Suomalaiset muslimit fundishörhöjä vastaan

Ei huono homma ollenkaan. Yhteisön sisällä järkevät haluavat vaarallisista urpoista eroon joita suomalaiset kukkahatut päästävät "opettamaan" lapsia:

http://www.hs.fi/kotimaa/a1422246588996
1088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Aiemmissa keskusteluissa onkin pohdittu sitä, että maltilliselta islamilta puuttuu organisoitu toiminta, jolla se vahvistaisi asemaansa. Kuulostaa oikein hyvältä, että Suomessa tällaista toimintaa ja organisoitumista on nyt herätty ajamaan ja erityisesti hyvältä kuulostaa se, että tämä tarve nousee muskimiyhteisön itsensä sisältä.
Minustra tällainen toiminta ansaitsee tukea koko yhteiskunnalta.

Äänestä

Palstalla on ollut ehdotuksia, joissa haluttaisiin lopettaa teologinen tiedekunta, koska osa ateisteista katsoo, että valtion ei tule käyttää rahojaa uskontojen tutkimukseen. Olen itse päinvastaista mieltä eli teologisella tiedekunnalla on oma tärkeä roolinsa uskontojen maltillistamisessa ja maallistamisessa. Mikäli tiedekunta toimii oikein niin se nimenomaan ohjaa maltillisempaa uskon tulkintaan. Ja tätä samaa mallia voitaisiin harkita myös muslimien osalta eli olisi hyvä jos islamin uskoa voisi tutkia ja opiskella yliopistossa.

Äänestä
  • Kaarne ja Kalapagos (ei kirj)

    Olen teidän edellä kirjoittamista teksteistä ihan samoilla linjoilla. Uskonnot eivät hetkessä katoa maapallolta, joten niiden kanssa on oltava tekemisissä, halusi tai ei. On hyvä tukea suuntaa, jossa tulkitaan esim. koraania ja raamattua maltillisesti ja hyväksytään tieteen saavutukset. Maltillisella, tieteen saavutukset hyväksyvällä uskonnollisella yhteisöllä on yksilölle ja koko yhteiskunnalle merkittävä tuki annettavana. Ihmisillä on tarve rakentaa hyvää yhteisöllisyyttä, silloin kun siihen tarjotaan mahdollisuus. Tässä auttaisi myös kristittyjen keskuudessa syvällisempi ymmärtäminen siitä, millaiset raamatun/koraanin tulkinnat tuottavat vahinkoa ihmisille. Myöskin mitä tämä vahingollisuus ihan käytännössä yksilön ja yhteisön kannalta tarkoittaa. Silloin kun on osa jotain yhteisöä on erittäin vaikea hahmottaa niitä ongelmia kunnolla.

    Äänestä

kaarne,
Tämä sisäinen liike voi hyvinkin olla positiivinen ja antaa kypsyyttä touhulle Suomessa ja samalla pistää vähän kapuloita rattaisiin uskonnollisrasistiselle keskustelulle. Siinä vaiheessa kun islam länsimaissa saavuttaa saman tason kuin kristinuskon pääsuuntaukset vähenee molempien suuntien radikalisoituminen ja ihmiset saavat elää taas enemmän rauhassa.

Kalapagos,
Hyvä pointti. Olen alkanut ajatella tuohon suuntaan itsekin. Tieto on aina fundamentalismin vihollinen ja laadukas teologinen opetus on parasta lääkettä uskonhulluudelle. Olen itsekin nauttinut monesti teologisen laitoksen kotisivujen annista, siellä välillä löytyy aika helppoja tyrmäyksiä joillekin fundiskäsityksille.

Äänestä
  • No katotaan - ja tuetaan, kun tilaisuus osuu kohdalle.

    Äänestä

  • Tulee väkisin mieleen, että asialla on jonkunlainen kiirekin, jos tällainen liikehdintä saakannatusta meilläkin:

    Maahanmuuttoa ja islamia vastustava Pegida-liike leviää Pohjoismaihinkin
    http://www.hs.fi/ulkomaat/a1422326842223

    Äänestä

  • UPDATE_9281033 kirjoitti:

    Tulee väkisin mieleen, että asialla on jonkunlainen kiirekin, jos tällainen liikehdintä saakannatusta meilläkin:

    Maahanmuuttoa ja islamia vastustava Pegida-liike leviää Pohjoismaihinkin
    http://www.hs.fi/ulkomaat/a1422326842223

    Ne kaljakuppien ääressä ja seurakunnan nuorisotiloissa hengailleet nuoret suomalaiset skinnarit ovat nyt tulleet aikuisiksi, en ihmettele jos pohjaa ääriliikkeen poliittista siipeä muistuttavalle touhulle löytyy täältäkin.

    Äänestä

  • No, totta kai löytyy. Kyllähän erilaisia ääriliikkeitä on Suomessakin ollut maailman sivu. Ei se ole minusta mikään nykyajan juttu.

    Se, mikä ehkä on nykyajan juttu, on se, että kun vielä ehkä 50 vuotta sitten meillä oli suuria kokoavia aatteita, joiden ympärille organisoiduttiin rakentamaan parempaa maailmaa, niin nykyään ne ovat pitkälti muretuneet tai murentumassa.
    Kaikki vanhat aatteet ja ihanteet ovat olemassa, jossain, ohjelmissa, hankkeissa, juhlapuheissa, mutta en tiedä, mitkä suuret maailmankuvalliset ideat ovat niitä, joiden varassa kansalaiset liittyvät yhteen tai muuten suuntaavat energiansa yhteiskunnan rakentamiseen.
    Ne, jotka pystyvät luomaan uskottavan ja ymmärrettävän vision, ne saavat kannatusta. Mutta keitä ne ovat nykyään.

    Perususomalaiset loivat vision suomalaisesta perusarvo-Suomesta ja saivat kansan liikkeelle. Kiinnostavaa nähdä, kestääkö tämä kansallinen ohjelma ajassa.
    Toinen suuri visio on oikeiston globalisaatio-visio, joka taitaa tällä hetkellä menestyä parhaiten. Perussuomalaisten visio tuntuu tämän vision lieveilmiöihin reagoimiselta pikemmin kuin sen vaihtoehdolta.
    Vasemmistolta puuttuu kokoava visio edelleen ja kristinuskon visio rapautuu kovaa kyytiä.
    Suurten visioiden puuttuessa erilaiset pienet visiot voittavat kannatusta.

    Epämääräinen kommentti :-) Olkoon se epämääräisyydessään myös avoin kaikenlaiselle kritiikille.

    Äänestä

  • Tämä oli fda:lle,mutta taisi mennä väärään kohtaan. Uusi sivunäkymä taitaa olla mulle vähän outo hallita.

    Äänestä

  • UPDATE_11194683 kirjoitti:

    No, totta kai löytyy. Kyllähän erilaisia ääriliikkeitä on Suomessakin ollut maailman sivu. Ei se ole minusta mikään nykyajan juttu.

    Se, mikä ehkä on nykyajan juttu, on se, että kun vielä ehkä 50 vuotta sitten meillä oli suuria kokoavia aatteita, joiden ympärille organisoiduttiin rakentamaan parempaa maailmaa, niin nykyään ne ovat pitkälti muretuneet tai murentumassa.
    Kaikki vanhat aatteet ja ihanteet ovat olemassa, jossain, ohjelmissa, hankkeissa, juhlapuheissa, mutta en tiedä, mitkä suuret maailmankuvalliset ideat ovat niitä, joiden varassa kansalaiset liittyvät yhteen tai muuten suuntaavat energiansa yhteiskunnan rakentamiseen.
    Ne, jotka pystyvät luomaan uskottavan ja ymmärrettävän vision, ne saavat kannatusta. Mutta keitä ne ovat nykyään.

    Perususomalaiset loivat vision suomalaisesta perusarvo-Suomesta ja saivat kansan liikkeelle. Kiinnostavaa nähdä, kestääkö tämä kansallinen ohjelma ajassa.
    Toinen suuri visio on oikeiston globalisaatio-visio, joka taitaa tällä hetkellä menestyä parhaiten. Perussuomalaisten visio tuntuu tämän vision lieveilmiöihin reagoimiselta pikemmin kuin sen vaihtoehdolta.
    Vasemmistolta puuttuu kokoava visio edelleen ja kristinuskon visio rapautuu kovaa kyytiä.
    Suurten visioiden puuttuessa erilaiset pienet visiot voittavat kannatusta.

    Epämääräinen kommentti :-) Olkoon se epämääräisyydessään myös avoin kaikenlaiselle kritiikille.

    Ah, rakkaat kanssa-apinani, minä näen tämän siten, että ulkoisen paineen hellittäessä sisäinen kilpailu kovenee. Näin on käynyt läpi koko läntisen maailman sitten kylmän sodan päättymisen. Vielä enemmän tämä on tapahtunut idässä. Kiina on edelleen rittävän totalitaristinen edistääkseen myös kansalaistensa yhteistä hyvää.

    Suuret aatteet olivat yhteisen hyvän projekteja, joille ei enää ole paljon tilausta maailmassa, jossa ihmiset eivät tarvitse toisiaan. Aika moni, joka kuvittelee tässä voittavansa potkimalla luusereita pois rattailta saadakseen itselleen enemmän, tosiasiassa häviää. Iso kirja tietää, koska se on niin vanha ja niin paljon apinoiden elämää nähnyt. Suosittelen lämpimästi lukemaan.

    Kaarne, kommenttisi oli mielenkiintoinen ja oikein hyvin asiaan osuva.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fda kirjoitti:

Ei huono homma ollenkaan. Yhteisön sisällä järkevät haluavat vaarallisista urpoista eroon joita suomalaiset kukkahatut päästävät "opettamaan" lapsia:

http://www.hs.fi/kotimaa/a1422246588996

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu