Leipää murtaessa rukouksessa näky presidentti Niinistöstä.
Niinistö oli istumassa toimistosaan ja sitten mies, jolla oli kullanväriset hiukset ja kasvot, kuiskasi Niinistön korvaan jotakin. Ymmärsin tämän olevan rukousvastaus siitä, että Niinistön puolesta oli rukoiltu.
Tämän jälkeen Niinistö alkoi kirjoittamaan jotakin paperille innostuneen oloisena, aivan kuin jotakin suunnittelma.
Lopuksi taustalla näin ikkunasta, että oli kesäinen ilma ja näin kuvan viljapellosta jota oltiin puimassa. Pelto näytti keltaiselta ja uskon, että ymmärsin että oli syksy. Tähän näky loppui.
Haluan rohkaista jokaista jatkamaan esirukousta esivallan puolesta, aivan kuten Raamattu meitä opettaa.
"Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden." - 1. Timoteus 2:1-4
Enkelin Sanoma Presidentille
20
176
Vastaukset
Amen, veli Ingenjör_81
Sisään kommentteja:
Sanonta "leipää murtaessa" on vertauskuvallinen termi jota Raamattu soveltaa sanan avaamiseen. Kun sanaa tutkitaan ja se alkaa avautua, sanotaan "leipää murtaessa" ja sen syöminen on murretun sanan omaksumista. Viinin juominen on taas veren vertaus, eli sama Johanneksen tapaan Jeesuksen sanoista, eli leipä on siellä "syökää minunn lihani ja juokaa minun vereni". Eli omaksukaa minun sanani ja ottakaa minun henkeni.
Onhan Ingenjör samaa mieltä?Sitten vielä siitä viljapellosta.
Ingenjör sanoi: "Pelto näytti keltaiselta ja uskon, että ymmärsin että oli syksy."
Niilo Ylivainio on jo vuonna -56 nähnyt viljapelto unen, jossa vilja vaaleni ja vaaleni mutta se ei tarkoita vuodenaikaa, vaan meitä uudestisyntyneitä kristittyjä, eli viljapeltoa.- tuulikkiwaellus
Jotenkin olen ymmärtänyt, että vaalennut viljapelto tarkoittaisi uudestisyntymättömiä ihmisiä, jotka ovat Jumalan kutsumina vaalenneet tulemaan Kristuksen tuntemiseen. Paljonhan puhutaan , että sato on kypsää (viljapellot valmiina) mutta ei ole tarpeeksi elon korjaajia.
- tuulikkiwaellus
vielä tarkennus edelliseen , että ihmiset ovat herätyksessä ja haluavat tulla tuntemaan Kristuksen.
- AOAOAOAOAOAO
Matteus 10:26-27
Älkää siis peljätkö heitä. Sillä ei ole mitään peitettyä, mitä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi.
Minkä minä sanon teille pimeässä, se puhukaa päivän valossa. Ja minkä kuulette KUISKATTAVAN KORVAANNE, se julistakaa katoilta. - Jesus_love_you
''Haluan rohkaista jokaista jatkamaan esirukousta esivallan puolesta, aivan kuten Raamattu meitä opettaa''
Kyllä! että tulisivat synnin tuntoon pyytäisit syntejään anteeksi Jeesukselta Ja uskoisivat pelastuksen evankeliumin AamenMikähän siinä on että lössiltä EI KOSKAAN lohkee sellainen ehdotuksentynkä, että rukoiltaisiin vaikkapa Israelin puolesta, että tulisivat synnin tuntoon pyytäisit syntejään anteeksi Jeesukselta Ja uskoisivat pelastuksen evankeliumiin Aamen
- Halleluja
Israel on Hebrealaisten Jumalan kanssa avioliitossa olleet jo Aabrahamin, Iisakin Ja Jaakobin ajoista asti. Joten Israel ei ole maailmalle ongelma. Jumala hoitaa heidän yhteys asiat itsensä kanssa.
Ensin kääntyy Egypti ja Syyria ja sen jälkeen Israel profeetta Jeremia on asian ilmoittanut.
Mutta Israelin vihollisilla ei ole tulevaisuutta.
Meitä on käsketty Siunaamaan Juutalaisia eikä kiroamaan.
Ylistys Jumalalle tuosta kansasta. Herra Jeesus Siunaa heitä ja avaa Heidän silmänsä näkemään ympärillään liikkuvat vaaratekijät ennenkuin ne ovat olemassakaan.
Avaa myös heidän hengellisien aarteittesi voimat. Herra Sinä totisesti teet väkeviä tekoja myös Israelin kautta.
Herra sinä Palkitset senkin asian, että hoitavat vihamielisiä arabeja ja palestiinalaisiakin sairaaloissaan. - fift
Voi kyllä meitä Israelin puolesta rukoilijoita on:) Kuitenkin, aloitetaan läheltä, oman paikkakunnan päättäjät, ihmiset ja asiat, maamme vastaavat ja siitä naapurit ja Israel.
- KTSEiKirj
Halleluja kirjoitti:
Israel on Hebrealaisten Jumalan kanssa avioliitossa olleet jo Aabrahamin, Iisakin Ja Jaakobin ajoista asti. Joten Israel ei ole maailmalle ongelma. Jumala hoitaa heidän yhteys asiat itsensä kanssa.
Ensin kääntyy Egypti ja Syyria ja sen jälkeen Israel profeetta Jeremia on asian ilmoittanut.
Mutta Israelin vihollisilla ei ole tulevaisuutta.
Meitä on käsketty Siunaamaan Juutalaisia eikä kiroamaan.
Ylistys Jumalalle tuosta kansasta. Herra Jeesus Siunaa heitä ja avaa Heidän silmänsä näkemään ympärillään liikkuvat vaaratekijät ennenkuin ne ovat olemassakaan.
Avaa myös heidän hengellisien aarteittesi voimat. Herra Sinä totisesti teet väkeviä tekoja myös Israelin kautta.
Herra sinä Palkitset senkin asian, että hoitavat vihamielisiä arabeja ja palestiinalaisiakin sairaaloissaan.Kyse on siitä, että teijän lössi ei KERTAKAIKKIAAN kestä ajatusta, että Israelkin on syntinen.
Se ei mee teijän fanittajien kaaliin.
- mitääneiolejäänyt
Ei ole enään mitään toivoa.Kaikki on mennyt.Vapaamuurareille on annettu kaikki valta.Voimme heittää kaiken toivomme ja kuolla pois.Se on helpompaa kuin elää tämmöisessä maailmassa.
- josettunne
apaamuurarit kuule ovat ihan oikeasti olemassa, joten lopta leikki ja anna mokomien olla missä ovatkaan, mitä heillä on väliä?
"Leivän murto" ja "vaalenneet viljapellot" ovat pinnallisia tehokeinoja joilla vippaspovarit saavat tyhmemmät aamentamaan.
- Meilahtelainen
Järjetön käytös ei ole Pyhän Hengen vaikuttamaa Hengen hedelmää. Ole hyvä ja keskustele hillitysti. Lainausmerkkeihin laittamasi lainaukset ovat vertauskuvia joilla Jumalan lapset saavat toiset Jumalan lapset tutkimaan viestin profeetallista sisältöä ja avaamaan sen merkitystä.
Uskisnuoret ovat onneksi itsekriittisiä ja ovat tehneet mainion "Kaanaankielen sanakirjan" näistä sun "vertauskuvistas" ja riisuneet niistä mystiikan pois:
http://www.kristillinenkirjakauppa.fi/index.php?sid=30003&tuoteid=12795- nonytasaatlukee
KTS kirjoitti:
Uskisnuoret ovat onneksi itsekriittisiä ja ovat tehneet mainion "Kaanaankielen sanakirjan" näistä sun "vertauskuvistas" ja riisuneet niistä mystiikan pois:
http://www.kristillinenkirjakauppa.fi/index.php?sid=30003&tuoteid=12795Jaa lapsillekko ne on siis tehty?
- JeesusonHerra
http://www.pelastussanoma.fi/Osama Bin Laden.htm
" Minä tulkitsen yksiselitteisesti niin ettei ole edes oikein että Kristityn pitää uskoa antikristukseen ja tämän ilmestymiseen. Se ei ole oikein! Kristityn pitää uskoa vain ja ainoastaan Jeesukseen Kristukseen vapahtajaamme. Eikö tämä ole ihan luonnollista? "
Minä en usko antikristukseen, mutta tiedän hänen ilmestyvän ja olevan olemassa. Uskon Kristukseen Vapahtajana ja uskon Raamatun ilmoittamiin profetioihin.
Uskon kautta Jumalaan ja Hänen ilmoitustensa erehtymättömyyteen ja totuuteen olen tietoinen siitä, että antikristus ilmestyy. Antikristus ei ole Lucifer. Tämän totean kaikille muistutukseksi. Antikristus on Luciferin lähettämä. Mahdollinen allah-mahdi linjaus.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Antikristus- JeesusonHerra
http://www.evl.fi/raamattu/1992/2Tess.2.html
" Antikristus on henkiolento, joka mainitaan Raamatussa vain Johanneksen kirjassa. "
Tuosta edellisestä viestistäni vielä kommenttina, että näin olen asian ymmärtänyt ja muutan käsitykseni Raamatunjakeita lukemalla jos siihen tulee aihetta.
Rakkaudella, nöyrä-poika
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641506Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä281379Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701318Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2201189- 1281105
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3201041Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271037- 42959
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että285956- 76954