Onko kellään kokemuksia siitä, että lasku tulee vasta viiden vuoden päästä? Aikoinaan rukoilin laskua, mutta kun ei kuulunut, luovuin toivosta. Nyt tuli, ja on mahdoton muistaa, mitä pikkunippeleitä silloin oli käytetty. Alvikin on tainnut nousta siinä ajassa jo pari kertaa. Tämä on b to b, mutta onko jotain kolmen vuoden sääntöä, niin kuin yksityisasiakaspuolella?
Kun firma ei laskuta pyynnöistä huolimatta
Laiska Laskuttaja
61494
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Älä maksa - velja vanhenee kolmessa vuodessa.
Vanhenee, jos velkoja ei muistuta. Yleensä tulee lasku pyytämättä ja joskus ennenaikaisesti.
Onhan näitä, joilta saa pyydellä laskua. Huono homma, jos pitäisi saada lasku tiettyyn hankkeeseen taikka tilikauteen ja ei ole maksaa laskua. Alvit ym. aiheuttaa harmaita hiuksia, kun myöhemmin vuosien päästä yrittää sitten säveltää sitä laskua kirjanpitoon.
Meilläkin on nyt kolmelta firmalta/yrittäjältä laskuja "karhuttu", että olisivat lähettäneet laskut viime vuoden loppuun, vaan eipä laskuja kuulunut ja nyt tehdään juuri kirjanpitoa, aaaarrrggg!
kyseessä voi olla konkurssipesä jossa suoritetun tilintarkastuksen yhteydessä löytyi maksamattomia laskuja ja perivät nyt niitä pois. Itselleni kävi juuri niin mutta onneksi löysin kuitin 3 vuoden takaa...
On kokemusta. Koneurakoitsija teki mulle homman ja kun kuukauden päästä ei laskua kuulunut, soitin perään ja pyysin lähettämään laskun. Tyyppi sanoi että ei ollut vielä ehtinyt tehdä laskua mutta tulee tuota pikaa, jäin siis odottamaan. Aikaa kului ja itse asiassa unohdinkin koko homman, kunnes urakoitsija soitti noin 2 vuoden kuluttua ja sanoi unohtaneensa lähettää laskun. laskua en tosin saanut nytkään, mutta tilinumeron(taisi olla oma tili) mihin voisin sovitun summan maksaa. Ajattelin että jos laskun lähettäminen kestää kaksi vuotta niin kyllä maksaminenkin voi viedä vähintään saman verran. Maksoin summan mutta vittuillessani "nylkyttämällä" neljän vuoden aikana. Tyyppi tyytyi kohtaloonsa eikä soitellut enää perään.
Laitoin 11,500€ laskun eräälle yrittäjälle toimitetuista tavaroista ja tehdystä työstä. En saanut rahoja, mutta sain vastalaskun, joka oli 75 000€ :))))
Vastalasku, joka ei perustunut mihinkään sopimukseen ja jonka perusteet olivat täysin keksittyjä edustaa härskiyden huippua ja on rikoslaissa tuomittava teko. Törkeä petoksen yritys. Vastalasku olisi pitänyt maksaa viikon sisään tai muuten asia käsitellään käräjillä.
Hahaha..
No tuo huijauslasku lähtee tulevalla viikolla lakimiehelle ja asia todellakin käsitellään käräjäoikeudessa, sekä julkisuudessa.