Miksi Stubbilla on 20-päinen avustajakunta?

Entiseltä pääministeri Kataiselta jäi Stubbille perinnöksi 20-päinen, isopalkkainen avustajajoukko. Mihin Stubb tarvitsee heitä, kun avustajista huolimatta Stubbin kaikki lausunnot ovat papukaijamaisia itsestäänselvyyksiä? Samanlaisiin latteuksiin eivät pysty tässä maassa muut kuin ulkoministeri Tuomioja ja sisäministeri Räsänen.

Amerikasta löytyy vielä Stubbin lausuntojakin surkeammat poliittiset ähkäisyt. Niiden takana on konservatiiivisen teekutsuliikkeen kärkihamo, Sarah Palin. Tuo nainen uskoo edelleen vakaasti, että ihmiskunta luotiin maapallolle 6000 vuotta sitten ja silloin ihmiskunta lähti sikiämään Aatamista ja Eevasta.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Stubbido tarvitsee kaiken mahdollisen avun ollakseen "vakavasti" otettava politiikko.

Latteuksista puheenollen pahin taitaa olla Krista Kiuru, joka pää kallellaan "tappaa" haastattelijan aikeet uskomattomalla läpällään eikä edes hengitä välillä minuuttien "vastauksillaan", jotka eivät edes kosketa kuin nimeksi aihetta. Mainiota oli huomata, että eduskunnan kyselytunnin aikana Kiurun vastaukset olivat hyvinkin lyhyitä aivan kuin välttääkseen vastuun.

Toinen vastaava on Laura Räty - yhdensortin lausuntoautomaatti ja kaikki vastuu on pois hänestä kunhan fyffee tulee himaan sivutoimien palkkioiden kautta - kyykythän eivät ole vastuussa mistään ja kaikki paha on muiden aiheuttamaa.

Kaikesta tulee mieleen kymysys - kuinka monta kyykkyä tarvitaan selfien ottoon - ainakin 35 000 maahanmuuttajaa.

Äänestä

Onkohan se sama juttu, kun vanhuksillekkin on lääkkeitä senkinsataasorttia, ja kaikista tulee sivuoireita, ja sivuoireiden eliminoimiseksi pitää ottaa nappi tätä ja nappi tuota!!!

Ja kun MINISTERINavustaja tekee virheen, niin sille avustajalle täytyy olla AVUSTAVA virheenpoistaja ((siis sivuoireen poistaja:D)), joka muokkaa vastauksen kutakuinkin ymmärrettäväksi???

Mutta harvoin siinä onnistuvat:(

PS. Ja niistä AVUSTAJISTA NUINNIIKU AUTOMAATTISESTI TULEE MINISTEREITÄSUNMUITASEMMOISIA, KUN OVAT OLLEET HYVÄSSÄ MINISTERIOPISSA!!! :O :D, näinhän tupillekkin tuli näppärätyttö sitten omaan klaaniinsa, OPPINUT TYTTÖ :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Entiseltä pääministeri Kataiselta jäi Stubbille perinnöksi 20-päinen, isopalkkainen avustajajoukko. Mihin Stubb tarvitsee heitä, kun avustajista huolimatta Stubbin kaikki lausunnot ovat papukaijamaisia itsestäänselvyyksiä? Samanlaisiin latteuksiin eivät pysty tässä maassa muut kuin ulkoministeri Tuomioja ja sisäministeri Räsänen.

Amerikasta löytyy vielä Stubbin lausuntojakin surkeammat poliittiset ähkäisyt. Niiden takana on konservatiiivisen teekutsuliikkeen kärkihamo, Sarah Palin. Tuo nainen uskoo edelleen vakaasti, että ihmiskunta luotiin maapallolle 6000 vuotta sitten ja silloin ihmiskunta lähti sikiämään Aatamista ja Eevasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu