Nythän oletan niin, että ihminen on paljolti tunteella valintansa tekevä, mutta järjellä ne perusteleva olento. Valinta Jumalan puolelle voidaan ehkä väittää järkivalinnaksi, mutta tunteet on ilmeisestikin tärkeitä. Jumalaan uskotaan, koska Jeesus on ensin rakastanut meitä, yms.
Kristinuskon perussanastoon kuuluu paljon tunnesanoja, kuten "rakkaus", "armo" yms. Puhutaan myös uskonnollisista tunteista.
Mitäpä olisi ateistiset tunteet? Mihin tunteisiin ateismi vetoaa ateistiksi kääntyvässä? Pyrkiikö ateisti perustelemaan tunnevalintaansa järkisyin?
Kristinuskon perussanastoon kuuluu paljon tunnesanoja, kuten "rakkaus", "armo" yms. Puhutaan myös uskonnollisista tunteista.
Mitäpä olisi ateistiset tunteet? Mihin tunteisiin ateismi vetoaa ateistiksi kääntyvässä? Pyrkiikö ateisti perustelemaan tunnevalintaansa järkisyin?
Vastaukset 58
Vanhimmat
Ateisti perustelee tunteensa sillä mitä hän näkee ja kokee elämässään.
Turha puhua mistään "tuntemattomasta ihmisen Suunnittelijasta":Näemme merkkejä kellosepistä,taidemaalareista jne.
Koska ateisti ei huomaa "korkeampien/koreampien voimien" oikeasti vaikuttavan mihinkään,niin tulee luonnolliseksi vaihtoehdoksi se,että korkeampaa voimaa ei ole tai sitten hän ei ansaitse palvontaamme..
Miksi Rakkauden Jumala antaa pienen lapsen nähdä nälkää ja isojen pahojen miesten mellastavan Irakissa Samaan Rakkauden Jumalaan vedoten..
Ateisti näkee myös samaa uskontoa edustavien kesken selvän ristiriidan:
malliesimerkki on "Gangs of New York":in rukoilukohtaus,missä katolinen rukoilee että saa tappaa puritaanin ja puritaani tietysti samaanaikaan toisinpäin..
Rinnalla luterilainen perhe aloittaa rukouksen sanoilla "Herra on Armollinen"
Kaikki lopettavat sanaan "aamen".
Miltä katsoen Jumalan valinta on järkivalinta?
Voitko siis vihdoinkin esittää ne Suorat Jumaltodistukset,joita sinulta penäsin "tuolla kanavalla jossa käsitellään oppiasi,jolle et juuri nyt muista ainuttakaan testipaikkaa"?
Kiinnostuneena odotan :)
Anna ateistille kaunis peili, jos hän ei näe omia vikojaan, se tekee hänet kuitenkin onnelliseksi.
Ei ole tekopyhyydellä rajaa kun kristinuskolla ajaa.
eiköhän suurin osa valinnoista tehdä tunteella, ihminen ajattelee loppujen lopuksi erittäin vähän, koska ajattelu on työlästä, ja ihminen taas on mukavuudenhaluinen ja laiska. Evoluutio lienee muokannut ihmisen sellaiseksi, että se on enemmän altis uskomaan epäilyn sijasta. Ateistiksi kääntymisessä lieneekin useimmiten kysymys siitä, että menettää uskonsa kuin siitä, että tietoisesti on alkanut punnita asioita järkensä avulla, tosin näitäkin varmaan on. Uskominenkin näet nykypäivinä alkaa olla jo melko vaikeaa. Pitää opiskella filosofista apologetiikkaa ja lukea jli:n linkit sataan kertaan läpi, että alkaa vakuuttua siitä, että olisi edes pieni mahdollisuus, että jonkinlainen jumalaolio voisi olla olemassa. "Väri", suora, mystinen ja selittämätön kokemus, ihan niin kuin tämä meidän tavallinen arkikokemuskin, mutta ei niin tylsä. Niinpä ihmiset uskoskelevatkin enmmän tai vähemmän ihan omiin jumaliinsa.
>> Mihin tunteisiin ateismi vetoaa ateistiksi kääntyvässä? >>
Valitan, en voi auttaa, ei ole kokemuksia kääntymisestä.
>> Mitäpä olisi ateistiset tunteet? >>
Ei aavistustakaan. Tiedätkö sinä ?
>> Pyrkiikö ateisti perustelemaan tunnevalintaansa järkisyin? >>
Varmaan useimmat pyrkivät, eivät ehkä kaikki ? Ateistien tunnevalinnat tosi eivät yleensä koske jumalia, vaan äidin/isän valintaa omille laposilleen, parhaan tuntuista onkipaikkaa kosken rannalla ja lukemattomia muita maallisempia tunnejuttuja.
Olen ateisti koska en usko mihinkään jumalaan. Se ei tarkoita että olisin aktiivisesti valinnut ateismia, jos esimerkiksi saan herätyksen hinduismiin, loppuu ateismini saman tien, täysin automaattisesti.
Mihinkäs sinä uskot ja minkä takia ?
Kirjoitat:
Valitan, en voi auttaa, ei ole kokemuksia kääntymisestä
edelleen...Olen ateisti koska en usko mihinkään jumalaan. Se ei tarkoita että olisin aktiivisesti valinnut ateismia.
Olethan toki tehnyt valinnan koska noin kerrot, jos herätys sana on hankala niin jätetään pois se.
Mutta et kai ole kuin lehti joka lentää tuulen mukana ja sanoo, haluan lentää.
>Olethan toki tehnyt valinnan koska noin kerrot
Öh, ensin pitäisi uskoa jumalaan että voi tehdä valinnan. Miten tehdä valintaa yhden vaihtoehdon välillä, jos yksinkertaisesti ei ole mitään jumalaa, niin sitä ei sitten ole.
Sinullekko uskominen jumalaan on valintakysymys? Voisit siis huomenna valita toisin ja kääntyä wicca uskovaiseksi, tai lopettaa kaiken taikauskoisen paapatusajattelun, ja ryhtyä ateistiksi?
>Mutta et kai ole kuin lehti joka lentää tuulen >mukana ja sanoo, haluan lentää.
Mutta et kai ole yksi magiaan uskova magiaan uskovien joukossa ja sano että haluat ajatella?
En kysynyt, teitkö valinnan Jumalan vai ateismin välillä. Maailma on täynnä vaihtoehtoja, eri ajatusmalleja ja ateismin rinnalle löytyy paljon muuta. Tämän valinnan olet tehnyt. Toki voit muuttaa mielipiteesi. Uskossa Kristukseen se ei mene ihan tuolla tavalla. Se on kertaratkaisu, voisi verrata syntymään, et voi päättää että en syntynytkään.
Tuo loppu lauseesi magiasta ei mene ei mene perille. ( magia= taikuus, taikominen).
Ja vielä yksi juttu koitetaan nyt pysyä asiassa ja jätetään herjailut vähemmälle. Voimmeko sopia ettemme paapata?
..ateistiksi ? En minä vaan tiedä.
>> Olethan toki tehnyt valinnan koska noin kerrot >>
Valintoja olen tehnyt paljonkin, mutta koskaan en ole valinnut ateismia.
Varmaan olen joskus 'valinnut', että en usko kristinuskon Jumalaan sellaisena kuin miksi häntä minulle lapsena kuvattiin. Kovin dramaattinen tuo 'valinta' ei ilmeisesti ole ollut, itse en sitä edes muista.
Myöhemmin olen 'valinnut' että en usko Allahiin enkä hinduismiin, enkä...jne. jne. Kaikiin niihen sisältyy varmaan arvokasta tietoa moraalin, etiikan yms. suhteen mutta niiden oppeihin jumaluudesta olen 'valinnut' olla uskomatta.
Jossain vaiheessa olen myös 'valinnut', lähinnä alitajuisesti, että en usko muihin, lapsuuden opetuksista eroaviin kristinuskon tulkinnoihin. En liberaaliteologien utuiseen jumal'kuvaan, en New Agen peilistä näkyvään jumalaan(?) enkä mihinkään muuhunkaan tuntemaani vaihtoehtoon.
Ihmeellistä että yhä koen olevani ateisti, vaikka en sitä koskaan ole valinnutkaan.
Hmm.. Vaikka luin vielä kahteen kertaan tuon mitä kysyit farfarilta, en silti niistä sanoista saanut muotoiltua mitään muuta muotoa kuin että vaihtoehtona on jumalat tai ateismi (niiden kieltäminen). Totta että näiden kahden lisäksi voisi olla vielä agnostikko, mitä liittyy keskustelunaiheeseen, mutta menee jo pilkun hässimiseksi. Agnostikolta lienee myös turha kysyä miksi hän on valinnut agnostina olon. Mitäs muita vaihtoehtoja sinä ajattelisit?
>Uskossa Kristukseen se ei mene ihan tuolla >tavalla. Se on kertaratkaisu, voisi verrata >syntymään, et voi päättää että en syntynytkään.
Jaajaa.. Et liene kuullut ihmisistä joiden usko kristinuskoa tai muita uskoja kohtaan on väistynyt pois. Niitä ihmisiä on melko paljon kumminkin. Turhat taikauskot voi helposti jättää taakseen, avaa silmät(oikeasti, eikä kuvainnollisesti) ja ruveta ajattelemaan omilla aivoillaan. Teoriassa helpopa..
>Tuo loppu lauseesi magiasta ei mene ei mene >perille. ( magia= taikuus, taikominen)
Magiaa mitä magiaa siinä kristinuskossakin on, taikausko muiden taikauskojen joukkossa.
>Ja vielä yksi juttu koitetaan nyt pysyä asiassa >ja jätetään herjailut vähemmälle. Voimmeko sopia >ettemme paapata?
Missä mielessä olen herjannut sinua?
No jos ateismi on sitä ettei uskota jumalaan/jumaliin niin kaikki tunteet jotka eivät liity jumalaan uskomiseen ovat kai sitten ateistisia. Jos tarkoitit että ateistien tunne-elämä olisi olennaisesti erilaista kuin muiden, niin kysymys on ehkä väärin asetettu.
No, koska ateismi ei ole oppi, ideologia saati uskonto siihen ei oikein sillä lailla "käännytä". Ihmisestä tulee ateisti kun hän lakkaa uskomasta jumalaan. Jos hän ei ole alunperinkään uskonut jumalaan hän on ollut ateisti alusta saakka.
Esim. ei kannata sanoa että olisin en uskoisi jumalaan koska olen ateisti, vaan että olen ateisti koska en usko jumalaan!
Varmaan samallaila kuin kuka tahansa muukin. Jotkut tekee, jotkut ei. Mutta ateismilla tuskin on mitään tekemistä asian kanssa.
Taidat olla hiukan asenteellinen? Oletatko ettei ateisteilla ole tunteita?
Muuten nuo tunnesanat uskonnollisessa sanastossa ei välttämättä tarkoita samaa kuin arkikielessä, vaan niillä on oma erityinen uskonnollinen merkitys.Vähän kuin sanalla usko. On eri asia sanoa kaverille joo mä uskon sua kuin sanoa uskonnollisessa yhteydessä minä uskon jumalaan jne.
>Valinta Jumalan puolelle voidaan ehkä väittää >järkivalinnaksi, mutta tunteet on ilmeisestikin >tärkeitä.
Lähinnä kait tiedon puute, jonka jälkeen mennään uskomusten puolelle. Käsittääkseni "minusta tuntuu" - ajattelu ohjaa etsimään jotain elämää suurempaa selitykseksi siinä kohtaa kun järjen rajat tulevat vastaan, helpomman vastauksen toivossa. Varsinaisesti kääntymyksessä (kristinuskon, siitä tässä kumminkin on kyse) jumalan puoleen on ulkopuolelta johdateltua ajatusmaailmaa, johon on helppo "nojautua".
>Jumalaan uskotaan, koska Jeesus on ensin >rakastanut meitä, yms.
Ahaa, siksi siis jokainen muslimi kääntyy mekkaan.. ;)
>Kristinuskon perussanastoon kuuluu paljon >tunnesanoja, kuten "rakkaus", "armo" yms.
Ainakin noita sanoja käytetään paljon "markkinointipuheissa" kristinuskon taholta.
Todelliset esimerkit vain jäävät vähemmälle.
Mainittakoon vielä että noita sanoja voi kyllä käyttää muutkin ihmiset uskoon hurahtaneet.
>Puhutaan myös uskonnollisista tunteista.
Ketä puhuu?
>Mitäpä olisi ateistiset tunteet?
Öh? Ei ainkaan henkilökohtaisesti tunnemaailmastani puutu noita mainitsemisia asioita, lukuunottamatta "uskonnollista" tunnetta. Sitä en kyllä tiedä mitä se on. Olen kyllä kykeneväinen tunne elämässäni rakastamaan, inhoamaan, iloitsemaan, vihaamaan, murehtimaan (turhia), empatiaan, sympatiaan, rakkauteen jne. mutta "usnonnollista" tunnetta en taida tuntea. Onko se joku kumma tunne kun otatte yhteyttä (ketä mihinkin) jumaliinne tai mihin uskottekaan?
>Mihin tunteisiin ateismi vetoaa ateistiksi >kääntyvässä?
Siihen että oma maailmankuva on selkeä, johdonmukainen ja itse luotu, eikä täynnä epäjohdonmukaisia muiden muokkaamia ajatuksia. Eli vastaus on: Tunne että tekee oikein kun luottaa _omaan_ järkeensä.
>Pyrkiikö ateisti perustelemaan tunnevalintaansa >järkisyin?
Olisiko se sitten enään tunnevalinta?
Ei ole tunneasia tulla ateitsiksi, sitä vain on. Eikä ole tunneasia tulla uskoon, ei se tunteilemalla herää se usko, vaan sen lahjoittaja on Jumala, joka antaa uskon kun joku pyytää sitä. Uskoon voi tulla myös kun vaan alkaa tajuamaan Raamatun Sanaa, kun lukee ja huomaakin että tajuaa. Silloin uskoa jo on, ja sinulle on annettu sitä jo ainakin vähän.
Mielenkiintoinen kysymys. Varoitan, että vastaukseni saattaa olla pitkähkö, koska en näe tuohon mitään yksinkertaista vastausta. Oikeastaan sama pätee myös uskovaisen perusteluihin, ei se ole yksin tunnepuolen juttu, vaikka tunteet vaikuttavat. Silti jo pelkästään ihmisen kemian ja neurologian tuntien on pakko päätyä päätelmään, että kaikki tunteet ovat myös aivoista lähtöisin, siten alitajuisesti perusteltuja.
Olen itse lapsuudenuskostani luopunut ja selvyyden vuoksi lienee itsenikin parasta koettaa siirtyä sen aikaiseen tunnepuoleen. Se ei ole kovin helppoa jo senkin vuoksi, että olin aika kehittymätön henkisesti siihen aikaan ja olin siihen mennessä oppinut vain yhdenlaisen totuuden eli sellaisen, jossa Jumala esitti suurta roolia.
Ensimmäinen (voisi sanoa myös tunne) askel kohti tuntematonta oli järjellinen epäily. Perheeni oli uskossa, mutta se koki kaikenaikaa todella paljon vääryyttä ihan omissa riveissään. Alkoholismi oli yksi tekijä, joka luottamusta juuriltaan. Sen lisäksi tähän jumalaiseen maailmaan kuului jatkuva valehtelu, niin itselle kuin muille. Ajatus kiersi uskovaisten päissä kehää. Esimerkiksi alkoholismi on yhden ihmisen sairaus, jonka syntymekanismit ovat moninaiset, mutta usein pohjalla on joku perusristiriita, jota ihminen ei ole pystynyt käsittelemään. Uskossaolevat sukulaiseni kuitenkin uskoivat, että kaikki muuttuu hyväksi rukoilemalla. Ikäänkuin alkoholismi olisi riivaajan henki (kuten sen on ajateltu olevan, kuten monen muunkin psyykkisen sairauden on uskottu olevan jotain demonista alkuperää), joka poistuisi, kun tarpeeksi manataan. Näin ei koskaan tapahtunut, ei edes vielä sen jälkeen, kun olin uskoni menettänyt ja muidenkin usko oli vaakalaudalla. Jumala ei koskaan vastannut.
Epäily johti epävarmuuteen ja koko ns. kivijalan heiluntaan. Mitä tapahtuu, kun kivijalka romahtaa ja sitä putoaa johonkin, mitä ei tunne. Tunnepuolella se aiheutti ainakin itselläni melkoisia ongelmia, pidemmän päälle ahdistusta ja masennusta. Mutta ei yksin tuon uskonmenetyksen vuoksi, koska alkoholistiperheen lapsille se on hyvin yleistä, että tunnepuoli on hieman sekaisin. Nämä vain jotenkin limittyivät, enkä pysty tekemään selvää eroa siihen, mikä osa epävarmuudesta ja siitä koituneesta ahdistuksesta oli nimenomaan uskonmenetyksen aiheuttamaa. Minusta tuli ehkä tietyn varmuuden löytämiseksi melkolailla kiivas ateisti. Seuraava tunne olikin viha, mutta se kohdistui enemmän alkoholisoituneeseen isääni kuin Jumalaan. Frustroiduin, koska äitini edelleen piti kiinni jumalastaan ja ongelmistaan, ikäänkuin niitä vaalien, eikä ymmärtänyt alkuunkaan kun sanoin, että ehkä ihmisen pitäisi tehdä itse jotain. Vanhempani erosivat, kun olin teini-iässä ja äitini taisi ymmärtää, ettei rukoukset, eikä hän pysty auttamaan sitä ihmistä, jota hän 'rakasti'. Kukaan muu ei isääni olisikaan pystynyt auttamaan niin hyvin kuin hän itse olisi... aika vain loppui kesken.
Epävarmuuttani huusin jumalattomuuttani, mutta aloin myös löytää muita merkityksiä ja tarkoituksia uskoni rippeistä sekä elämästäni. Ajan kanssa huutoni hiljalleen vaimeni ja voi sanoa, että tunne-elämäni tasapainottui. Samoin ajatteluni. Jumala menetti täydellisesti otteensa minuun n. 7 vuotta sitten, jolloin löysin itämaisesta filosofiasta jotain sellaista, jota on todella vaikea kumota. Se oli samaan aikaan niin tunteitani kuin järkeäni rauhoittava ajattelutapa ja yhtäkkiä koko elämäni oli ymmärrettävää. Huutoni syyt olivat minulle selviä, samoin kuin kaikkien muidenkin huudot. Meillä jokaisella on vain omat ajatuksemme ja me itsemme. Jokainen meistä haluaa todennäköisesti pikemmin olla hyväksytty kuin hylätty. Kun tunnepuoli on sekaisin kaipaamme ehkä hyväksyntää enemmän kuin tarpeeksi ja silloin voimme löytää itsemme väärien valintojen seurauksena yksin ja haavoitettuna. Eikä siinä auta purnaaminen, elämä kohtelee meitä juuri niin kuin se kohtelee ja aina parempi olisi, jos ihmisten tavoitteena olisi parempi itsetuntemus, jolloin käytännössä ihmiset ymmärtäisivät toisiaaan paremmin.
Nykyään olen tietoinen tunteistani, samoin järjestäni. Tiedän, että tunteeni syntyvät enemmän tai vähemmän kemiallisten muutosten myötä aivoissani. Sitä en kykene ainakaan vielä estämään, mutta olen ihan kokeilun vuoksi koettanut häivyttää rakkauden tunteita, etten sokeentuisi niille ja uusille esiintuleville tosiasioille. Se on toiminut, mutta toisaalta sitten olen joskus ollut niin sokea tunteilleni, että olen raivostunut. Oman kokemukseni kautta ymmärrän, miten lähellä rakkaus on vihaa. Ja uskoakseni siihen tunteiden välisen kuilun välissä on pettymys (frustraatio), joka voi kiikuttaa ihmistä puolelta toiselle.
Nuorempana en ollut kovin tasapainossa, enkä myöskään ollut menneisyydestäni niin tietoinen kuin nyt. Vielä vähemmän ajatuksistani ja tunteistani (joita en tuntenut). Menetin uskoni 11-vuotiaana ja siitä lähtien olen tietyin varauksin kutsunut itseäni ateistiksi. Siitä huolimatta katsoisin sen todellisen uskostaluopumisen kestäneen yli 15 vuotta. Kun sitten lopulta luovuin, ei enää termi 'ateistikaan' ole ihan täysin vastannut minun maailmankatsomustani. Se ei oikeastaan vastaa mihinkään kysymykseen siinä, missä uskovaiselta kysyttäessä vastaisi: oletko teisti? Jumaluskoa kun löytyy niin monenmoista ja erilaista...
Toivottavasti tästä nyt jotain irtosi, vaikka hieman aivot kohmeessa tätä kirjoitin.
Vastauksesi oli upea ja lisäksi se oli vastaua kysymykseeni, ei aiheen vierestä.
Tämän kirjoituksen voisi laittaa johonkin hengelliseen lehteen. Tarjoapa vaikka Sanaan.
Kirjoitukseesi kiteytyi myös paljon omia ajatuksiani.
Itse olen ateisti, ja ilmiselvä syy siihen on se, että en usko Jumalaan. Uskonnoissa minua taas häiritsee se, että niissä suurimman hädän hetkellä turvaudutaan Jumalaan tms yliluonnolliseen, juuri sillä hetkellä kun pitäisi turvautua omaan järkeen ja tehdä konkreettisesti asialle jotain. Olen nähnyt alkoholisti-isäsi kertomuksia vastaavia tapauksia paljon. Eikä tämä hulluus rajoitu aina "vain" perhepiiriin, vaan sitten on vielä kreationismia, homeopatiaa yms. humpuukia, joilla ei ole järjen ja ajattelun kanssa mitään tekemistä.
Uskonnoissa ja uskomuksissa kai viehätyksenä ovat kuitenkin niiden tarjoama ideologinen ihanne tai elämänfilosofinen puoli, tyyliin "eikö ole hienoa, kun voit auttaa lähimmäistäsi rukoilemalla", tai homeopatiassa "tämän veden avulla et ole enää koskaan sairas tms". Kuka nyt ei haluaisi olla hyvä toiselle ihmiselle, kun usein saa kokea myös vastarakkautta. Tai kuka nyt ei aina haluaisi olla aina terve. En kuitenkaan tiedä kuinka "fiksua" on kääriä nämä asiat pakettiin, jossa "yliluonnollinen" tulee kylkiäisenä.
Itselleni ehkä todellinen hyvinvointiyhteiskunta olisi sellainen, missä ihmisiä joilla on ongelmia elämässään, voitaisiin auttaa hieman luonnollisemmin keinoin, kuin uskonnolla. Itse USKON, että näin meillä kaikilla olisi parempi olla ;)...
Kirjoitat:
"Nykyään olen tietoinen tunteistani, samoin järjestäni. Tiedän, että tunteeni syntyvät enemmän tai vähemmän kemiallisten muutosten myötä aivoissani. Sitä en kykene ainakaan vielä estämään, mutta olen ihan kokeilun vuoksi koettanut häivyttää rakkauden tunteita, etten sokeentuisi niille ja uusille esiintuleville tosiasioille. Se on toiminut, mutta toisaalta sitten olen joskus ollut niin sokea tunteilleni, että olen raivostunut".
Tietoisuus omista tunteista ei todista että niitä pystyy hallitsemaan, jossain määrin, mutta hyvin pinnallisesti ja hetkittäin.
Lähtökohtasi kirjoitukseesi on hyvin ihmiskeskeinen, miten muut ja itse olet toiminut. Siinä ajautuu helposti katkeruuteen ja itsesyytöksiin.
Neurologeilla on aivoista paljonkin tietoa. Se miksi ne toimivat määrätyllä tavalla on jo toinen juttu. Vastauksia on vähän. Liekö lainkaan, enpä tiedä.
Miksi yrität kuolettaa tunteitasi, ne ovat valtavien rikkauksien osa
Kerroit isästäsi:
"Kukaan muu ei isääni olisikaan pystynyt auttamaan niin hyvin kuin hän itse olisi... aika vain loppui kesken". Tämä oli selkeä havainto.
Älä anna ajan loppua itseltäsi. Niin monelta se loppuu "kesken", olisi vielä tekemistä ja pohdittavaa.
Elämä on monimutkaista ja sen monimutkaisuus vaatii selitystä. Ihmisviisaudella ei ratkaisua löydy. Sen olet jo todennut, näin ymmärsin kirjoituksesi sävyn ja sisällön.
>>Nykyään olen tietoinen tunteistani, samoin järjestäni.>Oman kokemukseni kautta ymmärrän, miten lähellä rakkaus on vihaa.
Mainitsin rakkauden ja vihan väliseksi portiksi tai niiden välisen kuilun yli vieväksi tunteeksi pettymyksen (frustraation). Jos olet sinut itsesi kanssa, etkä odota liikoja, et pety. Jos odotat valtaisasti, petyt ja, jos et hallitse tunteitasi tai itseäsi sillä hetkellä, rakkaus voi hyvinkin ilmetä vihamielisenä tai väkivaltaisena. Ja aivan totta, tämä ei ole rakkautta...
Voin kirjoittaa aivan toisen tekstin rakkaudesta, jonka päätteeksi kumoan koko tunteen. Sillä johan viittasin edellisessä viestissäni, että kaikki tunteet syntyvät enemmän tai vähemmän aivoissa (järkeilyn, motivoinnin) seurauksena. Mikä siis on rakkautta ja voiko olla rakkautta ilman pyyteettömyyttä? En näe edes kristillisen Jumalan rakkautta pyyteettömänä, koska se asettaa ehtoja: tuomio on koittava niille, jotka eivät tee niin tai näin. Ymmärrän miksi jotkut kristityt haluavat nähdä asian niin, että jokainen pelastuu riippumatta, mihin uskoo. Se vain ei ole kovinkaan kristillinen ajatus.
On jonkinmoinen vaje ilmeisesti ollut suomenkielen sanavarastossa, sanoja eri merkityksille jaettaessa, kun rakkaus- sanaa käytetään niinkin monessa merkityksessä, kuin käytetään.
Omasta mielestäni rakkautta (oikeata) on vain kahdensorttista: feminiinistä (kaiken hyväksyvää) ja maskuliinista (ihmiseen uskovaa). Näiden sekoituksena on sitten tarjolla äidinrakkautta ja isänrakkautta.
Vaan meidän kielessämme on rakkaudella myös merkityksiä romantiikkaan yms. liittyvissä yhteyksissä. Kaipa silläkin on syynsä, että näin on. En vain tiedä mikä.
Omasta mielestäni vastaus ei ollut kovin kaksinen ja olin aikalailla väsynyt kirjoittaessani. Mietin tuota sanomaasi kirjoituksen julkaisemisesta. Olen kirjoittanut kirjakäsikirjoituksen uskosta, sen menettämisestä, motivoimisesta, pönkittämisestä ja etsinnästä. Siinä saattaisi olla enemmänkin materiaalia julkaistavaksi, mutta en tunne Sana-lehteä, enkä tiedä, miten hengellisten / uskonnollisten lehtien päätoimittajat tai toimitussihteerit ateistin teksteihin suhtautuvat. Tarvitsisin pikemmin puolestapuhujan, joka on uskossa, mutta ymmärrän silti, että minut voidaan kokea uhkana. Tässäkin kohtaa kai ajatus kantaa tasan siihen asti, että kaikki hyvin, kunhan en juuri kyseisen henkilön varpaille astu, vaan miten ne ihmiset, jotka menettävät uskonsa? Vaipuvatko epätoivoon, masentuvat, tekevätkö itsemurhan vai löytävätkö he jotain tilalle? Yleensä kyllä, mutta voi olla, että osa teksteistäni rohkaisee tällaisia ihmisiä jatkamaan etsintää. (Uskoisin, että ihmiset menettävät uskonsa joka tapauksessa valistuksesta tai minun saarnoistani riippumatta)
Kirjoitat:
"Tarvitsisin pikemmin puolestapuhujan, joka on uskossa, mutta ymmärrän silti, että minut voidaan kokea uhkana. Tässäkin kohtaa kai ajatus kantaa tasan siihen asti, että kaikki hyvin, kunhan en juuri kyseisen henkilön varpaille astu.."
Etsit uskossa olevaa puolestapuhujaa, mutta itse olet ateisti. Jotenkin yhdistelmä on vaikea tuntematta tarkemmin asiaa.
Uskossa oleva voi horjua, tai vetäytyä omille teilleen. Uskossa voi olla erämaakausia mutta onneksi uskovan suhde Jumalaan ei ole omista tunteista kiinni. Ymmärtäisin että uskon menettänyt ihminen on varsin onnettomassa tilassa. Hän on saanut kokea jotain hyvää ja tilalle jää muistot. Uskon tiellä voi rämpiä suossakin mutta tie on olemassa ja sinne voi nousta takaisin. Tilalle he voivat yrittää löytää muuta, mutta toiset asiat eivät koskaan voi paikata sitä aukkoa joka on olemassa.
Tuo oma yleistyksesi, että uskovat joka tapauksessa menettävät uskonsa on outo juttu. Ajatus ei kestä tarkastelua, tai sitten et ole tosissasi. Kuka on vahvempi uskossa kuka ei on toinen juttu. Asemaansa Kristukseen he eivät kuitenkaan koskaan menetä, se miltä tuntuu on ei muut asiaa.
Jos joku uskossaoleva pitää tekstiäni tärkeänä, se on mielenkiintoista. Se voi ollakin, että jotkut tekstini ovat ihan yleisinhimillisesti koskettavia tai hyviä, mutta kun asiaa aletaan peilata uskon tai toisen näkökulmasta, yhtäkkiä tekstini ovatkin puolueellisia. Tämä on itselleni tuttua. Minä en pysty selittämään uskovaisena jonkin tekstini tärkeyttä uskoville, sen vuoksi olisi hyvä, jos olisi joku uskova, joka puhuisi puolestani. Ja ymmärrän vallan mainiosti, jos uskovilla nousee tässä kohtaa niskakarvat pystyyn... Oletan kuitenkin, että toistaiseksi me kaikki olemme ihmisiä ja meillä jokaisella on ihmisen tunteet.
"Uskon tiellä voi rämpiä suossakin mutta tie on olemassa ja sinne voi nousta takaisin. Tilalle he voivat yrittää löytää muuta, mutta toiset asiat eivät koskaan voi paikata sitä aukkoa joka on olemassa."
Joko kerroin, että olen minäkin ollut uskossa...?
Kiitos huolenpidostasi, mutta sohit nyt väärään suuntaan.
"Tuo oma yleistyksesi, että uskovat joka tapauksessa menettävät uskonsa on outo juttu."
Joko tekstissäni on kirjoitusvirhe tai sitten et ymmärtänyt. Jos joku uskonsa menettää, hän menettää sen riippumatta muiden sanomisista. Minä en usko siihen, että kykenisin saamaan ketään luopumaan uskostaan, enkä usko, että joku ihminen muutakuin väkivaltaisin keinoin pysty saamaan ihmistä vaihtamaan uskoa yhdestä toiseen (pakkokäännytys on tehokas tapa, mutta lopputulokset voivat sittenkin olla onnettomia ja ihmiset pitävät edelleen alkuperäisen uskonsa höystettynä uudella).
Ja tämän liitän mielelläni siihen käsitykseen, mikä joillain uskovilla on, että ateistin kieli on kuin käärmeen kieli, joka valehtelee (vaikkei käärme koskaan valehtelekaan) saadakseen uskovat luopumaan uskostaan. Jos ateisti kirjoittaisi johonkin uskovaisten lehteen, mitä todella arvelisit lehden toimitus- ja lukijakunnan ajattelevan? Kuka eksyttää ketä?
Maailma on täynnä teoksia joita lukee mielellään. Ja kirjoituksia joihin ei riitä aikaa ja kiinostusta. Sanana "yleisinhimillinen" on niin moniselitteinen että en saa siitä tartuntapintaa.
Tiedän että ihmisillä on paljon ongelmia, inhimillisyys, tai vaikkapa "hyvä ateistikaan" ei pysty heitä auttamaan.
Tietenkin tekstisi ovat puolueellisia silloin kun ne ovat sinun mielipiteitäsi. Arvelisin että kaikki mitä tuodaan esille on jossain muodossa jo aikaisemmin luettua tai kuultua. Ei sellaisenaan vaan heijastuksina tai lainauksina. Raamatussa taas on niin paljon vielä toteutumattomia profetioita että ne eivät mahdu edelliseen ajatukseen.
Jos lehdessä on julkaisijana jokin seurakunta niin tottakai se on pysyttävä linjassaan. Lehti julkaisee sen mitä sen kustantaja katsoo oikeaksi. Jos ostan vaikkapa autolehden ja siinä kerrotaan pitsin nypläyksestä niin silloin voidaan puhua harhaanjohtamisesta. Yksikään uskossa oleva ei lähde kauppaamaan hengelliseen lehteen sanomaa joka on ristiriidassa lehden linjan kanssa. Tai sitten hän on väärillä teillä.
Ihmisen hyvyydestä, se on vain kaunis sana jolla kokonaisuutena ei ole katetta.
Ateisteja on niin monta kuin omaksujaakin, joten se on kuin märkä saippuanpala josta ei saa kunnon otetta. Ateisteista tulee mieleen kani joka pistää päänsä pensaaseen luullen että tämä se on se hänen maailmaansa ja siinä se.
...että olisit pään pensaaseen pistänyt... vaikutat aika ylpeältä uskovalta näin äkkiä katsoen. Olet varma uskossasi, mutta ongelmasi on se, ettet tiedä, miten vähän esim. minua kiinnostaa. Tuttumies kysyi kysymyksen, johon annoin vastauksen ja vastasin hänen omien sanojensa mukaan hänen kysymykseensä. Viet keskustelua nyt haluamaasi suuntaan ja se on suunta, johon minä en ole valmis menemään, koska sinun päähäsi ei saa taiottua ymmärrystä (yhtään enempää kuin minun).
"Tiedän että ihmisillä on paljon ongelmia, inhimillisyys, tai vaikkapa "hyvä ateistikaan" ei pysty heitä auttamaan."
Itse luotan pikemmin ihmisten apuun kuin korkeamman apuun. Tiedän, että ihmiset voivat loukata yhtälailla, mutta olen ollut itse pisteessä, jossa ei ole ollut mitään hävittävää. Toinen vaihtoehto olisi tietysti ollut varmasti sinunkin kannaltasi parempi: kuollut ateisti. Enpä olisi hyppimässä uskoville silmillesi (etkä tietenkään tahdo nähdä omaa panostasi asiassa).
"Jos lehdessä on julkaisijana jokin seurakunta niin tottakai se on pysyttävä linjassaan."
Ja tässä tapauksessa 'yleisinhimillinen' ei kuulu lehden linjaan. Taivaallista tekstiä varmasti ottavat mielellään vastaan, sitä vain ei ole saatavissa...
"Ihmisen hyvyydestä, se on vain kaunis sana jolla kokonaisuutena ei ole katetta."
Ei ainakaan ihmisille, jotka eivät usko ihmisiin.
Minä olen humanisti, elämän viha-rakkaussuhteessa ihmisiin ja ihmiskuntaan (korostan tässä kohtaa sanaa 'rakkaus', vaikka se mitään merkitsekään).
"Ateisteja on niin monta kuin omaksujaakin, joten se on kuin märkä saippuanpala josta ei saa kunnon otetta. Ateisteista tulee mieleen kani joka pistää päänsä pensaaseen luullen että tämä se on se hänen maailmaansa ja siinä se."
Vaihda sanan 'ateisti' tilalle 'kristitty'. Sitten ymmärrämme toisiamme, mutten ole varma menikö sinulle mitään perille. Tästä eteenpäin jatkan keskustelu tutunmiehen kanssa, jos vain tohtii jatkaa keskustelua. Sinä voit Nosturoida itsesi Hihhuli-keskusteluun ja voin vilkuttaa sinulle: näkemiin.
>> Ateisteista tulee mieleen kani joka pistää päänsä pensaaseen luullen että tämä se on se hänen maailmaansa ja siinä se. >>
No comments :o)
>> Jos ostan vaikkapa autolehden ja siinä kerrotaan pitsin nypläyksestä niin silloin voidaan puhua harhaanjohtamisesta. >>
Ateistista tuntuu että kyllä lehtien sisältöönkin pitäisi hiukan kriittisesti suhtautua. Jos autolehti pitsin nypläyksestä puhuu niin siinä ei kärsi kuin lehden levikkinumerot. Jos lehti vääristelee testiluloksiaan, saattaa se käydä hyvinkin kalliiksi sinisilmäiselle lukijalle.
Uskonto'lehtiä' (Raamattu, Koraani jne.)on julkaistu lukemattomia. 'Totuudet' vaihtelevat valtavasti julkaisijasta riippuen. Joku kyllä nyt johtaa lukijoitaan harhaan ja pahasti sittenkin.
Ketään ei pakoiteta keskustelemaan vastoin tahtoaan.
Huomioi kuitenkin tämän palstan otsikko:
Olet tässä: Suomi24 > Keskustelu > Uskonto > Ateismi.
Kun tänne lähettää kirjoituksensa alistuu myös sille että hänelle voidaan vastata.
Kenelle kukin vastaa on jokaisen itsensä valittavissa
Ei tämä tämän kummempaa ole.
Olet lähes liian fiksu.
Olet oikeassa siinä, että jos lapsi elää uskovaisessa perheessä, ja siellä käytetäänkin alkoholia, on se ristiriidassa Raamatun kanssa. Juopot ovat yleensä ihmisiä, jotka eivät ole vielä tulleet uskoon, ja sen takia ovat vielä alkoholisteja. On asian kiertämistä väittää herkälle lapselle, että alkoholi on vain jokin paha henki, kun lapsi näkee miten joku kallistaa pulloa ja tulee humalaan, ja taas tulee ristiriita. Perheessä rukoillaan, ja he sanoivat herkälle lapselle, että se riittää ja alkoholin juominen loppuu, taaskaan lapsi ei voi käsittää, koska eihän se lopu! Aikuinen oli vastuussa esimerkin antamisesta lapselle, ja teki väärin, ja väärät sanat vain lisäsivät ristiriitaa tässä asiassa. Vanhempasi ja hyvää tarkoittavat sukulaisesi pilasivat sinun uskosi.
Itsekkin olin alkoholistisesta perheestäm mutta manhempani olivat ja ovat edelleen ateisteja. Heiltä sain kuulla vain varoituksia: Älä lue sitä kirjaa, tai...! Joten en lukenut sitä lapsuuteni aikana, vaikka luin silloin erittäin paljon muita kirjoja. Jeesuksesta sain tietää naapurin mummolta, koska kysyin häneltä miksi hänellä oli lasta kädessä, ja ulkonäössä oli jotain jota ihmettelin. Hän sanoi, että hän kelpaa taivaaseen tällaisenaan, ja sitten hän kertoi miten onnettomuus oli tapahtunut. Hän oli kävellyt kadulla ja kuullut äänen joka varoitti: Älä putoa siihen kuoppaan! Hän ihmetteli mistä ääni kuului eikä välittänyt siitä mitään, ja hän putosi maassa olevaan kuoppaan, ja katkaisi kätensä. Vanhuksilla eivät luut enää parane samalla tavalla kuin nuoremmilla. Tämä mummo oli yksinäinen, mutta halusi kuitenkin jutella jotain jollekkin parvekkeltansa, ja sanoi että vaikka sille sinun koirallesi, jos sinä et jaksa kuunnella. Ymmärsin että hän oli kuullut varoituksen Jeesukselta siitä kuoppaan putoamisesta, muttei ollut kuunnellut, vaikkei hän sitä selittänytkään. Ihmettelin vain ja unohdin asian pitkäksi aikaa. Sain tiedonmurusia uskonasioista sieltä täältä, ihan muualta kuin kotoani, ja yritin kerran rukoilla lapsena, mutta se rukous oli erittäin itsekän,eikä toteutunut, enhän tiennyt mitään oikeita tosiasioita Jeesuksesta kuin vähän.
Vanhemmilleni tuli alkoholismin takia ero, ja minä sain luvan pärjäillä miten parhaiten taisin, minusta ei välitetty enää yhtään kun olin teini-iässä, ja elämäni oli erittäin vaikeaa. Rukoilin taas erään kerran Jeesukselle, mutta en huomannut mitään sen kummempaa tapahtuvaksi, vaikeudet jatkuivat, en silloin ottanut uskoa vastaan, siitä oli puhuttu minulle paljon pahaa, en vaikka se kutsui minua välillä selkeästi puoleensa. Tunsin sen ihmeekseni tunteena, mutta annoin tunteen vain mennä ohi.
Vuodet kuluivat ja asuin opiskelija-asunnossa, mietin elämääni että mikä oli pielessä, minä huomasin etten osannut pitää kapakoissa enää "hauskaa" kuten olisi pitänyt, ja jotenkin tunsin etten kuulunut sinne. Selvisin auto-onnettomuudesta pelästyksellä, auto kääntyi koivujen välistä niin, ettei mikään muu loukkaantunut kuin pelkkä auto. Renkaatkin olivat kaikki tyhjät, myös kaverini selvisi säikähdyksellä. Kävelin kirpputorilla, ja huomasin että siellä oli myytävänä nuhruinen, hylätty Raamattu, ja hetken mielijohteesta ostin sen. Kotona aloin lukemaan sitä, ja mitään pahaa ei tapahtunutkaan, vaikka minulle oli muuta uskoteltu, vaan sivut kääntyivät toisensa perästä sitä mukaa kun luin sitä. Päätin lähteä käymään kirkossa, että saisin rukoukseni varmasti menemään perille, ja seuraavana sunnuntaina menin sinne niiden uskovaisten joukkoon. En ollut tottunut sellaiseen, ja istuin siellä ihan takana. Menin taas seuraavana sunnuntaina, ja siitä tuli tapa, vaikka tiesin että kyllä siellä Jeesus on jossakin, mutta kuuleeko Hän minua? Uskovaisten joukossa olin päättänyt että niiden kanssa ainakin kuulee! En tiedä sanoa aikaa, milloin tulin uskoon, sitä on hyvin vaikea selittää, mutta nyt olen uskossa, tein lopulta senkin ratkaisun kun olin tarpeeksi monta kertaa käynyt siellä rukoilemassa. En ollut vielä tehnyt uskonratkaisua, kun lapseni syntyi, ja sukulaiseni järjestivät minulle yllätyksen: He järjestivät isot kastejuhlat, ruuat, kirkon ja kaikki valmiiksi, talosta lähtien jossa sain olla vieraana viikon verran, ja lapseni kastettiin kirkossa. Ne juhlat tulivat siis minulle lahjana. Sen jälkeen jossakin vaiheessa tein päätökseni että haluan seurata Jeesusta, ja kerroin siitä hyvin varovaisesti ensin ystävälleni, ja vasta vuosien paastä kaikille muillekkin. Jälkeenpäin olen yleensä vasta huomannut, miten minua on suojeltu, ja miten asiat vain ovat järjestyneet, yleensä en huomaa sitä sillä hetkellä, ja muistan kiittää siitä Jeesusta.
Koko juttusi vaikuttaa täysin keksityltä tarinalta.
Olen tämän kertonut aiemminkin tällä palstalla, joten hypätkää yli, jos tuntuu papukaijalta. ;-D)
No, minähän olin vielä muutamia vuosia sitten kohtalaisen aktiivisesti mukana luterilaisen seurakuntani toiminnassa ja uskoinkin kirkon opetuksiin, vaikkakaan en aivan kirjaimellisesti.
Jokseenkin varoittamatta sain henkilökohtaisessa elämässäni "hevosenpotkun", joka pysäytti miettimään syntyjä syviä.
Ryhdyin tutkimaan psykologiaa ja filosofioita päästäkseni selville miksi olen sellainen kuin olen.
Tällä tutkimusretkellä paljastui mm. alitajuntaan painettujen tai muuten vaan tunnistamattomaksi jääneiden tunteitten vahva vaikutus ihmisten elämään, omaanikin.
Samalla selvisi, että tätä syvyyspsykologiaa ovat kaikki kansaneepokset pullollaan, myös Raamattu.
Jäljet johtivat sylttytehtaalle, vaikka en sinne mitenkään erityisesti ollut etsiytymässä. Elikkä Raamatun tekstit aukesivat uudessa valossa.
Paljastui, että Raamattu (pääosin) onkin humanismia eikä teologiaa, tai täsmällisemmin sanottuna humanismia on sen vertauskuvallinen sisältö ja sen pintakertomuksen varassa elävä teologia sadun selittämistä.
Tunne oli todella huima, tajuta, että maailmassa miljardi kristittyä tyhjän päällä...
Niinpä omat, lapsuudesta saakka olleet uskonrakennelmat vain sulivat pois, kuin lumiukko lämpimässä kevätauringossa.
Selvyyden vuoksi vielä, en ollut etsimässä ateismia. Se on vain jonkinlainen hedelmä oman kasvupolkuni varrella.
Kirjoitit:
"Paljastui, että Raamattu (pääosin) onkin humanismia eikä teologiaa, tai täsmällisemmin sanottuna humanismia on sen vertauskuvallinen sisältö ja sen pintakertomuksen varassa elävä teologia sadun selittämistä."
(Humanismi = inhimillinen näkökulma tai jotain sinnepäin) (Teologia= jumaluusoppi).
Olit mukana luterilaisen seurakunnan toiminnassa ja jotenkin uskoitkin opetuksiin. Tuo "jotenkin" kiinnittää huomioni. Miksi näin,kukapa tuon tietää. Sait "hevosenpotkun" ja aloit tutkia psykologiaa ja filosofiaa.
Se mitä silloin tajusit oli omatilasi, omasta näkökulmastasi, ei miljardin kristityn tila, ei siinä mitään, mutta yleistys ei kestä tarkastelua. Ja sitten, uskovat ovat yksilöitä, seurakuntia on monia, joten ei ole perusteltua asettaa samaan kasaan kaikkia. (Et näin tehnytkään.) Oppia ikäkaikki, ensikerran kuulin Raamatun yhteydessä sanan "syvyyspsykologia" Raamatusta sitä sanaa ei taatusti löydy. Mutta olkoon nyt kun sen kirjoitit.
Sen lumiukon voi muuten rakentaa uudestaan. Mutta mielummin sellaisista materiaaleista jotka eivät sula. Humanismi, ihmisfilosofiat ja ateismi ovat kehnoja tarvikkeita. Ne eivät kestä elämän kovuutta ja yllättäviä tilanteita.
Kasvussahan tässä kaikki ollaan, se ateismin hedelmä polkusi varrella on kuitenkin tyhjä kuori jolla ei ole arvoa,(korkeintaan rinnastuksena johonkin parempaan.) Ja onhan niitä hyviäkin hedelmiä. Olit jossain vaiheessa vain kulkenut niiden ohitse.
>>Humanismi, ihmisfilosofiat ja ateismi ovat kehnoja tarvikkeita. Ne eivät kestä elämän kovuutta ja yllättäviä tilanteita.
Kun minä tulin uskoon, en edes yrittänyt tajuata kokonaan Raamattua, vaan jätin sen tutkimisen vuosien työksi. Ei sitä mitenkään pysty läpi lukemalla yksinään järkeilemään, niin paljon vertauskuvallisuutta siihen kirjaan liittyi. Voithan tutkia niihenkin kirjoituksia, jotka ovat itse tutkineet ja tietävät Raamatun asioita, niin vaikeat asiat eivät jää pelkän oman aivoittelun varjoon, joka ei kerro kaikkea Raamatusta.
Jo alle kouluikäisenä tokaisin: "ei mitään jumalaa oo olemassakaan". Vanhemmat ovat siitä jaksaneet muistuttaa:) Kai se tuli siitä kun kuulin että monet muut lapeset käyvät jossain ihmeen pyhäkoulussa tai niillä luetaan ruokarukous tms. Ja samanlaisia räyhääjiä olivat kuin muutkin penskat. Jumala-käsite tuntui täysin vieraalta ja teennäisteltä.
Jossain vaiheessa murrosikää uskoontulo jopa kiehtoi mutta sitten tutkin asioita laajemmin, otin selvää ja ajattelin.
Ehkä ateistisessa asenteessa viehätti vapaus kirkon/uskonnollisen ryhmän auktoriteetista, oman tien etsiminen ja rehellisyys.
Totta kai valinnan takana on myös tunteita. Mutta nyt vanhempana agnostisen ajattelun avulla pyrin koko ajan uudistamaan, hajottamaan ja taas rakentamaan maailmankuvaani, jonka yksi nurkkaus ateistinen näkemys on.
Ei ole tullut tarvetta ottaa minkään tietyn uskonnon jumalaa tai jumalia osaksi maailmankuvaa.
Ymmärtääkseni ateismi on olotila, jossa vain ollaan, tehdään omaa itseänsä miellyttäviä asioita, ja ihminen on enemmänkin itsekäs kuin ymmärtäväinen toisia kohtaan.
upp
uppasitko tämän viime metreillä vain siksi että sinua harmittaa jos H.H. harjaa edestäsi kuukauden vajakin pystin, jälleen kerran?
Tyhmempihän sinä olet kuin H.H. mutta et yhtä sekaisin. Siksi et koskaan päjää Harrille, Risto
Harry hevonen ja Risto Räppääjä.
Mikäli oikein ymmärrän puutteellisen suomesi, niin kysymyksesi koskee tämän viestin esille noston perusteita. Koska en ole nostanut, en pysty vastaamaan syihinkään.
kuului jonkinlainen uskonnollinen vaihe ja seurakuntanuorten joukossa pyöriskelyä. Minua kuitenkin alkoi kiusata kolme asiaa:
1) jumala ei ikinä oikeasti vastannut rukouksiin, ja huomasin joutuvani itse keksimään syitä siihen, miksi hän ei vastannnut;
2) jumala oli luonut kaikki ihmiset, ja joukkoon oli sujahtanut sellaisiakin yksilöitä, joita hän ei oman sanansa mukaan hyväksy (homoseksuaaleja, transsukupuolisia, intersukupuolisia jne.) - ja jälleen selitystaakka oli ihmisellä;
3) muuan uskovainen sanoi minulle, että jumala auttaa ihmistä aina, jos vain tarpeeksi pyytää apua, ja jos jumala ei tunnu auttavan, se johtuu uskon ja rukouksen puutteesta - jälleen siis ihminen oli vastuussa jumalan tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.
Kaikki nämä yhdessä vaikuttivat siihen, että tein johtopäätöksen, ettei minkäänlaista jumalaa ole olemassakaan.
Tätä ateistista lopputulemaa seurasi tunne, jota voisi kuvailla suureksi helpotukseksi.
En tiedä ateistista tunteista. Kysymys on pikemminkin siitä, että en ole mitään jumalisia tunteita koskaan tuntenut, enkä havainnut minkäänlaisia jumalia tai niiden vaikutuksia missään. Jumalat ovat nähdäkseni yhtä olemattomia kuin tontut, keijut, tai muutkin taikaolennot.
Järki tulee kuvaan mukaan sikäli, että koska tällaisia jumalkokemuksia tai havaintoja ei minulla ole, pidän käytännössä varmana että tuollaisia jumalia ei myöskään ole. Siksi olen aikanaan myös eronnut kirkon jäsenyydestä, johon en ollut koskaan liittynytkään, vaikka tapakristittyjen vanhempien toimesta olinkin liitetty ja rippikoulunkin muiden mukana käynyt. Tunne tuossa vaikuttanee sillä tavalla, että herää vastenmielisyyden tunne kuulua järjestöön, jonka kokee opettavan ja levittävän valheellista taikauskoa.
Jos aiemmassa populaation tunnevalikoimassa on ollut uskonnollisia tunteita, esim. pyhyyden tunto, niin ateismin lisääntyminen johtaa siten esittämäsi perusteella tuntevalikoiman köyhtymiseen?
Toki edelleen oletan, että ateisteilla voi olla mm. vihantunteita Luojaansa ja Elämää kohtaan ja sitten näistä tunteista aiheutunut toiminta jälkikäteen järkiperustellaan.
Jos viittaat tuolla jumalaan, ateistin on mahdoton vihata sellaista minkä ei usko olevan olemassa. Jos tuntee vihaa, se kohdistuu konkreettisiin asioihin, esimerkiksi ihmisiin tai yhteiskuntaan.
Kuka tahansa voi vihapäissään toimia typerästi ja järkiperustella toiminnan jälkikäteen, mutta se ei rajaannu mitenkään uskoviin tai ateisteihin vaan kaikki ihmiset sortuvat siihen. Tärkeintä on ymmärtää tekonsa ja oppia tekemistään virheistä. Järki, avarakatseisuus ja ymmärtäminen ovat asioita joiden sortamista tapahtuu enemmän uskovien puolelta kuin ateistien.
Kyllä taas tulee melkoista Ajatusten Tonavaa...
"Jos aiemmassa populaation tunnevalikoimassa on ollut uskonnollisia tunteita, esim. pyhyyden tunto, niin ateismin lisääntyminen johtaa siten esittämäsi perusteella tuntevalikoiman köyhtymiseen?"
- Ihanko vakavissasi tuollaista suollat? Tarkoitatko että on olemassa erityiset, mm. pyhyyden tunteita tuottavat uskontogeenit, joita ateistilla ei ole? Vieläpä kuvailet geneettisen ateismin leviämistä evoluution keinoin, evoluution johon et usko. Kristityksi itseään kutsuva aikamies vääntää tuollaista...
Tunteet ovat samat kaikilla homo sapiensiksilla. Jotkut taikauskovaiset vain nimittävät jotain tunteitaan "pyhyyden tunteeksi", kuten he muutenkin käyttävät omaa uskonnollista kieltään, jossa asioilla on omat merkityksensä, tai merkityksettömyytensä, kuin yleiskielessä.
"Toki edelleen oletan, että ateisteilla voi olla mm. vihantunteita Luojaansa ja Elämää kohtaan ja sitten näistä tunteista aiheutunut toiminta jälkikäteen järkiperustellaan. "
- Miten ateistilla olisi jotain tunteita, sen paremmin vihan kuin mitään muutakaan, jotain olemattomana pitämäänsä kohtaan. Millaiset tunteet sinulla on saunatonttuja tai vaaleanpunaisia yksisarvisia kohtaan? Vai pukkaako järki (edes) tässä kohdassa kuvaan mukaan?
"Jos aiemmassa populaation tunnevalikoimassa on ollut uskonnollisia tunteita, esim. pyhyyden tunto, niin ateismin lisääntyminen johtaa siten esittämäsi perusteella tuntevalikoiman köyhtymiseen?"
Se pyhyyden tunto on vain leima, jonka uskova antaa tietyille kokemuksille. Ei se, että ei usko jumaliin poista sellaisten tuntemusten mahdollisuutta.
"Toki edelleen oletan, että ateisteilla voi olla mm. vihantunteita Luojaansa ja Elämää kohtaan ja sitten näistä tunteista aiheutunut toiminta jälkikäteen järkiperustellaan. "
Toki edelleen oletat päin helvettiä. Sellaista kohtaan on aika hankala tuntea, jonka olemassaoloon ei usko.
"Jos tuntee vihaa, se kohdistuu konkreettisiin asioihin, esimerkiksi ihmisiin tai yhteiskuntaan. "
Minä en yhtään ihmettelisi, että ihminen ei voisi tuntea vihaa abstrakteja asioita kohtaan. Onko aivoissa paljon sillä väliä, miten joku abstrakti tai konkreettinen koetaan?
Koetaan siis tunnetasolla.
En itse ole koskaan tuntenut vihaa mitään olematonta tai abstraktia kohtaan. Mikäli ei oteta huomioon ihmisten ajattelutapaa, koska sitä voi toki vihata, vihaamatta ihmistä. Hyvä huomio siis. Tarkoitukseni oli lähinnä kaataa tuttiksen luuloa siitä että ateisti salaa uskoo jumalaan ja vihaa tätä.
Voihan ihminen periaatteessa vihata mielikuvaa Jumalasta, vihaamatta Jumalaa.
Eli siis ihminen voi tuntea vihaa esimerkiksi jonkun ajattelutapaa kohtaan (olkoon tämä vaikka uskovan esittämän Jumalan kuvaus ja sen sen oikeana tyrkyttäminen).
Tekee valinta aivoilla ja siinäpä vasta on ainoa mahdollisuus että tule uskoon autsch kautta . Elikä synty tarve päästä tuskasta. No niin sitten voidaan myös ajatella että autsch tuska on myös tunnetta ?? Ja sitten huutaa ja syytä ateistit taas että pitäkö aina olla autsch ? Mix Jumala antaa autsch tulla?
on vain tunteita, jotka kristinusko on halunnut omia itselleen. koko päättelyketjusi on siis liian hataralla pohjalla keskustelun edellytykseksi.
"Kristinuskon perussanastoon kuuluu paljon tunnesanoja, kuten "rakkaus", "armo" yms. Puhutaan myös uskonnollisista tunteista. "
Uskonnollisia tunteita ei ole olemassa on vain tunteita.
"Mitäpä olisi ateistiset tunteet?"
Ei hajuakaan, ehdotuksia?
"Mihin tunteisiin ateismi vetoaa ateistiksi kääntyvässä?"
Ei välttämättä mihinkään. Itselläni oli Jumalan epäoikeudenmukaisuus ja julmuus joka aiheutti inhoa. Jotkut teot ovat täysin anteeksiantamattomia ( esim kansanmurhat).
"Pyrkiikö ateisti perustelemaan tunnevalintaansa järkisyin?"
En tiedä, mutta on hyvä selvittää miksi tuntee miten tuntee.
Asia jota esim homofobiset uskovat eivät tee, juttua huonontaa vielä enemmän raamatun homovastaisuus
(raamattuhan on ihmisvastainen kirja).
"Valinta Jumalan puolelle voidaan ehkä väittää järkivalinnaksi,..."
Oletko nyt aivan varma tästä? Minä esimerkiksi en pysty näkemään Jumalassa mitään järkeä.
Ateismiin ei käännytä. Ajattelet siis asiaa uskonnollisin termein ja ne sopivat tosi huonosti tähän asiaan. Ateismiin päädytään.
Miksi minä esimerkiksi päädyin ateismiin? No, mikään uskonto ei antanut vastausta mihinkään kysymykseen minulle. Yritin tosissani uskoa Jumalaan aikoinani, mutta ei siitä tullut mitään. Siitä jäi tyhjä ja falski tunne itselle. En pystynyt elämään sellaisessa yhteisössä, joka halveksi niin syvästi muita ihmisiä. Jumalasta en saanut mitään "kokemusta". Opetukset sotivat minun järkeäni vastaan. Kaikki tuntui epärehelliseltä ja kauhealta oman edun tavoittelulta. Se ei sopinut minulle laisinkaan. Ja minä todella yritin, sitä ei voi kiistää. Luin Raamattua ja rukoilin, mutta kaikki tuntui tyhjältä.
Lopulta ymmärsin, että tyhjästä on todella paha nyhjästä.
Kun uskalsin todeta itselleni, että en usko Jumalan olemassaoloon, sain rauhan mieleeni ja tasapainon olooni. Aloin löytää tahoja, joista sain vastauksia mieltäni askarruttaviin kysymyksiin.
Paras asia elämässäni itseasiassa. Ihmissuhteet tulivat normaaleiksi ja tunsin olevani iloinen ja onnellinen ihminen. Voin elää oman moraalini mukaan. Uskovilla on minun mittapuuni mukaan löyhä ja valikoiva moraali, vaikka he itse niin kovasti aina muuta väittävät.
Pieni lisäys vielä edelliseen. En yleensä kerro tästä elämäni vaiheesta, koska uskon aika on asia jota häpeän eniten elämässäni. Jos jotain voisi jättää pois, niin sen jättäisin. Hukkaanheitettyjä vuosia nuoruudesta.
"Mitäpä olisi ateistiset tunteet? Mihin tunteisiin ateismi vetoaa ateistiksi kääntyvässä? Pyrkiikö ateisti perustelemaan tunnevalintaansa järkisyin? "
Ateismi on uskon puuttumisen vuoksi, myös tunteiden, ainakin positiivisten, puutetta uskoon liittyviä asioita kohtaan. Jos ihminen ei koe mitään positiivista tunnetta uskoa, uskontoa, jumalaa tai jeesusta kohtaan, niin olisi varsin teennäistä' ja valheellista kannattaa ja hehkutella sellaista.
Hyvin monet palstan uskovaiset haluavat pakottaa, pelotella tai painostaa ateisteja omaan uskoonsa. Tosiasia todellakin on se, että valintojen taustalla on ensisijaisesti tunne. Uskovainen tekee hyvää työtä ateismin eteen häiriköimällä ateismipalstalla.
Kun tulin ekan kerran ateismipalstalle, minulla ei ollut oikeastaan minkäänmoisia tunteita uskoa kohtaan, vaikka itselläni ei ole koskaan ollut jumalsuhdetta tai uskoa. Selasin uteliaana S24 palstoja ja päädyin tälle palstalle pidemmäksi aikaa. Täällä tapaamieni uskovaisten ansiosta minulla on nykyään jo varsin negatiivisia tunteita uskoa ja uskovaisia kohtaan. Ennen olin kohtelias ovelleni tuleville uskonkaupustelijoille, mutta nyt tiedän, mitä jumalan sanaa levittävät uskovaiset pohjimmiltaan ovat.
hassua uskovaisen ateismivihassa on se seikka että uskis on ateisti kaikkien muiden keksittyjen jumalien suhteen, kuin omansa.