonin opetuksia suomenkielisinä tekstityksinä, kun ei tuo toinen kotimainen oli ihan kaikinosin hallinnnassa? Tv7 ei ole ollut taltiointeja ainakaan aiemmin.


      • Tekstitykset-löytyvät

        Tuossahan on tekstitykset


    • Laodikea

      Kyllä Laodikean seurakunta on täydellinen kuvaus tämän päivän itseriittoisista seurakunnista, jotka eivät mitään tarvitse. Kaikki ovat omasta mielestään niitä Jumalan valittuja, vaikka luopumus vain koko ajan lisääntyy.

      Ilm.3
      14 Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
      15 Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
      16 Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
      17 Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
      18 Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
      19 Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.
      20 Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
      21 Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.
      22 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'"

      • George_L

        Samaa mieltä, Laodikean seurakunta kuvastaa todellakin täydellisesti tämän päivän seurakuntaa; Jeesusta ei seurakunnan kokouksissa näy vaan Hän joutuu kolkuttelemaan seurakunnan ovella.


    • George_L

      Smyrna, koeteltu, mutta rikas

      https://www.youtube.com/watch?v=QRVAhpB4_q8

      "Ja Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään: Minä tiedän sinun ahdistuksesi ja köyhyytesi-sinä olet kuitenkin rikas- ja mitä pilkkaa sinä kärsit niiltä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan ovat saatanan synagooga. Älä pelkää sitä, mitä tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä muutamia teistä vankeuteen, että teidät pantaisiin koetukselle, ja teidän on oltava ahdistuksessa kymmenen päivää. Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sitä, joka voittaa, ei toinen kuolema vahingoita.' " [Ilm. 2:8-11]

    • George_L

      Pergamon, uskollinen, mutta epäpuhdas

      https://www.youtube.com/watch?v=9N68TrKHo80

      "Ja Pergamon seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on se kaksiteräinen, terävä miekka: Minä tiedän, missä sinä asut: siellä, missä saatanan valtaistuin on; ja sinä pidät minun nimestäni kiinni etkä ole kieltänyt minun uskoani niinäkään päivinä, jolloin Antipas, minun todistajani, minun uskolliseni, tapettiin teidän luonanne, siellä, missä saatana asuu. Mutta minulla on vähän sinua vastaan: sinulla on siellä niitä, jotka pitävät kiinni Bileamin opista, hänen, joka opetti Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, että söisivät epäjumalille uhrattua ja haureutta harjoittaisivat. Niin on myös sinulla niitä, jotka samoin pitävät kiinni nikolaiittain opista. TEE siis PARANNUS; MUTTA JOS ET, niin minä tulen sinun tykösi pian ja SODIN heitä vastaan suuni miekalla. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sille, joka VOITTAA, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.'" [Ilm. 2:12-17]

    • George_L

      Tyatira, sitoutunut, mutta horjuva

      https://www.youtube.com/watch?v=MKLX7EZQWS4

      "Tyatiran seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Jumalan Poika, jolla on silmät kuin tulen liekki ja jalat kuin hehkuva vaski. Minä tiedän sinun tekosi, sinun rakkautesi ja uskosi, palvelemisesi ja kestävyytesi. Tiedän myös sen, että sinun viimeiset tekosi ovat lukuisammat kuin ensimmäiset. Mutta se minulla on sinua vastaan, että suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua. Olen antanut hänelle aikaa kääntyä, mutta hän ei tahdo tehdä parannusta haureudestaan. Minä heitän hänet sairasvuoteeseen, ja ne jotka tekevät huorin hänen kanssaan, minä suistan suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistaan. Hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä tutkin mielet ja sydämet ja annan teille kullekin tekojenne mukaan. Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille jotka ette ole tulleet tuntemaan - niin kuin sanotaan - Saatanan syvyyksiä, minä sanon: muuta kuormaa en säilytä teidän päällenne. Pitäkää kiinni siitä mitä teillä on, kunnes minä tulen. Joka voittaa ja loppuun asti ottaa vaarin minun teoistani, sille minä annan vallan hallita pakanoita. Hän on paimentava heitä rautaisella sauvalla, hän särkee heidät kuin saviastiat. Sen vallan minäkin olen saanut Isältäni. Ja minä annan hänelle aamutähden. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille." [Ilm. 2:18-29]

    • yhnjkuygfr

      "Kristuksen ruumiin "

      Eihän tuollaista olekkaan!!!

      YLÖSNOUSSEEN JEESUKSEN RUUMISTA EI OLE SILLÄ JEESUKSELLA OLI OPETUSLAPSEN TARKASTAMA KEHO:

      Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
      20:27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen."
      20:28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"

      • pyhpyh

        Etkös sinä osaa lukea Paavalin kirjeitä?

        Kristuksen ruumis = seurakunta


      • pyhpyh kirjoitti:

        Etkös sinä osaa lukea Paavalin kirjeitä?

        Kristuksen ruumis = seurakunta

        Eikös sitä ristuksen ruumista kannibalisoida ehtoollisella? Ja huuhdellaan palat alas jessen verellä? Ei tule kovin terveitä mielikuvia tästä.


    • George_L

      Sardes, nimellisesti elävä:

      https://www.youtube.com/watch?v=NwrAxEIpgYQ

      "Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut. Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä. Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen. Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset. Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'" [Ilm. 3:1-6]

    • TheKeyOfDavid

      Entä Filadelfian seurakunta? Uskollinen ja kärsivällinen.

      • George_L

        "Filadelfia, pieni, mutta merkittävä"; se onkin seuraava Jeesuksen kirjeistä seurakunnille.


    • UneliasEspoossa

      Miten niin Jeesuksen? Missä Raamatussa sanotaan niin?

      • George_L

        Katsoppa mitä näiden seurakuntien kirjeiden alusta kuka on lähettäjänä, olisiko Jeesus?


    • George_L

      Filadelfia, pieni, mutta merkittävä:

      https://www.youtube.com/watch?v=QVXv_eJ2bIg

      "Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa: Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt. Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan. Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'" [Ilm. 3:7-13]

    • seurakuntatänään

      HUHTIKUUN HULINAT -15% ALENNUSTA
      ostostesi loppusummasta WWW.KIRJAONLINE.COM verkkokaupasta.
      Tarjous voimassa 1.4.15-30.4.15
      ALENNUKSEN SAAT koodilla 042015
      Tarkemmat ohjeet: http://www.kirjaonline.com/news/9/15-ale-huhtikuun-ajan

      http://www.kirjaonline.com/product/365/loistava-seurakunta
      Marko Selkomaa kuvaa teoksessaan nykyaikaista apostolista seurakuntaa. Paikallisseurakunta ja seurakuntaverkosto ovat Jumalan pelastussuunnitelman ytimessä. Niiden tarkoitus on toimia majakkana ihmisten, kaupunkien ja kansakuntien elämässä.

    • Seurakunta joka kuvaa hyvin tämän päivän länsimaisia seurakuntia on:

      Laodikea, väkirikas ilman Kristusta;

      https://www.youtube.com/watch?v=UO92awHIrCE
      .
      .
      "Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku: Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava {kuuma}; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä {haalea}, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'" [Ilm. 3:14-22]
      .
      .
      Mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan; 'Jos olisit kylmä tai kuuma, mutta olet haalea - ja siksi oksennan haalean suusta', Laodikean seurakunta ymmärsi asian hyvin, miten asia liittyy paikalliseen ympäristöön? Millainen on siis haalea seurakunta? Miksi pitäisi olla ennemmin kuuma tai kylmä?

      Miten jaetta, jossa puhutaan 'ovella kolkuttamisesta' on ymmärretty väärin ja miten sitä käytetään väärin? Mikä sen todellinen merkitys on?

    • Viimeinen, yhteenveto jakso
      .
      Tulevaisuuden koettelemukset ja voitot - Osa 9/9
      https://www.youtube.com/watch?v=FyqpeOu3e1A
      .
      .
      Mitä tulevaisuus tuo tullessaan niin seurakunnalle kuin maailmallekin? Mistä Jeesus varoitti uskovia?

      "Oletko "voittaja", seurakunnassa ja maailmassa?"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      128
      7736
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      94
      7262
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      31
      7182
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      18
      6532
    5. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      73
      6341
    6. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      111
      5687
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      46
      5468
    8. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      5445
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      74
      5321
    10. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      47
      5190
    Aihe