Kampittaja-Korhonen ulos Keskustasta

Pol.t

Potkuistaan katkeroitunut Jarmo Korhonen on keskittynyt pelkästään repimään Keskustaa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Hän pystyy ent. sisäpiiriläisenä kertomaan ilkeitä juttuja vaikka Keskustasta loppuelämänsä ja niin varmaan tulee myös tekemään. Turha häntä on enää pitää keskustalaisena. Olisi reilumpaa, että hän jatkaisi loanheittämistä puolueen ulkopuolelta. Korhonen on muutenkin nykyisellään selvä persu.

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/77257-varoitus-juha-sipilalle-yllattavalta-taholta-sk-voi-kaatua-kuin-jaatteenmaki

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän asema ei välttämättä ole niin vahva kuin ulospäin näyttää, arvioi keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen Suomen Kuvalehden haastattelussa.

Politiikan ulkopuolelle jättäytynyt, väitöskirjaa keskustasta valmisteleva Korhonen pitää selvänä, että Sipilä nousee pääministeriksi, mikäli hänen terveytensä kestää. Korhonen varoittaa häntä puhumasta ”varomattomasti” ministeripaikkojen vähennyksestä.

– Se menee kyllä kansaan niin kuin puoluetuen leikkaus, mutta vieressä on vaarallisia ihmisiä, jotka vain odottavat pääsyä ministeriauton kyytiin. Kun vaaka kallistuu väärälle puolelle, tuimailmeiset ukot kokoontuvat ja Sipilä kaatuu niin kuin Anneli Jäätteenmäki, Korhonen lataa SK:ssa.

Vuoden 2007 eduskuntavaalien vaalirahasotkut ovat keskustassa henkilöityneet paljon Korhoseen. Hänet äänestettiin ulos keskustan puoluesihteerin paikalta vuonna 2010 ja Korhonen pyrki tuloksetta eduskuntaan vuonna 2011.

16

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keputietotsto

      Korhosesta kuoriutui totudentorvi. Hyvä, että ulkopuolisetkin saavat tietää kepupelit.

      • ingaliina

        Kyllä sieltä tulee vielä paljastuksia muidenkin puolueiden toiminnasta, ei kannata liian ennen innostua,aloitti omasta puolueestaan, se on viisasta,kohta varmaan saamme lisää, odotellaan rauhassa.


    • Ministerinsalkkujen vähentäminen kahteentoista voi koitua ongelmalliseksi enemmänkin sen takia, että ministereille tulee yksinkertaiseksi liikaa työtä, kun ottaa huomioon, että Suomessa ministerit ovat myös kansanedustajia, joiden pitäisi pitää yhteyttä myös valitsijoihinsa. Stubbin hallituksen aikana paikkoja kyllä vähennettiin ja hyvin on tultu toimeen, mutta toisaalta sehän on ilmoittanut olevansa pelkkä toimeenpanohallitus, joka ei valmistele minkäänlaisia uudistuksia. Ehkäpä joku 14 ministeriä olisi sopiva määrä.

    • Tottakait

      "Hän pystyy ent. sisäpiiriläisenä kertomaan ilkeitä juttuja vaikka Keskustasta loppuelämänsä"

      Kepussa tosiaan on niin paljon pimitettyä, että sen tuntevalle jutun aihetta riittää.

      • Varmasti, mutta noista jutuista pitäisi osata myös kirjoittaa mielenkiintoisesti. Korhosen kirjan lukeneista Väyrynen piti sitä tylsästi kirjoitettuna, eikä palstan Kapikaan sukunimikaimansta tekstiä muistaakseni kehunut.


      • näinon

        No nimeäppäs nyt meille yksi puolue,jolla ei ole mitään semmosta,mitä ei haluittas kansan tietävän vaalirahan hankinnastaan ??? No ehkä RKP, jolla on käytössään ruotsinkielisten järjestöjen suuria rahastoja pienen kielipuolueen ylläpitämiseksi.Kuinka sekään rahoitus niin kaikkia lakipykäliä noudattelee on epäselvää

        Kaikille muille on liikemiesten raha kelvannut vaalirahoitukseksi.


    • suutarille

      Kyllä Korhostakin kannattaa kuunnella, hän on ollut aitio paikalla, toivottavasti nämä jotka yrittivät kampiittaa Korhosta ja Vanhasta juorulehtien toimittajien avustuksella, eivät nyt pääse eduskuntaan. Keskustassa ei voi olla kuten oli Kivinieman hallituksen aikana, hyvin äkkiä annetaan nähdä mitä kentältä kuuluu. Sipilä on hyvä nyt puheenjohtajaksi vaikka helppoa ei tule olemaan hänelläkään, ensiksi vaalit pitää onnistua, kun sitten paikkoja aletaan jakamaan, nyt on niin hyviä ehdokkaita, tulee valinnan vaikeuksia pitää osata miellyttää monenlaisia tahoja. Mielestäni ei liian vähänkään ministereitä saa olla, tulee liikaa kuormitusta ainakin avain ministereille, toivottavasti niissä onnistutaan, maan asiat vaativat kokenutta kaartia.

      • Korhonen ei ole ollut sisäpiirissä enää aikoihin. Ei tiedä, mitä keskustassa nykyisin tapahtuu.


    • keskustalainen

      Rehellisyyttä ei meillä Keskustassa katsota hyvällä, Jarmo Korhonen on työnsä tehnyt ja voi siirtyä persuihin. Sipilä tuntee tuimailmeiset hyvin ja ovat Sipilän puolella.

      • oikea-keskustalainen

        Mahtaako kelvata edes riitaisille persuille!

        Katkera kaunaisuus ei ole hyve politiikassa. Politiikka on yhteisten asioiden hoitoa, yhdessä.


      • Vittus666

        Ei haittaa vittu.


    • Oikea Osmium 76 jälleen.....
      Luin Jarmo Korhosen kirja Väyrysetä jokin aika sitten, heti Vanhan Itsenäisyyspäivän jälkeen...... kato kun tuo poliittinen historia on harrastukseni.

      Jarmo Korhosen kirja taitaa olla rehellisin kirja mitä keskustalaiset ovat omasta puolueestaan kirjoittaneet.
      Seppo Keräsen kirja Johannes Virolaisesta, Ikuinen Evakko, on myös joiltakin osilta hyvin rehellisen tuntuinen, siinä Seppo Keränen kertoo Urho Kekkosen konnuuksista, esimerkiksi isänmaan petturuudesta. Sama kaiku on Jarmo Korhosen kertomuksissa Paavo Väyrysestä.

      Jarmo Korhonen erittäin hienosti aina, tai ainakin hyvin usein kirjoittaa luvun viimeiseksi virkkeeksi yhteen vedon, esimerkiksi: "Väyrynen ei muistanut omaa opetustaan."

    • JOHTAJAnne

      Kyllä Keskustaan myös yks Korhonen mahtuu ja toinenkin jos vain HV:ni haluaa :-))

    • zzzzzxxxx

      Mielenkiintoista kun ilmestyy seuraava kirja jossa Sorsa, Koivisto sun muut, kokkareista en tiedä.. Odotellaan myös koska kirjoittaa Saulin vaalirahoista...

    • Kelju_K_Kojootti

      Korhonen kirjoittaa hyvin ja totta! Hän kirjoittaa sitä,. mitä Juhani Suomi ei ehtinyt.

    • mielenkiintoinen

      Korhosta pelätään. Monilla on kylmä rinki, käytän tätä siistimpää sanaa "takapuolen alla". Kertoo totuuden politiikasta akselilla eritoten SDP, KOK, KESK. ja mediasta, median (puolueellisesta puolueettomasta) toiminnasta....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1683
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      55
      1103
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      437
      1076
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1013
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      730
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      675
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe