Timo Soini: Äärivasemmisto nostaa päätään Euroopassa

Kreikan vaalit olivat äärivasemmiston riemujuhla.

Kun kansan lisäksi unohdetaan järki on tulos tässä. Syy on vanhojen valtapuolueiden ja tuhoisan tukipakettipolitiikan.

Vasemmistoliiton sisarpuolue istuu Euroopan parlamentissa lukuisten kommunistipuolueiden ja äärivasemmiston ryhmässä.

Kumppaneina ovat mm. Portugalin kommunistipuolue ja Irlannin Tasavaltalaisarmeijan poliittinen siipi Sinn Fein. Saksalaista näkökulmaa tuo DDR: stä tutut kommunistit.

Näin kävi, koska suuri raha, saksalaiset ja ranskalaiset pankit pelastettiin. Tilalla on nyt eurooppalaisten veronmaksajien rahat. Ei hätää. Sinä maksat.

Perussuomalaiset ovat olleet koko ajan oikeassa.

Kun tähän vielä lisätään setelikoneen pyörittäminen on soppa valmis. Rahat menevät sijoitusmarkkinoille ja EU: n ulkopuolelle. Uutta kuplaa puhalletaan. No euro devalvoituu( se on nyt hyvä), silloin kun markka devalvoitui…( se oli paha). Voi prkl tätä ihmisen tyhmyyttä. Hölmöt erotetaan taas heidän rahoistaan.

Ei mitään uutta auringon alla.

http://timosoini.fi/2015/01/aarivasemmisto-nostaa-paataan-euroopassa/
18103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ja soinilla on jytky housussa...

Äänestä
  • Kylläpä on nuori ja komea tämä Kreikan uusi päämisteri.
    Olen aivan vihreäkateudesta ja hitoksee nyt romahan!

    Äänestä

  • Se kura ei ole kellään muulla housussa, kuin sulla. Heippa:))

    Äänestä

Sinänsä ihan mielenkiintoinen liike siltä Tsiprakselta, kun ei halunnu piispan siunausta ministerikaudelleen. Ei ole ainakaan mikään hihhuli se mies.

Äänestä
  • >Sinänsä ihan mielenkiintoinen liike siltä Tsiprakselta, kun ei halunnu piispan siunausta ministerikaudelleen. Ei ole ainakaan mikään hihhuli se mies.

    Niin etkö tiedä, että patamusta kommunisti on aina myös patamusta ateisti ja tietäähän sen kuinka tuossa tulee käymään. Hulinaksi ja anarkiaksi muuttuu, kuten aina kommareiden touhut.

    Äänestä

  • Valeoppositiomies Soini pelkää aitoa eurooppalaista ja eurokriittistä vallankumousta, koska se tulee -- ainakin Kreikan tapauksessa -- väärästä suunnasta. Taustalla on myös Soinin perimmäinen atlantismi ja uuskonservatiivinen USA-uskollisuus.

    Toivottavasti CIA ei organisoi Kreikassa samanlaista vallankaappausta kuin Pinochetin kautta Chilessä v. 1973. Jussi Halla-aho tietysti on jo aikaisemmin toivonut Kreikkaan sotilasjunttahallintoa. Lieneekö USA kohta Halla-ahon linjoilla? Kreikan uusi johtohan on ilmoittanut, ettei se pidä USA:n vaatimia Venäjä-pakotteita Euroopan edun mukaisina. "Eurooppalainen kevät" on lähtemässä liikkeelle -- miten USA ja sen taskussa oleva euroeliitti reagoi tavallisten eurooppalaisten kapinaan?

    Äänestä

Timppaa veetuttaa kun vasemmisto jyllää. Ei ole katkera mutta kumminkin...

Äänestä
  • Noo se on nähty että vasurit saa lähinnä tuhoa aikaiseksi.

    Äänestä

  • "Oikeistopopulisti" Soinin sydäntä on selvästi lähempänä oikeistolaisuus kuin populismi. Siksi Kreikan vasemmistolainen EU-vastaisuus ei thatcheriläiselle (vrt. Terho ja Halla-aho) Soinille kelpaa.

    Äänestä

Arhinmäki on stasisaksan Linke-puolueen kommunistien kannattaja
Linke on entisen diktaattori Honeckerin SED Saksan yhtenäisyyspuolue
eli itä-Saksan kommunistipuolue uudella nimellä

Arhinmäkiläisten kommunistiliitto EU:ssa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_yhtyneen_vasemmiston_konfederaatioryhmä_/_Pohjoismaiden_vihreä_vasemmisto

VENÄLÄISIÄ ARVOPAPEREILLA EI OLE ENÄÄ ARVOA, KOSKA NE PUTOSIVAT ROSKALUUKKUUN,
VENÄJÄN VALTIONLAINOJA EI SAA OSTAA SIJOITUSYHTIÖIHIN arvottomuuden takia

http://www.taloussanomat.fi/porssi/2015/01/26/luottoluokittaja-sp-laski-venajan-roskaluokkaan/20151050/170

KOMMUNISTIT, SOSIALISTIT JA KREMLIN PUOLUSTELIJAT EIVÄT OLE TURVASSA ULKOMAILLAKAAN
HEIHIN ULOTTUU PUTININ STALIN-KÄSI, Kremlin kanssa puuhastelijoilla on heikot oltavat

PUTININ PALKKAMURHAAJA TAPPOI LITVINENKON TÄSSÄ MÄNTY-NIMISESSÄ BAARISSA MAYFAIRISSA
http://news.bbcimg.co.uk/media/images/55239000/jpg/_55239987_003421088-1.jpgr

On myös minun kantapaikkani, mutta en sattunut olemaan paikalla
Mänty-baari on helppo löytää, aivan kuningattaren lähellä,
on Hotelli Millennium, Grosvenor Squarella

Kremlin Putin siis teloitutti ukon röyhkeästi lähellä kuningattaren linnaa
mikä
erityisesti ärsyttää englantilaisia

Murhaajan on Andrei Lugovoi, Putinin käsikassara
Haastattelu
http://www.theguardian.com/world/2010/oct/12/andrei-lugovoi-interview-alexander-litvinenko-poisoning

Toinen epäilty murhaaja on vakooja Dimitri Kovtun, joka saastui radioaktiivisesti myös itse
ON MAHDOLLISTA ETTÄ VENÄLÄISET KULJETTIVAT HENGENVAARALLISEN POLONIUMIN
tuhansia kertoja vaarallisempi kuin radium jos Marie Curie sai syövän

KULJETTIVAT SAASTUNEEN MURHA-ASEEN MATKUSTAJAKONEESSA,
VAROKAA ETTETTE JOUDU PUTININ KURIIRIN VIEREEN MATKOILLANNE RANTALOMILLE

Stalin teloitti Leon Trotskin Mexicossa
Murhaaja on Ramon Mercader joka on haudattu kansan sankarina Moskovaan
nimellä Lopez
http://www.codigodiez.mx/imagesasesinato/mercadertumba.jpg

Stalin, Trotski ja Lopez ovat väärennettyjä nimiä, kommunistien menetelmä pimittää taustoja

Vakooja Kovtun sairastui itse radioaktiivisuudesta
http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2006/12/07/AR2006120700604.html

A Russian businessman who met with a former Russian domestic intelligence officer in London the day the man fell ill from radioactive poison has himself become suddenly and seriously sick, Russian news organizations reported Thursday night.

Äänestä

  • Die Linke on sitä mitä arhinmäkiläisyyden vesittämän Vasemmistoliiton pitäisi olla: angloamerikkalaista hegemoniaa ehdottomasti vastustava, Euroopan itsenäisyyttä USA:sta kannattava, NATO:n lopettamista ja nykymuotoisen EU:n purkamista vaativa ISÄNMAALLINEN vasemmistopuolue. EU-VASTAINEN VASEMMISTOPULISMI on vasemmiston ainoa tie menestykseen. Suomessa Perussuomalaisten on annettu omia itselleen poliittiset positiot, jotka eivät oikeistolaiselle ja uuskonservatiiviselle Soinille tosiasiassa ole edes olennaisia eikä tärkeitä. Niillä on PS ainoastaan hankkinut kannatusta ja äänisaalista.

    Äänestä

Profeetta ja kaiken ennaltanäkijä Soini sen sitten sanoi: vasemmisto nostaa päätään Euroopassa.

Mitä tekee persu?

Äänestä
  • Nostaa päätään ja kääntää sen ääriokeistolaisen puolueen suuntaaan , Kuten meilläkin kaikki muistavat Arhinmäen vaaalilupaukset porvarihallitukseen ei lähdetä . No kolme vuotta veistsattiin porvarin virttä . Nämä kaksi pouluetta ei tee Kreikassa eikä meilläkään vaalivotolla yhtikäs mitään .

    Äänestä

  • Turhat puolueet kirjoitti:

    Nostaa päätään ja kääntää sen ääriokeistolaisen puolueen suuntaaan , Kuten meilläkin kaikki muistavat Arhinmäen vaaalilupaukset porvarihallitukseen ei lähdetä . No kolme vuotta veistsattiin porvarin virttä . Nämä kaksi pouluetta ei tee Kreikassa eikä meilläkään vaalivotolla yhtikäs mitään .

    Hyvä ryssäläisten trolli,

    ON TÄRKEÄ TAISTELLA KREMLIÄ VASTAAN KAIKILLA TASOILLA
    MYÖS NATO-TASOLLA, ja Kreml ei säästä apureitaan eikä liittolaisiaan tai trollejaan
    koska Putinin Stalin käsi on pitkä

    Varsovan liiton aikana Kreml miehitti vain liittolaisiaan
    ei Nato-maita
    ja
    Putin ja Stalin ovat tappaneet massoittain slaaveja
    ja apureitaan

    Putinin stalinilainen sortopolitiikka sen kuin kovenee

    Putinin palkkaaan teloittajan haastattelu

    http://www.theguardian.com/world/2010/oct/12/andrei-lugovoi-interview-alexander-litvinenko-poisoning

    Litvinenkon murhan oikeudenkäynti alkaa

    http://www.telegraph.co.uk/news/uknews/law-and-order/11369938/Alexander-Litvinenko-Inquiry-live.html

    Äänestä

Jo se pään nostaja on äärivasemmisto, niin se kertoo sen, että kansa on tyytymätön. Uskon kuitenkin vakaasti, että joukossa on myös keskellä ja jopa oikealla olevia tyytymättömiä ihmisiä. Jos Timo katso, että se on äärivasemmisto, niin silloin pitää olla tyytyväinen. Minusta on aivan sama kuka sen metakan nostaa, silloin kun siihen on aihetta.

Äänestä
  • vasemmisto kun päätään nostaa euroopassa,niin se nostaa jotta siihen osuu kuula paremmin vrt 1918 suomi.....historia toistaa ja toistaa ja toistaa

    Äänestä

VÄLIKYSYMYSKESKUSTELUSTA voi tulla AIKA VILLI, alkaa kello 14, kestää vajaa kolme tuntia TV1
https://www.suomenuutiset.fi/tanaan-eduskunnassa-perussuomalaisten-valikysymys-kreikan-tilanteesta/

KOSKA SOINI ON NYT PARRASVALOISSA JA MAHDOLLISESTI SOINI ON juuri nyt VALTANSA HUIPULLA EU:SSA, ISÄNNÖI KONSERVATIIVIEN KOKOUSTA ELI DAVID CAMERONIN PUOLUEEN JA VASTAAVIEN YHTEISTYÖTÄ, Stubb ja Katainen sinipunaisina kateudesta
Britannian konservatiivipuolueen edustaja Syed Kamall (pääministeri David Cameronin puolueesta) ja Soini yhdessä
https://www.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2015/02/ECR_014-640x320.jpg

Soini suorastaan kehrää:
""Sampo ja Jussi ovat jatkaneet kunniakkaasti Perussuomalaisten työtä Euroopan Parlamentissa"" (Soini)

PERUSSUOMI EDUSTAA KESKEISTÄ OSAA EDISTYKSELLISESTÄ EUROOPASTA
Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmä pitää opintopäivät Helsingissä 3. – 6.2.2015. Opintopäiviin osallistuu yli 40 ECR-meppiä, mukaan lukien ryhmän puheenjohtaja, Britannian konservatiivipuolueen Syed Kamall.

https://www.suomenuutiset.fi/ecrn-suurkokous-alkoi-kalastajatorpalla-selva-visio-paremmasta-euroopasta/
Europarlamentaarikko Sampo Terho avasi Helsingin Kalastajatorpalla ECR-euroryhmän opintopäivät, joihin on kerääntynyt kymmeniä ECR-euroryhmän meppejä Euroopan kaikilta laidoilta.

http://timosoini.fi/2015/02/langet-kaulaan-2/
Tulevalla viikolla isännöimme ECR- ryhmän Opintopäiviä. Tuo ryhmä On Euroopan Parlamentin kolmnneksi suurin ryhmä. Sampo ja Jussi ovat jatkaneet kunniakkaasti Perussuomalaisten työtä Euroopan Parlamentissa.
Vuonna 2009 tein oikean päätöksen lähtiessäni ehdolle. Viime vuonna oli oikein jäädä Suomeen.

https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaisten-eu-ryhma-kokoontuu-helsingissa-mukana-yli-40-meppia/
Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmä pitää opintopäivät Helsingissä 3. – 6.2.2015. Ohjelmassa on muun muassa keskustelua EU:n talouspolitiikasta, kevään eduskuntavaaleista sekä turvallisuuskysymyksistä. Opintopäiviin osallistuu yli 40 ECR-meppiä, mukaan lukien ryhmän puheenjohtaja, Britannian konservatiivipuolueen Syed Kamall.

Kansainvälisen tervehdyksen toi ECR:n entinen puheenjohtaja Martin Callanan. Newcastlen kasvatti istui aikanaan 10 vuotta vuodesta 1998 alkaen Euroopan konservatiivien EPP-ryhmässä = Stubb-Katainen -ryhmä, kunnes kyllästyi sen liittovaltiopolitiikkaan ja ryhtyi perustamaan uutta konservatiiviryhmää uudistamaan EU:n rakenteita. Sen jälkeen hänet nimitettiin lordiksi ja nyt hän istuu Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin ylähuoneessa.

https://www.suomenuutiset.fi/ecrn-entinen-puheenjohtaja-euro-ei-voi-toimia/
– Toivoin, että ECR pääsisi kehityksessään uuteen vaiheeseen ja olette onnistuneet siinä todella hyvin: olimme ennen viidenneksi suurin ryhmä, mutta nyt nousimme kolmansiksi. Se osoittaa, kuinka hienoa työtä olette tehneet, Callanan kehui. Callanan tapasi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin viimeksi keväällä Helsingissä, kun oli vielä suuri salaisuus, minne perussuomalaiset EU:ssa liittyvät. Salaisesti neuvoteltiin, voivatko perussuomalaiset liittyä ryhmään.

ECR on alusta alkaen vastustanut euroa, josta Euroopan surkea talouskehitys johtuu.
– Se ei ole ulkomaalaisvastaisuutta, vaan talouspolitiikkaa. EU:n talouspaketista jäi palikoita puuttumaan, ja kun fiskaaliunionia ei perustettu, euro ei voi toimia, Callanan totesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Soenin Timppa kirjoitti:

Kreikan vaalit olivat äärivasemmiston riemujuhla.

Kun kansan lisäksi unohdetaan järki on tulos tässä. Syy on vanhojen valtapuolueiden ja tuhoisan tukipakettipolitiikan.

Vasemmistoliiton sisarpuolue istuu Euroopan parlamentissa lukuisten kommunistipuolueiden ja äärivasemmiston ryhmässä.

Kumppaneina ovat mm. Portugalin kommunistipuolue ja Irlannin Tasavaltalaisarmeijan poliittinen siipi Sinn Fein. Saksalaista näkökulmaa tuo DDR: stä tutut kommunistit.

Näin kävi, koska suuri raha, saksalaiset ja ranskalaiset pankit pelastettiin. Tilalla on nyt eurooppalaisten veronmaksajien rahat. Ei hätää. Sinä maksat.

Perussuomalaiset ovat olleet koko ajan oikeassa.

Kun tähän vielä lisätään setelikoneen pyörittäminen on soppa valmis. Rahat menevät sijoitusmarkkinoille ja EU: n ulkopuolelle. Uutta kuplaa puhalletaan. No euro devalvoituu( se on nyt hyvä), silloin kun markka devalvoitui…( se oli paha). Voi prkl tätä ihmisen tyhmyyttä. Hölmöt erotetaan taas heidän rahoistaan.

Ei mitään uutta auringon alla.

http://timosoini.fi/2015/01/aarivasemmisto-nostaa-paataan-euroopassa/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu