Paavit ja papit seksuaalisesti epänormaaleja?

Otsikko koskee tietenkin vain Katolista kirkkoa. Paavit ovat osoittaneet olevansa löyhiä moraaliltaan. Esim ns. "pimeällä kaudella" kolmasosa heistä joutui vankilaan, julistettiin pannaan, tai murhattiin. Esim.Paavi Sergius kolmas (904-911), joka aloitti pornogratiaksi nimetyn kauden ( 904-963) paavinvallan historiassa. Johannes seitsemäs (955-963) syyllistyi raiskauksiin._Nämä katolisen kirkon papit sitten? Onko heissä ensimmäistäkään, joka olisi seksuaalisesti normaali? Pelkäänpä ettei ole. Ei kukaan normaali heteromies tee mitään selibaattilupauksia, joten he ovat jo lähtökohtaisesti epänormaaleja tällä alueella. Pappien Sekaantuminen alaikäisiin on maksanut katoliselle kirkolle pelkästään USA:ssa satoja miljoonia dollareita ja on enemmän kuin todennäköistä, että tämä on vasta "jäävuoren" huippu
2078
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Iltalehti kirjoittaa 28.1.2015 10 Roomalaiskatolilaista pappia syytetään lasten hyväksikäytöstä Espanjassa aurinkorannikolla sijaitsevassa Granadassa kertoo BBC

Äänestä

Paavit on syntisiä siinä missä kaikki muutkin. Paavit henkilöinä eivät ole Jumalan valitsemia ymmärtääkseni, mutta Paavin tehtävä on Jumalan asettama. Ihmiset valitsevat, keitä siihen Paavin tehtävään asetetaan.

Äänestä
  • "Paavit on syntisiä siinä missä kaikki muutkin. Paavit henkilöinä eivät ole Jumalan valitsemia ymmärtääkseni, mutta Paavin tehtävä on Jumalan asettama. Ihmiset valitsevat, keitä siihen Paavin tehtävään asetetaan."

    - Paavin tehtävä EI OLE Jumalan asettama. Sellaiseen asetukseen et kyllä Raamatusta löydä ohjetta.
    Se on vain katolisen kirkon omia typeryyksiä.

    Äänestä

  • Ja miksi puhutaan taas raamatusta??? Kun haluat palvoa Raamattua mene omaan nurkkaan ja pyydä ettei Jumala tulisi sinne, koska palvot kirjaa.
    Paavin vaaleissa uskotaan Pyhän Hengen olevan läsnä ja vaikuttavan.

    Äänestä

On oikein että rikolliset tuomitaan ja uhreille maksetaan korvauksia, vaikka esim. hyväksikäyttötapauksissa rahallinen korvaus ei ymmärrettävästikään ole uhrin kannalta mikään todellinen hyvitys. Olisi kuitenkin muistettava että valtaosa papeista ja paaveista on ja on kautta historian olleet kunnollisia hengen miehiä.

Pappeus on kutsumusammatti eli siihen ei pakoteta ketään. Sitä paitsi on ihan oikeasti olemassa ihmisiä joiden aivoissa on muitakin mekanismeja kuin "syö, juo, nai, nuku", mikä on ehkä yllätys monille. Suosittelen Ateistille ja muillekin käyntiä katolisessa messussa ja tutustumista pappeihin. Saattaa jokunen ennakkoluulo karista.

Äänestä
  • Ei karise ennakkoluulot. Paljon on vielä kiviä ja kantoja kääntelemättä.

    Äänestä

Kiitos taas tästäkin erittäin tasokkaasta keskustelusta. Jääkääpä provoilemaan keskenänne.

Äänestä
  • USA:ssa ovat vankilaviranomaiset tehneet tutkimuksen, että mihin uskonyhteisöön vangit kuuluvat. Vangeista 39% oli katolisia, vaikka heitä USA:ssa on vain 25% Toisena ääripäänä ovat ateistit. Vangeista oli ateisteja vain 0,2%, vaikka heitä yhteiskunnassa on n. 15%. USA:ssa on paljon pikkurikollisia vankiloissa. Ateistit ovat hyvin toimeentulevia, joten heidän ei tarvitse tehdä pikkurikoksia. Hyvin toimeentuleva on myös keskimäärin paremmin koulutettu. Paremmin koulutettu on myös keskimäärin älykkäämpi, koska älykkään ihmisen on helpompi opiskella. kuten huomataan, niin löytyy vahvaa korrelaatiota sen tueksi, että ateisti on älykäs ja uskonyhteisöön kuuluva on vähemmän älykäs. Googlaa: "The christians vs. atheist in prison investigation"

    Äänestä

  • Tulin sittenkin takaisin keskusteluun ;). Kiitos Ateistille tällä palstalla harvinaisen tasokkaasta anti-katolilaisesta argumentoinnista. Virkistävää vaihtelua ainaiseen oppikäsityksestä ruikuttamiseen.

    Olen itsekin korkeasti koulutettu, joten tiedän, että tilastollisella tutkimuksella voi otannasta ja kysymysasettelusta riippuen todistaa ja "todistaa" monenlaista. Yhdysvalloissa etenkin köyhästä latinoväestöstä suuri osa on katolilaista. Rikollisuus selittyisi siis ainakin osittain valtaväestöä heikommalla sosioekonomisella asemalla, joka johtaa rötöstelyyn kun elanto pitää kuitenkin jotenkin ansaita - olettaen, että annetut tilastotiedot ovat oikeita. Tosin Yhdysvalloissa häkki heilahtaa monista sellaisista rikoksista, joista Suomessa selviää pelkillä sakoilla tai ehdollisella.

    Heitänpä tässä pienen vastaprovon: jos ateistit kerran ovat muita älykkäämpiä, miksi Suomessa niin monet korkeakoulujen johtajat, lääkärit ja oikiksen käyneet ovat vapaamuurareita? Korreloiko tämä mielestäsi nykyisen akateemisen koulutuksen laadun kanssa kielteisesti? Laastinläiskintäperinnehän yhdistää eri uskontoja ja taruja yhteen, joten spede-logiikalla se on vielä tyhmentävämpi kuin normaali uskonto.

    Äänestä

  • Unohtui mainita sellainen tarkennus, että community collegeja lukuunottamatta yhdysvaltalainen korkeakoulutus on maksullista, joten köyhillä ei ole varaa kunnon koulutukseen, vaikka älyä ja tahtoa olisi.

    Älykkyydestä puheenollen, venäläiset on todettu keskimäärin älykkäämmiksi kuin yhdysvaltalaiset.

    Äänestä

  • Sitruunaneliö kirjoitti:

    Tulin sittenkin takaisin keskusteluun ;). Kiitos Ateistille tällä palstalla harvinaisen tasokkaasta anti-katolilaisesta argumentoinnista. Virkistävää vaihtelua ainaiseen oppikäsityksestä ruikuttamiseen.

    Olen itsekin korkeasti koulutettu, joten tiedän, että tilastollisella tutkimuksella voi otannasta ja kysymysasettelusta riippuen todistaa ja "todistaa" monenlaista. Yhdysvalloissa etenkin köyhästä latinoväestöstä suuri osa on katolilaista. Rikollisuus selittyisi siis ainakin osittain valtaväestöä heikommalla sosioekonomisella asemalla, joka johtaa rötöstelyyn kun elanto pitää kuitenkin jotenkin ansaita - olettaen, että annetut tilastotiedot ovat oikeita. Tosin Yhdysvalloissa häkki heilahtaa monista sellaisista rikoksista, joista Suomessa selviää pelkillä sakoilla tai ehdollisella.

    Heitänpä tässä pienen vastaprovon: jos ateistit kerran ovat muita älykkäämpiä, miksi Suomessa niin monet korkeakoulujen johtajat, lääkärit ja oikiksen käyneet ovat vapaamuurareita? Korreloiko tämä mielestäsi nykyisen akateemisen koulutuksen laadun kanssa kielteisesti? Laastinläiskintäperinnehän yhdistää eri uskontoja ja taruja yhteen, joten spede-logiikalla se on vielä tyhmentävämpi kuin normaali uskonto.

    Kiitos kehuista. En ole tähän asti pitänyt vapaamuurareita minään muuna, kuin poliittisina hyvävelikerhoina, jotka ovat tehneet valan, etteivät noki toistensa silmiä, vaikka joskus aihettakin olisi. He voivat oikaista joskus kankean lain väärältä puolelta viranomaisten tietämättä ilman, että se vaikuttaa mitenkään kenenkään elämään kielteisesti. Tietenkin joissain looseissa saatetaan esim. antaa urakoita muurariveljelle selvästi lakia rikkoen, mutta jos ei kiinni jäädä, niin mitä sitten. Joten vastaus on: Ei korreloi kielteisesti.

    Äänestä

"Paavit ovat osoittaneet olevansa löyhiä moraaliltaan. Esim ns. "pimeällä kaudella" kolmasosa heistä joutui vankilaan, julistettiin pannaan, tai murhattiin."

Länsimainen paavius joutui instituutiona rappiotilaan sen jälkeen kun Itä-Rooman keisari ei enää kyennyt vaikuttamaan Rooman piispan valintaan. Paavinistuin ajautui riippuvaiseksi frankeista ja italialaisesta aristokratiasta. 800- ja 900-luvun paavien taso tekee ymmärrettäväksi sen, että Konstantinopolin ja muiden idän patriarkaattien oli aina vain vaikeampi ottaa vakavasti lännen kirkossa voimistuvia pyrkimyksiä saada kaikki kristityt tunnustamaan Rooman yliherruus kirkossa.

Äänestä

Masentavaa, että nykyään selibaatti nähdään lähtökohtaisesti epänormaalina. Ei siinä ole mitään vikaa, jos haluaa pidättäytyä seksistä. Joillekin se on helpompaa kuin toisille, mutta mahdotonta se ei missään nimessä ole. Selibaattia paljon huolestuttavampana pidän sitä, kuinka suuri pakkomielle seksistä on meidän kulttuurillemme tullut. :/ Elämään kuuluu muutakin. Monien pyhien esimerkki osoittaa, että selibaatissa elävä ihminen voi olla onnellinen, tuottelias ja hyvä ihminen.

Tietenkin kirkosta löytyy paljon pahoja ja heikkoja ihmisiä, jotka ovat tehneet kauheita asioita. Pidän kuitenkin sitä ajatusta, että suurin osa katolisista papeista olisivat jotain hirviöitä tai pöpipäitä täysin absurdina. Suosittelen tutustumaan katolisiin pappeihin - tuppaavat olla aika mukavia! :)

Äänestä
  • Olet oikeassa. Eihän selibaatti tietenkään ole mikään rikos, mutta. koska katoliset papit joutuvat tekemään tämän selibaattilupauksen koko elämäkseen, niin tähän viitaten he ovat minun mielestäni tässäsuhteessa epänormaaleja. Joukossa on tietenkin monenkirjavaa sakkia, on homoja, pedofiileja ja homopedofiileja. Normaalilla testosteronituotannolla varustettu mies, ei kuitenkaan tällaista lupausta minun mielestäni voi tehdä, ei ainakaan pitää sitä. Tietenkin on sitten niitä, jotka eivät tunne mitään seksuaalista vetoa mihinkään suuntaan. Pitämällä epänormaalit himonsa aisoissa, joilla sellaisia on, ansaitsevat kunnioituksen._Sitä olen ihmetellyt, että miksi heitä kutsutaan isäksi?

    Äänestä

Tarkennus ateistille: katolisia vankiloissa 31,4 % ja "protestantteja" 28,1 %. Koska helluntailaiset ja adventistit on mainittu erikseen (vaikka he ovat protestantteja), on todennäköistä että 98 % "protestanteista" on baptisteja. Heitä on amerikkalaisista on 15 %

http://www.adherents.com/misc/adh_prison.html

Äänestä

Pappeja on kait jotain 420,000. Otsikoihin varmaan joku päätyy. Paaveista ei kai Lutheriin uskovililakaan ole sanottavaa nykyään. Ihan sama.

Äänestä

Minä elään selibatissa ja olen sexuaalisesti aivan normaali. Minulla ei ole fyysisiä tai psyykkisiä vaivoja. Elän vain selibaatissa niin kuin kaikki terveet katoliset papit, ja niitä on satoja tuhansia.

Äänestä
  • En väitä, ettetkö olisi normaai, mutta et kuitenkaan seksuaalisesti, jos väität, että pystyt koko elämäsi elämään selibaatissa. Sinä joko valehtelet, tai sitten testosteronituotantosi ja tasosi on todella minimaalista..

    Äänestä

Seksuaalisesti "epänormaaleja" on myös noin 50% helsinkiläisistä, sillä asianomaiset elävät yksin eivätkä näemmä käy edes bordelleissa, sillä muutenhan sellaisia olisi koko stadi täynnä.

Seksuaalisesti "normaali" on nykymaailmassa vähintään viisikymmentä miestä maannut horo, joka elää viidennessä susiliitossaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ateisti kirjoitti:

Otsikko koskee tietenkin vain Katolista kirkkoa. Paavit ovat osoittaneet olevansa löyhiä moraaliltaan. Esim ns. "pimeällä kaudella" kolmasosa heistä joutui vankilaan, julistettiin pannaan, tai murhattiin. Esim.Paavi Sergius kolmas (904-911), joka aloitti pornogratiaksi nimetyn kauden ( 904-963) paavinvallan historiassa. Johannes seitsemäs (955-963) syyllistyi raiskauksiin._Nämä katolisen kirkon papit sitten? Onko heissä ensimmäistäkään, joka olisi seksuaalisesti normaali? Pelkäänpä ettei ole. Ei kukaan normaali heteromies tee mitään selibaattilupauksia, joten he ovat jo lähtökohtaisesti epänormaaleja tällä alueella. Pappien Sekaantuminen alaikäisiin on maksanut katoliselle kirkolle pelkästään USA:ssa satoja miljoonia dollareita ja on enemmän kuin todennäköistä, että tämä on vasta "jäävuoren" huippu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu