Jeesuksessa voi ihminen, kuka tahansa, uudistua hyvään totuudelliseen Jumalan tahdon tuntemiseen ja tekemiseen ja siinä pysymiseen, ja hyvä hedelmä on Pyhässä Hengessä vaikka samoin ihminen voi Jeesuksessa myös syntiä eli Jumalan tahdon vastaista myös tehdä ja ajatella ja puhua.
Jumalan tahto Isänä on pyhittää omansa kaikessa totuudessa, joka Jeesuksessa annetaan jokaiselle hyvää hengellistä janoavalle ja vanhurskautta tahtovalle ja totuudessa pyhittyvälle. Kenelläkään ihmisellä ei voi olla mitään näin tärkeää elämässään vaikka maailmassa ovatkin toisenlaiset arvot nähtävissä moninaisesti.
Ihmisen arvomaailman hyvää Jeesuksessa
29
87
Vastaukset
- Hyvä_ymmärtää
kaikkien ihmisten elävän Jumalassa ja Jeesuksen hyvä tahto jokaista ihmistä kohtaan.
- Pahuutta_myös
Pahuutta myös on maailmassa ja henkivallat todellisuutta ja samoin Jumalan valtakunta kuten on Raamatussa esitetty.
Opitaan erottamaan ihmisinä, mikä on hyvää totuudellista Jumalalta ja mikä on valheen ja vihan isän tuotosta. - Realistitar
Eikö tuolle jeesusteluhevonpaskalle ole jo ihan tarpeeksi omia palstoja? Pakkoko sitä on joka paikkaan tunkea.
- sanasi_kertovat
arvopohjasi.
- Ihmisen_hyvä
oppia olemaan tuomatta esiin mitään huonoa ja parannus on tätä ja Jumalan suomaa armoa Jeesuksessa, kun vain on tahtoa tähän ihmisellä.
Ammut nyt karkeilla "susihauleilla" kohti noita matkasaarnaajia : ) Olen samaa mieltä kanssasi siitä kun uskonnolliset työntävät jeesus-tarroja joka pylvääseen.
Usein he vetoavat siihen että moraalin perusta on uskonto. Ehkä se on jotain vaikuttanut mutta se ei kuitenkaan ole koko todellisuus.
Niin todella miksi jeesustelua joka paikkaan- en ymmärrä.- jonna_x
Jeesus kirjoitetaan isolla.
- Jeesuksen_opetukset
ovat hyvää arvopohjaa, joka kestää aina ja iankaikkisesti, sillä Jeesus on Jumalan Sana. Jeesus tahtoo hyvää jokaiselle ihmiselle, sillä on Jumalan Sana.
- Arvoista_kysymys
Jumalan antamat arvot kestävät ja hyvää varmuudella Jeesuksessa.
Jumaluuksia tiedetään olevan maailmassa tuhansia. Mistä voit tietää, että valitsit oikean.? Jos olisit syntynyt Venäjällä (en tosin tiedä) olisit ortodoksi ja Saudeissa wahabbilainen muslimi. jumaluus siis seuraan maantieteellisiä rajoja.
- Minä_olen_Jeesuksessa
Israelin Herraan uskova ja Juutalaisten Kuningasta tahdon rakastaa.
- Raamatun_totuus
on kaikille ihmisille hyvää ja samoin Jeesus ja opetuksensa ihan kaikille tarkoitettu hyväksi arvoperustaksi ja rakkaus on keskeinen tunnusmerkki tässä asiassa ihmisille Jumalassa. Raamattu sopii venäläisille ja arabeille ja eurooppalaisille ja kaikille, ja ennenkaikkea juutalaisille kuten Jeesus on tätä varmuudella, samoin Israelin hyvä Herra ja Jumala.
Varsin mielenkiintoista kristinuskossa ja islamissa on se, että toisen suunnan kulkijat ovat aina ns. vääräuskoisia. Kun lukee teidän jeesus-rakkaus-tie-ja pelastus niin hetken päästä lentää lause; he eivät ole oikeita uskovaisia.
Samalla islamin suunnalla shiiat ja sunnit taistelevat verisesti siitä kumpi uskoo oikein. On sitten niin omituista että.....Lisätään vielä yksi suunta jota voisi esim. perussoini kannattaa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maradoniaaninen_kirkko- Myös_juutalaisuudessa
Jeesuksen seuraajat olivat vähemmistönä, ja enemmistönä oli kaksi suurempaa eri seuraa eli fariseukset ja saddukeukset.
Paavali kirjoittaa että maan päällä on puolueita, että nähdään ketkä kestävät koetukset.
Jeesus opetti Jumalan valtakunnasta vertauksen suuresta kalasaaliista ja kalat jaettiin kahteen ryhmään: hyviin ja huonoihin.
- DanKetch
Siis sinun mielestäsi toisinajattelijoiden ja eläinten vainoaminen, kiduttaminen, murhaaminen ja terrorismi ovat hyviä arvoja? Näitä kaikkia ovat siihen sinun Jeesukseesi vannovat harrastaneet jo yli 2000 vuotta...
- Ensiksi_Jeesus
opetti ettei tule ihmisten vannoa lainkaan, ja voit näin itsekin ymmärtää ettei pahaa tekevät, vaikka Jeesuksen nimeä esille toisivatkin, rakastakaan Jeesusta, sillä rakkaus tarkoittaa Herran tahdon mukaan tekemistä.
Kun asioita esittää pääpiirteittäin, niin on hyvä kohtuudellisen totuudellista esittää eikä vain jotain vähäpätöisiä äärimmäisiä tapauksia, ja kun esittää tällaisia, niin hyvä kertoa silloin että on vähäistä tällaistakin tapahtunut.
Jumala tahtoo Jeesuksessa kaikille ihmisille vain hyvää, kuten voimme lukea Jeesuksen elämästä ja opetuksesta ja joka sen mukaan tekee rakastaa myös Herraa ja Jumalaa ja Jeesus opetti rakastamaan kaikkia ihmisiä eli myös niitä, jotka eri tavalla ymmärtävät asioita. Mainontaa, töhrintää, graffitteja vai suuri jumalan antama tehtävä?
Jo kymmeniä vuosia sitten näkyi monissa paikoissa plakaatti; Jeesus tulee oletko valmis.
Minusta tuollainen on suttaamista, toki näkee paljon kaupallisia "tiedotteita" pylväissä ja sähkökaappeihin liimattuna , sanoisin että se on huliganismia kun liimaillaan julkisiin paikkoihin jos jonkinmoista viestiä.
Ei lienee jeesus-mainokset ole eri lupaa siihen saaneet ja missä on se pihvi - kun laitetaan jeesus-viesti.- 545454
Ensiksi_Jeesus kirjoitti:
opetti ettei tule ihmisten vannoa lainkaan, ja voit näin itsekin ymmärtää ettei pahaa tekevät, vaikka Jeesuksen nimeä esille toisivatkin, rakastakaan Jeesusta, sillä rakkaus tarkoittaa Herran tahdon mukaan tekemistä.
Kun asioita esittää pääpiirteittäin, niin on hyvä kohtuudellisen totuudellista esittää eikä vain jotain vähäpätöisiä äärimmäisiä tapauksia, ja kun esittää tällaisia, niin hyvä kertoa silloin että on vähäistä tällaistakin tapahtunut.
Jumala tahtoo Jeesuksessa kaikille ihmisille vain hyvää, kuten voimme lukea Jeesuksen elämästä ja opetuksesta ja joka sen mukaan tekee rakastaa myös Herraa ja Jumalaa ja Jeesus opetti rakastamaan kaikkia ihmisiä eli myös niitä, jotka eri tavalla ymmärtävät asioita.Lopeta spammaaminen, ole hyvä. Uskovaisellakin luulisi olevan käytöstavat ja käsitys netiketistä, siitä miten keskustelupalstoilla käyttäydytään. Sotkemisesi ansiosta muuten erosin kirkosta äsken. Ja joka kerta, kun sotket täänne tuota jeesusteluroskaasi, pidän huolen siitä että eroakirkosta.fi-mainos lähtee jokaiselle uskovaissivustolle.
- Danketch
Ensiksi_Jeesus kirjoitti:
opetti ettei tule ihmisten vannoa lainkaan, ja voit näin itsekin ymmärtää ettei pahaa tekevät, vaikka Jeesuksen nimeä esille toisivatkin, rakastakaan Jeesusta, sillä rakkaus tarkoittaa Herran tahdon mukaan tekemistä.
Kun asioita esittää pääpiirteittäin, niin on hyvä kohtuudellisen totuudellista esittää eikä vain jotain vähäpätöisiä äärimmäisiä tapauksia, ja kun esittää tällaisia, niin hyvä kertoa silloin että on vähäistä tällaistakin tapahtunut.
Jumala tahtoo Jeesuksessa kaikille ihmisille vain hyvää, kuten voimme lukea Jeesuksen elämästä ja opetuksesta ja joka sen mukaan tekee rakastaa myös Herraa ja Jumalaa ja Jeesus opetti rakastamaan kaikkia ihmisiä eli myös niitä, jotka eri tavalla ymmärtävät asioita.En sanoisi esim. inkvisitiota, natseja ja kolmekymmenvuotista sotaa kovinkaan vähäpätöisiksi asioiksi. Saati niitä tuhansia kristillisen terrorismin uhreja. Saati pappien raiskaamia lapsia. Mutta minulla voikin olla eri kuva siitä mikä on vähäpätöistä...
- Lue_Jeesuksen
opetukset ja samoin mitä teki eläessään kohdanneille ihmisille, ja huomaat että pelkästään hyvää vaikka sanansa myös olivat suoria ja totuudellisia vastustajiaan kohtaan.
Mitä sitten eri kirkkoihin tai seurakuntiin kuuluvat ovat tehneet, niin ei pahoja tekoja ei tietenkään Jeesus ole opettanut tekemään. Tämä on se keskeinen asia tässä ja Jumala tahtoo vain hyvää kaikille ihmisille. " totuudellisia vastustajiaan ". Pohdi onko totuutta ylipäätään olemassa , on vain vallitseva todellisuus joka muuntuu paikan, ajan ja kulttuurin myötä.
jatkuva postaus jeesus lainauksilla kuutuvat johonkin muuhun keskustelufoorumiin.- Totuus-arvona
on Jumalasta ja Jeesuksesta. Valheet ovat pahasta.
- Vain_Jeesuksen
kautta (ja nimessä) ja Hengessään voimme ihmisinä saada Jumalan vanhurskautta vaikka tietysti hyvää voidaan ihmisinä tehdä toisillemme myös ilman Pyhän Hengen vaikutusta.
Jeesus on opettanut myös laittomuutta harjoittavista ja nimeään tunnustavista etteivät pelastu Jumalan valtakuntaan vaan ovat ulkokultaisia, ja sitä tulee kavahtaa eniten, ja samoin Herran nimeä voidaan turhaankin ja väärinkin käyttää.
Aloituksen ydin sanoma on tietysti Jumalan antama hyvä arvopohja Jeesuksen opetuksen ja Hengen vaikutuksen kautta, ja anovat sitä saavat ja kannattaa jokaisen myös sen mukaan elämäänsä elää, sillä on tärkein asia jokaiselle ihmiselle. - Jumalan_evankeliumi
on Jeesuksessa ihmiselle annettu ja pysyy ja otolliset ihmiset tahtovat myös sen vastaanottaa sillä tahtovat Jeesuksen tykö Jumalan valtakuntaan, joka alas laskeutuu Herran päivänä.
Jumalan ihmisrakkaus on Jeesuksessa ja Herran opetukset ovat hyvää jokaiselle ihmiselle.
Tietenkään ei uskonnollisten ihmisten vääriä tekoja tule yhdistää Jeesukseen vaan ymmärtää että uskovaiset ihmiset myös voivat väärin tehdä elämässään moninaisesti.
Ilman uskoa ja rakkautta Jeesusta kohtaan, ei ihmisen elämän merkitys voi myöskään toteutua, sillä Jeesus on Jumala ja kuvakseen on meidät luotu ihmisinä ja pääsemisemme valtakuntaansa on se tärkein asia jokaiselle ihmiselle varmuudella.Pitäisikö minun huutaa kolminkertainen eläköön-huuto jeesukselle kun alvariinsa hänestä jauhat ja kuitenkin ei ole mitään relevanttia todistusta ko. sankarista.
- Paljon_hyvää_todistusta
on maailmassa, mutta toki ihmisen tulee ymmärtää sitä, eikä elää kuin zombi.
- 564654
Aiotko vielä pitkäänkin jatkaa tuota typerää yksinpuheluasi?
- Typerät_kommentit
kannattaa jättää sinne omaan sydämeen.
- Jumalan_arvot
Jeesuksessa ovat aina hyvät ja saamme itsekin uudistua niiden mukaan. Toki parannusta edellytetään ihmiseltä kun tahtoo uudistua elävän veden ja Pyhän Hengen mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982