Kepun ja demareiden punamultapohjahallitus olisi tässä tilanteessa varmin tie Suomen tuhoon. Nyt tarvitaan jämäköitä toimia, joihin ei päästä Sdp:n jarruttavalla politiikalla. Sen on viimeistään nykyisen hallituksen toiminta osoittanut: Sdp on torpannut lähes kaikki tärkeät rakennemuutokset, mistä johtuu nykyinen velkaantumisaste ja jättityöttömyys. Sdp:llä ei myöskään ole munaa laittaa ahneelle ammattiliitolle kampoihin; varsinkaan nykyisen johtajansa taholta. Se on johtanut siihen, että ammattiliitot ovat ylihinnoitelleet suomalaisen työn, mikä näkyy mm. virolaisen halpatyövoiman virtana Suomeen, samalla kun suomalaisten työttömyys kasvaa.
PUNAMULTA OLISI TÄSSÄ TILANTEESSA MAAN TUHO
reretareerteertretr
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ellei persut ole pääpuolue ei mikään muutu nämä muut ovat samoilla linjoilla eu politiikassaan vaikka muuta valehtelevat taas vaalienalla?
Ei se virolaisten halpa/ pimeäduunareiden virta Suomeen lopu vaikka täällä palkat laskettaisiiin nälkäpalkoiksi.
ay-Mafioso Rinne on pelkkä jarrumies hallituksessa. Rakenteelliset muutokset jäävät tekemättä ja edessä Kreikan tie.
Mutta KEPUlit ottavat mieluummin hallitukseen kenet muut tahansa kuin Soinin.
Tärkeintä on päästä Kokoomuksesta eroon ja toinen suoranainen vahingontekijäporukka lymyää RKP:n suojissa. Näitä kahta ei Suomi niminen talous kestä.
No miten Suomi sitten kestää vielä jatkossa Sdp:n velanottoa? Kokoomus on koko ajan ajanut velkaantumisen leikkaamista, mutta Sdp on laittanut hanttiin. Vain Kepu ja Kok yhdessä pystyvät laittamaan velkaantumisen kuriin.
Hyvin on kokoomusyrittäjillekin kelvannut vero9varoista maksetut yritystuet, sossumamutus, lapsilisät. verohelpotukset ym.
Juurihan eilen Stubb sanoi puheenjohtajien paneelissa, että yritystuista saisi leikata, kun kysyttiin leikkauskohteita. Kokoomuksen mukaan yritystuet eivät kuulu sellaisenaan markkinatalouteen. Ne ovat juuri punamulta-Kekkos-politiikan jäänteitä.
Eipä ole tikkua ristiin laittanut asian eteen pääministerinä ollessaan.
Punamulta on varmin tie tuhoon ULKOPOLIITTISEN osaamattomuuden takia ensisijaisesti. Ei meillä ole mitään jaettavaa, jos joudumme ruplakantaan.
Kokoomus pihalle taas vuosikymmeneksi,että saadaan Suomi nousuun.
Rkp joutaa myöskin pitkälle lomalle,samoin kuin vihreät,jotka ovat tulleet kalliiksi suomalaisille veronmaksajille.
Tosiasia vain on että punamulta tämän maan on rakentanut! Ennen vanhaan esipersuja eli SMP ja kokoomus oli pannassa ja homma toimi. 80 luvulla nämä pääsi hästäämääm hallitukseen ja suomi meni konkkaan! Niin se on nytkin, kokkarit ja persut viis välittää taloudesta kunhan mamuista saa melskata ja eu;n ytimessä olosta. Demareissa on vielä ongelma että oppositiossa demareilla on suhteeton valta ay-pamppujen kautta ja häikäilemätön halu pysäyttää vaikka koko suomi.
Siksi seuraavassa hallituksessa on Kepu ja Persut. Pikkupuolueet siten vastaavasti oppositiossa.
Näin vaan käy, koska äänestäjistä suurin osa on virkapummeja ja muita hallinnon loiselukoita.