Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Huono yleisvointi

kuolemassa?

Hei. Olen 28-vuotias nainen ja huolissani viimeisen vuoden ajan laskeneesta yleiskunnostani. Liikun joka päivä, mutta viimeisten kuukausien aikana ihan perus lihaskunnot ja reippaampi kävely on alkanut tuottaa huonovointisuutta. Tuntuu, että joinakin päivinä jaksaminen on ihan nollassa.

Aamulla naama on niin turvoksissa, että en meinaa nähdä eteenpäin, enkä meinaa päästä ylös sängystä. Kehon lämpötilavaihtelut on huimia, välillä meinaan kuolla kylmyyteen ja välillä valun hikeä.

Sain n. vuosi sitten tyroksiinilääkityksen kilpirauhasen vajaatoimintaan ja verikokeiden mukaan arvot on hyvät nykyään.

Syön normaalia kotiruokaa (kala- ja kasvispainotteisesti). Olen normaalipainon alarajoilla, vaikka syön useaan kertaan päivässä, koska kärsin usein alhaisesta verensokerista. Toisaalta isot ruoka-annokset väsyttää -> verensokeri kohoaa taivaisiin helposti, jos syön isoja aterioita.

Varsinkin nuo turvotukset naamassa/ jaloissa on pahentuneet tämän talven aikana ja painottuvat siis aamuun. Suolaa käytän, mutta en mitenkään ylen määrin. Valmisruokia syön harvoin. Alkoholia tai muita päihteitä en käytä, enkä tupakoi.

Tuntuu toivottomalta, kun yrittää pitää itsensä kunnossa ja silti vaan kunto huononee. Olisiko kellään neuvoja tilanteeseen?

8

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ken tietää?
    • ap.

      En käytä vehnää, enkä syö leipiä allergioistani johtuen. Aamupuuron olen todennut olevan hyväksi (pitää verensokerin tasaisena ja ruokahalun normaalina).

      Makeisia en syö, joskus satunnaisesti nautin KERMAjäätelöä. Hyviä rasvoja olen lisännyt siementen muodossa ruokavaliooni. Koska olen koko ikäni kärsinyt hypoglykemioista, ei varsinainen VHH-ruokavalio ole soveltuva minulle, mutta pyrin syömään fiksusti ja panostamaan juuri niihin hitaisiin hiilareihin. En seuraa mitään ruokavaliota fanaattisesti.

      Jodiakin luulisi tällä kananmunan ja kalojen, sekä maitotuotteiden käytöllä saavan ihan normaalimäärän. Käytän myös jodioitua ruokasuolaa.

      Liikatoimintaa/ vajaatoimintaa tässä rupeaa itsekin epäilemään, kun oireet on niin voimakkaat. Veriarvot ei sitten taida kertoakaan kaikkea... :/

    • ken tietää?

      Veriarvot ei aina kerro kaikkea, vaan oma olo.

      Kirjaa kaikki olot ylös ja marssi lekurille.

      Toki voit kokeilla itse säätää lääkitystä suuntaa jos toiseen. Kyseessä kummiskin aika turvallinen lääke.

      Mieheni löysi tasapainon itse kokeilemalla.

      Lääkitystä pitää lisätä tai vähentää ihan vaan vähän ja oottaa pari viikkoa tulosta.

      • voisiko olla

        Lisämunuaisten uupumistila, käyvät käsikädessä kilpirauhassairauksien kanssa. Oireina juuri verensokerin heittely ja uupumistilat.


    • Formaliinitpois

      Minkälaisessa asunnossa vietät aikasi ? Monet kärsivät miedosta myrkytyksestä huoneiston materiaalien takia.Onko juomavetesi
      juomakelpoista,ja juotko tarpeeksi vettä päivisin.Virtsan väri
      kertoo paljon fyysisestä tilastasi.Veritutkimus on aivan ehdoton.
      Piilevä syöpä aiheuttaa väsymystä ja janottamista,useimmin.
      Henkiset suhteet ystävään (rakkaaseen)tekevät tepposen helposti.
      Nukutko yösi rauhallisesti ?Paljon on kysyttäviä,vähän vastauksia.

    • 0219

      Miten on aminohapot? Niitä ei saa yleensä kuin pillereistä. Suomalainen ruoka on niin köyhää. Entä magneesium? Magneesiumia Suomessa syödään liian vähän. Se kuitenkin säätelee 400 eri entsyymiä elimistössä.

      Itsellä poistui väsymys ja verenpaine kuin aloin syömään neljä keitettyä kananmunaa ja punajuurta päivässä. Lääkäreiden mielestä se oli kuolemaksi mutta olivat ihmeissään kun veriarvot sen kun paranivat.

    • kananmuniasyömään

      Kananmunia suositellaan 1-2 päivässä.

      Kananmunan proteiininlaatu on huippuluokkaa ja lisäksi siinä on vitamiineja lähes koko kattaus. Ei ole olemassa tieteellistä todisteita kananmunien ja lisääntyneen kolesterolin välillä. Itse asiassa kananmunassa oleva koliini, jota on kananmunan keltuaisessa on välttämätön aivojen hyvinvoinnille, se myös auttaa maksaa puhdistautumaan ja toimimaan sille kuuluvalla tavalla. Koliinilla on myös verenpainetta alentava ominaisuus ja sen ainesosia esiintyy hermoissa ja aivokudoksessa.



      Kokonaisena kananmuna on ravintoarvoltaan yksi luontoäidin parhaita saavutuksia, se sisältää kaiken paitsi C-vitamiinin. Sen proteiinit ovat hyvänlaatuisia ja rasvahappokoostumus käytännössä erinomainen.

      Yhdestä n. 55 g munasta saadaan 79 kCal energiaa, rasvaa n. 5,7 grammaa, proteiinia n. 6,9 g ja kaikkia välttämättömiä aminohappoja

      Keltuainen sisältää A-, D-, E- ja K- vitamiineja sekä vesiliukoisia B-ryhmän vitamiineja: tiamiinia, riboflaviinia, niasiinia, pyridoksiinia, koliinia, B12- vitamiinia, foolihappoa, pantoteenihappoa ja biotiinia. Kivennäisaineista keltuainen sisältää natriumia, kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, fosforia, rikkiä, rautaa, mangaania, sinkkiä, kuparia, kobolttia, nikkeliä, kromia, fluoria, jodia ja seleeniä.

      Valkuainen sisältää proteiinia (suurin osa), biotiinia, foolihappoa, niasiinia, pantoteenihappoa, pyridoksiinia ja riboflaviinia. Erityisesti riboflaviinin lähteenä valkuaisella on merkitystä ihmisen ravitsemuksessa. Kivennäisaineista valkuainen sisältää natriumia, kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, fosforia, rikkiä, rautaa, sinkkiä, kuparia ja jodia. Määrät ovat kuitenkin pieniä, joten valkuaista ei voida pitää merkittävänä kivennäisaineiden lähteenä.

      Kanan ruokinta vaikuttaa jonkinverran ravintoarvoon.



      Laadukasta kananmunaa terveellisempää ruokaa saa etsimällä etsiä, joten miksi niiden syömistä pitäisi välttää?

      Monet ihmiset ovat karttaneet kananmunaa ruokavaliossaan, sillä sen on luultu vaikuttavan haitallisesti veren kolesterolipitoisuuteen. Viime vuosina saatujen tutkimustulosten perusteella kananmunaa on kuitenkin syyllistetty turhaan. Perusterveen ihmisen ei tarvitse vältellä kananmunia. Syöty kolesteroli nostaa hyvin vähän tai ei lainkaan huonoa eli LDL kolesterolia.

      Kananmuna on yksi maailman täydellisimmistä ruuista.

      Keltuaisessa on antioksidantteja erityisesti luteiinia ja kseaksantiinia, jotka ehkäisevät merkittävällä tavalla silmänpohjan rappeumaa. Munassa on koliinia, joka osallistuu aivojen, hermoston sekä verenkiertoelimistön toimintojen säätelyyn, sekä valkuaisaineosia, jotka laskevat verenpainetta ja suojelevat virustaudeilta. Suojaravinteet imeytyvät kananmunasta erittäin hyvin.

      Kananmunissa on myös kolesterolia, jota kananpoikasen aivot tarvitsee kehittyäkseen. Se ei kuitenkaan päädy sellaisenaan ihmisen elimistöön, sillä maksa säätelee veren kolesterolipitoisuutta. Jos ruoka sisältää vähän kolesterolia, maksa tuottaa sitä elimistön tarpeiksi. Vastaavasti, jos kolesterolia on paljon, maksa vähentää omaa tuotantoaan.

      Tiedetään, että kananmuna saa elimistön tuottamaan runsaasti hormonia, joka ylläpitää kylläisyyttä, hillitsee ruokahalua ja syömistä.

      Kananmunat ovat hyvällä syyllä todellista superruokaa esimerkiksi sydänterveyttä ajatellen.

      Kananmunat sisältävät runsaasti antioksidantteja, joista voi olla apua monenlaisten sairauksien ehkäisyssä. Tutkijat ovat havainneet, että kaksi kananmunan keltuaista sisältää yhtä paljon antioksidantteja kuin 25 grammaa karpaloita. Tutkijoiden mukaan ihmisiä tulisikin rohkaista syömään enemmän kananmunia, koska ne ovat niin terveellisiä. Suomalaiset syövät keskimäärin vain 3 kananmunaa viikossa, joka on kananmunien terveellisyyttä ajatellen todella vähän.

      Kananmunien suhteen on erityisen tärkeää huomioida laatutekijät etenkin jos kananmunia syö runsaasti. Voi olla mahdollista, että tehotuotettujen munien runsas syöminen ei ole pitkässä juoksussa hyvä juttu terveyttämme ajatellen. Tämä johtuu siitä, että tehotuotetut kananmunat ovat esimerkiksi rasvahappokoostumukseltaan huomattavasti huonompia, kuin luomukananmunat. Lisäksi on hyvä muistaa sekin, että luomukananmunat sisältävät enemmän ravintoaineita kuin tehotuotetut kananmunat.

      Munat kannattaa säilyttää omassa pakkauksessaan.

      Kananmunan terveysvaikutukset saa hyödynnettyä parhaiten jos sen syö mahdollisimman vähän kypsennettynä. Esimerkiksi keltuaisen antioksidanttipitoisuus vähenee puoleen jos sen kypsentää liian kypsäksi.

      Keitto-ohje: keitä 3 minuuttia ja nosta kattila liedeltä. Anna hautua 7 minuuttia. Jäähdytä.

      Kananmunaa ei kannata syödä raakana avidiinin (estää biotiinin eli B7-vitamiinin imeytymistä) ja pienen salmonellariskin takia.



      Yhdysvaltalaisen meta-analyysin mukaan kananmunien syönti ei lisää sepelvaltimotautia eikä aivoverenkierron häiriöitä. Meta-analyysiin oli sisällytetty kahdeksan artikkelia ja yhteensä yli 250 000 osallistujaa.
      (Rong Y ym. BMJ 2013:346:e8539 doi: 10.1136/bmj.e8539)

    • eikunsyömäänvaan

      "Voit syödä niin monta kananmunaa kuin haluat. Kananmunat ovat maksan jälkeen ravinteikkain ruoka mitä voit maan päällä nauttia. On valtava häpeä, että lähdimme demonisoimaan näitä ruokavalion kulmakiviä."
      Tim Noakes (professori)
      http://talkfeed.co.za/eggs-and-cholesterol/

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2268
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1964
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      83
      1743
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1608
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1532
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1413
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1372
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      37
      1347
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1331
    Aihe