Venäläinen homopari hakee turvapaikkaa

Sunnuntain Helsingin Sanomat kertoo venäläisestä homoparista Vasili Kolesnikovista ja Vladimir Naumovista, jotka ovat syyskuusta alkaen odottaneet Suomessa turvapaikkaa.

Haastattelussa miehet kertovat joutuneensa väkivallan uhreiksi ja perheidennsä hylkimiksi jo aikaisemmin. Venäjän poliisia eivät homon tekemät rikosilmoitukset kiinnosta. Poliisi ei edes esitä, että kiinnostaisi, vaan homoja pidetään avoimesti lainsuojattomina.

Heinäkuun 5. päivä viime kesänä Naumov ja Kolesnikov kertovat Helsingin Sanomille kotiin tullessaan nähneet, kuinka asunnon ovi oli murrettu auki ja siinä luki "homo".

Miehet keräsivät tärkeimmät tavaransa Pietarin asunnostaan, jättivät kissansa, menivät yöksi hotelliin ja ottivat ensimmäisen mahdollisen lennon pois Venäjältä. Miehet saapuivat Tukholmaan 6. heinäkuuta, mistä viranomaiset siirsivät heidät syyskuussa Suomeen Konnunsuolle odottamaan turvapaikkapäätöstä.

Helsingin Sanomien artikkelissa ei kerrota, miksi miehet lähetettiin Ruotsista Helsinkiiin.

Helsingin Sanomat on kysynyt miesten tekemien rikosilmoitusten perään Pietarin poliisilta, joka ohjasi asian Moskovaan. Vastausta ei Helsisingin Sanomat ole saanut.

https://blog.qruiser.com/qx.fi/215010/venalainen-homopari-hakee-turvapaikkaa

http://www.hs.fi/kotimaa/a1422072193365
453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

EI PERKELE! Kuka helvetin idiootti päästää homoryssät maahan?

Äänestä
  • Keitä ovat nämä "viranomaiset" jotka siirsivät homot Tukholmasta Konnunsuolle?

    Äänestä

Suomalaista propagandaa. Lähteenä tietysti HS.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


järkyttävää toiminta kirjoitti:

Sunnuntain Helsingin Sanomat kertoo venäläisestä homoparista Vasili Kolesnikovista ja Vladimir Naumovista, jotka ovat syyskuusta alkaen odottaneet Suomessa turvapaikkaa.

Haastattelussa miehet kertovat joutuneensa väkivallan uhreiksi ja perheidennsä hylkimiksi jo aikaisemmin. Venäjän poliisia eivät homon tekemät rikosilmoitukset kiinnosta. Poliisi ei edes esitä, että kiinnostaisi, vaan homoja pidetään avoimesti lainsuojattomina.

Heinäkuun 5. päivä viime kesänä Naumov ja Kolesnikov kertovat Helsingin Sanomille kotiin tullessaan nähneet, kuinka asunnon ovi oli murrettu auki ja siinä luki "homo".

Miehet keräsivät tärkeimmät tavaransa Pietarin asunnostaan, jättivät kissansa, menivät yöksi hotelliin ja ottivat ensimmäisen mahdollisen lennon pois Venäjältä. Miehet saapuivat Tukholmaan 6. heinäkuuta, mistä viranomaiset siirsivät heidät syyskuussa Suomeen Konnunsuolle odottamaan turvapaikkapäätöstä.

Helsingin Sanomien artikkelissa ei kerrota, miksi miehet lähetettiin Ruotsista Helsinkiiin.

Helsingin Sanomat on kysynyt miesten tekemien rikosilmoitusten perään Pietarin poliisilta, joka ohjasi asian Moskovaan. Vastausta ei Helsisingin Sanomat ole saanut.

https://blog.qruiser.com/qx.fi/215010/venalainen-homopari-hakee-turvapaikkaa

http://www.hs.fi/kotimaa/a1422072193365

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu