Obama kannattaa Kreikan velkakevennystä

Obama on ottanut kantaa Kreikan talouskriisiin ehdottamalla Kreikan velkojen helpottamista. Paljonko Kreikka on velkaa USA:lle? Kreikan velkojen takaajina ovat euromaat eikä suinkaan USA. Suomikin voi menettää pahimmassa tapauksessa 7 000 miljoonaa euroa takauksistaan Kreikalle.

Kreikka on ajanut itse itsensä talouskriisiin löperöllä verojen keräysjärjestelmällä, korruptoituneella virkamiehistöllä ja ylettömän suurella julkisella sektorilla.

Kreikka on saanut parin viime vuoden aikana yli 200 miljardin lainat EU:lta ja kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta. Lainat annettiin siksi, että Kreikka olisi saanut taloutensa aisoihin EU:n talousasiantuntijoiden neuvoja noudattamalla.

Kreikka on jättänyt vähintään sata talousasiantuntijoiden neuvoa noudattamatta ja nyt se vaatii lainojen maksuaikojen pidennystä tai peräti velkojensa anteeksiantoa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Obama on ottanut kantaa Kreikan talouskriisiin ehdottamalla Kreikan velkojen helpottamista. Paljonko Kreikka on velkaa USA:lle? Kreikan velkojen takaajina ovat euromaat eikä suinkaan USA. Suomikin voi menettää pahimmassa tapauksessa 7 000 miljoonaa euroa takauksistaan Kreikalle.

Kreikka on ajanut itse itsensä talouskriisiin löperöllä verojen keräysjärjestelmällä, korruptoituneella virkamiehistöllä ja ylettömän suurella julkisella sektorilla.

Kreikka on saanut parin viime vuoden aikana yli 200 miljardin lainat EU:lta ja kansainvälisiltä rahoitusmarkkinoilta. Lainat annettiin siksi, että Kreikka olisi saanut taloutensa aisoihin EU:n talousasiantuntijoiden neuvoja noudattamalla.

Kreikka on jättänyt vähintään sata talousasiantuntijoiden neuvoa noudattamatta ja nyt se vaatii lainojen maksuaikojen pidennystä tai peräti velkojensa anteeksiantoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu